Petos Normandiassa

Todella yllättävää on, että juuri Normandian edustan merialueet jäivät miinoittamatta. Vanhentuneet miinat eivät olleet enää osaksi toimintakunnossa ja ne olivat jo hajautuneet sijoitusalueiltaan. Ne oli laskettu kauan sitten. Nekin aiheuttivat suuria vaaratekijöitä ja upottivat kolme tärkeää alusta. Amiraali Dönitz kritisoi asiaa kovin sanoin, mutta ei paljasta muistelmissaan vastuullista. Miinoitus oli suunniteltu, mutta “huonon sään vuoksi” sitä muka ei voitu tehdä. Oikeasti sää olisi 5.6. suosinut miinoitusta. Normaalit miinakentät olisivat aiheuttaneet merkittäviä tappioita laivoille.

Saksalaisten joukkojen täydellinen “yllättäminen”. Mikään yllätys maihinnousu ei tietenkään ollut, sillä siitä oli lukuisia viitteitä ja suoranaisia ennakkotietoja. Tutka-asemat ja radiokuuntelu Cherbourgissa paljastivat maihinnousun laivojen lähdettyä liikkeelle Kanaalisaarten havaintoasemien lisäksi. Laivat havaittiin tarkkailuasemista ja hälytys lähetettiin eteenpäin. Speidel oli ylipuhunut Rommelin lähtemään lomalle tämän vaimon syntymäpäivää viettämään.

15. armeijan alueelta ei siirretty mitään joukkoja. Koko ratkaiseva Normandian taistelu käytiin reilulla 10 divisioonalla ja 100 000 miehen tappioiden täydennys oli vain 6000 miestä. 40 muuta divisioonaa seisoi tumput suorina Ranskassa, kun pienet joukot pidättelivät puoltatoista miljoonaa liittoutunutta kapealla niemellä.
13131
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Kanaali on kapein Dover-Calais välillä ja Saksa olivat keskittänyt puolustuksen linnoitteineen ja miinoineen tähän kohtaan Ranskan rannikkoa. Se, ettei 15:sta armeijasta lähetetty joukkoja Normandiaan on kenraalien muistelmissa pistetty Aatun visioinnin piikkiin, mutta todellisuudessa von Rundstedtin esikunnassa oli tästä asiasta yhtä monta mieltä kun oli miestäkin; jälkeenpäin on helppo olla viisas. Omaha beachin tapahtumat osoittavat, ettei Normandia suinkaan ollut täysin vailla varustuksia; niitä vain oli vähemmän kuin esimerkiksi Cap Gris Nez Calais'ssa

Äänestä
  • Liittoutuneet oli levittäneet paljon väärää tietoa, Aatu kuvitteli loppuun asti että Normandia on vain hämäystä ja varsinainen maihinnousu tehdään paljon pohjoisemmas.

    Rommel pyysi monta kertaa, että saisi joukot komentoonsa jotta voisi torjua maihinnousun, Aatu ei suostunut, oli varma omasta aavistuksestaan.

    Siinä vaiheessa kun Aatu tajusi, että joukot nousee maihin Normandiassa, ei vahvistuksia enää saatu paikalle, eikä mitään ollut enää tehtävissä, liittoutuneet oli jo nousseet maihin, liikuteltava satama oli paikalla ja lisää joukkoja virtasi alueelle kokoajan.

    Taistelua sinänsä on vahvasti liioiteltu, kaatuneita oli jotain 5000 miestä, esim. Raatteentiellä kaatui 22 000 venäläistä, eli yli neljjä kertaa enempi kuin Nomandiassa ja itärintamalla käydyissä taisteluissa oli laidastaan moninkertaisdia tappiolukuja useamman kerran.

    Äänestä

  • näin se vaan oli kirjoitti:

    Liittoutuneet oli levittäneet paljon väärää tietoa, Aatu kuvitteli loppuun asti että Normandia on vain hämäystä ja varsinainen maihinnousu tehdään paljon pohjoisemmas.

    "Taistelua sinänsä on vahvasti liioiteltu, kaatuneita oli jotain 5000 miestä, esim. Raatteentiellä kaatui 22 000 venäläistä, eli yli neljjä kertaa enempi kuin Nomandiassa ja itärintamalla käydyissä taisteluissa oli laidastaan moninkertaisdia tappiolukuja useamman kerran."

    Ok, heitä sitten vain suosiolla menemään se aapinen, josta tuon lainasit ;)

    Äänestä

  • näin se vaan oli kirjoitti:

    Liittoutuneet oli levittäneet paljon väärää tietoa, Aatu kuvitteli loppuun asti että Normandia on vain hämäystä ja varsinainen maihinnousu tehdään paljon pohjoisemmas.

    Rommel pyysi monta kertaa, että saisi joukot komentoonsa jotta voisi torjua maihinnousun, Aatu ei suostunut, oli varma omasta aavistuksestaan.

    Siinä vaiheessa kun Aatu tajusi, että joukot nousee maihin Normandiassa, ei vahvistuksia enää saatu paikalle, eikä mitään ollut enää tehtävissä, liittoutuneet oli jo nousseet maihin, liikuteltava satama oli paikalla ja lisää joukkoja virtasi alueelle kokoajan.

    Taistelua sinänsä on vahvasti liioiteltu, kaatuneita oli jotain 5000 miestä, esim. Raatteentiellä kaatui 22 000 venäläistä, eli yli neljjä kertaa enempi kuin Nomandiassa ja itärintamalla käydyissä taisteluissa oli laidastaan moninkertaisdia tappiolukuja useamman kerran.

    == Taistelua sinänsä on vahvasti liioiteltu, kaatuneita oli jotain 5000 miestä

    Siis 1. päivänä. Normandiassa taisteltiin kauemmin kuin 1 vuorokausi, kuten myös Raatteen tiellä.

    Normandia oli vain osa operaatio Overlordia, joka kesti 3 kuukautta.

    Äänestä

  • G C kirjoitti:

    Totta, mutta tappiot esim. Kurskissa oli monikymmen kertaiset Normandiaan verrattuna, eikä asiasta sen enempää käydä keskustelua.

    Äänestä

  • näin se vaan oli kirjoitti:

    Totta, mutta tappiot esim. Kurskissa oli monikymmen kertaiset Normandiaan verrattuna, eikä asiasta sen enempää käydä keskustelua.

    Jälleen kerran vertailu Normandian yhden päivän ja itärintaman suurtaistelun välillä. Mistä näitä neroja tulee?

    Kurskin taistelu kesti seitsemän viikkoa ja siihen sisältyi yksi saksalaisten ja kaksi venäläisten hyökkäysoperaatiota. Saksalaisten tappiot kaatuneina, haavoittuneina ja kadonneina yhteensä 200 000 miestä, venäläisten pelkästään kaatuneina ja kadonneina yli 250 000 miestä.

    Vertauskohdaksi sopii vain koko operaatio Overlord, jossa saksalaisten tappiot 10 viikossa olivat yli 400 000 miestä kaatuneina ja kadonneina.

    Äänestä

ei Normandiassa tietenkään tapahtunut. Liittoutuneilla oli uskomaton tuuri, ettei suunnatonta maihinnousulaivastoa havaittu ennen kuin rannikon tähystyspaikoilta.

Ensimmäisen päivän tappiot olivat kuitenkin noin 20 000 miestä ml-joukot mukaan lukien.
Ne olivat raskaat, mutta siedettävät, sillä pahempaakin oli odotettu.

Maihinnousu onnistui, mutta sen jälkeen eteneminen oli hidasta.

Äänestä
  • Kenen käskystä partioveneet pysyivät satamissa ? Miksi ei ollut tiedustelukoneita ilmassa ?

    Äänestä

  • ccnbxxn kirjoitti:

    Kenen käskystä partioveneet pysyivät satamissa ? Miksi ei ollut tiedustelukoneita ilmassa ?

    esti pienten alusten käytön. Ilmatiedustelu oli mahdoton tiukan hävittäjävalvonnan vuoksi.

    Äänestä

"Koko ratkaiseva Normandian taistelu käytiin reilulla 10 divisioonalla ja 100 000 miehen tappioiden täydennys oli vain 6000 miestä. 40 muuta divisioonaa seisoi tumput suorina Ranskassa, kun pienet joukot pidättelivät puoltatoista miljoonaa liittoutunutta kapealla niemellä"

Kova olet valehtelemaan. 7.A:n alueelle siirrettiin kiireesti vahvennuksia mm. "Panssariryhmä Länsi". Joukkoja oli kaikkiaan 12 divisioonaa, pari tosin lähes tuhottuja.

Liittoutuneiden koko vahvuus oli noin 1,5 miljoonaa, mutta maissa oli viiden päivän jälkeen noin 360 000 miestä.

Äänestä

Kurskin taistelu on ylihypetetty. Paljon verisimpiä taisteluja käyttiin edellistalvena mm. Rhzevissä. Näistä ei vain puhuta sillä Zhukov ottivat Rhzevissä turpaan Modelilta.

Kurskin taistelun keskeytti Hitler juuri kun Von Mansteinin joukot olivat murtaneet puna-armeijan puolustuksen eteläisellä sivustalla ja aloittaneet tunkeutumisen pohjoisessa olevien puna-armeijan divisioonien selustaan. Hitler keskeytti operaation sillä hän tarvitsi joukkoja Sisiliassa ja pelkäsi liittoutuneiden nousevan maihin myös Balkanilla.

Äänestä
  • Manstein uskoi kyllä joukkojensa kykenevän jatkamaan hyökkäystä.
    Modelin joukot oli kuitenkin torpattu ja puna-armeijalla reservit irti.
    Tappio olisi ollut edessä. Puna-armeija oli ylivoimainen.

    Äänestä

-----Raatteentiellä kaatui 22 000 venäläistä, -----

Ihmeellistä kun käsiaseita löytyi taistelualueelta vain n. 4 500. Paljon oli neukku tuonut Raatteelle aseettomia sotilaita, harvinaista.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

JPIPJ kirjoitti:

Todella yllättävää on, että juuri Normandian edustan merialueet jäivät miinoittamatta. Vanhentuneet miinat eivät olleet enää osaksi toimintakunnossa ja ne olivat jo hajautuneet sijoitusalueiltaan. Ne oli laskettu kauan sitten. Nekin aiheuttivat suuria vaaratekijöitä ja upottivat kolme tärkeää alusta. Amiraali Dönitz kritisoi asiaa kovin sanoin, mutta ei paljasta muistelmissaan vastuullista. Miinoitus oli suunniteltu, mutta “huonon sään vuoksi” sitä muka ei voitu tehdä. Oikeasti sää olisi 5.6. suosinut miinoitusta. Normaalit miinakentät olisivat aiheuttaneet merkittäviä tappioita laivoille.

Saksalaisten joukkojen täydellinen “yllättäminen”. Mikään yllätys maihinnousu ei tietenkään ollut, sillä siitä oli lukuisia viitteitä ja suoranaisia ennakkotietoja. Tutka-asemat ja radiokuuntelu Cherbourgissa paljastivat maihinnousun laivojen lähdettyä liikkeelle Kanaalisaarten havaintoasemien lisäksi. Laivat havaittiin tarkkailuasemista ja hälytys lähetettiin eteenpäin. Speidel oli ylipuhunut Rommelin lähtemään lomalle tämän vaimon syntymäpäivää viettämään.

15. armeijan alueelta ei siirretty mitään joukkoja. Koko ratkaiseva Normandian taistelu käytiin reilulla 10 divisioonalla ja 100 000 miehen tappioiden täydennys oli vain 6000 miestä. 40 muuta divisioonaa seisoi tumput suorina Ranskassa, kun pienet joukot pidättelivät puoltatoista miljoonaa liittoutunutta kapealla niemellä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu