Asun noin tunnin ajomatkan päässä entisestä kotikunnastani. Olen ikäni luonut ystävyyssuhteita niille seuduille ja edelleen työskentelen keikkaluontoisesti ko. paikkakunnalla.
Viime syksynä tapasin unelmieni miehen, joka on minun ystäväni ja sielunkumppanini. Kaikki tapahtui nopeasti, muutin samana syksynä hänen luokseen ja asiat tuntuivat olevan hyvin. Elimme niin toisissamme kiinni ja kukaan ei päässyt väliimme. Tammikuussa saimme tietää odottavamme pienokaista ja hääpäiväkin lyötiin lukkoon. Olemme erittäin onnellisia keskenämme, ja edelleen tuntuu kuin eläisimme pienoisessa symbioosissa.
Kuitenkin, nyt muutettuani tänne olen huomannut, että vanhat ystäväni eivät ole enää kiinnostuneita. Kukaan ei koskaan tule käymään ja jos itsellä olisi aikaa tavata ja yritetään tapaamista sopia niin ei mikään sovi. Pahimmalta tuntuu nyt kun lähetimme hääkutsut, niin kukaan ystävistäni ei ole ilmoittanut tulevansa hääjuhlaamme, vaikka ilmottautumispäiväkin meni jo.. Olen todella surullinen ja yksin tämän asian kanssa, miehelläni on ystäviä joita hän tapaa, mutta huomaan ettei hän haluaisi jättää minuakaan yksin kotiin. Tuntuu, kuin olisin tehnyt väärin ystäviäni kohtaan muuttaessani rakastamani ihmisen kanssa yhteen ja eläessäni omaa elämääni..
Viime syksynä tapasin unelmieni miehen, joka on minun ystäväni ja sielunkumppanini. Kaikki tapahtui nopeasti, muutin samana syksynä hänen luokseen ja asiat tuntuivat olevan hyvin. Elimme niin toisissamme kiinni ja kukaan ei päässyt väliimme. Tammikuussa saimme tietää odottavamme pienokaista ja hääpäiväkin lyötiin lukkoon. Olemme erittäin onnellisia keskenämme, ja edelleen tuntuu kuin eläisimme pienoisessa symbioosissa.
Kuitenkin, nyt muutettuani tänne olen huomannut, että vanhat ystäväni eivät ole enää kiinnostuneita. Kukaan ei koskaan tule käymään ja jos itsellä olisi aikaa tavata ja yritetään tapaamista sopia niin ei mikään sovi. Pahimmalta tuntuu nyt kun lähetimme hääkutsut, niin kukaan ystävistäni ei ole ilmoittanut tulevansa hääjuhlaamme, vaikka ilmottautumispäiväkin meni jo.. Olen todella surullinen ja yksin tämän asian kanssa, miehelläni on ystäviä joita hän tapaa, mutta huomaan ettei hän haluaisi jättää minuakaan yksin kotiin. Tuntuu, kuin olisin tehnyt väärin ystäviäni kohtaan muuttaessani rakastamani ihmisen kanssa yhteen ja eläessäni omaa elämääni..
Vastaukset 2
Vanhimmat
Ja raskaus tähän asiaan liittyy sillä tavalla, kun tapaamisiakin ehdottaa niin ystävilläni on vain bileet ja ryyppäys mielessä. Sitten he suunnittelevat keskenänsä mahtitapaamisia Alkon merkeissä ja luonnollisesti jään ulos porukasta aina.. Lisäksi jos olen kertonut raskaudenaikaisista ongelmistani, niin ketään ei kiinnosta vaikka ollut vakavistakin jutuista kyse. Tiedän, ettei muutto tänne ollut virhe, koska mieheni kanssa kaikki murheet unohtuu melkein, mutta ihmettelen mitä olen tehnyt väärin?
Et ole tehnyt mitään väärin, olet eri elämäntilanteessa kuin ns "ystäväsi" ja hyväksy se. Kyllä hekin ehkä aikanaan miettivät perheen perustamista yms tai sitten bilettävät loppuun saakka.
Itse erosin 4v sitten ja kaikki kaverimme olivat yhteisiä ja olimme pyörineet samoissa piireissä aina. Kun nyt reilu vuosi sitten "löysin" kaveripiiristämme miehen itselleni tavallaan jätin kaikki eksään liittyvät kaverit ja asiat.
Olen ihan tyytyväinen ettei tarvitse istua baareissa kuskaten kännikavereita sinne sun tänne yms sekoilua.
Tapaamme mieheni kanssa muutamia vanhoja kavereita joskus mutta pääasiassa ollaan kahdestaan ja tehdään ns tavallisia perhejuttuja esikoista odotellessa :)
Maailma rullaa vaikket itse olisi samoissa urissa.