Ellen Whiteen uskovat luulevat olevansa lopunajan jäännösseurakunta ja siihen että protestantit ovat Babylonia.
Babylon = protestantit
suuri taistelu
654
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Hei !
Höh, hauskasti muotoiltua tekstiä Sinulla.
Ellen G White (1827-1915) oli tuottelias hengellinen kirjailija.
Hänellä oli ns. profetian lahja vrt Apt 21:9- jonkalaisten olemassa olo on Raamatullinen totuus että sellainen lahja on ja joillakin harvoilla ihmisillä ollut silloin kun ryhmä/ seurakunta on tarvinnut neuvoa ja ymmärrystä.
Alkuseurakunnan- ja 1800 luvun hengellinen herätys oli hyvinkin lahjan toiminnalle otollista aikaa. Ihmiset alkoivat Raamattujakin omistamaan kirjalainoista ja Raamatun selittämiseen tarvittiin tietoa. Tietoa kasautui päällekkäin ja tutkijoiden ympärille syntyi ryhmiä joista kasvoi maailmanlaajuisia pienistä ryhmistä- Minunkin kotikaupungissani 70 000 asukasta- on monia germaaniselta- amerikkalaiselta tai anglosaksiselta maaperältä 1500-1800 luvuilta peräisin olevia hengellisten järjestöjen yksikköjä.
Kaikki mitä ihmiset kirjoittavat ja/tai ajatellaan profetian sanaksi arvostellaan aina
1 Tess 5:19-23 mukaan. Lue tarkkaan mitä noissa jakeissa sanotaan.
On pakko luulla itseään jäännökseen kuuluvaksi että koko lystissä mitään järjen häivää olisi. Jos ei tätä järjen häivää pysty löytämään niin tuskin sellaisissa kannattaa keikkua ellei ole sitten halua löytää totuutta ja aitojen toisilta puolilta vihreiltä niityiltä sellaista maastoa mistä tuo järjen häivä löytyisi sitten Ilm 18:4,
> Vilpittömiä totuuden etsijöitä on aina erilaisissa öprotestanttisissa ja katolisissa piireissä yksilöinä.
> Erilaisissa piireissä yksilöinä "Jumalan lapsia" ja helvetin ruokaa kasvaa aina yhdessä ajan loppuun asti, > eli "vehnää ja rikkaviljaa" >Matt 13.
Ellen G White oli hurskas nainen, joka korotti Jeesuksen Kkristuksen- Jumalan pyhän lain ja Raamatun auktoriteetin arvovaltaa niin paljon kuin ikinä ehti ja kerkisi ja pystyi. Ei mikään paha ämmä ollenkaan, vaan hurskas nainen joka uhrasi elämänsä moiseen.
Jeesukseen Kristukseen- Jumalaan- Raamatun arvovaltaan uskotaan-
Jumalan lakiin synnin opettajana; Room 3:20, Ilm 14:12, 12:17, Luuk 16:16-17, Jaak 2:8-13, 1 Joh 5:2-3, 2:1-6. mm.
Niihin Ellen G White kehotti kaikin voimin että nissä kaikin voimin olisi uskovainen vilpitön totuuden etsijä joka myös Ellen G Whiten sanoista pitää sen minkä itse tajuaa hyväksi. 1 Tess 5:19-23, ja antaa ollen sen osuuden mitä ei tajua tai pidä hyvänä.
Hebr 12:14.
Hyvää kesää
Jari Laurila
>>> Erilaisissa piireissä yksilöinä "Jumalan lapsia" ja helvetin ruokaa kasvaa aina yhdessä ajan loppuun asti, > eli "vehnää ja rikkaviljaa" >Matt 13.ei tarkoittanut seurakuntaamaailmaa
Hei-
Juudaskin oli ehtoollisella. Polku on kapea ja kaita, on kalliota ja rikkaruohoa.
Jyviä jokunen hyvään maahankin putoaa.
Kyllä venhää ja rikkaviljaa- kasvaa yhdessä ajan loppuun saakka.
Yksilöinä on Jumalan lapsia -vilpittömiä totuuden etsijöitä oman tietomääränsä mukaan.
Kannattaa toki muistaa tämä; San 24:16 tuo kannattaa lukea.
Raamattu kertoo avoimesti uskon suurmiesten harha-askelistakin.
Hyvin harva jätti tekemättä mitään isoa möhläystä. Daniel oli yksi josta ei ole mainintaa että olisi töpeksinyt mitään.
- Kyllä kompsastelua voi sattua, mutta vanhurskaalla ja jumalattomalla on tässä vissi ero. Niin kauan kuin Pyhä Henki puhuttelee on vielä kaikki kunnossa ettei paatunut ole. > En itsekään päättänyt yhtenäkään päivänä uskoani jättää vaikkei kaikki kristillinen esimerkillisyys sujunut inhimillisistä syistä.
Nooa joi itsensä umpikänniin ja sammui telttaansa, Daavid ja sotilaan vaimo-
Juudas- Pietari kielsi Jeesuksen jne.
>Mutta kevyt asia ei ole koskaan vanhurskaan hoipertelu- on aina prosessi palautua sellaisista. Koviin moneen prosessiin ei elämässä ehdi ja kerkiäkään. San 24:16.
Jeesus söi ja joi juoppojen ja bublikaanien kanssa. Miksi ?
Ero on siinä että Jeesus ei kieltänyt rakkautta ja oli rakkauden vuoksi jos oli moisen roskasakin kanssa, heh.
Hän ei kääntänyt selkäänsä ylpeänä ja huutanut taivaaseen:
"Katso Jumala miten minä olen hyvä- 500 kertaa parempi kuin tuo toinen?!"
>>>>>>>>>>> Raja kulki siinä ettei Jeesus viihtynyt seurassa syntisen seuran vuoksi vaan ihmisen hyvän vuoksi. > Tässä kulkee se raja.
Synti on tarttuva tauti ei saa ryhtyä viihtymään seurassa jossa syntiä tehdään, mutta rakkauden vuoksi ei voi selkää kääntää ja rakkauden tekojen vuoksi voi syödä ja juoda joskus kännikalankin kanssa, siis tällainen karrikoitu esimerkki.
"Lopio" ei tarkoita etteikö toinen ole ja viihdy arvollisessa seurassasi, vaan luopio päättää luopua uskostaan ja Jeesuksesta.
Seurakunnissa on ihmisten ristiriitaongelmat. Siellä missä on ihmisiä on aina ristiriitojakin. Jumala ei pakota ihmistä sinne- eikä vaadi ihmistä sinne missä ihmistä ei rakasteta.
Vehnää ja rikkaviljaa on uskovien yhteisössä yhdessä Matt 13 luku- Tässä Jeesus tarkoittaa että eivät tuomitsisi toisiaan. Ihminen ei ihmisen sydämeen näe- eikä näe ihmisen loppua alusta eikä alkua lopusta.
Jumalalla on tässä paljon suurempi voima ja valta ja empatia ymmärrys kuin ihmisellä toiseen ihmiseen siitä huolimatta että ihminen tekee aina itse elämänsä ratkaisut. Kaikki ei välttämättä ole aina harkittua- siinä on ratkaiseva ero. Inhimilliset tekijät ovat toiselle toisenlaiset kuin toiselle- Jokaisella omat silmälasit.
>>>>>>>>>>>> Kristinuskon ydin on Joh 4:8 kaikessa. Ilman tuota ei voi olla mitään hengellistä koskaan. Tuossa jakeessa on koko missio, arvot ja toiminta-ajatus. Vain tuolla metodilla voi pärjätä edelleen. Muuten ei kellään ole mitään.
Jeesuksen Kristuksen uhri oli suurin mikä ihmiskunnalla voi olla.
Raavaat miehet tajusivat synnin kun joutuivat uhraamaan viattomia valkeita karitsoja syuntiensä vuoksi. Jumalan Poika -Itse Jumala uhrina piti koskettaa koko ihmiskuntaa, mutta se koskettaa vain osaa ja heitäkin joskus vain harvemmin uskovinakin syvältä riipaisee.
Viattomampaa uhria ei ole ihmiskunnan syntien vuoksi olemassa. Tuo pitää piisata.
Hyvää kesää
Jari Laurila
>>>Juudaskin oli ehtoollisella.>Jeesus söi ja joi juoppojen ja bublikaanien kanssa.
Adventtikirkon opetuksen mukaan muistelen että protestantit, ovat
väärä profeetta, joka oli nähnyt kuinka Peto, eli katolinen kirkko teki ihmetekonsa, muuttamalla sapatin sunnuntaille.
Lutherhan kirjeissään ihmettelee ja paheksuu, juuri tätä asiaa. Eli väärä profeetta oli tietoinen katolisen kirkon ihmeteosta.
Lue Ilm. 19: 20
Molemmat kelmit, Jumala kertoo jakeessa 20 ottavansa kiinni!.. ja ne molemmat heitettiin elävältä tuliseen järveen.
Vääräin ylösnousemuksessa nousee, siis katoliset ja luterilaiset, jotka kyllä tiesivät mitä pitää tehdä, mutta eivät tehneet sitä, vaikka Jeesus antoi siihen esikuvan Luuk 4: 16
He ovat otetut kiinni, koska maapallo Jari Laurilankin mukaan, on talletettu tulelle kadotuksen päivää varten, ja maapallo on vankila, josta ei pääse pakoon, sillä Jari opettaa oikein, että kun tuhat vuotta on pelastettujen taivaaseen menon, ja vääräin ylösnousemuksen välillä, niin Jari oikein aivoittelee, että lentokoneet ja kuu raketit ovat ruostuneet, eikä niitä saada käyntiin, ennen tuomion päivää.
Kohtaloksi jää siis niiden, jotka ovat muuttaneet ajat ja lain, että tuli syö heidät kuin kuivat oljet, kokonansa!
Näin Jari opettaa, ja samalla linjoilla olen minäkin, siis benedi
Babylin on seitsemännen päivän adventistit!
Raamatun peruste: " Ei kuulla sinussa ENÄÄ huutoa Yljälle"
Adventtikirkko: " Tule Herra Jeesus"
Eikä huutoa morsiamelle ( Adventtikirkolle): " Olkaa valmiit minä tulen pian"!
Ilm 18: 23
Mitä me enää todistajia tarvitsemme?