Huumeruiske

Tuossa jossain yhden nimim. käännöksen aloittamassa ketjussa on mainittu että käännös on poistanut verikeskusteluketjun, kun oli päästy jo yhteisymmärrykseen että VT:n jae salli myös veren syömisen, itsestään kuolleen eläimen mukana.

Meikäläisellä on sellainen kutina, että käännös ei kuitenkaan tule pääsemään lahkon paratiisiin jellonien kanssa, vaan paratiisin portilla sanotaan, että poistit ketjun vuorokauden verran liian myöhään, sano.

Eikö sen ketjun lopussa käännös ottanut uuden puheenaiheen, johon nyt piti puuttumani, hän kysyi jotenkin että onko oikein ottaa huumeita ruiskulla suoneen koska Raamattu ei sitä kiellä.

Kantani on että se on lahkolaiselle mahdollinen kysymys, jos joku on sortunut huumeisiin, se on kristitylle surullinen asia ja lähimmäisen rakkaus vaatii auttamisen yrittämistä. Käännös, Raamatusta löytyy lähimmäisen rakastamisen käsky.
359
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Mikään ja yksikään päätä sekoittava aine, olkoon laiton tai laillinen, sellaiset ei ole hyväksi.

Raamatusta jos pitää lainata, niin sieltä ajatus rakkaudesta on sellainen.
Jos rakastat-----------> itseäsi ja siten muita, et tuhoa terveyttäsi, suhteitasi millään niin vaikuttavalla toiminnalla.

Kun asiat lähtee itsestä, silloin ne kestää.

Äänestä

entä bensaa ruiskulla suoneen?

Äänestä

Justiinsa kun keskustelijat pääsivät yhteisymmärrykseen että verensyöntiä ei kielletä siinä jakeessa jossa siitä vanhassa testamentissa puhutaan, kun itsestään kuollut eläin syödään, niin käännös meni ja poisti sen ketjun.

Punastuiko käännös kysymyksestä että onko hän repinyt verikorttinsa?

Viesti tuli väärälle henkilölle, en ole lainkaan osallistunut verikeskusteluun, enkä edes lukenut sitä. Kirjoitukseni koski UM käännöstä , ja siksi minulla oli otsikko " käännös".

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Lahkofoobikko kirjoitti:

Tuossa jossain yhden nimim. käännöksen aloittamassa ketjussa on mainittu että käännös on poistanut verikeskusteluketjun, kun oli päästy jo yhteisymmärrykseen että VT:n jae salli myös veren syömisen, itsestään kuolleen eläimen mukana.

Meikäläisellä on sellainen kutina, että käännös ei kuitenkaan tule pääsemään lahkon paratiisiin jellonien kanssa, vaan paratiisin portilla sanotaan, että poistit ketjun vuorokauden verran liian myöhään, sano.

Eikö sen ketjun lopussa käännös ottanut uuden puheenaiheen, johon nyt piti puuttumani, hän kysyi jotenkin että onko oikein ottaa huumeita ruiskulla suoneen koska Raamattu ei sitä kiellä.

Kantani on että se on lahkolaiselle mahdollinen kysymys, jos joku on sortunut huumeisiin, se on kristitylle surullinen asia ja lähimmäisen rakkaus vaatii auttamisen yrittämistä. Käännös, Raamatusta löytyy lähimmäisen rakastamisen käsky.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu