Suomen kirkkohistoria ja kirkkotieto keskikouluja varten

"Loppuaika Kaaresuvannossa oli Laestadiukselle suurten voittojen juhla-aikaa. Kuitenkin hän pyrki ja pääsi kirkkoherraksi eteläisempään Pajalan seurakuntaan. Mutta täällä kohtasi häntä paljon suurempi vastustus. Osittain oli siihen syynä Laestadiuksen oma jyrkkyys, osittain hänen sivistymättömien kannattajiensa uskonkiihko. Heidän mielestään oli laestadiolaisuus ainoa oikea oppi ja heidän joukkonsa ainoa tosikristillinen seurakunta maan päällä. Niille, jotka siihen kuuluivat, tuli saarnata armon evankeliumia, mutta ulkopuolella asuville kuului lain ankara saarna ja kirous. Heitä tuli vain tuomita ja "haukkua". Eräässä syrjäisessä kylässä Norjan puolella alkoi uskovainen kansa luulla, että kaikki uskottomat on keinolla millä hyvänsä hävitettävä maan päältä, ja kun nimismies sekaantui uhkamielin asiaan, syntyi tappelu, jossa nimismies murhattiin. Tämä kaikki pantiin Laestadiuksen syyksi. Maailman silmissä halveksittuna, mutta kannattajiensa suuresti rakastamana kuoli hän karhuntaljalla maaten Pajalan köyhässä pappilassa 1861." s.123

"Puhdasoppisuuden ensimmäinen edustaja Turun piispanistuimella oli Iisak Rothovius (piispana 1627-1652).

[...]

Kun uskontopakko maassa kasvoi, ilmaisi Rothovius siitä suuren tyydytyksensä. Muistosaarnassa Kustaa Aadolfin kuoleman johdosta 1632 hän kehui tämän huolenpitoa väärän opin estämiseksi ja sanoi: "Voiko suurempaa iloa ja riemun aihetta olla valtakunnassa? Ei mitään vieraita uskonnonharjoituksia ole sallittu missään osassa tätä rakasta isänmaatamme ja suurta valtakuntaa. Auta, Herra Jeesus Kristus, ettei tätä vapautta meiltä koskaan riistettäisi!" Uskontopakko oli hänestä vapautta, kun saatiin harhaoppien häiritsemättä harjoittaa oikeaa uskoa.

[...]

Kun Helsingin pitäjän pappi oli pilkannut kirkon oppia ja Kristuksen nimeä, tuotiin hänet jumalanpalveluksen aikana Turun tuomiokirkkoon, jossa piispa piti hänelle ankaran puheen kielen väärinkäyttämisestä. Sitten sai pappi riisua seurakunnan edessä pappispukunsa. Turun hovioikeus tuomitsi hänet kuolemaan, joka oli yleinen rangaistus jumalankieltämisestä. Tuomio muutettiin sitten elinkautiseksi vankeudeksi. Vankeudessa pappi raukka pian sen jälkeen katuvaisena kuoli."

"Kansaa varten kirjoitti Juhana Gezelius Lutherin katkismuksen selityksen nimeltä "Lasten paras tavara". Siitä on aikojen saatossa ilmestynyt noin 70 painosta."

"Vuoden 1650 vaiheilla sai Suomen Lappi ensimmäiset kirkkonsa Kemijärvelle ja Inariin. Lappiin tulleista papeista moni toimi hyvin kovakouraisesti. Papin palkka kannettiin väkisin, entiset pyhät paikat hävitettiin, noitarummut ja muut taikakalut särettiin ja opetusta annettaessa kuritettiin vitsalla aikuisiakin."

"Suomessa oli pietismin ensi aikoina useita yltiöpietistejä. Heistä oli etevin Pietari Schaefer (k. 1729), turkulaisen raatimiehen poika. Jo nuorena hän pyrki toteuttamaan kristillisyyttä syvemmin kuin muut hänen tuttavansa, mutta epäröi pitkän aikaa. Maallista oppia hän piti aivan arvottomana, mutta luki sittenkin Turun yliopistossa maisteriksi. Pian hän alkoi tätä katua, poltti maalliset kirjansa ja antoi takaisin maisterintodistuksensa. Tähän päätökseen oli vaikuttanut tuttavuus erään Turkuun saapuneen oululaisen opettajan Lauri Ulstadiuksen kanssa, joka pelkäämättä moitti pappien pintapuolista uskonnollisuutta ja piti myöskin tiedettä ja sivistystä syntinä. Kun Ulstadius kerran keskeytti vastalauseilla papin saarnan Turun tuomiokirkossa ja siitä nousi meteli, haastettiin hän ja hänen kannattajanaan myöskin Schaefer oikeuteen. Molemmat olivat niin kiihdyksissä, että heitä pidettiin mielisairaina. Ulstadius tuomittiin kuolemaan, mutta rangaistusta lievennettiin hänen heikkomielisyytensä vuoksi, ja niin hän joutui elinkautiseen vankeuteen. Silloin Schaefer säikähti ja peruutti ne syytökset, jotka hän oli tehnyt kirkkoa ja luterilaista oppia vastaan."

"1700-luvulla alkoi Suomeen voimakkaasti levitä yleissivistyksellinen virtaus, joka niinikään oli kotoisin Keski-Euroopasta, nimittäin valistus. Senkin vaikutuksia tuntuu maamme sivistyselämässä ja kirkossa yhä vielä. Tieteellinen tutkimus ja muu sivistyselämä alkoi vapaasti edistyä ja toi mukanaan uuden ajatustavan. Luottamus ihmisjärjen kykyyn ja ihmisluonnon hyvyyteen ja voimakas pyrkimys edistykseen tiedon ja käytännöllisen elämän alalla olivat valistuksen pääominaisuuksia.

Esiintyi miehiä, jotka pitivät kaikkea uskonnollisuutta lapsellisena ja järjenvastaisena.

Varsinkin Kustaa III:n hallitusaikana (1771-1792) tuli tavaksi puhua pilkallisesti uskonasioista. Papinvirkaa ruvettiin halveksimaan. Ja usein papit itsekin pitivät raamatunmukaisen kristillisyyden saarnaamista turhanpäiväisenä asiana ja lukivat mieluimmin saarnastuolistaan valistavia esitelmiä milloin miltäkin elämän alalta."

"Vuodesta 1923 alkoi laillisesti säädetty uskonnonvapaus. Jokainen 18 vuotta täyttänyt kansalainen on oikeutettu eroamaan kirkosta.

Virallista kirkon ja valtion eroa ei ole säädetty. Suomen evankelisluterilainen kirkko on edelleen valtiokirkko. Suomen kirkon ylin hallitusvalta on valtion hallituksella eli tasavallan presidentillä ja valtioneuvostolla. Kirkolliskokouksen tekemät kirkkolain ehdotukset tutkii ja vahvistaa eduskunta ja maan hallitus."

"Kustaa Johansson (k. 1930), josta tuli itsenäisen Suomen ensimmäinen arkkipiispa, syntyi 1844 papin poikana Pohjanmaalla ja tutustui jo lapsuusvuosinaan herännäisyyteen.

Vastustaessaan toisin ajattelevia Johansson oli usein jyrkkäsanainen. Hän piti ulkomailta esikuvia saanutta yhdistyskristillisyyttä arveluttavana ja oli useita uuden ajan edistyspyrkimyksiä kohtaan vanhoillisella kannalla.

Tarkastusmatkoilla osoittautui hän ankaraksi järjestyksen mieheksi, mutta myöskin syvälliseksi sielunhoitajaksi ja pappien ohjaajaksi."

"1700-luvun puolivälistä alkaen on uskonnollisia herätysliikkeitä ollut pääasiassa maaseudulla. Siitä syystä on uskonnollista ja kirkollista mieltä nykyään enemmän maataviljelevän väestön keskuudessa. Monella paikkakunnalla ovat hengellisen liikkeen pääkannattajat samalla kulkeneet taloudellisen edistyksen etunenässä. Sitä vastoin on sekä opillisen sivistyksen saaneissa ja ammattityöväestössä ilmennyt enemmän uskonnollista kielteisyyttä. Suuri osa niistä sivistyneistä, jotka eivät tahdo erota kirkosta, pitää tärkeimpänä harrastuksenaan joko tieteitä, taiteita, taloudellista elämää tai politiikkaa, ellei koko elämän päämääränä ole huvittelu. Ja nekin, jotka tahtovat antaa arvoa uskonnolle, ovat usein hitaita ja tottumattomia uskonnonharjoitukseen: kirkossakäyntiin ja kotihartauteen. Kirkon kanssa joudutaan kosketuksiin etupäässä perhejuhlissa: ristiäisissä, häissä ja hautajaisissa, joissa perityille kirkollisille tavoille yhä pannaan suuri paino.

Suurlakon ajoista 1905 alkaen esiintyi sosialidemokraattisen työväen sanomalehdissä ja kiihoituspuheissa usein tunnussana: "Alas alttarit!" Vaadittiin jyrkästi kirkon erottamista valtiosta.

Viime sodan aikana tapahtui kaikissa kansankerroksissa lähenemistä kirkkoon päin. Sodan päätyttyä sosialidemokraatit virallisesti luopuivat vaatimasta kirkon ja valtion eroa."