Skitsoaffektiivinen mielialahäiriö

Hei!

Itselläni hiukan sama tilanne että sain juuri äskettäin saman diagnoosin ja olen hiukan hämmentynyt tilanteesta. Aluksi en ajatellut asiaa ollenkaan mutta nyt myöhemmin on alkanut askarruttaa mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

Itselläni kaikki alkoi masennuksesta ja unettomuudesta jota tyhmänä alkuun hoidin kannabiksella. Tämän jälkeen lopetin kyllä kannabiksen polton jossain vaiheessa ja puolen vuoden kuluttua lopettamisesta sairastuin ensimmäiseen psykoottiseen masennukseen.Tästä johtuen luonnollisestikin lopetin polttelun kokonaan ja alkoholiakaan en käytä enää juuri ollenkaan. Psykoosini pääsi niin pitkälle että lopulta suurinpiirtein kuvittelin olevani jonkinlaisessa truman-showssa jossa piilokameroita on joka puolella ja tv:n uutistenlukijat antavat jonkinlaisia vinkkejä kuinka käyttäytyä ja mitä tehdä. Tässä vaiheessa jouduin ensimmäistä kertaa sairaalahoitoon ja sain myös suht hyvän lääkityksen. Lääkkeet auttoivat aluksi mutta sairaudentunnon hävittyä aloin myös unohdella lääkitystäni, mikä koitui suunnattomaksi virheeksi. Psykoosini uusiutui samalla tavalla ja mukaan astui vielä todella vahva masennus. Olin tuolloin 26-vuotta ja jouduin muuttamaan takasin vanhemmilleni, sillä varsinkin masennuksen vuoksi en pystynyt kuin silloin tällöin käymään kaupassa jos sitäkään. Oltuani vanhempien luona noin reilun puoli vuotta, olin psykoottisten oireiden aikana ottanut yliannostuksen minulle ja isälleni määrättyjä uni/nukahtamislääkkeitä ja viinaa päälle. itse en muista tästä tilanteesta juuri mitään, mutta vanhemmilleni se oli todella järkyttävä tilanne ymmärrettävästi. Tämän vuoksi jouduin/pääsin kolmannen kerran sairaalahoitoon, jota aluksi itsekin vastustin, mutta jälkikäteen pidän sitä pelastuksenani. Sairaalassa ollessani sain psykoottisiin oireisiin injektiolääkkeen, jonka nimeä en nyt muista ja masennukseen sain mirtatsapiiniä. Ensimmäistä kertaa kahteen vuoteen lääkityksen ansiosta tunnen että tämänkin sairauden kanssa on mahdollista elää. Esimerkiksi ennen sairastumistani opiskelin yliopistossa kauppatieteitä ja sairastuttuani ajattelin, että loppuelämä menee kelan/sossun luukulla. Tällä hetkellä olen kyllä jättänyt ajatukset kilpailullisen kaupallisen alan opiskeluista, sillä ne ei kiinnostaneet minua ennen sairastumistakaan merkittävästi. Olen kuitenkin hyvän lääkityksen saamisen jälkeen saanut edes hitusen keskittymiskykyä ja motivaatiotani opiskeluun takaisin ja aloitin joitain viikkoja sitten valmistautumisen farmasian pääsykokeisiin. Masennuksen kadottua olen myös alkanut etsiä itselleni uudelleen asuntoa ja ensimmäistä kertaa todella näyttää siltä että vaikka tästä sairaudesta ei välttämättä koskaan voikaan parantua, niin tämän kanssa on mahdollista elää heti kun löytää sopivan lääkityksen. Itselläni ehkä tällä hetkellä suurin haaste sairastumisessani on se, että kaikki ennen tuntemani kaverit ovat alkaneet ehkä hiukan vieroksumaan ja yksinäisyys on sairauden kaikkein isoin ongelma. Jos kahden vuoden sairastumisen jälkeen osaan edes joitain vinkkejä tällä kokemuksella sanoa, niin lääkitys on erittäin merkittävä tekijä sairauden hoidossa. Toivottavasti olet löytänyt tai löydät sopivan lääkkeen sairauteen nopeasti. Monet ihmiset saattavat myös alkaa hiukan karsastaa vielä nykypäivänäkin mikäli kerrot puolitutuille sairastavasi kyseistä sairautta. Tämän vuoksi kannattaa harkita kenelle kertoo todellisen diagnoosin ja kenelle vain sanoo esimerkiksi potevansa vain masennusta.

Anteeksi pitkä teksti, kirjoitin vain pitkästä aikaa pelkällä tajunnanvirralla, mutta toivottavasti teksti antaa edes joitain näkökulmia kysymyksiin. Olisi myös mielenkiintoista kuulla minkälaisia oireita sinulla on ollut ja mitkä tekijät johtivat samaan diagnoosiin kuin minulla.

Mulla skitsoaffektiivinen kestänyt kolme vuotta. Itseasiassa mulla on siinä mielialan aaltoiluhäiriö, mikä meinaa, ettei tuntuva hypomania/masis kestä mulla kuin 0,5-6h putkeen. Nyt olen 2kk ollut tasapainoisempi ja korjannut käytöstäni ehjemmäksi.

Mulla sairautta edelsi synnynnäinen aspergerin luonne, sitten elämän muutokset ja menetykset 10-13-vuotiaana tekivät musta epävakaan persoonan. Muutakin luonnehäiriötä mun käytöksestä voi nähdä aina vaihtelevasti, nyt 19 v. iällä.

Tästä etenpäin mulla ollut ahdistuneisuushäiriö (hengityksen katkot ja pidättäminen, silmät laajenee ja vekslaa pelokkaan näköisellä tavalla, sydämmentykytys ja muu pahoinvointi). Eristäydyin ja pian mulla oli yleistä sosiaalisten tilanteiden pelkoa. En puhunut ongelmistani toisille, josta jatkui

Skitsoaffektiivinen häiriö, immuunisairaudet (reuma, 2. diabetes, sormi- ja silmäongelmat sekä mulla jo ollut keliakia) Skitsoaffektiivisena mää välttelin yhä enemmän katseita ja tuijotin toisia vahingossa psykoottisesti. Lähetin ajatuksia, keksin omia sanoja ja käytöstä kuten keskusteluissa normi-tunne-käytösvapaan puhumistyylin. Se oli seurausta sille että mun käyttäytymistä säikyttiin ja mulla oli vaikeaa. Häpesin käytöstäni masentuneena ja muulloinkin.
Skitson (erilastumaton F23.) oireina mulla oli kaikenlaista, josta vahvimmat oli ainakin puheen sekavuus (vaikutti kirjoittamiseen lukiossa), tunteiden latiliti ja käytökseni vaihtelu.

Mielialani nopeat vaihtelut vaikuttivat eristäytyneeseen käytökseeni, enimmäkseen skitson oireiden molemmin puolin. Masentuneena mulla ei ajatus kulkenu, kärsin vatsavaivoista, ahdistuksesta ja joistain itsemurha-ajatuksista. Pystyin käymään koulussa, mutta myöhästelin, pahoinvoin ja läksyissä mulla meni 3h pv. Hypomaniassa minua kuunneltiin usein karismallani, liikuin ja tein asioita nopeaan, ideoin tavoitteitani ja keksintöjä sekä koko kehoni oli aika virittynyt hyvin. Toisaalta kaikenmoinen käytökseni oli sekavanlaista silloin, kun olin kärsinyt piinaavasta yksinäisyydestäni pitkään.

Olin psykoottinen vain, jos en tiennyt, miten käyttäytyisin tai mikä tunne sopii käytettäväksi milloinkin tai ajattelin joko omia hävettäviä asioitani tai pitkän vihani kohteita. Myös ahdistuneena olin syko, paitsi hypomaniassa olin järkevä. En kokenut kun muutaman viikon päivät harha-aistimuksia, ja vieraannuin vain lievästi todellisuudesta(ni). Nykyisin rankaisisin itseäni ja hakisin kokemuksia (muistoja) laukaisemalla itselleni psykoosin. Sitä olen opetellut välttelemään oirehdinnan tunnistamalla. (pyrin toisten mielen sisään, psykotuijotus, kutkuttava tunnetila (latistunut), harhaäänet tai keskusteluni pääni sisällä (mulle tavallinen)). Jotenka näitä välttelen ja haluan olla nyt oma, terve, oma itseni luonnollisella käyttäytymisellä. Olen puhunut ongelmistani vihdoin, viimeisen 3kk aikana, ja paranemiseni on vähän nopeutunut. Sairaudella on oma kellokin mutta opin elämään sen kanssa perehtymällä nyt, sairaudentuntoisena, nettitietoon. Puhun ongelmistani joskus liiankin avoimesti (monotoni äänensävy, tarinaa riittää, mutta kerron mielenmyllerrryksestäni kuitenkin kohteliaan epäsuoralla kerronnalla.)

Olin lapsuudessani ujo, mutta vähän ylivilkas, empaattinen (kiusattu ja ihailin heidän puolustajiaan), harrastin keräilyä, käsitöitä ja liikuntaa. Mulla oli mielikuvitusta ja omaperäistä käytöstä, ja myös nykyään. Mahdollisesti skitsoaffektiiviseen häiriöön liittyen nuo mielikuvitus, mielialan vaihtelut (ujo, kovistelutarve, huomionhakeminen ym.) ja myös omien ilmausten käyttäminen sitten altistivat minut sairaudelle. Mulla on hieman ka. enemmän perintötekijöitä edellisille sairauksille.

Olen nyt sellaisella ruokavaliollani, joka ei muunnu suolistossani hermomyrkyiksi ja että päinvastoin vatsani toimisi. Sitten saisin myös pohdituksi menneitä ja tulevia asioitani paremmin. Fyysiset vaivat kun meinaavat masentaa mua itse sairausmasiksien lisäksi. Toisalta edellämainitut sairaudet antoivat mulle osaksi lisäaikaa, tarkoituksena sopeutua ja kasvaa vaikeuksieni jälkeen ehjäksi luonteeksi. Näin olen asiani ymmärtänyt.

Näin siis, paranemisiin.

Kiitos vastauksistanne! Ei teilläkään helppoa ole:/

Mulla oireet ovat pääsääntöisesti poukkoileva mieliala n. 2 viikon jaksoissa, raivosta hypomaniaan. Lisäksi aivot tekee kokoajan ajatustyötä ja se on erittäin väsyttävää. Stressi on myös koko ajan läsnä aivotoiminnan takana ja kun olen vielä herkkä ulkoisille vaikutteille.

Vaikeinta on hahmottaa että minkälainen persoona olen kun koko ajan tuntemukset muuttuu ja sitä kautta käytös.

Fyysisinä puolina on kovia selkäkipuja ja pitkään jatkunut ärtynyt vatsa. Epäilen että se johtuu stressistä jota ruokkii mielen epätasaisuus.

Kaikki en muista nyt varmaan tällä hetkellä, mutta vähän alkaa hahmottua että mitä sairauteni pitää sisällään. Se kun sais hetken rauhaa sisäisesti tästä kaikesta niin auttaisi paljon.

Niin vielä sitä että 10 vuotta munkin diagnoosi oli erilaistumaton skitsofrenia. Lieko sillä väliä mikä diagnoosi on mutta auttaa ainakin rajaamaan sairautta paljon ja ehkä myöskin osaan sitten toimia sen mukaan.

Mielenterveyden ongelmat/häiriöt ja ravitsemus. Suoli-aivot -yhteys (gut-brain axis). Serotoniinin ja GABAn vaikutusmekanismit suolistossa (Lääkäri Olli Sovijärvi).
https://soundcloud.com/helsinki-paleo/helsinki-paleo-podcast-20

Viljat pois:
Korvatulehdus, akne, atooppinen ihottuma, syöpä, astma, likinäköisyys, diabetes, nivelreuma, MS-tauti, epilepsia, dementia, skitsofrenia, masennus, nokkosrokko, osteoporoosi jne...
http://personal.inet.fi/koti/remeli/viljat.htm

Psykoosi, eli todellisuuden hämärtyminen, on hankala havaita rakkaassa ihmisessä. Erityisen vaikea sitä on hoitaa, jos kyseessä on teini-ikäinen lapsi. Lääkäri Barbara Gracious ja hänen kollegansa havaitsivat äskettäisessä tutkimuksessa, että D-vitamiinin puutoksesta kärsivien teinien psykoosiriski oli korkeampi kuin muiden. Tutkimukseen osallistuneista 104 teinistä 72 prosentilla oli D-vitamiinia vähemmän kuin 75 nmol/l ja 34 prosentilla sitä oli vähemmän kuin 50 nmol/l. D-vitamiinin määrän merkitys ei ollut vähäinen. Jos teinillä oli alhainen määrä D-vitamiinia kehossaan, hänen psykoosiriskinsä oli lähes nelinkertainen muihin verrattuna. Toisessa, Ruotsin Karolinska-instituutissa tehdyssä tutkimuksessa havaittiin myös, että mielenterveyspotilaista teini-ikäisillä oli kaikista alhaisimmat D-vitamiinitasot. Murrosikäisillä tytöillä D-vitamiinia oli noin 45 nmol/l, kun murrosikäisillä pojilla sitä oli vain 25 nmol/l.

Suomalaisten keskiarvo on alle 50 nmol/l, kun optimaalinen on 100-150 nmol/l eli nykyiset viralliset D-vitamiinin saantisuositukset eivät riitä.
http://blog.vitamindcouncil.org/2012/05/24/study-vitamin-d-linked-to-psychosis-in-teens/

Riittävä D-vitamiini on välttämätön kasvulle, terveelle luustolle, aivojen normaalille kehitykselle, hermosysteemille ja normaalille sukupuoliselle kehitykselle.
http://blog.vitamindcouncil.org/2012/08/08/vitamin-d-and-the-brain/

Skitsofrenia ja D-vitamiini!
Skitsofrenia on yleensä nuorella aikuisiällä alkava vakava, psykoosiksi luokiteltu mielenterveyden häiriö. Se on yksi vaikeimmista ja haastavimmista mielen sairauksista. Skitsofrenia on psykoosisairauksista yleisimpiä. Suomessa skitsofreniaan sairastuneita on noin prosentti väestöstä eli reilut 50 000 henkilöä.

Australialaisen Queenslandin skitsofreniatutkimuskeskuksen tutkija John McGrath ja neurobiologi Alan Mackay-Sim ovat löytäneet yllättävän yhteyden skitsofrenia-alttiuden ja sikiöaikaisen D-vitamiinin puutteen välillä. McGrath havaitsi tutkimuksessaan, että Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa suuri osa skitsofreniaa sairastavista oli syntynyt keväällä. D-vitamiinia muodostuu ihossa auringonvalon vaikutuksesta kesällä keskipäivällä, joten talvella äidin ja sikiön D-vitamiinin saanti oli liian vähäistä.

Suomalainen syntymäkohorttitutkimus, jossa 50µg D-vitamiinilisä ensimmäisen elinvuoden aikana vähensi poikalapsilla skitsofrenian todennäköisyyden alle neljäsosaan (RR=0.23):
http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/14984883

Ja tästähän ei käypähoitosuosituksissa mainita mitään. Viranomaiskatsanto on maailmanlaajuinen riippuvuuksien ja lobbausten viidakko. Neljä kulunutta vuosikymmentä on tästä riipaiseva esimerkki. Konttoreissa ja kokoustamisissa sovittuja päätöksiä katsellaan epärealismin silmälasein tuloksia arvioitaessa. Syy vyöryy potilaan harteille!

Geenit eivät toimi tyhjiössä.

Ravinnolla on vaikutusta aivan kaikkiin sairauksiin ja niiden ehkäisyyn.

Lääkkeitä syödään sitten tarvittaessa.

Yleensä lääkitys vähenee, kun ruokavalio ja muu elämä on kunnossa. Ja täten potilaskin voi paljon paremmin kuin pelkällä lääkityksellä.

Mutta kertooko lääkäri tästä mitään?

Nykylääketieteessä tutkitaan vain lääkkeitä, jotka voidaan patentoida ja jotka tuovat rahaa.

D-vitamiinin puute on mm. Suomalaisten yleisin ravitsemuksellinen puutos. D-vitamiinin puute ei rajoitu vain pohjoisiin leveysasteisiin vaan on maailmanlaajuinen ongelma. Etelässä syynä ei ole auringonvalon puute vaan ratkaisevia ovat yksilöiden elämäntavat ja tottumukset.

Vuoden D-vitamiinit saa kympillä iHerbistä ja lähimarketistakin alle 50€:lla.


Alhaiset D-vitamiinitasot altistavat itsemurhille!
http://www.psychologytoday.com/blog/evolutionary-psychiatry/201301/suicide-and-vitamin-d

D-vitamiini ja mielenterveys!
http://www.tritolonen.fi/index.php?page=news&id=2460


Psykoosin ennakko-oireiden tunnistamiseen on kiinnitettävä huomiota skitsofrenian puhkeamisen ehkäisemiseksi. Lääkityksellä ja psykoterapialla sekä omega-3-rasvahapoilla ja riittävällä D-vitamiinilla voidaan siirtää taudin puhkeamista ja vähentää oireita. Asiantuntijaryhmä on päivittänyt skitsofrenian Käypä hoito -suositusta.

STT, Helsinki

Kiitosta edelliselle vinkeistä. Taidan tankata D:n suosituksen täyteen ja viettää useammin aikaa auringonpaisteessa.

Olen ottanut D-vitamiinia talvisin (Sanasol-pullosta) monesti kuureina. Kuitenkaan tämä ei sittemmin olisi riittänyt minun ongelmieni tuntuvaan lievitykseen. Ei myös varmaankaan yhdessä muiden vitamiini-lisien kanssa, koska minulla ravinnonimeytymishäiriöt ja elämänmurros vaikuttivat alituisesti jo ennen nuoruuden sairauksiani. Mutta nytpä olen GL ja maidoton ruokavalioilla ja lisäksi vältän ruuissani tärkkelyksiä, lisättyä sokeria ja kovia sekä transrasvoja.


Mainitsempa, että minun syömiseni vaikutus vatsani toimintaan riippuu ruoka-aineiden lisäksi huomattavasti syömistahdistani. Nuorena söin ruokaa ahmimalla aivan tarpeettoman suuria annoksia (2-3x vrt. tarve). Näin 2 vuotta, jonka jälkeen en juuri vieläkään tunnista, onko minulla nälkä tavallisina ruokailuaikoinani.

Mutta skitsoaffektiivisesta häiriöistäni voisin tässä vielä jatkaa:

Olin vääjäämättä mielenterveyden horjumiselle altis poika jo lapsuudessani. Niihin minua ajoivat erityisesti puheeni pienet häiriöt (sekavuus, ääntämisvaikeudet, jotka olivat kotioloissani myös omaa huumoria), apaattisuus, luonnehäiriöni, aspergerin syndroomani adhd, monenluonteiset ystäväni, ravinnonimeytymis- häiriöni ja perintötekijäni (väitetyt (0-)50-80%) olivat kaikki vaikuttamassa elämääni muuttuvien ihmisten ja heidän harrastustensa keskellä. Nyt pyrin takasin omaan terveeseen luonteeseeni ymmärtämällä paremmin omaa ja toisten käyttäytymistä.

Olen viimeisen vuoden aikana parantunut sairaudestani toistaiseksi ainakin 60% ja 2v. aikana noin 80% oireilusta pois. Mielialani ovat vaihdelleet yhä litteämmin ja olen pitänyt mielialoistani ja psykoosioireistani päiväkirjaa 2kk. Silloin paraneminen on tuntunut minulla myös mielialanvaihtelun hidastumi -sena ja psykoajattelun vähenemisenä. Olen oppinut jo vähän tunnistamaan sen ja luonnehäiriöideni tunnetiloja erillisiksi -vaihtelevan käyttäytymiseni aikana.

Nyt pyrin myös tietoisena eroon mielenmyllerryksen aiheuttajista Tälläviissiin annan mieleni parantua ja ehkäisen uusia ei-toivottuja mielentilojani. Aiheuttajina olivat edeltä mainittujen lisäksi mm. ongelmani sopeutua, johon lapsen luonteeni ei osannut varautua sekä jokseenkin ylihuolehtinut perhetausta. Syytän kuitenkin enemmän itseäni ja pohdin mielelläni myös oikeita(vääriä valintojani ennen mielenterveysongelmiani ja niiden aikana. Netissä ja vertaisten kokemustiedon perusteella olen oppinut niistä kaikista paljon.

Minulle terve luonne on yhä puoliksi arvoitus. Siksi pyrin käyttämään nyt terveempää luonnettani, joka osittain hajosi ja muuntui mielenterveyteni kärsiessä 5v. sitten.

En juo enää vettä yhtälailla kuin mielialanvaihteluni ja toimintakyvyn hekentymisen aikaan, minulla 2-0,5 v. sitten, sairaanlainen vedenjuonti polydipsia. Olen oppinut sattuneista syistä elämään pitempiä aikoja lähes yksin, kuin minkä ikäiseni keskimäärin. Minulla on kuitenkin halu olla kovasti sosiaalinen monissa piireissä.

Ajattelen, että kunhan tavoitteeni oat korkeita, niin jotakin niistä toteutuukin. Olen järkeillyt näitä asioita ja jospa arvioni eivät menisi pieleen niin, että vaipuisin vielä itseeni pettyessä syvempään, psykoottiseen masennukseen. No, lisäksi välttelen stressiä tottakai myös muiden, toisten tekemisten osalta, kuin omaani. Harkitsen ja ennakoin. Menen pian ihmisten ilmoille omana itsenäni.

Mulla taipuu masennukseen
Olen koko ajan masentunut
Kuulen, näen ,haju harhoja
Ja olen itsetuhoinen
Minulla on vielä persoonallisuushäiriö
Olen joskus tosi ärtyisä ettei kannata tulla edes lähelle
Äänet tulevat pään sisältä ja niin kuin pään vierestä ulkoa
Juttelemme toisillemme


Yksin olen yrittänyt pitää päätä kasassa kun ei kukaan muu pysty siihen kuin mie.
Olen syönyt vaikka mitä lääkkeitä ja ne ei vaan toimi ja lääkäri on asiasta samaa mieltä.
Käyn välillä juttelemassa hoitajan kanssa.
Mutta nyt en ole syönyt lääkkeitä yli vuoteen.
En tykkää puhua perheeni kanssa näistä jutuista koska he eivät vain ymmärrä.
Joillakin on vain ollut vaikea hyväksyä millainen olen.
Itse olen hyväksynyt millainen olen eikä siinä ole mitään hävettävää!
Osastollakin olen ollut mutta ei se ole minun paikka.
Yritin mutta ei vain onnistu
Se on kyllä jännää miten muut ihmiset hakevat minulta paljon tukea kun heillä on ongelmia.
Ja miehän se rikkinäinen olen
Tuntuu joskus että olen kaikkien ihmisten lastenhoitaja
En näe tulevaisuuttani vaikka kaikki sitä kyselevät minulta
Mutta hyvin kyllä pärjään
Kyllähän ihmiset tuijottavat joskus aika pitkään monta monta kertaa
Ihmiset ovat vain semmoisia
Kunhan olet hyväksynyt itsesi niin ei se haittaa
Mutta kunhan olet iloinen niin kaikki järjestyy

Kukaan ei pysty auttamaan
Olen itseni herra minun pitää vain kuunnella mieltäni ja kehoani
Jos jokin asia ei vain tunnu menevän hyvin niin mietitään muuta
Jos itkettää itketään jos nukuttaa niin sitten nukutaan jos olen iloinen niin sitten olen vain hullunkurinen
Ja yritän elää vain
Jos on haavoja pitää vain hoitaa ne pois alta

Joillekin auttaa lääkkeet,puhuminen,osasto,perhe,ystävät,lääkärit ja hoitajat.
Kannattaa yrittää et kyllä oikein menetä mitään.
Itse olen yrittänyt, mutta tiedän itseni paremmin :D olen vain hyväksynyt kaikki maailman ongelmat
Yrittäkää kuunnella mitä sinun kehosi ja mielesi sanovat
Se on vain paperi lappu jossa lukee diagnoosi
Mutta se ei kerro kuka sie olet
Se vain kertoo mitä oireita ja muuta kakkaa.
Mutta ei sinun elämän tarinaa mielipiteitäsi

Itse sain diagnoosin puoli vuotta sitten ja olen 16. Ensin diagnoosina oli vaikka mitä, tätä ennen kaksisuuntainen psykoottisin oirein. Ensimmäiset lievät psykoottiset oireet tulivat puolitoista vuotta sitten jolloin jouduin suljetulle, menivät nopeasti ohi zyprexa 30mg: lla. Sitten tuli itsetuhoinen vaihe, viiltelyä ja yliannostuksia reilu kesän ajan, se aika meni taas suljetulla. Pääsin hetkeksi pois kunnes sain päähäni lopettaa lääkkeet ja tuli ensimmäinen pahempi psykoottinen jakso. Olin juuri aloittanut lukion ekan vuoden toisen kurssin ja siihen se lukio jäi. Olin kolme kuukautta suljetulla ja pääsin kotiin pariksi kuukaudeksi kunnes polilla tapaamisella olin mennyt taas psykoottiseksi eli lääkkeet eivät toimineet. Olin psykoosissa. Olin pari kuukautta suljetulla, kunnes siirrettiin neljäksi kuukaudeksi hoito-osastolle. Tämän jälkeen lääke jota nostettiin ei taas toiminut ja tuli parin viikon mittainen psykoottinen jakso ja taas suljetulle vähäksi aikaa kunnes vointi tasoittuu. Lääke vaihdettiin. Olin vielä kuukauden hoito-osastolla kunnes minut siirrettiin kuntoutusosastolle joka on psykoosi ja neurologian puolen potilaille. Olin kesällä kuukauden kunnes tuli kesätauko viisi viikkoa. Lääkkeiden otto kotona jäi epäsäännölliseksi joten vointi on hieman huonontunut ja harhat ja outo olo on palannut. Olen siis nyt kuntoutusosastolla edelleen vielä jonkun aikaa. Olen viettänyt n. puolitoista vuotta osastolla lukuunottamatta pieniä taukoja.

Todenmukaisia kuvauksia.

Minkälaisen hoitosuunnitelman teitte hoitavan lääkärinne kanssa?

Lyhyille tai pitkille aikaväleille.

Tuliko jossain kohti kuvaan pakollinen tai vapaaehtoinen ”syrjäytyminen” eläkkeelle yms?

Mikä lääkitys?

Paljonko?

Juotko?

Jätitkö kusipäät pois elämästä?

Ei minkäänlaisia oireita tällä hetkellä. Ääniharhatkin lakkasivat pian sen jälkeen kun lopetin lääkityksen. Saa nähdä tuleeko taas psykoosi, josta hoitaja varoittelee, koska en käytä lääkkeitä.

Ei ole ollut mitään oireita pitkään aikaan. Meni ohi koko sairaus.