Yrittäjyys vs "yrittäjyys" työttömänä

Tilanteeni on siis seuraava:

Olen tällä hetkellä työtön työnhakija, ja saan Kelalta työmarkkinatukea reilut 32 euroa päivässä. Lisäksi harjoitan voitollista myyntityötä mm. huuto.netissä ja muutamalla eri keskustelufoorumilla internetissä. Toimenkuvaani kuuluvat lähinnä erilaiset keräilytuotteet, kuten vanhat antiikkitavarat ja muukin keräilytavara. Saan myynneistäni ihan tuntuvan lisän tuon perus työttömyyskorvauksen päälle, joten taloudellinen tilanteeni on varsin hyvä. Ostan halvalla ja myyn kalliimmalla. :)

Olen kypsytellyt päässäni mahdollisuutta perustaa toiminimi ja sitä kautta jatkaa tätä pienimuotoista yritystoimintaani. Olen kuitenkin hieman ymmälläni siitä, mitä hyötyä toiminimestä on verrattuna tähän nykyiseen tilanteeseeni, että saan Kelalta työttömyystukea ja teen muutenkin myyntini verottomana? Jos siis pelustaisin toiminimen, en saisi enää työttömyystukea ja tekemistäni voitoista joutuisin maksamaan tuloveroa.

Siispä viisaammat kertokoon, mitä hyötyjä näkisitte olevan toiminimessä verrattuna tähän nykyiseen menettelytapaani! Itse en oikein tahdo keksiä mitään muita hyötyjä kuin sen, että voisin perustaa oman nettikaupan, ja saada mahdollisesti vieläkin enemmän tuloja kuin aikaisemmin. Kuitenkin nykyinen tulotasonikin on varsin kiitettävä.
3214
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Älä missään nimessä perusta minkäänlistä firmaa. Jatka vain samalla tavalla, niin jää isellesikin jotain. En jaksa tarkempaa analyysiä suosituksestani avata, mutta usko 45 v pien- yrittäjänä ollutta ja kokenutta uskoa.

Jos haluat yrityksen perustaa, niin sen täytyy olla suomen rajojen ulkopuolella.

Äänestä

>>Älä missään nimessä perusta minkäänlistä firmaa. Jatka vain samalla tavalla, niin jää isellesikin jotain.>>

Tämä on nykyaikana aivan totta. Ilman Kelalta tulevaa päivittäisitä tukirahoitusta ei kannata yhden miehen firmoja enää kenenkään kylmiltään perustaa.

Se tarkoittaa tietenkin että koko homma on tehtävä pimeänä. Mutta sellainen on vaan pelin henki nykyisessä Kataisen-Urpilaisen luomassa Suomen verohelvetissä. Kyllä ne Kelallakin sen tietää että kolmasosa heidän tuensaajista tekee jotain harmaata bisnestä ohessa, mutta ei nekään Kelalla enää välitä, vaan maksaa kassasta rahan ulos, mitään kyselemättä.

Kenenkään yksinyrittäjän persse ei yksinkertaisesti kestä sitä että joka neljäs katteena tienattu euro pitää saman tien päältä lähettää alveina Urpilaisen verokassaan.
Ei helvetttiä sentään, siis tämä nykyinen Kataisen kokoomuslainen yrittämisen ja talouden malli on kyllä niin persseestä, niin persseestä kuin vain olla ja osaa.

Äänestä

Ilmoitatko verottajalle ollenkaan saamistasi myyntivoitoista? Pitäisi ilmoittaa ja täyttää lomake 5.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


jaska87 kirjoitti:

Tilanteeni on siis seuraava:

Olen tällä hetkellä työtön työnhakija, ja saan Kelalta työmarkkinatukea reilut 32 euroa päivässä. Lisäksi harjoitan voitollista myyntityötä mm. huuto.netissä ja muutamalla eri keskustelufoorumilla internetissä. Toimenkuvaani kuuluvat lähinnä erilaiset keräilytuotteet, kuten vanhat antiikkitavarat ja muukin keräilytavara. Saan myynneistäni ihan tuntuvan lisän tuon perus työttömyyskorvauksen päälle, joten taloudellinen tilanteeni on varsin hyvä. Ostan halvalla ja myyn kalliimmalla. :)

Olen kypsytellyt päässäni mahdollisuutta perustaa toiminimi ja sitä kautta jatkaa tätä pienimuotoista yritystoimintaani. Olen kuitenkin hieman ymmälläni siitä, mitä hyötyä toiminimestä on verrattuna tähän nykyiseen tilanteeseeni, että saan Kelalta työttömyystukea ja teen muutenkin myyntini verottomana? Jos siis pelustaisin toiminimen, en saisi enää työttömyystukea ja tekemistäni voitoista joutuisin maksamaan tuloveroa.

Siispä viisaammat kertokoon, mitä hyötyjä näkisitte olevan toiminimessä verrattuna tähän nykyiseen menettelytapaani! Itse en oikein tahdo keksiä mitään muita hyötyjä kuin sen, että voisin perustaa oman nettikaupan, ja saada mahdollisesti vieläkin enemmän tuloja kuin aikaisemmin. Kuitenkin nykyinen tulotasonikin on varsin kiitettävä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu