Jtervehdys! ja siunattua joulun aikaa.
Tulipahan mieleeni eräs asia kun pitkästä aikaa pääsin katteleen näitä keskusteluja. Syksyn aikana on tapahtunut paljon. Siis sisälläni. Yksinkertaisesti sanottuna uskoni on tullut omakohtaiseksi. Tämä tapahtui yhtäaikaa itsenäistymiskriisini aikoihin. Ei ollut helppo syksy. Olen varma että HALUAN säilyttää uskoni kuolemaani saakka, mikäli se minusta on kiinni. Halua siis riittää mutta jotenkin tunnen että uskonasiat ovat tulleet jokapäiväisiksi. Esimerkiksi ennen saatoin elää ns. normaalia elämää, mutta nyt huomaan hieman kipeästikin erottuvani muista maailman ihmisistä. Maailman syntisyys ja etenkin oma huonous ahdistaa ajoittain. Haluaisinkin nyt kysyä kokemuksianne siitä kun uskonne omakohtaistui. Itselläni tapahtumaan liittyi selkeä valinta; joko seurustelu uskottoman pojan kanssa tai omakohtainen uskon kilvoittelu. Valitsin jälkimmäisen enkä ole katunut!
Joten HEIii, kertokaapa muut meisselit kokemuksianne ko. asiasta! Oispa kiva kuulla jo siksikin että asun paikkakunnalla jossa meitä uskovaisia ei paljoa ole. Ja vielä paskanpuhujille, älkää vaivautuko!!
Tulipahan mieleeni eräs asia kun pitkästä aikaa pääsin katteleen näitä keskusteluja. Syksyn aikana on tapahtunut paljon. Siis sisälläni. Yksinkertaisesti sanottuna uskoni on tullut omakohtaiseksi. Tämä tapahtui yhtäaikaa itsenäistymiskriisini aikoihin. Ei ollut helppo syksy. Olen varma että HALUAN säilyttää uskoni kuolemaani saakka, mikäli se minusta on kiinni. Halua siis riittää mutta jotenkin tunnen että uskonasiat ovat tulleet jokapäiväisiksi. Esimerkiksi ennen saatoin elää ns. normaalia elämää, mutta nyt huomaan hieman kipeästikin erottuvani muista maailman ihmisistä. Maailman syntisyys ja etenkin oma huonous ahdistaa ajoittain. Haluaisinkin nyt kysyä kokemuksianne siitä kun uskonne omakohtaistui. Itselläni tapahtumaan liittyi selkeä valinta; joko seurustelu uskottoman pojan kanssa tai omakohtainen uskon kilvoittelu. Valitsin jälkimmäisen enkä ole katunut!
Joten HEIii, kertokaapa muut meisselit kokemuksianne ko. asiasta! Oispa kiva kuulla jo siksikin että asun paikkakunnalla jossa meitä uskovaisia ei paljoa ole. Ja vielä paskanpuhujille, älkää vaivautuko!!
Vastaukset 6
Vanhimmat
Jos oot lestadiolainen, ni mä en tajua miten voit uskoa niin epäoikeudenmukaseen jumalaan kun ne uskoo...
Jumalan tiet ovat tutkimattomat...Mun henk. koht. uskosta ei kyllä tulisi mitään jos Jumala olisi vain salliva ja hyvä. Silloinhan hän sallisi myös pahat ja huonot tekonikin, esim valehtelun. Jumala rakastaa syntistä mutta vihaa syntiä. Eli ei hän ole ankara meille vaan synnille mitä me teemme. Täytyy kuitenkin muistaa että kukaan ei ole täydellinen... Pointti onkin käsittääkseni siinä että me ei olla mitään Hänen rinnallaan ja kunluottaa hänen armoonsa ja johdatukseen elämässä niin saa kerran sen mikä on luvattu. Ja omiaan hän kyllä siunaa, sen olen huomannut.
no korjaa jos olen väärässä.? Käsittääkseni lestadiolaiset uskovat että heidät on valittu, ja muut ihmiset jotka eivät ole kuullu heidän uskostaan ovat jotenkin huonompia, huolimatta siitä miten hyvin he tässä elämässä elävät. On paljon hyviä ihmisiä, jotka eivät ole uskovaisia, tai kuuluvat johonkin muuhun uskontoon. Mutta he ovat teidän lestadiolaisten mielestä kadotuksen lapsia(ko)?
Ei ihminen pelastu teoillaan vaan yksin armosta, koska kukaan ei voi täyttää Jumalan lakia. Koska siis kukaan ei ole tarpeeksi täydellinen pelastuaakseen teoillaan, ei ihmistä auta vaikka olisi kuinka hyvä ihminen, jos ei ole uskoa.
Jumala lahjoittaa uskon kenelle tahtoo, eikä ihminen voi vaikuttaa mitenkään tähän valituksi tulemiseen. Siksi uskovaiset eivät ole millään tavalla parempia kuin ei-uskovaiset. Uskovaisissakin vaikuttaa synti niin kauan he elävät maan päällä, ja siksi joku voi ehkä käyttäytyä niin kuin luulisi olevansa muita parempi, mutta kyllä se oikeasti on synti luulla sellaisia.
On vain yksi oikea usko, se usko, jonka Jumala lahjoittaa. Mutta ei missään kohdassa Raamattua lue, että lestadiolaiset olisivat ainoita, joilla on tämä oikea usko. Monet lestadiolaiset kyllä niin ajattelevat, mutta eivät kaikki.
Minulle tuli tosi paha olo, kun luin tuon sinun jättämän viestin. Nimittäin Raamatussa lukee, että on oleva vain yksi seurakunta, Jumalan valtakunta, joka perii iankaikkisen elämän. Varmasti olet seuroissa kuullut siitä monesti puhuttavan, niin miksi ajattelet noin?
Tosi monesti olen itsekin ajatellut, että miten voi olla mahollista, että on olemassa vain yksi oikea usko, jolla päästään taivaaseen, ja kuinka minä saan olla juuri sen uskon omistajana.
Missä muussa maailman uskonnossa opetetaan ja eletään sillä tavalla kuin Raamattu neuvoo ja Jumalan sana opettaa? Ei tietääkseni missään muussa kuin vanhoillislestadiolaisten keskuudessa. Se on järjelle käsittämätön. Sitä ajattelee, että maailmassa on niin paljon eri uskontoja, että varmasti jossain muuallakin voi olla jne. Mutta miten monia onkaan niitä asioita, jotka ovat järjelle käsittämättömiä ja ne pitää vain uskoa.
Olet varmaan kuullut puhuttavan lammashuoneesta, Jumalan seurakunnasta, joka on täällä maanpäällä ja johon ei pääse muuta kuin yhtä kautta. Sinne pääse sisälle vain parannuksen ahtaan portin kautta.
Jeesus on tuossa lammashuoneessa hyvänä paimenena. Hän vartioitsee ja kaitsee lampaitaan, ettei kukaan heistä eksyisi. Nämä lampaat ovat niitä Jumalan lapsia, jotka parannuksen kautta tai jo lapsuuden uskossa säilyneinä saavat kuulua Jumalan valtakuntaan.
Lampaat elävät laumana ja kun yksi lammas meinaa eksyä ja kadota, toiset lampaat ja hyvä paimen Jeesus kutsuu äänellään häntä takaisin tuohon lammaslaumaan. Joskus tämä lammas voi kuitenkin olla kova korvainen ja silloin hän eksyy ulos tuosta lammaslaumasta, Jumalan valtakunnasta, ja eksyy sitä ympäröivään pimeään ja armottomaan maailmaan. Jossa pedot vaanivat ja kuolema voi tulla minä hetkenä hyvänsä ilman pelastusta.
Raamatussa verrataan monessa kohti Jumalan valtakuntaa lammashuoneeseen. Sitä on verrattu myös sinapin siemeneen (kuinka pienestä siemenestä kasvaa suuri puu joka kukoistaa ja kasvaa...), peltoon kätkettyyn aarteeseen, kultarahaan, vertauksia on monia, mutta tämä lammashuone vertaus on jäänyt minulle mieleen jostain lapsuuden pyhäkoulusta.
Tästä syystä me ajattelemme, että on olemassa vain yksi oikea usko. Ja oikeaan uskoon ei tulla kasteen kautta, ei rukoilemalla, ei keskustelemalla Jumalan kanssa kahden kesken, tai ihmeellisten näkyjen kautta tai lukemalla Raamattua. Vaan oikean uskoon tullaan uskomalla Jeesuksen sovitustyöhön ja siihen, että hän on kuolemallaan sovittanut meidän kaikkien synnit. Ja sillä tavalla tullaan uskoon vain uskomalla jo ennen uskoon autetun saarnasta. Eli sellainen, joka on jo uskovainen saarnaa sinulle sinun syntisi ja rikkomuksesi anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä. Tällä tavalla uskomalla päästään kerran taivaaseen.
Raamatussa, Apotolien teossa on on kolmekin kohtaan, kuin esimerkkejä, jossa kuvataan uskoon tulemista.
Yksi on mm. kuvaus Saulus Tarsolaisen eli Paavalin uskoon tulosta.
Vain Raamattun mukaisesti me voimme "tuomita" ihmisiä. Jos joku kuolee, eikä hän ole korjannut asiotaan ja uskonut syntejään anteeksi niinkuin Raamatussa opetetaan, niin emme me voi sanoa että hän on pääsyt taivaaseen.
Välillä voi tehdä hyvinkin kipeää, kun joku tosi läheinen ihminen on teoillaan kieltänyt uskonsa ja kuoleekin ihan yllättäen. Hänestä ei silloin jää hyvää toditusta Jumalan valtakunnan keskelle, että hän oli päässy kilvoittelun voittajana perille taivaaseen.
Joskus on kuitenkin sellaisia "epäselviä" tapauksia, joissa ei tiedetä pääsikö tämä henkilö taivaaseen. Jos vaikka henkisesti sairas tekee itsemurhan.
Me ajatellaan, että itsemurha ei ole oikein ja sen tekevä ei pääse taivaaseen, mutta on olemassa sellaisia ihmisiä, jotka saavat välillä niin vaikeita masennuskohtauksia ja muita sellaisia, että eivät mahda itselleen silloin mitään. Jos tällaisessa tilanteessa kuolee uskovainen ihminen, on hyvin vaikea sanoa pääsikö hän taivaaseen. Mutta Jumala sen yksin tietää. Läheisille se voi vaan olla hyvinkin vaikeaa hyväksyä ja elää tällaisessa "tietämättömyydessä".
Jumala on antanut ihmiselle etsikon ajan. Sellaisen ajan, jolloin hän eritysesti kutsuu ihmistä puoleensa ja armonsa osallisuuten. Älä silloin paaduta sydäntäsi vaan kuuntele omantunnon ääntä, sillä et tiedä päivää etkä hetkeä jona Jeesus saapuu maan päälle tai sinut korjataan tästä ajasta pois.
Kaikilla on mahdollisuus päästä taivaaseen, mutta se ei käy kuin tämän seurakunnan kautta. Siihen ei kaikkien sydän ja mieli taivu, mutta ne jotka uskovat tämän armo evankeliumin, niiden nimi on kirjotettu elämän kirjassa.
Luin ton viestisi.. oon ite lestadiolainen, ja siks aattelin vastata, vaikka se välistä on meillekin vaikeaa. Omakohtaistui.. se tunne tuli mulla itelä,joskus ripariaikoihin, aikaisemmin oli kulkenu vanhempien mukana. Nyt oli ite tehtävä päätös, että haluan kulkea Jumalanlasten joukossa ja päästä voittaja perille. Monesti se vaati, hyvän itsetunnon, paljon rohkeutta kertoa, ettei lähe esim. koulussa kaikkeen mukaan. ..joskus tuli kiusaus, et jos tämän kerran, eihän sitä kukaan tiiä ja näe.. mutta omantunnon ääni varoitti, elä lähe. Se vie sinut kokonaan. On tullu valinnanpaikkoja, jatko-opintojaki mietittäessä. Aina ei ole helppoa tunnustaa uskoa, mutta me saahan voimia siihen tarpeen mukaan. Saattomiehiä, ystäviä, tarvitaan matkan varrella, on olka mihin nojata, ja puhua mieltä askarruttavista asioista.