Profetiaa Suomelle

Katso tämä aamulla la 07.06 10.50

Joka tunnustautuu minun omakseni ihmisten edessä, sen minäkin tunnustan omakseni Isäni edessä taivaissa. Mutta joka ihmisten edessä kieltää minut, sen minäkin kiellän Isäni edessä taivaissa. Matt. 10: 32- 33
Martti Ojareksen vieraana pastori Paul Chung Etelä-Koreasta. Tulkkina Martti Falck.
Profetiaa lopussa.

http://www.tv7.fi/broadcast/?broadcast=25758_151384
33483
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 33

Vanhimmat

Lopussa myös kerrotaan kuinka maailma varautunut sirunottamiseen 2020 mennessä.

Äänestä
  • Siruttamis oppi on mieletöntä ja harhakuvitelmallista!

    Äänestä

Muistakaahan katsoa uusinta seiskalta.

Äänestä

Minä olen ollut uskossa jo muutaman vuoden ja en ole uskaltanut sanoa sitä muille kuin omalle tyttärelle,se on painanut mieltä, nyt äskettäin sattui hyvä tilaisuus sanoa naapurille kun hän kertoi ettei usko Jumalaan siihen minä sanoin että minä uskon ja olen ollut uskossa jo jonkin aikaa, naapuri katsoi silmät pyöreänä mutta ei kommentoinut suuremmin. Tuli helpottunut olo tunnustuksestani ja nyt voin sanoa sen muillekkin tilaisuuden tullen.

Äänestä

Jeesus on mun Herra.
Kiitos tunnustuksestasi. Takuulla se taivaassa noteerattiin.

Matt. 10:32
Sentähden, jokaisen, joka tunnustaa minut ihmisten edessä, minäkin tunnustan Isäni edessä, joka on taivaissa.

Rinnakkaisviitteet
Room. 10:9 Sillä jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut;
Ilm. 3:5 Joka voittaa, se näin puetaan valkeihin vaatteisiin, enkä minä pyyhi pois hänen nimeänsä elämän kirjasta, ja minä olen tunnustava hänen nimensä Isäni edessä ja hänen enkeliensä edessä

Äänestä
  • Kirjoitat silti anonyymisti. Mikäli olet ulkoilmassa naama ummessa - tämä ei pelasta sinua.

    Äänestä

  • old_profile_86955 kirjoitti:

    Kirjoitat silti anonyymisti. Mikäli olet ulkoilmassa naama ummessa - tämä ei pelasta sinua.

    Niinkö?

    Äänestä

Olipas haastattelussa erikoista asiaa. Että olikein 30 000 giljotiinia varattu niitä varten, jotka eivät ota sirua vuoteen 2020 mennessä.
No, Jeesus noutaa omansa ennen sitä.

Äänestä

  • KTS (Ei kirj.) kirjoitti:

    Mut mites kun Israelin armeija on jo sirutettu.

    http://www.youtube.com/watch?v=NltizSX6u20

    Mikä on lössin johtopäätös?

    Ymmärrystä tästä. Tämmärrystä ystä!

    Jos kerran Israelin armeija on jo sirutettu niin kohta Israeliin varmaan roudataan tuhansittain giljotiineja niitä varten jotka eivät sirua halua ottaa.

    Äänestä

  • Kiljutiini. kirjoitti:

    Jos kerran Israelin armeija on jo sirutettu niin kohta Israeliin varmaan roudataan tuhansittain giljotiineja niitä varten jotka eivät sirua halua ottaa.

    Noinko tarttuvaa se hulluus on? Vai muutenko vaan hullut osallistuu palstalle?
    Ei ole kysymys aloituksessa Israelista. Ei ole kysymys Israelin giljotiinista. On kysymys aloituksesa ihan muusta, joten todellisuudentajuhan on psykoosi pot. hukassa tietenkin, eikä pysty keskustelemaan aloituksen asiasta lainkaan, vaan omia harhoja ja muiden psyk.pot. linkkejä siirtää kääntämään keskustelun pois asiasta.

    Äänestä

  • Ei voi muuta sanoa kuin että Herra armahda meitä!!

    Äänestä

Terroristi kts.
Vaihda toki jo levyä, mikäli pystyt pakkomielteeltäsi, psykopaatti.
Aloitus ei mielestäni kertonut Israelista, eikä netistä löytämästäsi soopasta.
Jos kuuntelit aloituksen linkin, niin tiedät, missä ne 30 000 giljotiinia on varattu ja miksi.

Tietysti ymmärrän että itse hullu etsii muiden hullujen linkkejä netistä.

Äänestä
  • Vai että 30 000 giljotiiniakin on varattuna johonkin hommaan?

    No,tuollainenkin NWO-tyylinen skeida menee sekin reippaasti yli parodiahorisontin!

    Äänestä

  • Mene itse! kirjoitti:

    Vai että 30 000 giljotiiniakin on varattuna johonkin hommaan?

    No,tuollainenkin NWO-tyylinen skeida menee sekin reippaasti yli parodiahorisontin!

    FEMA (Federal Emergency Management Agency) tilasi vuonna 2009 noin: 102000 kpl tavarajunavaunua, joita aiotaan kuulemma käyttää giljotiinien kuljetuksessa FEMA-leireille.

    http://www.lopunaika.com/pedonmerkki-mikrosiru/

    Äänestä

Siitä oli tarkoitus keskustella niiden kanssa, jotka katsoivat ohjelman. Ei niitten kanssa, jotka eivät katsoneet ohjelmaa.
Aika pöllöä on ottaakin kantaa asiaan, josta ei ole hajuakaan. Mutta niinhän trolli toimii.

Äänestä

Niinpä. Katsomme arkistosta sitten kun se sinne tulee.

Äänestä

Tarkempi käännös:
Sen tähden jokaisen, joka tunnustaa minut ihmisten edessä, minäkin tunnustan Isäni edessä, JOKA ON TAIVAISSA. Mutta joka kieltää minut ihmisten edessä, sen minäkin kiellän Isäni edessä, JOKA ON TAIVAISSA. (Matt. 10:32-33)

"-- sen minäkin kiellän Isäni edessä taivaissa." "-- Isäni edessä JOKA ON TAIVAISSA."

Tuosta kohdasta saa käsityksen että ihmiset ovat menossa taivaaseen, vaikka näin ei ole, Raamatussa ei niin sanota. Huono käännös aloitus viestissä. Jeesuksen omat tulevat hallitsemaan Herran kanssa maan päälle 1000-vuodeksi ja iankaikkisuus on uudessa maassa, Uudessa Jerusalemissa! Uusi Jerusalemkin laskeutuu uusista taivaista alas uuteen maahaan ja Jumalakin tulee asumaan kansansa keskelle Uuteen Jerusalemiin!

http://www.tv7.fi/vod/player/?program=27982

Äänestä

Paljon tulee olemaan niitä, jotka luulevat olevansa pelastettuja, mutta eivät pelastu kun kulkevat kahta tietä ja pitävät synnistä kiinni.

Äänestä
  • Vuoden loppuun mennessä,ellei jo aiemminkin,tämäkin Suomen koskeva profetia on vaipunut unhon yöhön.Ja sitten pukkaa uutta profetiaa.

    Äänestä

  • Fema. kirjoitti:

    Vuoden loppuun mennessä,ellei jo aiemminkin,tämäkin Suomen koskeva profetia on vaipunut unhon yöhön.Ja sitten pukkaa uutta profetiaa.

    Katsoitko tallenteen?

    Äänestä

Tietysti. Herra antaa aina uusia profetioita, mutta ei päivämääriä.

Äänestä
  • Suomea koskevat maanjäristys,-hautavajoama-ja tsunamiprofetiat olisivat välillä mukavaa vaihtelua....

    Äänestä

Valitettavasti profetioista ei kaikissa saduissa ole kysymys. Profetiat ovat raamatullisia ja raamatulla koeteltavissa. Ei mitään mukavaa vaihtelua.
Raamattu kertoo lopun ajoista, ennen Kristuksen saapumista tulevista tapahtumista ja lukiesssa kyllä hymy hyytyy kovikseltakin.

Äänestä
  • Nämä lopun ajan aikoja lupailevat jutut ovat omalla tavallaan todella viihteellisiä mutta sitähän ne ovat olleet jo yli 2000 vuoden ajan.

    Äänestä

  • 2000 ja ylikin. kirjoitti:

    Nämä lopun ajan aikoja lupailevat jutut ovat omalla tavallaan todella viihteellisiä mutta sitähän ne ovat olleet jo yli 2000 vuoden ajan.

    Hullulla on halvat huvit. Sinulla ihan ilimaset.

    Äänestä

Jokos ne giljotiinit ovat alkaneet naxahdella Israelissa niissä kauloissa jotka eivät sitä sirua ota?

Äänestä

Kts. Missää ja kukaan ei ole puhunut giljotiineista Israelista. Lopeta valehteleminen.
Se asia ei liittynyt Israeliin lainkaan. Älä keksi ja vääristele asioita, muslimi iranilkainen.

Tässä sinulle viihteellistä.

Xiina
26.11.2011 19:05
0
Sulje
Kysymys: Voiko kaksisuuntainen itse tajuta sairastavansa ko tautia ?
Vastaukseni: Ei välttämättä
Olen itse myös perheenäiti . Eräänä päivänä ruokaostosten sijaan työpäiväni jälkeen ostinkin asuntovaunun, ilman, että olin puhunut asiasta etukäteen mitään miehelleni. Onneksi mieheni ei hermostunut, koska itsekin tuhlailee rahaa mm musiikkilaitteisiin.
Vuosia myöhemmin sain potkut töistä, kun en millään oppinut uusia työtehtäviä, jotka minulle määrättiin. Työni menetyksen ja masennuksen vuoksi minut ohjattiin psykiatriseen hoitoon. Psykiatrilleni kerron, että lievittääkseni masennusta olen mm ostanut asuntovaunun tms muita suurempia hankintoja, mitä mies ei hyväksy. Kertomani perusteella sain bipo-diagnoosin ja olin silloin jo yli 50-vuotias.
Tietämättäni olin koko-ikäni sairastanut maanis-depressiota. Yksi turha ostamani asuntovaunu, tai muutkaan suuret hankintani eivät kaataneet

Äänestä
  • No ei meil Iranissa oo suunniteltu siruja, joten ajattelin et Israelissa nuo giljotiinit olisivat enemmän tarpeen ainakin tässä asian vaiheessa...

    Ellei sitten koko juttu giljotiineistä oo skeidaa...

    Äänestä

Jospa et enää harhojasi totuutena kirjoittaisi. Iranissa ei tarvita siruja, mutta giljotiinit tai jokin keino on kuolemantuomiot toteuttaa. Ainakin niille, jotka islamista luopuneet tai naiset unohtaneet mustat lakanat päältään. Sellaista tasa-arvoa teillä. Pidä hyvänäsi, mutta älä vääristä asioita valheella. Älä ainakaan Lähi-Idän ainoan demokraattisen valtion päälle, nimittäin vihaamasi Israelin.

Äänestä
  • gfhj

    Äänestä

Kuuntele.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Et kadu kirjoitti:

Katso tämä aamulla la 07.06 10.50

Joka tunnustautuu minun omakseni ihmisten edessä, sen minäkin tunnustan omakseni Isäni edessä taivaissa. Mutta joka ihmisten edessä kieltää minut, sen minäkin kiellän Isäni edessä taivaissa. Matt. 10: 32- 33
Martti Ojareksen vieraana pastori Paul Chung Etelä-Koreasta. Tulkkina Martti Falck.
Profetiaa lopussa.

http://www.tv7.fi/broadcast/?broadcast=25758_151384

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu