Kallen kumoamaton väite nr. 6

Marx jakaa työpäivän kahteen osaan - välttämättömään työhön ja lisätyöhön.
Näin työläinen ei voi omalla työllään korvata tuotannossa kuluneita tuotantovälineitä.

Ja perusteluksi vielä marxin lausunta kehrääjän työpäivän jakautumisesta osiin kapitalistin palkatessa hänet työhön:
"Niinpä siis hän panee kehrääjän tekemään työtä. sanokaamme, 12 tuntia päivässä. Niiden 6 tunnin lisäksi, jotka kehrääjän palkka eli hänen työvoimansa arvon korvaaminen vaatii, kehrääjän on siis työskenneltävä vielä 6 tuntia, joita minä nimitän lisät yön tunneiksi, ja tämä lisätyö olennoituu lisäarvossa ja lisä- tuotteessa."

Kehrääjän 12 tunnin työpäivä muodostuu 6 tunnin välttämättömästä töystä ja 6 tunnin lisätyöstä. Siitä ei jäänyt yhtään sekuntia jäljelle kehruukoneen kulumisen korvaamiseksi.

Ja saman asian marx sanoo myös toisin:
"vaikka työläisen päivittäisestä työstä maksetaan vain osa toisen osan jäädessä maksamatta ja vaikka juuri tämä maksamaton eli lisätyö muodostaa sen varannon, josta lisäarvo eli voitto syntyy, näyttää kuitenkin siltä kuin koko työ olisi maksettua työtä."

Työläisen työpäivä jakautuu tässäkin kohtaan kahteen osaan - välttämättömään työhön ja lisätyöhön.

Joten on puhdasta marxin panettelua ja hänen oppiensa vääristelyä väittää työläisen omalla työllään korvaavan tuotantovälineiden kuluminen.

..................

8

140

    Vastaukset 8

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Minä jaoin aikoinaan työpäiväni neljään osaan käyttäen jakajana kahta kahvi ja yhtä lounastaukoa. Tarpeellista se oli koko ajan jotta uudet suunnitelmat ja siten työllisyys tulevaisuudessakin tuli ansaittua.

      Lisätyötä ei ole ja jos joku katsoo tekevänsä muuta kuin välttämätöntä työtä hän on väärällä alalla tai lusmu.

    • Vielä ei ole esitetty yhtäkään marx-lainausta, joka olisi ristiriidassa Kallen väitteen kanssa. Jos sellainen vastoin kaikkia odotuksia tulisi kuitenkin esille niin silloin marx on kumonnut itse itsensä puhumalla omia oppejaan vastaan.

      .......................

    • lann

      Aloituksen väite on ammuttu ankkana alas useassa viestiketjussa.

      • Marx jakaa työpäivän kahteen osaan - välttämättömään työhön ja lisätyöhön.
        Näin työläinen ei voi omalla työllään korvata tuotannossa kuluneita tuotantovälineitä.

        Ja perusteluksi vielä marxin lausunta kehrääjän työpäivän jakautumisesta osiin kapitalistin palkatessa hänet työhön:
        "Niinpä siis hän panee kehrääjän tekemään työtä. sanokaamme, 12 tuntia päivässä. Niiden 6 tunnin lisäksi, jotka kehrääjän palkka eli hänen työvoimansa arvon korvaaminen vaatii, kehrääjän on siis työskenneltävä vielä 6 tuntia, joita minä nimitän lisät yön tunneiksi, ja tämä lisätyö olennoituu lisäarvossa ja lisä- tuotteessa."

        Kehrääjän 12 tunnin työpäivä muodostuu 6 tunnin välttämättömästä töystä ja 6 tunnin lisätyöstä. Siitä ei jäänyt yhtään sekuntia jäljelle kehruukoneen kulumisen korvaamiseksi.

        Ja saman asian marx sanoo myös toisin:
        "vaikka työläisen päivittäisestä työstä maksetaan vain osa toisen osan jäädessä maksamatta ja vaikka juuri tämä maksamaton eli lisätyö muodostaa sen varannon, josta lisäarvo eli voitto syntyy, näyttää kuitenkin siltä kuin koko työ olisi maksettua työtä."

        Työläisen työpäivä jakautuu tässäkin kohtaan kahteen osaan - välttämättömään työhön ja lisätyöhön.

        Joten on puhdasta marxin panettelua ja hänen oppiensa vääristelyä väittää työläisen omalla työllään korvaavan tuotantovälineiden kuluminen.

        ..................


    • No, mikä makssa?

      Löytyykö sitä marx-lainausta, jossa marx puhuu itse itseään vastaan jakaen työpäivän aloituksen esimerkeistä poikkeavalla tavalla?

      ................

      • Haloo, punikkila ja törkeästi palstalla valehteleva punikki.

        Löytyykö sitä marx-lainausta, jossa marx puhuu itse itseään vastaan jakaen työpäivän aloituksen esimerkeistä poikkeavalla tavalla?

        ................


    • No, mikä makssa?

      Löytyykö sitä marx-lainausta, jossa marx puhuu itse itseään vastaan jakaen työpäivän aloituksen esimerkeistä poikkeavalla tavalla?

      ................

    • Haloo, punikki s.partacus!!!

      Joko olet ymmärtänyt asian - yhden marxin oppien perusperiaatteen - vai vieläkö väität vastaan?
      Olet ainakin ymmärtänyt asiasta sen verran, että olet tajunnuyt pitää turpasi kiinni asiasta. Joten eiköhän se totuus marxin opeista vielä joskus sinullekin aukene kunhan yrität keskittyä asiaan ja syventyä Kallen viesteihin, jotka valaisevat marxin oppien peruspilareita.

      Ja sinä, joka väität Kallen taas valehtelevan niin asia vaatii myös perustelun. Näin perustelet Kallen valehtelevan tässä viestissä:
      - aina lainaus Kallen valheesta
      - kerro käsityksesi totuudesta
      - anna mahdolliset lähdetietosi väitettäsi tutoodesta tukemaan

      Kalle tulisi hämmästymään todella kovasti jos hänen tästä viestistä löytyisi valhe - koskaan aikaisemmin ei yksikään punikki ole pystynyt osoittamaan Kallen valehdelleen palstalla ja vaikeatahan se olisikin sillä Kalle ei todellakaan valehtele täällä.


      Hahhaa, hyvää päivää kaikille - myös teille sinne punikkilaan tuskissanne kiemurrellessanne. Kallen on kanssanne ja tulee vain lisäämään tiedon tuskaanne.

      ........................

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuollut teini Kajaanissa

      Kuulemma sellaista huhua liikkeessä?
      Kajaani
      6
      1281
    2. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      167
      1038
    3. Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.

      Vaimon viesti on paljastanut totuuden.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      224
      823
    4. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      63
      758
    5. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      67
      755
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      70
      677
    7. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      22
      646
    8. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      136
      631
    9. Kuinkahan monen

      Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran
      Ikävä
      66
      599
    10. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      568
    11. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      547
    12. 53
      536
    13. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      55
      528
    14. Mitä sä haluat vanhus?

      🤣🤣🤣🤣🤣
      Ikävä
      48
      503
    15. Eikö olisi mukavaa

      Jakaa arki yhdessä mies. Tämmöisin aatoksin.
      Ikävä
      38
      489
    16. Mies, kumman ottaisit mieluummin

      176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?
      Sinkut
      101
      487
    17. Anteeksi mies

      En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.
      Ikävä
      40
      483
    18. Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi

      Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.
      Ikävä
      40
      473
    19. Laittaisit viestin suoraan!!

      Haluaisin...
      Ikävä
      30
      473
    20. Kerro mies tarinasi

      Miksi kaikki meni niinkuin meni? Haluaisin vieläkin ymmärtää. Tuskin saan vastausta häneltä, koska etsin aavikolta juuri
      Ikävä
      18
      440
    Aihe