rajoitetaanko

Onko havaittavissa sensuuria omien mielipiteiden julkituomisesta ja yksilön vapaasta sananvapaudesta. Eri virantahojen toimesta esim. moderaattorit tai muut instanssit.

Kun joskus tulee tunne että näin olisi. Siitä osoituksena että moderaattorit ei julkaise kaikkia kirjoituksia.

Eli "valvooko" big brother kansalisten toimintaa, ajattelua ja mielipiteitä ja ennen muuta yksilöllistä vapautta.
754
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Kyllä minä olen sellaista havainnut. Ja joku muukin (SUPO?) valvoo mielipiteitä.
Sain puolitoista vuotta sitten viestin, jonka ymmärsin varoitukseksi. Ei saa kertoa ydinvoiman varjopuolista, viranomaisrikollisuudesta, vapaamuurareista, NWO:sta eikä muustakaan ns väärinajattelusta.

Äänestä
  • On hörhöhuuhaata.

    Äänestä

Siis moderaattorit eivät ole mitään virkatahoja.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


utelias45 kirjoitti:

Onko havaittavissa sensuuria omien mielipiteiden julkituomisesta ja yksilön vapaasta sananvapaudesta. Eri virantahojen toimesta esim. moderaattorit tai muut instanssit.

Kun joskus tulee tunne että näin olisi. Siitä osoituksena että moderaattorit ei julkaise kaikkia kirjoituksia.

Eli "valvooko" big brother kansalisten toimintaa, ajattelua ja mielipiteitä ja ennen muuta yksilöllistä vapautta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu