Helluntailaisten alkoholin käyttö?

Ei alkoholia

Vapauttaako Jeesus edelleen alkoholisteja synnistään?

_______


Vankilat täyttyvät valtaosaltaan alkoholin käytön vuoksi. Noin 80 % henkirikoksista tehdään humalassa; Suomessa yli sata murhaa ja tappoa vuosittain. Viinan vaikutuksessa tehdyt rikokset ovat jokapäiväistä, kallista riesaamme. Alkoholi lisää aggressiivista käyttäytymistä. Ryöstöt, pahoinpitelyt, murhat, varkaudet, ilkivalta ja monet muut järjestyshäiriöt ovat lähes aina alkoholin ym. huumeiden käytöstä johtuvaa. Alkoholistit laiminlyövät usein myös lastensa kasvatuksen. Ja suuri osa lapsiin kohdistuvista pahoinpitelyistä tapahtuu alkoholin vaikutuksen alaisuudessa.
Yhteiskunta rappeutuu alkoholihuumeen vaikutuksesta. Alkoholihuumeen käyttö saa aikaan työkyvyttömyyttä, työstä poissaoloja ja yleistä vastuuttomuutta. Alkoholin aiheuttamat sairaudet vievät vuosittain tuhansia ihmisiä työkyvyttömyyseläkkeelle. Suomessa kuolee viinaan vuosittain tuhansia ihmisiä. Lukuun tulevat lisäksi tapot ja kymmenet rattijuoppojen aiheuttamat kuolemat liikenteessä. Rattijuoppojen aiheuttamat vammautumiset ovat tuhonneet monien elämän. Noiden invalidien tuskat eivät ole mitenkään mitattavissa. Sairaaloissa joudutaan hoitamaan yhteiskunnan varoilla alkoholista johtuvia sairauksia!
Entä alkoholin aiheuttama perheväkivalta ja siitä johtuva lähimmäisten henkinen kärsimys ja jopa vammautuminen? – Riitaa, tuskaa, itkua, eroja sekä sanoinkuvaamatonta kurjuutta. Lapset itkevät. Puolisot kärsivät. Huostaanotot lisääntyvät. Päihdeperheiden lapset kärsivät traumoistaan jopa loppuelämänsä.
Edellä kuvatun tilanteen keskellä vain vastuuton ja henkisesti sokea ihminen voi puolustaa alkoholin käyttöä.

83

1223

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ilo irti ja heti.

      Jes.22:13. Mutta katso; on ilo ja riemu, raavaitten tappaminen ja lammasten teurastus, lihan syönti ja viinin juonti!

    • juoppohelari

      no, hellarit käyttää viinaa, tuovat esim venäjältä.. moni ns ''uskova '' on myös töissä baarissa ja tanssipaikoilla ja kesäfestrilla, helarit todellakin käyttää alkoholia, he yrittää tosin salata sen...

      • Anonyymi
        UUSI

        Traktaatin jako venäjän viinakauppa lastin kanssa ja huumekasvit löi idästä.


      • Anonyymi
        UUSI

        ihanko salaa käyttävät. Entä jos he hakevatkin virallisesti alkosta, eivätkä käytä tapasi ja luulosi mukaann viinapannua. olet naurettava


    • varma asia

      Mutta jos Pyhä Henki johdattaa, niin ihminen ei tässä ajassa käytä alkoholia.

      • Hääviini

        jaa, ja jos Jeesus sitä itse tarjoilee ei ole hyvä olla vastaan ?


      • Anonyymi
        UUSI

        no älä käytä, äläkä vahtaa toisia. Katso vain itse eteesi- sanan mukaan.


    • Aikaisemmin helluntailaisilta oli kielletty alkoholinkäyttö kokonaan. Alkoholin käyttö oli peruste erottamiselle seurakunnasta. Olen itse ollut mukana helluntaiseurakunnan rukoushuoneyhdistyksen vuosikokouksessa, jossa erotettiin eräs seurakuntalainen alkoholin käytön takia. Samaan aikaan kyseisen helluntaiseurakunnan saarnaaja käytti säännöllisesti alkoholia "vatsavaivoihinsa". Surkuhupaisaa oli, että tuo sama saarnaaja oli mukana erottamassa tätä henkilöä,. Kyseinen saarnaaja pakotettiin eroamaan / erotettiin muutamaa vuotta myöhemmin tehtävistään, koska ei pystynyt hoitamaan niitä enää alkoholismiltaan.

      Nykyisin helluntaiseurakunnissa on seurakuntalaisille sallittu ainakin alkoholin kohtuukäyttö. Juoppoudestakaan ei eroteta seurakunnan jäsenyydestä. Muutama helluntaipastori on omalla toiminnallaan näyttänyt, mitä seuraa alkoholin käytöstä. Joitakin aikoja sitten merkittävä Helluntaikirkon vaikuttaja ja suuren helluntaiseurakunnan johtaja syyllistyi rattijuoppouteen ja ajoi vakavan kolarin autollaan.

      Toisaalta taas helluntaiseurakunnat tekevät hyvää työtä alkoholistien parissa ja seurakunnat vetävät puoleensa uskoontulleita alkoholisteja. Helluntaiherätyksen työ alkoholistien parissa on erittäin kunnioitettavaa ja on tuonut paljon hyvää hedelmää. Annan tälle vilpittömän tunnustuksen.

      • Anonyymi
        UUSI

        Homot on erotettu mutta varastaminen on sallittu.


      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Homot on erotettu mutta varastaminen on sallittu.

        veikö ne kolehtikipossa sinun rahasi? voi voi... nyyhkytän näin sivullisena rinnallasi.
        euron varastivat. lesken ainoan euron.


      • Anonyymi
        UUSI

        En ole huomannut että kukaan hatausmaalle haudattu olisi noussut juopottelemaan eikä sätkää käärimään eikä ole kuulunut hautausmaalla herjahuutoja eikä juoruja


    • Ei hellunt. tai lut.

      Helluntaiseurakunta on langennut luterilaisten tasolle. Mutta on luterilaisessa lahkossa edelleen prosentuaalisesti enemmän alkoholisteja ja rattijuoppoja.

      • Tässä mielessä voidaan sanoa helluntailaisten "langenneen" luterilaisten tasolle. Helluntaiseurakunnan jäsenyyden ehtona on kuitenkin "uskoontulokokemus ja uskovien kaste", jotka eivät ole edellytyksiä luterilaisen kirkon jäsenyydelle. Tämä huomioon ottaen luterilaisuudessa on varmasti enemmän alkoholisteja ja rattijuoppoja. Se ei ole kuitenkaan mikään puolustus helluntailaisten syntielämälle.


      • Anonyymi
        UUSI

        No silloinhan puntit on tasan. Mutta sinun kirkkosi fariseus taitaa itkeä, kun ei kuulu joukkoon.

        hahahhahh sinuakin on teillä itkut ja jankkaamiset... oikein jeesustellen todistatte ristin sanomaa.... olette naurettavia pellejä


    • ei hellari

      Totta kait Jeesus vapauttaa kaikista synneistä, mutta tahtooko ihminen itse vapautua synneistään on sitten toinen juttu! Jos ihminen koko sydämisesti etsii Herraa ja otta Hänet elämänsä Herraksi, niin kyllä viinan siteetkin silloin katkeaa! Tosin joillekin se on taistelun paikka, kun on oppinut läträämään viinan kanssa, mutta kun on Jeesuksessa, niin himot siihenkin hälvenee! Itse en ole koskaan ollut humalassa enkä "veljeillyt" viinan kanssa, joten tämä on vain minun oma näkökantani asiaan, mutta minullakin on Jeesuksen Henki! Olenhan jo saanut nurena teininä ottaa Jeesuksen vastaan omaan elämääni ja saanut kulkea Hänen seurassaan jo liki 50 vuotta!

      Jos joku uskvan nimeä kantava läträä viinojewn kanssa, niin ei hän ole todellista parannusta koskaan tehnytkään!

      • Voihan vitalis.

        Siis Nooa ei ollut kunnon mies. 1Moos.6:9. Nooa oli aikalaistensa keskuudessa huskas ja nuhteeton mies ja vaelsi Jumalan yhteydessä. 1Moos.9:20-21. Ja Nooa oli peltomies ja ensimmäinen, joka istutti viinitarhan. Mutta kun hän hän joi viiniä, niin hän juopui ja makasi alasti majassansa.


      • KTS (Ei kirj.)
        Voihan vitalis. kirjoitti:

        Siis Nooa ei ollut kunnon mies. 1Moos.6:9. Nooa oli aikalaistensa keskuudessa huskas ja nuhteeton mies ja vaelsi Jumalan yhteydessä. 1Moos.9:20-21. Ja Nooa oli peltomies ja ensimmäinen, joka istutti viinitarhan. Mutta kun hän hän joi viiniä, niin hän juopui ja makasi alasti majassansa.

        Ja vieritti humalassa kekkaloimisensa syyt jälkeläistensä harteille kuten juopot yleensä.


      • Anonyymi
        UUSI
        Voihan vitalis. kirjoitti:

        Siis Nooa ei ollut kunnon mies. 1Moos.6:9. Nooa oli aikalaistensa keskuudessa huskas ja nuhteeton mies ja vaelsi Jumalan yhteydessä. 1Moos.9:20-21. Ja Nooa oli peltomies ja ensimmäinen, joka istutti viinitarhan. Mutta kun hän hän joi viiniä, niin hän juopui ja makasi alasti majassansa.

        Noan pahat teot kostetaan sen pojille Mooses .


      • Anonyymi
        UUSI

        nooooo eikös teitin Raamatussa ole, että sairaat tarvitsevat parantajaa - ja kun te olette niin terveitä ja jumalanne sylissä vanhempana veljenä kotona, niin mitä te siinä isällennne vikisette- jos joku tuhlaajapoika on matkalla.

        Onko se sanan ymmärräys teillä hukassa? Taitaa olla vain vikapäät teillä sanavuorossa.


      • Anonyymi
        UUSI
        Voihan vitalis. kirjoitti:

        Siis Nooa ei ollut kunnon mies. 1Moos.6:9. Nooa oli aikalaistensa keskuudessa huskas ja nuhteeton mies ja vaelsi Jumalan yhteydessä. 1Moos.9:20-21. Ja Nooa oli peltomies ja ensimmäinen, joka istutti viinitarhan. Mutta kun hän hän joi viiniä, niin hän juopui ja makasi alasti majassansa.

        siinäpä teillä oli Nooa- alaston opetus.

        Teissä on se yhdenveljen kiljukailaisuus. Katsokaa alasti v eljet ryyppäävät ...

        ettekä peitä veljen alastomuutta, Siinäpä jouduittekin sanoistanne kirouksen alaiseksi.

        Toiset veljet olivat viisaita, ottivat peitteen. menivät takaperin ja peittivät alastomuuden.

        Sitä te ette osanneetkaan puheissanne tehdä..

        Ette taidn ymmärtää sananlukemaanne.

        Siksi vikapäät huutavat- alastomana makaa viinapäissä.. hyi hyi....
        Niin aiai- miten vikapää juttunne on.

        Yrittäkääs löytää filtti ja peittäkää se veljen alastomuus ja pullo. ehkä hän hokaakin ja on ennen teitä taivaissa.... pelastettuna..... mutta pahalta näyttää juoruakkaukkojen vinkuminen....

        Olette te aika tyhjäpäitä.... ettekö ollenkaan hokaa- miten alastomia te itse olette-

        Milä mittaatte- ja kas teidät mitattiin ja olitte ihan itsellenne häpeällisiä...

        Voe voet teittiiiii höperöitä


      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Noan pahat teot kostetaan sen pojille Mooses .

        ei se niin ollut vaan opetettiin juoruakka- ukkojen lörppähuulia tyhjäpäitä siihen, ettei lankeemusta pidä huudella, vaan peittää syntien paljous.

        Etkö sinäkään tajua ongelmaasi


    • leeviläinen

      Analyysisi alkoholin väärinkäytön seurauksista on syntisten jumalattomain piireistä, eikä ne edes välillisesti liity helluntailaiseen uskoon. Ja vaikka monet uskoontulleet helluntailaiset ovat entisissä elämänkurveissaan jopa ryypännyt viinaa ja istuneet linnassa, ei ne kuviot enää vaikuta uskonelämässä.

      Syntien anteeksiantamuksen seurauksena helluntailaisella uskovalla alkaa uudenlainen elämä. Uskoontullut saa syntien anteeksiantamisen kautta mahdollisuuden täydelliseen elämänsuunnan muutokseen, johonka ei enää kuulu viinanjuomingit eikä mitkään rötöstelyt, joista joutuisi linnaan lusimaan.

      Niin että koeta tästä alkaen pysyä analyyseissäsi siinä kohderyhmässä, jonka edesottamuksia analysoit..

      • Todellista

        Kiitos leeviläinen. En juo enää viinaa. Muutama vuosi on raittiutta.


      • Tietää mitä puhuu

        Ei helluntailaiset mitään superihmisiä ole. Kaikki ei vapaudu viinasta eikä tupakista heti. Joku saa taistella ja lankeilla vaikka vuosia. Niin että ei täällä vielä mitään enkeleitä ole kukaan, ei edes ne, jotka pääsi heti siitä viinasta.

        Eikä siitä "entisestä" juopostakaan mitään enkeliä tule, samoin kun ei narkkaristakaan, vuosia saa kipuilla väärinkäytön aiheuttamista vaivoista, jos koskaan niistä pääsee. Koko perhe on avun tarpeessa silloinkin kun äiti tai isä uskoontullessa pääse päihteistä. Se on kova prosessi.

        Jollekkin se vapautuminen kyllä nousee päähän, niin että luulee olevansa jokin suuri. Paras pysyä rehellisyyden pohjalla, eikä maalata mitään paratiisi-olotilaa.
        Jotku siivouskovaisetkin voivat olla niin hankalia, että ei piruista erota, vaikka ei ole koskaan edes olutta maistaneet.

        On siinä Jumalalla rkastamista, mutta ihmiset siinä lähiympyrässä saa sitten kärsiä. Niin että tälleen, ettei totuus unohdu.


    • Pasi Toivonen

      >>Mutta jos Pyhä Henki johdattaa, niin ihminen ei tässä ajassa käytä alkoholia.>>

      Onneksi olkoon, olet hurskaampi ja parempi ihminen kuin minä. Minun varmaan pitää kumartua edessäsi ja suudella jalkojasi.

      • Yks ex juoppo.

        Ei sinua Pasi kukaan kiellä ryyppäämästä. Mutta ei se ole Jumalan tahto.


    • Pasi Toivonen

      Myönnän että se ei ole Jumalan tahto, mutta en ole väittänytkään itseäni synnittömäksi. Olin muuten täysraitis vuoteen 2007 asti, sitten totesin että elämä ilman viiniä on sietämätöntä.

      Jos joku nauttii siitä että istuu 16 tuntia vuorokaudessa sohvalla, pyörittelee peukaloita seinää tuijottaen, niin onnittelen. Olet päässyt korkeammalle tasolla.

    • Ota vastaan uusi arm

      o.

      Pasi Toivonen. Tiesitkö, että olet langennut? Pyhä Henki ei voi toimia juopottelevan ihmisen elämässä. Hän vetää kyllä parannukseen. - Ja Pasi, sinun on hyvä tietää, että Jeesus tahtoo uudistaa uskonelämäsi. Hän tahtoo täyttää sinut Pyhällä Hengellä.

      • Korkataan.

        Tiukkapipoisille: Saarn.9:7. Tule siis, syö leipäsi ilolla ja juo viinisi hyvillä mielin, sillä jo aikaa on Jumala hyväksytyt nuo tekosi.


      • Anonyymi
        UUSI

        Budhan henkiä meditoidaan . Budha virtailee . Gurut opettaa . X


    • Ratkaisu

      Luethan tänään Efes. 5:18.

    • vesi vanhin voite

      mutt amihin sitä viinajuomaa oikeesti tarvitaan, kertokaa se !

      kun en ole vielä keksinyt sille mitään käyttöä ja olen jo eläkeiässä voi harmi.

      • ei keksi mitään

        en ole satulaakaan laittanut selkääni vielä kertaakaan, minusta se sopii hevoselle paremmin.

        tosin en keksi kelle viina kuuluu ei sitä hevonenkaan huoli. kumma asia.


      • ei tarvita mihkään

        Ei viinaa tarvitakaan missään elämän vaiheessa. Itse olen eläkkeellä myös ja ikinä en ole humalassa kekkuloinut!


      • leeviläinen

        Vastaan 'vesi vanhin voitehista' Sinulle tuohon viinajuoman käyttöön näin: Kun ajatellaan väkevän alkoholin olevan lääke, niin konjakki on parempi lääke esim. flunssan ja kurkkukivun hoitoon, kuin mitkään yskänlääkkeet. Samoin ruokalusikallinen konjakkia rauhoittaa vatsavaivat paremmin, kuin närästyslääkkeet.

        Mutta alkoholia ei pidä alkaa juomaan kohtuuttomasti, jos sitä lääkinnällisessä mielessä varalla pitää, vaan pelkästään vain noihin tarpeisiinsa, jotka tuossa luettelin.


      • Anonyymi
        UUSI
        ei tarvita mihkään kirjoitti:

        Ei viinaa tarvitakaan missään elämän vaiheessa. Itse olen eläkkeellä myös ja ikinä en ole humalassa kekkuloinut!

        putkinäköisenähän sitä ajattelee kekkuloimista..

        Mutta jos olet töissä särkenyt selkäsi, että välillä ambulassi vie keskussairaalaan ja lyödään matkalla kipu- huumepiikkiä tuskaan, alat ymmärtämään vaihtoehtollääkeet.

        Itsellä on todella huumaavat lääkkeet tarpeeseen kotona, mutta jos illalla otat, niin seuraavana päivänäkin se apteekkihuume vaikuttaa - ettei autoon ole menemistä.

        Mutta, kun vaikkapa tänään olisin niin kipeä - ettei oikein pääse kävelemään, autosta nousu on vaikeeta, on invaluvat- pyörätuolirolla tuvassa. Kun kipu on ja huomenna pitäisi mennä,
        on parempi, että riittävän ajoissa nyt illalla vaikka 18 ottaa riittävän "unilääkkeen" alkon pullosta- painuu sänkyyn, ennekuin se uni tulee ja keho ei tunne kokovartalopuudutuksessa kipua, niin keho rentoutuu selästä ja aamulla on kuin uusi ukko- melkein rippikoulun käyvänä ihmisenä.

        Ei pidä uskovaa katsoa vinosilmällä, jos hän käy viinakaupassa ja tulee koskenkorvapullon kanssa ulos.

        Kyllä se viina on niin pahaa, ettei sitä tahalteen juo. Eikä alkoholi koskaan ole tullut halutuksi, vaikka 1974 särin selkäni.
        En koskaan ole kekkuloinut missään viinapäsissäni ja omat pojat ovat tuoneet tietäen minulle lääkesatsin ja sitä käytän vain lääkinnällisesti... Huumelääkkeet eivät ole hyväratkaisu... vaikka apteekkitavaraa ovatkin...

        Ottakaahan järki käteen älkääkä höpertäkö kivitaskuina..

        Viiinapullo huuuuui en minä eeeeen olen niin synnitön-- naurettavia rinkuloita pään päälle kiilotatte itseltän ne. Mutta jotainhan sitä laiskojen pitää ajankuluksi kirjoitella.


      • Anonyymi
        UUSI
        leeviläinen kirjoitti:

        Vastaan 'vesi vanhin voitehista' Sinulle tuohon viinajuoman käyttöön näin: Kun ajatellaan väkevän alkoholin olevan lääke, niin konjakki on parempi lääke esim. flunssan ja kurkkukivun hoitoon, kuin mitkään yskänlääkkeet. Samoin ruokalusikallinen konjakkia rauhoittaa vatsavaivat paremmin, kuin närästyslääkkeet.

        Mutta alkoholia ei pidä alkaa juomaan kohtuuttomasti, jos sitä lääkinnällisessä mielessä varalla pitää, vaan pelkästään vain noihin tarpeisiinsa, jotka tuossa luettelin.

        fariseus juo konjakkia- sairas- ottaa lääkkeeksi halvinta- jossa prosentit auttaa rentoutumaan ja nukkumaan.


    • Rahanahneet huijarit

      Rahaa rahaa rahaa. Sitä helluntailaiset tahtoo. Menestysteologit.

      • nukkuessako veivät

        Kerrotko vihjeen, miten ne on sitä rahaa sinulta ottaneet ?


      • Anonyymi
        UUSI
        nukkuessako veivät kirjoitti:

        Kerrotko vihjeen, miten ne on sitä rahaa sinulta ottaneet ?

        Yksi huijasi tosi pahasti ja vielä naisoletettu. Ei ole palauttanut .


      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Yksi huijasi tosi pahasti ja vielä naisoletettu. Ei ole palauttanut .

        akassahan se aina vika on. Mutta, sinähän sen annoit.


    • Pasi Toivonen

      >>Hän tahtoo täyttää sinut Pyhällä Hengellä.>>

      Jep. Aikoinaan tuli hoettua "kiitos kiitos kiitos..." Henkikasteen saamiseksi. Ei toiminut.

      • mistä näitä piisaa

        Pullostako meinaat sen nyt löytää, ainakinjuopot hokee paria sanaa tuntikausia elleivät tappele.


    • Efes. 5:18.

      Sydämesi voi vielä parantua niin että saat ottaa vastaan henkikasteen kielilläpuhumisineen. "Älkää juopuko viinistä , vaan TÄYTTYKÄÄ Hengellä. " Efes. 5:18.

      • Anonyymi
        UUSI

        Budhan henki Gurujen kaataa . Nähty Intiassa .


    • pudka vollo

      Sain lahjaksi muutama viikko sitten työkaverilta pullon vodkaa. Se oli kiitos siitä että autoin häntä aina kun ongelmia tuli.

      Otin vastaan kiitollisena sen koska se oli hyvää tarkoittava ele.

      Nyt pitäis keksiä että mitä sillä pullolla teen?

      Uskoakseni maistan sitä, sillä en ole koskaan vodkaa juonut. Ovat uskosta osattomat ainakin kovin täpinöissään noiden vodkapullojensa kanssa. Eli ilmeisesti jotenkin hyvää ovat siitä mieltä.

      No, kiitos Jeesus kaikesta kuitenkin.

      • yksi käyttö

        Voitele sillä desinfioimistarkoituksessa haavoja.

        Toimisikohan se spriikeittimisessä?


      • raitis mies

        Uskossa oleva ei ottaisi vastaan vodkapulloa. Sellaisen lahjan antaja nauraa partaansa takanapäin, että sainpas ton uskovaisen lankeamaan.


      • pudka vollo
        raitis mies kirjoitti:

        Uskossa oleva ei ottaisi vastaan vodkapulloa. Sellaisen lahjan antaja nauraa partaansa takanapäin, että sainpas ton uskovaisen lankeamaan.

        Tästä ei ole kysymys.

        Tuo on sinun tilanteesi, ei minun.

        Sitäpaitsi meillä tuon kaverin kanssa ei ole edes yhteistä kieltä yhtäläisestä kulttuurista puhumattakaan.

        Mihinkähän lankean jos otan viinapullon lahjaksi vastaan?
        Mihin lankean kun maistan sitä?

        En Raamatusta mistään löydä noita kumpaakaan synniksi.

        Ja tiedän että et löydä sinäkään.

        Jos oletuksena on juopottelu niin sekin on sinun oletuksesi. Kaikki eivät ole juoppoja ensimmäisestä pullosta maksan paukahtamiseen.


      • lyö kivijalkaan
        pudka vollo kirjoitti:

        Tästä ei ole kysymys.

        Tuo on sinun tilanteesi, ei minun.

        Sitäpaitsi meillä tuon kaverin kanssa ei ole edes yhteistä kieltä yhtäläisestä kulttuurista puhumattakaan.

        Mihinkähän lankean jos otan viinapullon lahjaksi vastaan?
        Mihin lankean kun maistan sitä?

        En Raamatusta mistään löydä noita kumpaakaan synniksi.

        Ja tiedän että et löydä sinäkään.

        Jos oletuksena on juopottelu niin sekin on sinun oletuksesi. Kaikki eivät ole juoppoja ensimmäisestä pullosta maksan paukahtamiseen.

        mutta kaikki juopot ovat joskus ottaneet sen ensimmäinen pullonsa !


      • pudka vollo
        lyö kivijalkaan kirjoitti:

        mutta kaikki juopot ovat joskus ottaneet sen ensimmäinen pullonsa !

        Ja avionrikkojat sen ensimmäisen avioliiton.

        Joten...


      • leeviläinen

        Kuule 'pudka vollo'.

        Lahjoita se edelleen jollekin iällliseksi tulleelle ns. 'vanhan kansan' naisihmiselle. Kun hän voitelee sillä jalkansa, niin jalkakivut häipyvät pariksi kuukaudeksi.

        Näin minulle kertoi eräs 75v leskirouva aikoinaan, kun voiteli tentulla jalkojaan. Sanoi, että pakko tentulla voidella, kun ei ole vodkaa.


      • Anonyymi
        UUSI

        Yhdellä hellarilla vapaamuurari aina jääkaapissa isoja viinapulloja ja asunnossa ottaa lasillisen viiniä kuin muut juo maitoa , ei siis pikarista . Mutta hän onkin aito hellarivaparii guru jogamatolla treenit ja ( hindujen jumalat Google katso niitä henkiä ) . Ollut Intiassa opissa ja Egyptissä. Hyvin kaataa . Sen hengen te olette saaneet . Yksi taas juo siideriä kun taas yksi kastamaton pastorin poika vetää kirkasta viinaa oikein kunnolla. Hän ei mene lähellekään pastori isäänsä. Yksi teki itsemurhan pastori oletettu . Avioerot on yleisiä puolisot vaihtuu . Avoseksi tantra on budhaa. Hebrealainen kama sutra. Yksi ampui juuri tyttöystävänsä.


      • Anonyymi
        UUSI
        raitis mies kirjoitti:

        Uskossa oleva ei ottaisi vastaan vodkapulloa. Sellaisen lahjan antaja nauraa partaansa takanapäin, että sainpas ton uskovaisen lankeamaan.

        Uskossa mihin . Johonkin henkiin kuten kundalin astanta joga henkii. Lahjaksi olette saaneet lahjaksi antakaa eikö niin . No anna sitten ja palauta varastetut . Helluntailainen ampui oman naisensa siinä kuin juutalainen kivittää . Sukupuoli rasistit.


      • Anonyymi
        UUSI
        lyö kivijalkaan kirjoitti:

        mutta kaikki juopot ovat joskus ottaneet sen ensimmäinen pullonsa !

        Huorin tekijöitä koko jengi . Monille eri puoliskolle lapsia kuin sulttaaneilla . Osa huostaan otettuja. Ei sitä kakkoselta ehdi kaikkia hoitaa kun pitää juosta eri puolisoiden luona lapsiaan tapaamassa.


      • Anonyymi
        UUSI
        raitis mies kirjoitti:

        Uskossa oleva ei ottaisi vastaan vodkapulloa. Sellaisen lahjan antaja nauraa partaansa takanapäin, että sainpas ton uskovaisen lankeamaan.

        se sinun luulotautisi höpinät.
        Ei poikani partoihinsa naura- vaan tuovat isälleen kipulääkkeet --- jota käytetään lääkinnällisesti. ja käy makuulle- ajoissa, niin ei lankea, vaan nukkuu kehoaan terveeksi- aamua varten.


      • Anonyymi
        UUSI
        lyö kivijalkaan kirjoitti:

        mutta kaikki juopot ovat joskus ottaneet sen ensimmäinen pullonsa !

        ja kaikki läskinsyöjät - ennen sydäntautia ovat sikansa teurastanut. eikös vain.


      • Anonyymi
        UUSI
        pudka vollo kirjoitti:

        Ja avionrikkojat sen ensimmäisen avioliiton.

        Joten...

        Joko sinä aviorikkojiin menet pullo- asioissa.
        No, entä se ja ne uskikset, jotka potkivat raskaana olevaa akataa.
        Siinäkin tulee avioero- tahi ukko tulee sairaalaan - uskovana hakkaamaan akkasa.
        Onhan niitä ensimmäisä. kaltaisiasi.


      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Huorin tekijöitä koko jengi . Monille eri puoliskolle lapsia kuin sulttaaneilla . Osa huostaan otettuja. Ei sitä kakkoselta ehdi kaikkia hoitaa kun pitää juosta eri puolisoiden luona lapsiaan tapaamassa.

        hahahahahah etkö ole lukenut kuinka monta oli eräällä Raamatunhenkilöllä vaimoja.
        Ei kait kohteesi laittanut paremmaksi.
        ja huvittuneena vuodatuksessi- juoruakalle- sanon,
        eikös siellä Isossakirjassa ole käsky täyttää maa..... no siinähän kaveri hoiti hommansa kotiin.
        Siinä se uskovainen oli-

        sanotaan näin sivullisena, typerään juttuusi

        olet naurettava.


    • Pasi Toivonen

      >>Älkää juopuko viinistä , vaan TÄYTTYKÄÄ Hengellä...>>

      Tapaus jolloin minulle rukoiltiin henkikastetta tapahtui jo vuonna 1999, kahdeksan vuotta ennen kuin aloin juoda viiniä ja siideriä.

    • kahvi on yhtä

      paha kuin alkoholi mutta vain eri tavalla, miksi kukaan ei puhu kahvin vaaroista?

      • tosi1

        kahvi on yhtä...
        "Älkää juopuko viinistä, siitä tulee irstas meno, vaan täyttykää Hengellä"
        Kahvin juonnista ei tule irstas meno.Kiitos Herralle, juon nykyään kahvia viisi kupillista päivässä. se on määrä, jonka lääkärikin hyväksyi.


    • hämmästynyt

      Mitä eksyttävää puhetta se on että Jeesuksen ihmeen avulla tekemä viini olisi muka mehua?

      • veli.

        Uuden testamentin kreikkalaisessa alkutekstissä käytetty sana viini ei suinkaan aina tarkoita käynyttä alkoholipitoista juomaa. Sielä on kohtia, joissa viiniksi nimitetään tuoretta rypälemehua. Kreikkalaisessa Vanhan testamentin käännöksessä Septuagintassa sama sana tarkoittaa useissa kohdissa niinikään käymätöntä viiniä.

        Alkutekstin juopumista tarkoittava sana on merkitykseltään varsin laaja-alainen.Sitä käytetään myös kylläiseksi tulemisesta tai täyttymisestä. Septuagintassa sillä on usein tällainen merkitys.


    • kahvikännissä

      Kahvi ja alkoholi ei ole mitenkään rinnastettavissa. Vai oletteko kuulleet joskus, että mies lähti kahvipäissään tappelemaan ja räyhäämään, heitti vaimonsa ja lapsensa pihalle, pisti kaikki rahansa kahviin, ja ryyppäsi kahvilla itsensä hautaan ?...
      Sitä se kahvi teettää.

      • ???

        itsellä ainakin kahvi tekee huonon olon jos juon liikaa ja jos juon pitkän putken kahvia ja lopetan niin minulla tulee muutaman päivän päänsärky, kahvista minulla tulee välillä todella levoton olo...

        sitten kun olen pitänyt muutaman viikon tauon kahvista ja alotan taas niin tuntuu kun juon ekat kupposet niin kahvi "kilahtaa nuppiin" ja tuntuu kuin olisi "humalassa"

        ja jos juon putken kahvia niin tarvitsen sitä joka päivä kofeini putken aikana tai muuten tulee päänsärky...

        tarvitseeko ihminen piristeitä?

        eikö unen ja levon pitäisi riittää tähän?

        tiedätkös salilla varsinkin kofeinia käytetään douppina että saadaan parempi boosti salille...

        kahvi ja kofeinipitoset juomat on samalla lailla päihde kun alkoholi mutta erillaisilla vaikutuksilla...


      • ???
        ??? kirjoitti:

        itsellä ainakin kahvi tekee huonon olon jos juon liikaa ja jos juon pitkän putken kahvia ja lopetan niin minulla tulee muutaman päivän päänsärky, kahvista minulla tulee välillä todella levoton olo...

        sitten kun olen pitänyt muutaman viikon tauon kahvista ja alotan taas niin tuntuu kun juon ekat kupposet niin kahvi "kilahtaa nuppiin" ja tuntuu kuin olisi "humalassa"

        ja jos juon putken kahvia niin tarvitsen sitä joka päivä kofeini putken aikana tai muuten tulee päänsärky...

        tarvitseeko ihminen piristeitä?

        eikö unen ja levon pitäisi riittää tähän?

        tiedätkös salilla varsinkin kofeinia käytetään douppina että saadaan parempi boosti salille...

        kahvi ja kofeinipitoset juomat on samalla lailla päihde kun alkoholi mutta erillaisilla vaikutuksilla...

        kahvi vaikuttaaa myös minuun niin että illalla on vaikea saada unta...


      • kaffe.
        ??? kirjoitti:

        kahvi vaikuttaaa myös minuun niin että illalla on vaikea saada unta...

        Koska kahvin kulutus Suomessa asukasta kohden laskettuna on suurinpia koko maailmassa, niin ilmeisesti tämä valitettava tosiasia myötävaikuttaa Suomen kansan kehnoon terveydentilaan, nimenomaan suureen sydänveritulppakuolleisuuteen.


      • teen ystävä
        ??? kirjoitti:

        kahvi vaikuttaaa myös minuun niin että illalla on vaikea saada unta...

        Siirtykääpä, arvon ihmiset, kofeiinittomiin juomiin, jos ette siedä kofeiinia.
        Minä juon kahvia kupposen tai pari päivässä ja voin koska tahansa lopettaa kokonaan ilman vieroitusoireita. Olen joskus paastonnut kahvistakin useita viikkoja eikä olisi ollut pakkoa aloittaa uudelleen itse aineen tähden, mutta kahvittelu on myös sosiaalinen tapahtuma. Paras hyöty kahvista tulee minulle sitä kautta.
        Teetä juon, ja mieluiten haudutettua vihreää tai valkoista teetä.
        Alkoholipitoisia juomia en ole juonut koskaan. Ei ole ollut tarvetta eikä tahtoa.


      • Anonyymi
        UUSI

        VERENPAINETTA PUKKAA KAHVI LAKRITSA KUIN VARASTELU. ( Ahdistus niillä kun pahaa tekee ) . Eikö noi ole lähes kaikki puoliguruja jostain moskeijasta !


      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        VERENPAINETTA PUKKAA KAHVI LAKRITSA KUIN VARASTELU. ( Ahdistus niillä kun pahaa tekee ) . Eikö noi ole lähes kaikki puoliguruja jostain moskeijasta !

        Tuska festarit on niille juudaksille . Tuska ja ahdistus pahaa tekeville . Bible.


      • Anonyymi
        UUSI
        kaffe. kirjoitti:

        Koska kahvin kulutus Suomessa asukasta kohden laskettuna on suurinpia koko maailmassa, niin ilmeisesti tämä valitettava tosiasia myötävaikuttaa Suomen kansan kehnoon terveydentilaan, nimenomaan suureen sydänveritulppakuolleisuuteen.

        Hellari varastele ruokaa . Kuin huijaa vanhusten taloja . Autoja. Kleptomania mafia.


      • Anonyymi
        UUSI
        kaffe. kirjoitti:

        Koska kahvin kulutus Suomessa asukasta kohden laskettuna on suurinpia koko maailmassa, niin ilmeisesti tämä valitettava tosiasia myötävaikuttaa Suomen kansan kehnoon terveydentilaan, nimenomaan suureen sydänveritulppakuolleisuuteen.

        ei se kahvi sydänveritulppia tee- muille kuin adventisti- puhujan jutuissa.


    • Miekan Mittainen

      Alkoholi on viisasten juoma. Minä juon mieluiten punaviiniä kunnon pihvin kanssa, mikäli se ei ole seuralaisilleni ongelma. Jos joukossa on ex holisteja on syytä pidättäytyä, ettei veli joudu kiusaukseen.

      Humala hakuinen juominen ei kuulu kristitylle, koska siitä seuraa rietas meno. Nykypäivän kristityn suurempi ongelma on mässäily ja itsensä turvottaminen ylenpalttisella syömisellä.

      Me ihmiset teemme lakeja tosille ja itsellemme, niin kuin se meitä palvelee. Jokaisella meillä on syntimme joka sopii meille, muttei Herralle. Itselle me sallimme kaikenlaista mistä lihamme tykkää, mutta toiselle ei sallita mitään.

      Jokainen menköön itseensä, onko jokin asia mennyt Jumalan edelle, niin paljon että se on pitänyt hyväksyä omaksi perinnäis säänöksi. Tämän päivän ihmisen on niin helppo eksyä, sillä niin paljon on kaikenlaista itsensä palvontaa tarjolla. Onko se tupakka, alkoholi, ylensyönti, kehonpalvonta, jne. Aina on muistettava että meidän ruumiimme on Pyhän Hengen temppeli ja näin sitä pitäisi hoitaa, niin että se pysyy kunnossa, muttei mene palvonnaksi.

      Täällä tuntuu yksin kertaisistakin asioista tulevan hirmuisia vääntöjä ja miksi, no siksi kun olet rakastuneita omaan lihaanne. Keskitytään Kristukseen ja unohdetaan hetkeksi lihamme, tämän sanon myös itselleni, joka kaipaa joka päivä armahdusta ja anteeksi antoa.

      Olkaa siunatut veljet ja siskot, ei meillä ole kuin Kristuksen laki, joka kyllä on vaativa, mutta armahtava katuvaa kohtaa.

    • Ei muutu sapatti

      Sapatin päivänä ei saa puhua joutavia. Pyhitä lauantai.

      • Anonyymi
        UUSI

        Sunnuntaina ei saa tehdä muuta kuin käydä kirkossa pyhitä sunnuntai Jeesus päivä.


    • Ei lakiliittoa

      No tulihan se adventisti tännekin.

      • veli.

        Tais ennenminkin olla provo!


    • kyselijä.

      Kuka on päässyt alkoholin himosta Jumalan ihmeen kautta?

      • Anonyymi
        UUSI

        No useimmat lopettaa itse tai käy katkolla ikäänkuin . Sehän riippuu tietysti minkä ikäinen on ja tekeekö työtä. On nuoria jotka elää tukien varassa syö avustusruokia koska on siihen opetettu kotonaan . Pummina .


    • Anonyymi
      UUSI

      ALOITTAJAKIN ON umpisokea.
      Kaikki- jotka sattuvat alkopulloon tarttuvan tappavat- ovat vankilassa, tekevät sitä ja tätä. Mutta aloittaja on henkisesti näkeävä.

      joopa- joo. Kaikki suomalaiset ovat sitten tappajia ja vankilassa, paitsi aloittaja.

      Otahan lääkkeesi- pieni tippa kanferttia sokeripalaan. jos se auttaisi.

    • UUSI

      Vastusta Perkelettä juomalla olutta.🍺🍺🍺🍺🍺🍺
      - Martti Luther -

    • Anonyymi
      UUSI

      Suurin osa alkoholisteja tulleet uskoon ja päässeet viinasta, kunnes ottavat eka ryyppää.

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      229
      3259
    2. Miten juhlitte ensi lauantaina?

      Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.
      Maailman menoa
      355
      2923
    3. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      14
      1939
    4. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      78
      1836
    5. Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa

      Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e
      Maailman menoa
      60
      1748
    6. Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?

      JOS siis sinä saisit päättää?
      Maailman menoa
      59
      1632
    7. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      12
      1473
    8. Voi mies olit taas niin komea

      Olet silmäkarkkia ❤️ Sua vois katsella vaikka koko päivän. ❤️
      Ikävä
      122
      1436
    9. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

      Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
      Luterilaisuus
      459
      1344
    10. Ryöstö Punkaharjulla

      Punkaharjun k-market ryöstetty tänään keskellä päivää, ketä lie asialla? Poliiseja ainakin pörrää ympäriisee
      Savonlinna
      17
      1330
    Aihe