Mitä siitä

jos Luther käskikin tappamaan.

Tappaahan Jumalakin.
8<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Tappaa mutta ei murhaa ja tässä onkin se suuri ero. Jumala tappaa ihmisiä ja on tappanut rangaistuksena ja tulee jatkossakin tappamaan, mutta ei koskaan murhaamaan.

Väärinkäsityksen perustana ovat mm Älä tapa, käskyn virheellinen käännös. Laissa israelilaisia ei kielletty tappamasta, mm. niitä pakanakansoja joiden syntien mitta oli tullu täyteen niin että Jumala käski hävitää niitä maata turmelemasta. Tuo käsky kuuluu Älä murhaa, ja se oli lainkin mukaan kiellettyä.

Äänestä
  • Ei kai Lutherkaan murhannut ketään. Tuo tappamisen ja murhaamisen selittäminen käännösmokana on kaukaa haettu selitys joittenkin uskovien käsitykseksi ihmisten vahingoittamisen oikeutuksesta.

    Äänestä

No näinhän se on mutta jotkut pitävät jumalansa mielistelyä ja valehtelua suurempana hyveenä kuin rehellisyyttä.

Äänestä

Luther oli omavaltainen antisemitistinen kristittyjen ja juutalaisten joukkotuhoamisen vaatija ja se on aivan eri asia kuiin Jumalan tuomiot.

Äänestä

Jumala tulee kerran vielä hävittämään koko ensimmäisestä Aadamista syntyneen ihmiskunnan, ja siksi MEIDÄN TÄYTYY SYNTYÄ HENGESTÄ UUDESTI YLHÄÄTÄ !

Koko Aadam on jo kerran ristiinaulittu Kristuksessa, - ja elämme nyt vielä armonaikaa evankeliumin tähden ennen kaiken loppua - langenneen Aadamin kuvuuden osallisuudessa.

Äänestä
  • Luomiskertomus ja evoluutio eivät täsmää ja evoluutiolle on todisteita mutta aatamin olemiselle ei mitään.

    Äänestä

  • Pidä siis kiirettä uudestisyntymisesi kanssa, Balttis....

    Äänestä

  • pidähän kiirettä kirjoitti:

    Pidä siis kiirettä uudestisyntymisesi kanssa, Balttis....

    typerä kommentti pöljä tosiaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


korkea esikuva kirjoitti:

jos Luther käskikin tappamaan.

Tappaahan Jumalakin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu