elisa nosti laajakaistan hinnat kattoon.

Laajakaistojen hintakilpailu loppui PPO---elisa kauppojen myötä.
20799
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Nyt alkaa näkymään se, mitä on kylvetty. elisalla on monopoli entisen PPO:n alueella ja se näkyy hinnoissa ja palvelutarjonnassa.
Ei oikeastaan mitään vaihtoehtoja operaattorin valintaan ja varsinkin palvelujen ja hintojen suhteen. Olen erittäin tyytymätön. Haluaisin pelkän nettiyhteyden ilman elisa-viihdettä. Ilmeisesti se on mahdotonta tai vähintään saman hintaista. Televisiokanavia en tarvitse, mutta nopean kiinteän yhteyden työn takia. Mobiili mokkulalla en pärjää, se on kokeiltu. Hommista ei tule mitään ja mokomasta nettireijästä pyydetään törkeitä. Taidan laittaa viestintävirastolle kyselyn, että onko tässä mitään järkeä ja kohdellaanko kansalaisia yhdenvertaisesti. Tähänkö on menty. Ei ihme, että Suomi laahaa, kun täällä ei kyetä hoitamaan edes kansalaisten perus tiedonkulkua. Suomihan piti olla maailman kärkeä vielä taannoin. Etätyö oli mm. kustannuksia leikkaava ja kilpailukykyä tuottava usi asia. Täällä ei pysty edes haastamaan muita operaattoreita, koska elisa otti koko käden, kun sille annettiin pikkusormi.

Äänestä

Vertailuna esimerkiksi Siikalatva ja Pyhäntä, jossa operaattorit eivät halunneet kehittää yhteyksiä (muuta kuin mokkulan ihanuuteen). Piti perustaa aluueelle OSUUSKUNTA, joka vetää asukkaille valokuidun hintaan 500€.

Äänestä
  • ..mutta kuka niihin osuuskuntien verkkoihin tulee tarjoamaan "internetin" ??? millä hinnalla ja se tärkein mikä on häiriötilanteissa vasteaika korjauksille ja kuka ne hoitaa ???.. Aina sitä rakentaa vaikka mitä mutta näissä laajakaista-mobiili-ja puhelinasioissa tulee tulevaisuudessa suuria ongelmia toiminnan laadun osalta kun kaikki organisaatiot siirtyy täältä kauas "asiakkaista" ja matkat-viiveet pitenee..se on jo nähty..

    Äänestä

"64 kt -mokkula riittää kaikille"
Elisa, vuonna 2014

Äänestä
  • Mahtava aloittaa etätyö viikko ennen juhannusta, kun ei ole nähnyt edes esimiestä.

    Äänestä

Elisa on paras !

Äänestä
  • kun elisalla soitteloo se on kuin mersulla ajelisi ! Yhteys ei pätki ja kuuluvuus on hyvä.

    Äänestä

  • kyllä vain kirjoitti:

    kun elisalla soitteloo se on kuin mersulla ajelisi ! Yhteys ei pätki ja kuuluvuus on hyvä.

    Onhan se mersu, vaikka sillä on jo ajettu yli miljoona kilometriä.

    Äänestä

Joo viestintävirastoon vaan kantelua ei tätä voi kyllä millään hyväksyä.

Äänestä
  • Varmaan ottavat viestintävirastossa sut todella tosissaan.

    Äänestä

Noo, kaikesta joutaa maksaan. Miksi pitäis saada ilmaiseksi tai halvalla kaikki`? Jos ei vara niin ostakaa vaikka prepaid, 10 euroa kuukasui ja nopeus 21 mg :)

Äänestä

Osta sie 4G, kaks edge-kaistaa dual-karrierrinä.
Labrassa pojat sai 40m vauhin, tosin kaapelilla.
"Käytännön vaihteluväli nopeudelle 0 - 64kt/s"

Äänestä

Elisa jakaa tältä vuodelta ilmeisen mahtavat osingot. Pörssitiedotteen mukaan Elisan käyttökate on parantunut 21% syynä PPO:n haltuunotto.Herää kysymys kuinkahan paljon osakkeita on PPO:n hallituksen jäsenillä?

Äänestä

Vertailin varsin elisan hintoja. Helsingissä saa 50 Megasen kuituliittymän alle tuon 39,90 €uron 10 Megasen kupariliittymän, jota ne tarjoaa tänne Ylivieskan alueelle. Sitten täällä pakkomyydään tuota elisa-viihdettä, jonka hinta on 19,90 €. Otat eli et elisa-viihdettä, hinta on sama. Mielestäni, jos haluaa pelkän nettiyhteyden, tuosta hinnasta pitää vähentää elisa-viihteen osuus pois.

Äänestä
  • Ja mene töihin, helvetin spede, jos tekee noin tiukkaa yhden 19,90 tai 39,90 kanssa.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Ja mene töihin, helvetin spede, jos tekee noin tiukkaa yhden 19,90 tai 39,90 kanssa.

    Ookko hönelö, ei ole siitä kysymys.

    Äänestä

Mihin sitä laajakaistaa taritaan,ei ainakaan omakotitalouksiin.

Äänestä

meillä maksaa 100 M kuitu 29,90 €/kk.. ja sitä tarvitaan kun mobiiliverkot on tukossa ja pohde ajaa lääkäripalvelut ns. digitaalisiksi.. enää ei tohtori pidä kädestä kiinni ja kysy mikä se ppokatia vaivaa vaan katsoo ruutulta että onpa syöty irtokarkkia liikaa ja on sokerit korkealla..voi voi....buranaa vaan nassuun niin siitä se hoituu.. hoituuko ?

Äänestä

Kysäsinpä minäki kerran tuota laajakaistaa josko ottas,ei se sitte sopinukkaan mun tontille, tontti kuulemma liian pieni.Osa ois menny naapurinpuolelle ja naapuri ei antanut lupaa.

Äänestä
  • Eikö ollut varaa hommata postimerkkiä isompaa tonttia?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Pösö Arvi kirjoitti:

Laajakaistojen hintakilpailu loppui PPO---elisa kauppojen myötä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu