Puheenjohtajakisa kiinnostaa äänestäjiä, toisin kuin demareiden (sd) vastaava. Kokoomuksen pj-tentti keräsi äsken ison Bio Rexin ääriään myöten täyteen.
Kansaa kiinnostaa Kokoomuksen pj-tilaisuudet
Hyvä ennusmerkki
271
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Hyvä ennusmerkki kirjoitti: "Puheenjohtajakisa kiinnostaa äänestäjiä, toisin kuin demareiden (sd) vastaava. Kokoomuksen pj-tentti keräsi äsken ison Bio Rexin ääriään myöten täyteen."
Kyllä hän tuo esittämäsi pitää paikkansa. Erona demareiden pj-kisaan oli ensinnäkin se, että Kokoomus on ollut maan suurin puoliue niin eduskunta-, kunnallis- kuin EU-vaaleissakin ja sen kannattajakunta on yleisestikin tulevaisuuteen positiivisesti virittäytynyt. Demarit taas ovat jo useita vuosia olleet laskevan kannatuksen kierteessä, joka ei oikein sytytä.
Toinen erottava seikka oli mielestäni se, että SDP:ssä Urpilainen oli läpeensä tuttu ja Rinne taas uppo-outo, joten kunnollista draamallista jännitettä ei päässyt syntymään kuin vasta aivan puoluekokouksen alla. Kokoomuksen kaikki kolme pj-ehdokasta ovat melko tuttuja, koska he jokainen ovat ollet vuosia ministereinä. Mutta kovin useat puoluekokousedustajatkaan eivät ole heitä vielä perusteellisesti oppineet tuntemaan, eivät ainakaan kaikkia kolmea. Siksi liki kaikki puoluekokousedustajat ovat osallistuneet mahdollisuuksiensa mukaan ainakin yhteen pj-tenttiin. Tietenkään kaikkikaan päkaupunkiseudun puoluekokousedustajat eivät riittäisi täyttämään Bio Rexia. Kyllä ulkopuolisiakin (siis myös ei-kokoomuslaisia) on ollut paikalla.
Last but not least: Kokoomuksen uudesta puheenjohtajasta tulee samalla Suomen merkittävin poliitikko eli pääministeri. Vaikkei olisi niin hirveästi politiikasta innostunutkaan, niin saattaa käydä mielessä tulla katsomaan, että millainen veikko sieltä pääministeriksi kenties on tulossa. Ja nyt kandidaatit edustavat hieman erilaisia linjoja ja hyvinkin erilaisia persoonia.
Kokoomuksen kannalta oli erittäinkin hyvä juttu, että tästä tuli aivan aito pj-kilpa. Yksi ehdokas, joka olisi sitten taputtamalla hyväksytty puhheenjohtajaksi, olisi ollut varsinainen antikliimaksi.
Luulen, että uusi hallitus juhannuksen jälkeen saa kasvavaa luottamusta