Meidän on uudesti luotava maa

Leo Salmela

Sanottu on, että yksinäinen puu ei pala ja käytännössä tämä pätee niin monissa asioissa. Samoin merkillepantavaa kautta aikain on ollut se, että yhden ihmisen asialle ei juuri kukaan korvaansa kallista - olkoon miten ajankohtaisia ja tarpeellisia asioita kuin ovatkin ja erittäin raskaaksi tämä yksinäisyys ja yksin ponnisteleminen osoittautuu niille, jotka ovat joutuneet vääryyksien ja raukkamaisten tekojen uhreiksi ja ovat yksin omantuntonsa ja oikeustajunsa kanssa; ja meitähän Suomessa riittää kaikkialla. Sen sijaan ainakin meiltä Sodankylästä; ja myös koko Lapista puuttuu täydelleen sellaiset tahot, jotka olisivat kiinnostuneet yksittäisen kansalaisen ihmisoikeuksista ja oikeusturvan toteutumisesta. Siinä olet yksin - jaksat tai olet jaksamatta - elät tai kuolet, ilman että kukaan välittää. Eli ei ole ainuttakaan järjestöä tai tahoa, kenen puoleen rikosten ja vääryyksien uhrit voisivat kääntyä. Ei uskonnollisia yhteisöjä eikä edes Hempan johtamaa punaista ristiä.

Tämän puutteen korjaamiseen tähtää Aretalogia, joka on saanut tunnustusta kaikkialta Suomesta juuri sen vuoksi, että Aretalogia on vakavasti kiinnostunut yksilöiden; ja ennen kaikkea kovaosaisten, ihmisoikeuksista ja oikeusturvasta. - uhrien puolesta vääriä ja väkeviä vastaan.

Todellisuus tänä päivänä on kuitenkin siinä määrin vakava ja haasteet niin mittavat, että tarvitsemme yhteiseen rintamaan todella kipeästi niitä oikeamielisiä kunnian miehiä ja naisia, jotka ymmärtävät ajan tarpeet ja jotka uskaltavat tarttua tositoimiin uuden paremman ajan luomiseksi Lappiin ja koko Suomeen. Silloin kun viranomaiset eivät toimi, eivätkä edes välitä, meidän yksittäisten kansalaisten on välitettävä sitäkin enemmän. Meidän on kannettava toinen toistemme taakkoja, meidän on oltava ontuvan jalkana, kuuron korvana, sokean silmänä, sydämenä, joka ymmärtää ja luotettavana korvana kuuntelemassa silloin kun toisella tai jollain lähimmäisellämme on todella vaikeaa. Meidän on oltava kunnian miehinä ja naisina puolustamassa vääryyksien uhriksi joutuneiden oikeuksia ja olla henkisenä tukena hänen taistelussaan oikeuksiensa puolesta.

Kantakaamme siis yhteinen vastuumme ja luokaamme tästä yhteiskunnasta oikeudenmukaisempi ja parempi yhteiskunta itse kullekin meistä elää ja asua.

http://www.aretalogia.com/aretalogia31/sivu.10.html

0

145

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin

        Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.
        Maailman menoa
        643
        7896
      2. Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun

        Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä
        Maailman menoa
        448
        2170
      3. Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi

        Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl
        Kotimaiset julkkisjuorut
        227
        2082
      4. Poliisi otti Stefun kiinni!

        Seiska tietää kertoa.
        Kotimaiset julkkisjuorut
        143
        1658
      5. Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?

        Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka
        Viihde ja kulttuuri
        51
        1221
      6. Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!

        Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi
        Kotimaiset julkkisjuorut
        25
        1197
      7. Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta

        Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule
        Kotimaiset julkkisjuorut
        95
        1067
      8. Ootko onnellinen kun ei tarvitse

        nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.
        Ikävä
        65
        828
      9. Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä

        Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill
        Suhteet
        6
        712
      10. Steppuli veressä

        Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.
        Kotimaiset julkkisjuorut
        54
        710
      Aihe