Mekaaninen eläkeiän nostaminen ei yksin paranna työllisyyttä tai taloudellista huoltosuhdetta
Eläkeiän korottaminen voi olla edessä ennemmin tai myöhemmin. On syytä kuitenkin muistaa, että pelkkä mekaaninen eläkeiän korottaminen ei sellaisenaan paranna taloudellista huoltosuhdetta ja työllisyyttä, elleivät asenteet yhteiskunnassa ja työelämässä muutu. Eläkeiän korotuksesta on hyötyä vain, jos ihmiset kykenevät tekemään töitä aiempaa iäkkäämpinä ja heille on töitä tarjolla. Yli 50-vuotiaana työttömäksi jäävälle uudelleen työllistyminen on tänä päivänä suuri haaste, puhumattakaan, jos työttömäksi jää lähellä 60 ikävuotta. Työkyvyn ylläpitoon ja työssä jaksamiseen vaikuttaviin tekijöihin on syytä kiinnittää tulevaisuudessa nykyistä enemmän huomiota .
On myös selvää, että eläkeiän alaraja ei voi olla kaikille ammattiryhmille täsmälleen sama. Meillä on jo nyt erityisryhmiä, joiden eläkeikä on poikkeava. Esimerkiksi ammattikuolleisuusaineiston perusteella ammattiryhmien välillä on havaittavissa suuria eroja kuolleisuudessa, jotka ainakin osittain selittyvät työn kuormittavuudella (Pensola ym. 2012). Mahdollisen eläkeiän alarajan korottamisen yhteydessä tulisikin ottaa huomioon nämä tosiseikat. Ei voida edellyttää, että raskasta ruumiillista työtä tekevän vanhuuseläkeikä olisi sama kuin kevyttä toimistotyötä tekevällä.
Aivan lopuksi on hyvä muistuttaa, että paras lääke kestävyysvajeeseen on työllisyyden parantaminen kaikissa työuran vaiheissa (Rapo 2013).
_____________________
Hallitus vetoaa asiantuntijalausuntoihin mutta niista otetaan vain osa.
Siis, työtä on oltava, työn raskaus huomioitava,terveelliset
työtavat ja olosuhteet,siinä muutama.
Meillä eläkkeelle pääsee aikaisemmin kevyistä töistä, raskaan työn
tekijät yleensä siinä vaiheessa kun terveys pettää,
ja silloinki ohjataan työttömyyskortistoon, ei eläkkeelle.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Iäkkäiden pitkäaikaistyöttömien on mahdotonta saada työtä, joten työttömien eläkeiän nostaminen on häikäilemätöntä, usein pitkän työrupeaman tehneiden. riistoa ja turhaa nöyryyttämistä. Jopa usean loppututkinnon suoritaneetkaan eivät saa työtä 50 vuotta täytettyään.
Iäkkäät työttömät kilpailevat työpakoista nuorten nykyaikaisen koulutuksen saaneiden kanssa. Eihän siinä ole järkeä, että nuoria koulutetaan työttömiksi ja vanhojen eläkeikää nostetaan. Suomen teollisuus digitalisoituu ja kilpailukyky vaatii kielitaitoa ja uusia 4D ja 4G systeemejä. Kilpailukykykin vaatii uuden sukupolven tuloa sekä koneisiin että uudenlaista työtä tekemään.
Oli oikein, että aiemmin 58-vuotiaat pääsivät työttömyysputkeen oltuaan noin pari vuotta työttöminä. Entinen, hyväksi havaittu työttömyysputki pitää palauttaa.
Eikös se maatalousyrittäjien sukupolven vaihdos yhä edelleenkin tapahdu 58-vuotiaana valtion varoista tuettuna?
Ole lukeneet uutisia, niin EU ohjaa työttömyysputkien hävittämiseen ja sitähän Suomi tottelee.
EU määrää nykyään kaikesta, kaikki pitää yksityistää,
valtion yritykset myydä,maahanmuuttoa lisättävä, työttömyyden
lisäämiseksi näin työläiset saadaan palkattomaan työhön,
ja rikkaat rikastuvat.
Tämä on suunniteltu jo vuosikymmeniä sitten,
hissun kissun edetään niin kukaan ei huomaa ennenkuin on liian
myöhäistä.
Meidän on päästävä eroon EU:sta, osallistukaa kansalaisaloitteeseen jossa äänestystä vaaditaan.
Homman nimi on: siirretään kulut eläkesäätiöille!
Hallitus pääsee maksumiehen roolista ja taas kumisee! m.o.t.
Toinen lähes yhtä radikaali, mutta varsin järkeenkäypä on tutkijaduon näkemys siitä, että eläkeikäisen väestön kieltämättä rajusta lisääntymisestä huolimatta eivät vanhusväestön tarvitsemien sosiaali- ja terveyspalveluiden määrä ja kustannukset tule kohoamaan läheskään samassa suhteessa kuin ikäryhmän nuppiluku kasvaa. Perusteluna he esittävät sen ainakin osittain empiirisen havainnon, että samalla kun elinikä pitenee, myöskin terveiden elinvuosien määrä kasvaa. Ikäihmisten ”rankkojen” palveluiden tarve ei niin sanotusti räjähdä käsiin. Erityisen voimakas palvelutarve keskittyy jatkossakin viimeisten elinvuosien ajalle ja useinkin välittömästi kuolemaa edeltävään jaksoon. Pelkät ikäryhmäpainot vievät lopputuloksen harhaan, olennaista on kuolemanläheisyyden huomioiminen laskelmissa. Näin ollen yhteiskunnallisen suunnittelun perustana käytetyt sosiaali- ja terveyspalveluiden kysynnän kasvuennusteet ovat perustuneet virheelliseen ja ylisuureen olettamaan hoidollisuuden lisääntymisestä.
http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/65191-suomen-vakiluku-nousee-eika-suinkaan-laske-kuten-on-luultu
___________________________________________
Täällä on tietoa siitä miten tilastokeskuksen ennusteet ovat
olleet ja tulevat olemaan väärässä, heitto jopa yli 20%, näiden väärien ennusteiden pohjalta tehdään sitten päätöksiä, kuten
eläkeiän nosto.
_______________
Tässäkö Jyrki ja Jutta ovat toimineet vastuullisesti? Eivät. Tästä vastuusta ei ole seurannut pienintäkään sanktiota, rangaistusta. Heitä ei ole viety leivättömänpöydän ääreen kansan kurjistamisesta.
Tähän kuuluu myös julkisen talouden rakenneuudistus, joka vaatii kuntien yhdistämistä ja soteseikkailua. Kaiken keskittämisellä palvelut viedään ihmisten, ennen muuta vanhusten ja lapsiperheiden ulottumattomiin. Kaiken tämän perusteluksi joku piilossa pystyttelevä taho on tilannut väestön ikääntymisennusteen, jossa ei ole päätä eikä häntää. Sillä johdetaan kansaa harhaan.
___________________________________
Tavoiteltu eläkeiän nosto merkitsee vain kolmella vuodella, merkitsee varmasti kaikkien työuran pidentymistä (420+180) 600 kuukauteen ilman, että olisi mitään näköaloja työn, palkan ja eläkekertymän lisääntymisestä. Jos eläkeikää nostetaan, on varmaa vain se, että eläke laskee kahdella tavalla – eläke pienenee ja eläkeelläolon aika lyhenee ja se, että eläkerahastot säästyvät ja kasvavat.
http://kaikontturi.blogspot.fi/search?updated-max=2014-05-27T20:19:00%2B03:00&max-results=1&start=1&by-date=false
Paljon puhuttu kestävyysvaje hoituu itsestään ihan automaattisesti, kun aika korjaa tietoisesti väärennetyt väestön ikääntymisennusteet.
Jos vaihtoehtoja kaksi ja kolme ei käytetä, talouslaiva ajautuu sakeassa sumussa kaiken nielevälle liejuiselle matalikolle. Kilttien ja pitkäpinnaisten suomalaisten sietokyky joutuu kovalle koetukselle, yhteiskuntarauha järkkyy. Se nostaa väestön, talouslaivan miehistön spontaanisti kapinaan. Se muuttaa yhteiskuntarakenteet tavalla, jota nykyoloissa on mahdoton ennustaa.
http://kaikontturi.blogspot.fi/search?updated-max=2014-04-27T11:25:00%2B03:00&max-results=1&start=3&by-date=false
___________________________________________________
En tiedä kuka lie oikeassa, mutta väärässä olijoita tuntuu riittävän.
Eläkeläisten määrä tulee vähenemään jo seuraavan 10v aikana
550,000 ja sitä seuraavana on suuret ikäluokat joten kuolemat
lisääntyy 750,000, sitten se pahin aika on ohi.