Kansanedustaja Daavidintähdestä: "Natsimerkki!"

Perussuomalaisten kansanedustaja Hakkarainen leimaa uusimmassa haastattelussaan juutalaisten Daavidintähden natsimerkiksi. Teuvo Hakkaraisen mukaan Itellan myöhemmin syksyllä julkistettavissa Tom Of Finland -postimerkeissä miesmallin päähineeseessä näkyvä juutalaisten Daavidintähti on katsottavissa natsimerkiksi.

Uusnatsipuolueissa ympäri maailman Israelin kansaa uskontunnuksineen on solvattu milloin loisiksi, milloin natseiksi. Perussuomalaiset on kuitenkin pyrkinyt profiloitumaan "Israelin ystäviksi", näin vaikkakin Soini on joutunut harva se päivä selittelemään puolueen poliitikkojen antisemitistisia kannanottoja. Mm. uusnatsipiireissä tunnettu kansanedustaja Jussi halla-aho on kutsunut holokaustista kertomista "holohölinäksi", lehtihaastattelussa ilmaissut kannattavansa arjalaisuutta ja linkitellyt sivuillaan maailman tunnetuimpien antisemitistien kuten David Duken teksteihin.

Kuinka kauan Israelin todelliset ystävät enää uskovat Soinin satuihin, nyt kun jopa Daavidintähti on perussuomalaisissa häpäisty solvaamalla tuota juutalaisuuden pyhää tunnusta natsimerkiksi?

http://www.nelonen.fi/uutiset/viihde/1644496-teuvo-hakkarainen-tom-of-finland--postimerkeista-se-on-huonoa-suomi-kuvaa

http://fi.wikipedia.org/wiki/Daavidintähti
7138
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Wikipediasta juutalaisuuden ja homoseksuaalisuuden suhteesta:

"Juutalaisuuden piirissä homoseksuaalisuus on perinteisesti tuomittu, mutta nykyisen juutalaisuuden suhde vaihtelee"

Pitävätkö juutalaiset siitä että heidän uskonmerkkinsä on homoseksuaalisissa taideteoksissa joita postin mukana leviää??

Äänestä

Teuvo hakkarainen on tyhmin poltiikko mitä suomen historiassa on koskan ollut. Hän lausuntonsa on sitä luokka että hänen älykyysosamäärä on 0. Mitä samaa davidintähdellä ja natsimerkillä on? Ei mitään.

Äänestä

Hygienia ja kuluttajasuoja takaavat sen

että perussuomalaiset kieltäytyvät kaikesta yhteistyöstä
vasemmistoliiton kommunistien ja heidän natsipuuhiensa kanssa kuten
yhteistyönsä
uusnatsi Putinin kanssa.

Vasemmistoliittolaiset ovat juutalaisvastaisin puolue ja heidän
sosialistinen isänmaansa Neuvostoliitto maailman antisemitistisin
valtio.

Juutalaiset pakenivat sosialisteja Neuvostoliitosta lähinnä Israeliin ja USA:han

Tärkeä osa perussuomalaisuutta on taistella vasemmistoliiton kommunistiainesta vastaan ja kieltäytyä kaikesta yhteistyöstä vasemmistoliittolaisten

sairaalloisista fasisminvastaisuuden kanssa

Äänestä

Vasemmistoliittolainen ja kommunistinen aines hyysää Suomessa prostituutiota ja muuta
laittomuutta

Törky halutaan kuriin

Siksi Perussuomalaisten kansanedustaja Teuvo Hakkarainen jätti kirjallisen kysymyksen turvapaikkajärjestelmän väärinkäytöstä



http://uutiset.perussuomalaiset.fi/hakkarainen-nigerialaisnaisten-turvapaikkajarjestelman-vaarinkaytto/

Perussuomalaisten kansanedustaja Teuvo Hakkarainen jätti kirjallisen kysymyksen nigerialaisnaisten turvapaikkajärjestelmän väärinkäytöstä. Kysymys pohjautuu Ylen A-studion ohjelmaan (2.6.2014), jossa turvapaikkaviranomaiset ja poliisi ilmaisivat huolensa ilmiöstä, jossa suomalaista turvapaikkajärjestelmää testataan.

Haastateltavien mielestä tilanne on vakava. Joutsenon vastaanottokeskuksen johtajan Jari Kähkösen mukaan ei ole poissuljettua, että turvapaikkaa hakevat nigerialaisnaiset käyttäisivät järjestelmää väärin ”saadakseen jalansijaa prostituutiolle.

- Kähkönen totesi ohjelmassa, että osa naisista tuntee toisensa jo entuudestaan ja osalla olisi yhteyksiä Eurooppaan. Naisten kertomukset ovat pitkälti samanlaisia, Hakkarainen huomauttaa.

Hakkarainen muistuttaa, että myös poliisilla on kokemuksia ilmiöstä. Samassa ohjelmassa esiintynyt rikosylikonstaapeli Kenneth Eriksson kertoi, että poliisi on törmännyt prostituoituihin, joilla on turvapaikkastatuksella saatu oleskelulupa.

- Edellä olevan perusteella esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen: Mihin toimiin ministeri aikoo ryhtyä, että tällainen nigerialaisnaisten turvapaikkajärjestelmän väärinkäyttö voidaan estää tulevaisuudessa?

Äänestä

Soini taas humalassa?

Äänestä

PERUSSUOMALAISET OVAT LÄMPIMIÄ ISRAELIN YSTÄVIÄ
ISRAELILLA ON OIKEUS VAPASEEN ELÄMÄÄN
KEHITTYNYT LÄNSIMAISTYYPPINEN YHTEISKUNTA VIHAMIELISTEN
ARABIVALTIOIDEN YMPÄRÖIMÄNÄ JOTA VIELÄÄ UHKAA IRANIN
YDINASE

PUTIN EI USKALLA LOUKATA NATOMAA VIRON ILMATILAA

BREZHNEV EI USKALTANUT KOSKAAN MIEHITTÄ NATOMAATA
vaan ystäviään itäSaksaa, Unkaria ja Tsekkoslovakiaa ja yritti Puolaa

Stalin ei uskaltanut jatkaa toisen maailmansodan hyökkäystä
USA:n suojeluksessa oleviin Alankomaihin ja länsi-Saksaan
vaan jäi kytikselle

SUOMI EI PÄÄSSYT HALOSEN AIKANA TURVANEUVOSTOON
KOSKA OBAMA ESTI ANTISEMITISTIEN PÄÄSYN
mahdollisen Iranin siis Persian sodan takia, joka syntyy
ydinaseesta

maailman antisemitistisin valtio on - islamilaisten jälkeen - tietenkin
NEUVOSTOLIITTO ja venäjä

Juutalaiset pakenivat joko Israeliin tai USA:han

Tarja Halonen ja hänen ex-poikaystävänsä E.Tuomi Oja
ovat juutalaisvastaisia samoin kuin Ahtisaari joka on operoinut
irlantilaisten kanssa, Irlanti on EU:n juutalaisvastaisin mutta
tietenkään ei samanlainen
kuin Kremlin uusnatsien tukema valtio Putinia.

http://www.hs.fi/politiikka/Israel kiistää roskapostin Tuomiojalle/a1305548096292

Äänestä

Kommentoi aloitusta


juutalaisviha kasvaa kirjoitti:

Perussuomalaisten kansanedustaja Hakkarainen leimaa uusimmassa haastattelussaan juutalaisten Daavidintähden natsimerkiksi. Teuvo Hakkaraisen mukaan Itellan myöhemmin syksyllä julkistettavissa Tom Of Finland -postimerkeissä miesmallin päähineeseessä näkyvä juutalaisten Daavidintähti on katsottavissa natsimerkiksi.

Uusnatsipuolueissa ympäri maailman Israelin kansaa uskontunnuksineen on solvattu milloin loisiksi, milloin natseiksi. Perussuomalaiset on kuitenkin pyrkinyt profiloitumaan "Israelin ystäviksi", näin vaikkakin Soini on joutunut harva se päivä selittelemään puolueen poliitikkojen antisemitistisia kannanottoja. Mm. uusnatsipiireissä tunnettu kansanedustaja Jussi halla-aho on kutsunut holokaustista kertomista "holohölinäksi", lehtihaastattelussa ilmaissut kannattavansa arjalaisuutta ja linkitellyt sivuillaan maailman tunnetuimpien antisemitistien kuten David Duken teksteihin.

Kuinka kauan Israelin todelliset ystävät enää uskovat Soinin satuihin, nyt kun jopa Daavidintähti on perussuomalaisissa häpäisty solvaamalla tuota juutalaisuuden pyhää tunnusta natsimerkiksi?

http://www.nelonen.fi/uutiset/viihde/1644496-teuvo-hakkarainen-tom-of-finland--postimerkeista-se-on-huonoa-suomi-kuvaa

http://fi.wikipedia.org/wiki/Daavidintähti

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu