Täällä oli aikaisemmin keskustelu Velj. Keskisen viimeaikaisista tapahtumista ja mainittakoon että yli uutiskynnyksen nosti asia jossa toimitusjohtaja kehotti valvomaan toisia työntekijöitä. Tarkoituksena oli saada laiskat ja suojatyöpaikasta nauttivat pois - samalla palkattiin melkein sata kesätyöntekijää lomittamaan. Kaikkihan sen tiesi että julkinen työkaverin kyttäystoiminta ei kuulu nykypäivään vaan sitä varten on ns. kasvoton etävalvonta, josta ei ole olemassa ennakkotapausta sen poistamiseksi/rajoittamiseksi. Sanoipa Tuurin keisari itsekin että älkää tulko osotoksille jos oletta kanssani erimieltä. Arvostan että sitä että suoraselkäisesti tuo esiin työhyvinvoinnin ja työtehokkuuden, mutta kun mainitsin osaamattoman keskijohdon sai viesti nopean lopun täällä. Tästä voitte päätellä mihin kohtaan yrityksen tulisi jatkossa kohdistaa voimavarojaan.
Tämä ei liity mitenkään siihen että Velj. Keskinen varastopäällikkö päätti hirttää itsensä tänä keväänä. Päällikkökin voi olla väärässä - asia josta pitää olla hiljaa?
Tuurin keisarin uppoava ankkalinna
80
1263
Vastaukset
- k yy
Saitko sääki potkut?
- 14+2
Keskisen kyläkauppa ottaa kovaa osumaa kulutuksen laskun vuoksi. Ainoa kilpailuvaltti, halvat hinnat, on ollut mennyttä jo ajat sitten.
- serviisii
Luuserihan tuo on aina ollut. Harmi ku sen rihkamakauppa selvisi Tuho-Ahon lamasta, tai nooh oha seeki pohjalainen.
- jope1
http://content.siteadmin.fi/File.aspx?id=636948&ext=pdf&routing=441883&webid=441
kovat suunnitelmat.
- pittää kadehtia
Ja sie oot?? hahhah..!!
- näin ajattelen
Tyypillistä pohjalaista! Käsittääkseni ei Keskisellä edes huonosti mene, mutta kirjoittajat niin luulevat. Ja jos noin olisi, mikä ihana nautinto se joillekin olisi.
Minusta jokainen joka 430 ihmistä - ja vähemmänkin - työllistää on kunniaa ja kiitosta ansainnut.
Taitaapi näillä , jotka jo etukäteen iloitsevat mahdollisesta huonosti menosta, olla omat eväät aikalailla olemattomat. Kysyisin, että kenellä vaikkapa tämän viestinketjun kirjoittajalla olla näyttöä jostain merkittävästä toimesta.
Eipä tai olla, perakammarista huutajia taitavat olla!- Oma panos?
Tuskinpa on sitä peräkamariakaan..
- voi laps raukka
Eiköhän Veskun kannaltakin ole parempi, että vähän "huonosti menehä". Maksakin säilyy pitempään ku joutuu meinaa sitä juomista vähentämään rahapulan takia.
- Joku muu se raukka..
voi laps raukka kirjoitti:
Eiköhän Veskun kannaltakin ole parempi, että vähän "huonosti menehä". Maksakin säilyy pitempään ku joutuu meinaa sitä juomista vähentämään rahapulan takia.
Kateus ja katkeruus kuultaa tästäkin läpi, naurettavaa!
Sinun kannalta olisi parempi jos hankkisit ihan oman elämän:D
- hattua nostan
Keskinen on hyvä jätkä,järjestää koko ajan kaikenlaisia tapahtumia ja osa jopa ilmaisia ja kauppa senkun laajenee,sehän näitä kateellisia ärsyttää
- Kuin myös
Ei tuallaaane kateus mitää pohjalaasuutta ole.
Pohjanmaalla kunnioitetaan yrittäjää. Ihan muita luusereita ja vastikkeettomien tukien nostajia tuallaaset jo kehrossa katkeroituneet. - Kotkasta
Kuin myös kirjoitti:
Ei tuallaaane kateus mitää pohjalaasuutta ole.
Pohjanmaalla kunnioitetaan yrittäjää. Ihan muita luusereita ja vastikkeettomien tukien nostajia tuallaaset jo kehrossa katkeroituneet.Pohjalaiset on niiiiin turha kansa. Ja pohjanmaa on tarpeeton. Jos jonkinlaista "yrittäjää" suunnittelee ja kehuskelee suu vaahdossa. SItten kun tulee tosipaikka niin pillitetään ku pikkupojat.
Muualla Suomessa tehdään eleettömästi ja itseään korostamatta hommat paremmin.
Pohjanmaa on lippalakkipäisten pikkupoikien leikkikenttä.
- hig huu
Vesku on pop,kuulemma taas tärpätti maistuu,,,,
- Itse kukin..
Keskinen on tuanut leivän moneen pöytään, kuinka moni muu täällä kirjottajista pystyy samaan?
Suomi on vapaa maa, jotta siitä vaan kokeilemaan yrittäjän elämää! - he heheh
Itse kukin.. kirjoitti:
Keskinen on tuanut leivän moneen pöytään, kuinka moni muu täällä kirjottajista pystyy samaan?
Suomi on vapaa maa, jotta siitä vaan kokeilemaan yrittäjän elämää!Kyllä se varmaan Töysän tuppukylään on paljon hyvää tuonnutkin, onko se hyvä sitten rehellisin keinoin ansaittua on asia erikseen.
- k kuuva
Itse kukin.. kirjoitti:
Keskinen on tuanut leivän moneen pöytään, kuinka moni muu täällä kirjottajista pystyy samaan?
Suomi on vapaa maa, jotta siitä vaan kokeilemaan yrittäjän elämää!se on totta että yrittämistä vaan kokeilemaan kaikki oli sitten pieni tai suuri,kyllä sitä välillä pitää huikat ottaa että pää vähä huilaa..ja kyllä pohjanmaalla muuten aina karehritahan jos jollakin menöö pikkuusen paremmin heti ruvetahan mollaamahan porukalla ja ostetahan ja myyrähän vaikka 500km päähän ennemin kun tuetan oman kylän kloppia jottei se vai pääse rikastumahan lähtöö pian teneriffalle..sen takia se keskinen on pärjännykin ku kaikki hakoo lauantaimakkaransa siältä vaikka k-kaupas on saman hintaasta
- 10+18
Siitävain rohkiasti kokeelemahan perustaa se kyläkauppa keskelle ei mitää ja laajentakaa sitä sitte samaa tahtia kun mitä Vesa laajentaa työllistäkää sama määrä ihmisiä vakituiseen työsuhteeseen. Sen jälkeen voitte syytellä Vesaa mistä ikinä haluatte.
- ehhe hehe
Ja pyörimään kännissä "töllöttimessä" ja roskalehdissä notta niitä "asiakkoit" tulemaha.
- 11+20
"Siitävain rohkiasti kokeelemahan perustaa se kyläkauppa keskelle ei mitää ja laajentakaa sitä sitte samaa tahtia kun mitä Vesa laajentaa"
Tuo kylähullu metodi toimi aikansa mutta nyt se on tullut tiensä päähän. Syyt ovat kaikkien nähtävillä. Ostovoiman jo tapahtunut ja tuleva reipas lasku ja materialistiseen elämäntapaan keskittyneen sukupolven vanheneminen, tavaraan kyllästyminen ja keskittyminen muille seuduille, joissa kilpailijoita jopa halvemilla hinnoilla. Ja puhumattakaan verkkokaupasta jonka näyteikkunaksi kyläkaupan tapainen keskittymä keskellä ei mitään on aivan liian ylimitoitettu.
Keskisen tapaisia ostoshelvettejä tulee jäämään ympäri maata muistomerkeiksi materialismin noususta, uhosta ja tuhosta.
- 3388
Hieman pitää oikaista,ei Vesa ole Keskistä perustanut vaan hänen isoisänsä,sitten Vesan isä on jatkanut taas toimintaa.Vesa on tullut kuivioihin joskus 90luvun lopulla ja täytyy myöntää että paljon on sen jälkeen saanut aikaan.
- Eerika5
Eilen oli Keskisellä asiakkaita paljon ja autoja parkkipaikat täynnä. Että joo kyllä sielä kauppa käy. Älkää olko kateellisia.
- 20+14
kauppa käy kuin viimeistä päivää :D
- naaatitaa
Kyllä tulen nauramaan paskaiset räkänaurut tämän romahdukselle seuraavan kymmenen vuoden aikana.
- h huu
Paha tauti tuo kateus.
- 11+8
ei tässä mene kuin pari-kolme vuotta niin nämä ostoshelvetit alkaa olemaan polvillaan.
- pena6
11+8 kirjoitti:
ei tässä mene kuin pari-kolme vuotta niin nämä ostoshelvetit alkaa olemaan polvillaan.
Tätä virttä on veisattu Keskisestä viimeiset 15 vuotta.
Kateet ja joutilaat haukku, mutta karavaani kulkee. - mikä kateus
h huu kirjoitti:
Paha tauti tuo kateus.
Ukko on täys vätys koko mies. Idiootti luulee typerän käytöksen julkisuudessa tuovan lisää asiakkaita. Olisi nyt sen Fingerroosin lehmän sijaan käynyt edes jonkun laatu huoran Virosta.
- 11+12
pena6 kirjoitti:
Tätä virttä on veisattu Keskisestä viimeiset 15 vuotta.
Kateet ja joutilaat haukku, mutta karavaani kulkee.karavaani varmaan kulkee mutta supistuu ja supistuu kun ei rahaa virtaa enää sisään ostovoiman heiketessä. seuraavaksi kauppias varmaan alkaa strippaamaan että saisi yleisöä (asiakkaita) kauppaansa.
- Jotain pielessö
11+12 kirjoitti:
karavaani varmaan kulkee mutta supistuu ja supistuu kun ei rahaa virtaa enää sisään ostovoiman heiketessä. seuraavaksi kauppias varmaan alkaa strippaamaan että saisi yleisöä (asiakkaita) kauppaansa.
Voi teitä kateita ja toiselle pahaa tahtovia. Pistäkää ny käret ristihin ja pyytäkää jotaki muuta sisältöä sinne ajatuksihin.
- experttit
Jotain pielessö kirjoitti:
Voi teitä kateita ja toiselle pahaa tahtovia. Pistäkää ny käret ristihin ja pyytäkää jotaki muuta sisältöä sinne ajatuksihin.
Vesa reality show tulossa TV:stä, saatte köyhät ja sosialistit taas suonenpullistuksia. Jollakin on vielä munat.
- 7+3
Jotain pielessö kirjoitti:
Voi teitä kateita ja toiselle pahaa tahtovia. Pistäkää ny käret ristihin ja pyytäkää jotaki muuta sisältöä sinne ajatuksihin.
hah hah, itse kaupasta jotenkin riippuvainenko se siellä yrittää keskustelua häiritä :D
Kyseessä ei ole kateus tai pahansuopuus jos tajuaa sen faktan että ostovoima on jo romahtamassa ja se tulee näkymään lähivuosina meidän jokaisen kohdalla. Myös sinun kyläkauppasi kohdalla. - 11+8
experttit kirjoitti:
Vesa reality show tulossa TV:stä, saatte köyhät ja sosialistit taas suonenpullistuksia. Jollakin on vielä munat.
ei kai taas... antakaa armoa :D
- Ei kai taas:.???
11+8 kirjoitti:
ei kai taas... antakaa armoa :D
.
"Ei kai taas Wal-Mart people"
. - Kyllä
11+8 kirjoitti:
ei tässä mene kuin pari-kolme vuotta niin nämä ostoshelvetit alkaa olemaan polvillaan.
on kassavajetta keskisellä kesästä-13 ollaan myynistä jäljessä. Kaupalla irtisanomisia tulossa, vuoden lopussa ollaan miinuksella. Täytyy olla tietoa 11 8, oletko sisäpiiristä.
- Onnen tähti
11+12 kirjoitti:
karavaani varmaan kulkee mutta supistuu ja supistuu kun ei rahaa virtaa enää sisään ostovoiman heiketessä. seuraavaksi kauppias varmaan alkaa strippaamaan että saisi yleisöä (asiakkaita) kauppaansa.
Niin kaupankäynti supistuu ostovoiman myötä kaikkialla. Keskisellä on kuitenkin hyvät mahdollisuudet pysyä pinnalla juuri näissäkin suhdanteissa.
Ja strippaus tuo ehkä sinunlaisesi kauppaan, ei muita..sen tietää Vesakin.
..mutta ehkä perustat ihan oman strippikaupan. - Aivan kuin
experttit kirjoitti:
Vesa reality show tulossa TV:stä, saatte köyhät ja sosialistit taas suonenpullistuksia. Jollakin on vielä munat.
tarina kahdesta pupusta, jotka olivat pihassa. Tarinan kertoi tosimies jolla OLI munat. Peräsuoli vain pulisteli shortseissa. Ennenmin köyhä ja sosialisti, kuin tarinan mies.
- kulissit kaatumassa?
7+3 kirjoitti:
hah hah, itse kaupasta jotenkin riippuvainenko se siellä yrittää keskustelua häiritä :D
Kyseessä ei ole kateus tai pahansuopuus jos tajuaa sen faktan että ostovoima on jo romahtamassa ja se tulee näkymään lähivuosina meidän jokaisen kohdalla. Myös sinun kyläkauppasi kohdalla..
Onko jo ne kulissitkin kaatumassa ja tyyppejä juoksee ulos kaapeista?????
. - Ajatus hoi älä jätä
Romahduksen..jossa sinä pärjäät mitenkä?
- Todennut
Ei se uppoa vaan pysyy pinnalla ja hyvin pysyykin.
- elämys ei elätä
On selvääkin selvempi, että tuurin kauppa ajautuu vaikeuksiin lähivuosina, koska kauppa ei pysty kilpailemaan enää hinnoilla.
- justinnilleensa
Voi hyvät hyssykät millainen Suomi-mieskuva vallinnee muualla maailmalla sikäli mikäli heidän maineensa sinne asti kaikuu... Nykänen, Keskinen ja Tauski! Siinä vasta trio: kaikki kolme kulahtanutta, viinaan menevää ja väsähtänyttä 40-50 -vuotiasta, jotka jääneet entisen gloriansa koukkuun :D
- LOLLITTAA
Luuserit ihailee luusereita. Only in Finland LOL
- ekkö nää tiiä
Töysäläisiä enemmän juovat viinaa ainoastaan lappalaiset. Selittänee jotakin. Matti ja Taukki on menneen talven lumia.
- Hyvä Vesa
Ei se Vesku näytä yhtään kulahtaneelta eikä väsähtäneeltä. Taitaa nuori kaunis kihlattu ja suloinen tytär pitää miehen virkeänä :)
Tässä ketjussa näyttää olevan paljon elämässä epäonnistuneita ja kateellisia kaljamaha juoppoja.
Minä ainakin iloitsen toisten onnistumisista vaikka en ihmistä tuntisikaan, noita yrittäjiä arvostan paljon jotka antavat toisille työpaikkoja.
Kyllä kauppias Keskinen pärjää, siellä on putiikki pullollaan asiakkaita, pitäähän köyhänkin syödä joka päivä ja turistit liikkuu, tekee isoja ostoksia.- LOLLITTAA
Sulla taitaisi olla asiaa optikolle jos kauppias ei näytä väsähtäneeltä heh.
Molemmat kulahtaa samaa tahtia, mies ja kauppa.
Kuka helvetti muuten viitsisi kadehtia tuota kauppiasta?
Sääliksihän tuo wannabe enemmän käy, mutta tyhmä
kansa ihailee LOL - Hyvä Vesa
LOLLITTAA kirjoitti:
Sulla taitaisi olla asiaa optikolle jos kauppias ei näytä väsähtäneeltä heh.
Molemmat kulahtaa samaa tahtia, mies ja kauppa.
Kuka helvetti muuten viitsisi kadehtia tuota kauppiasta?
Sääliksihän tuo wannabe enemmän käy, mutta tyhmä
kansa ihailee LOLNoh näkö on kyllä kunnossa, mutta miksi pitäisi arvostella ihmisen ulkonäköä, ootko sinä peiliin katsoessasi täydellinen, eli voit huoletta mennä toisten henkilökotaisuuksiin?
Ehkäpä monet luuserit kadehtivat hyvin menestyvää kauppiasta jolla on ihan söpö perhe. Kaikille onnettomille tunaroille ei se vaan lykästä.
Pitäs tehhä jottain omalle elämälleen niin ei ois niin katkera olo ;) - 6+13
Hyvä Vesa kirjoitti:
Noh näkö on kyllä kunnossa, mutta miksi pitäisi arvostella ihmisen ulkonäköä, ootko sinä peiliin katsoessasi täydellinen, eli voit huoletta mennä toisten henkilökotaisuuksiin?
Ehkäpä monet luuserit kadehtivat hyvin menestyvää kauppiasta jolla on ihan söpö perhe. Kaikille onnettomille tunaroille ei se vaan lykästä.
Pitäs tehhä jottain omalle elämälleen niin ei ois niin katkera olo ;)Sääliksi käy sekä kauppiasta että sua :D ja ilman katkeruuden häivää ;)
- Aikuinen nainen
Aivan hyvännäköinen mies jolla on bisnesälyä!
- Hyvä Vesa
Muuten LOLLITTAA kerro miksi sinä säälit kauppiasta? Mienenkiinnolla odotan älykästä vastausta jos siihen kykenet...
- 3+20
en tiedä että miksi muut säälivät mutta mua säälittää sen tulevan konkurssikaupan takia :D
ei auta enää realitytkään kun ne on jo nähty :D ja sua säälin ihan säälistä :D - Hyvä Vesa
3+20 kirjoitti:
en tiedä että miksi muut säälivät mutta mua säälittää sen tulevan konkurssikaupan takia :D
ei auta enää realitytkään kun ne on jo nähty :D ja sua säälin ihan säälistä :DEnnustaja/selvännäkijä? Kerro miksi säälit minua ;)
- auts...
Hyvä Vesa kirjoitti:
Ennustaja/selvännäkijä? Kerro miksi säälit minua ;)
siksi että olet säälittävä keskislahkolainen :D
- näin ajattelen
Mielenkiintoisia nämä pohjalaiset.
Suurta nautintoa saavat jo siitä, että kuvittelevat Keskiselle vaikeuksia. Tulee tai ei, mutta Vesa Keskinen on yhteiskunnallisen paikkansa täyttänyt. Jos yrittäjä työllistää yli 400 ihmistä, niin se on kunnioituksen arvoinen asia. Jos käy huonosti - mihin en usko -niin jo tuollainen työllistäminen on sellaista, ettei hävetä tarvitse.
Sekin kummaa, ettei yksikään kirjoittaja on murehtinut miten tuossa tilanteessa noiden 400 työpaikkojen käy. Jos jotain ajatella pitäisi tuossa olisi oiva ajatuksen kohde.
Aikoinaan moni kadehti Jorma Lillbackaa, lensi kovaa ja korkealla. Joku tuollaiselle kadehtijalle sanoi. Jos jotain tuntea pitäisi, niin häpeää, siitä ettei itse ole vastaavaa aikaansaanut. Ei kateutta! Sama pätee minusta myöskin Vesa Keskiseen. Henkilöstä voi kukin olla mitä mieltä tahansa, mutta Kyläkauppa on sellainen työnäyte, jota on minusta pakko arvostaa!- jormat vanhoja jo
Mitäs pikkubackalle nyt kuuluu. Lillbackalla on tietääkseni vielä se möki Lapissa jossa nussia paikallisia lappalais neitoja.
- Kiintiö
Miksi Keskinen antaa vapaalippuja ja etuja vain naisille, mummoille, yli- ja ali 65- vuotiaille, äideille jne. Eikö miehiä toivota asiakkaiksi, kun ei koskaan ole miehille mitään ilmaisjakeluja????
- kessu on
Se suosii niitä kylän läskejä lehmiä. Sillä on outo maku.
- Kiintiö
Mutta oikeesti.Vois joskus olla miehillekin jotain extraa.Miksei ole?
- eh heh hehe
Mitäs "esraa" siinä tuppukylässä pitäisi olla, valtion kustantamia "rippareita" Virosta vai.
- Cicciolina
tulee viikonlopuksi ja Vesa antaa kunnon kyydit neidolle, nimittäin Ferrarilla!
Heidi Pakarinen myös Tuurissa ensi Sunnuntaina, eikun pelipaikalle ihmettelemään kaikki... www.tuuri.fi
- Alavo
Yksinkertaista, ja Vesa on sen itsekin sanonut: "Missä on naiset, siellä on miehet." =) Täytyy näin viereisellä paikkakunnalla asuvana kyllä todeta, että vaikka Vesasta ja hänen käytöksestään voidaan olla montaa mieltä, on hän, ja hänen isänsä ennen häntä, tuonut todella paljon alueelle, sekä tapahtumien että työn puolesta. Toivohan aikanaan tuon perusti, mutta Isä-Matin ja varsinkin Vesan aikaan "suuri yleisö" kyläkaupan löysi.
Ja kaikkien työntekijöiden vuoksi toivoisin että kauppa mahdollisimman pitkään tuolla jatkuisi - Vain ne hyvät
työntekiät sitä pitää pystysä, ollaan töissä ilman kesälomaa, pienellä palkalla, hounoilla ehdoilla. Osalistutaan kaiken maailman miljoona tapahtumiin saadaan sähköpostia esim. kaikki laihdutaa ei autolla töihin, tarkaile muita yms. Lähtö kuopissa kaikki ollaan heti kun sais muuta niin näkemiin kyläkauppias. terveisiä täältä peralästä.
- keskiläisiin törmänn
.
"Ei muuta kuin käy SÄÄLIKSI"
.
- näin ajattelen
No tuskinpa Vesa Keskinen yksin pystyisi 400 henkilön töitä tekemään.
Kovin masentavan kuvan tämäkin keskustelu meistä pohjalaisista antaa.
Ei mikään tunnu olevan ihanampaa kuin edes kuvitella, että jollakin menee
huonosti, oli todellista tietoa tai ei.
Hävettää melkein lukeutua pohjalaisiksi. Olemmeko todella näin kateellisia niille, jotka jotain ovat aikaansaaneet!- dflödlfjlsfjd
Kyllähän Hitlerkin sai paljon aikaiseksi - pitääkö häntäkin ihailla?
- eheheh heh
Pidätkö tuota rihkamakauppiasta todella jonain esikuvana ja menestyksen symbolina. Aito eteläpohjalainen todella taidat ollakin.
- näin ajattelen
Vertailu Hitleriin tästä ketjusta vielä puuttuikin!
Kun seuraa tämänkin viestiketjun kirjoituksia, mieleen tulee ajatus, että pitäisikö
menestyvien yrittäjien rahastaa (=myydä pois) yrityksensä ja antaa näiden kadehtijoiden itsensä huolehtia työpaikoista ja niiden luomisesta. Taitaisi vain kovin harvassa työpaikat olla. Tyhjät tynnyrit, kun eniten kolisevat!- ei toki
Luuletko sinä helvetin idiootti ettei Keskinen myy "palveluita" kunnalle ja valtiolle keräten näin veronmaksajien rahoja. Saatana että olet TYHMÄ!
- ny selvis menestykse
- näin ajattelen
Tutkimattomia ovat kirjoittajien ajatukset!
Mitähän "palveluja" kirjoittaja mahtaa tarkoittaa.
Tietenkin on niin, että Keskinen (niinkuin muutkin yrittäjät) keräävät ilmaiseksi esimerkiksi arvonlisäveroa ja tilittävät sen valtiolle. Työ, josta valtio ei yrittäjää millään tavalla hyvitä. - raitis myyjä
Onko Vesa ratkennut.Alkoholismi on vakava tauti,,sen kanssa ei leikitä.
- Oma valinta
Jessus miten on omat elämät hukassa!
Mene sinä ostoksille minne tahrot. Minä menen Keskiselle enkä tule tänne sinun kauppojasi sättimään. Taitaa olla vapaa-ajan ongelmaisten kirjootuksia. - töysäläänen
Kyllä se dokaa taas ei pidä tytär ja avokki raittiina.
- Eeverttivee
Kyllä kateus on pohjalaisten synti. Ajatelkaa nyt: Keskinen työllistää 400 henkilöä. Pystyttekö itse siihen??
- erkkimerkkierkki
voi helvetti näitä keskislahkolaisia, työllistää niin ja niin monta :D
äijä on perinyt kaupan ja on pärjännyt kieltämättä hyvin, mutta se osaa enemmän vain laajentamista, ei ylläpitämistä. ja se tullaan näkemään nyt kun ajat on kovat. - tv:ssä orveltävä
erkkimerkkierkki kirjoitti:
voi helvetti näitä keskislahkolaisia, työllistää niin ja niin monta :D
äijä on perinyt kaupan ja on pärjännyt kieltämättä hyvin, mutta se osaa enemmän vain laajentamista, ei ylläpitämistä. ja se tullaan näkemään nyt kun ajat on kovat.Kuka tahansa muu paitsi perinyt örveltäjä raahattaisiin nopeasti tv-studiosta pois
- näin ajattelen
erkkimerkkierkki
Kerroppa minulle, mitä olet elämässäsi aikaan saanut. Varmaan jo oikein nautiskelet, hekumoit sillä, että Keskiselle jotain tapahtuisi.
Minusta hävetä saisit- erkkimerkkierkki
niin mitähän sinä keskislahkolainen olet elämässäsi saanut aikaan kun olet tuohon jamaan ajautunut :D
minä olen realisti ja näen mitä kyläkaupalle tulee tapahtumaan, moni muu näkee sen myös. sä et keskislahkolaisena sitä näe, syytä itse itseäsi sokeudestasi.
mielestäni sinun pitäisi hävetä tuota perusteetonta keskislahkolaisuuttasi :p - Beibe räplää mua
erkkimerkkierkki kirjoitti:
niin mitähän sinä keskislahkolainen olet elämässäsi saanut aikaan kun olet tuohon jamaan ajautunut :D
minä olen realisti ja näen mitä kyläkaupalle tulee tapahtumaan, moni muu näkee sen myös. sä et keskislahkolaisena sitä näe, syytä itse itseäsi sokeudestasi.
mielestäni sinun pitäisi hävetä tuota perusteetonta keskislahkolaisuuttasi :pJännityksellä seurataan josko keisari näyttäisi viittansa alle, ainakin jetro lupaa omassa ei-niin-reality-tv-sarjassaan näyttää paljasta pintaa noustessaan Itämeren levistä.
Koskahan KeskinenTV serie 2 alkaa ja miltä huuhaa kanavalta? - Mikä risoo?
Beibe räplää mua kirjoitti:
Jännityksellä seurataan josko keisari näyttäisi viittansa alle, ainakin jetro lupaa omassa ei-niin-reality-tv-sarjassaan näyttää paljasta pintaa noustessaan Itämeren levistä.
Koskahan KeskinenTV serie 2 alkaa ja miltä huuhaa kanavalta?Sinua en räplää! mutta aika moni nainen kyllä kiinnostuisi Vesasta jos olisi vapaa,
vaan ei ole ja ihana perhe hänellä onkin.
Kummallista että viihdyt täällä eteläpohjalaisten palstalla ja jaksat sättiä menestyvää yrittäjää ja pohjalaisuutta yleensä.
Pohjalainen et ole ja herääkin kysymys mikä on motiivisi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuka maksaa Elokapinan töhrinnän?
Vieläkö tukevat Elokapinan toimintaa mm. Aki Kaurismäki, Sofi Oksanen, Paleface, Koneen Säätiö ym. ? Kenen kukkarosta ot5853879Muuttaisiko viesti mitään
Haluaisin laittaa viestin, mutta muuttaisiko se mitään. Oletko yhä yhtä ehdoton vai valmis kyseenalaistamaan asenteesi j483318- 382801
Valpuri Nykänen elokapina
Aikas kiihkomielinen nainen kun mtv:n uutiset haastatteli. Tuollaisiako ne kaikki on.662759Oon vähän ihastunut suhun nainen
Vaikka toisin jokin aika sitten väitin mutta saat mut haluamaan olemaan parempi ihminen :)192144- 322091
Se että tavattiin
Hyvin arkisissa olosuhteissa oli hyvä asia. Olimme molemmat lähestulkoon aina sitä mitä oikeasti olemme. Tietysti pieni121967- 291865
Oot pala mun sielua
Jos toivot, että lähden mä lähden. Jos toivot, että jään mä jään. Koen, että olet mun sielunkumppani, mutta lämmöllä my171810Hei T........
Ajattelin kertoa että edelleen välillä käyt mielessä.... En ole unohtanut sinua, enkä varmasti ikinä... Vaikka on kulunu471759