Valtio aloittaa asennemuokkauksen Suomessa

Taloussanomat kirjoittaa:

Valtio tietää, mikä on sinulle hyväksi – uskotko?
Taloussanomat 6.6.2014
http://www.taloussanomat.fi/ihmiset/2014/06/06/valtio-tietaa-mika-on-sinulle-hyvaksi-uskotko/20148065/12

"Antaisitko valtion muokata käyttäytymistäsi järkevämmäksi? Ajatushautomo Tänk esittää, että Suomeen perustetaan yksikkö, joka soveltaa tutkimustietoa kansalaisten käyttäytymisen muokkaamiseksi.

Britannian hallituksen Behaviorial Insights Team -yksikössä on havaittu, että ihmiset käyttäytyvät yllättävän usein epärationaalisesti, mutta suhteellisen ennakoitavasti.

Yksikkö onkin soveltanut muun muassa taloustieteen, psykologian ja markkinoinnin tutkimustietoa kansalaisten käyttäytymisen muokkaamiseen.

Kansalaisten toimintaan ja päätöksentekoon vaikuttamalla voidaan ajatushautomo Tänkin toimitusjohtajan Markus Kanervan mukaan parantaa tilannetta sekä yksilön että yhteiskunnan kannalta. Siksi hän esittää, että samanlainen yksikkö voitaisiin perustaa myös Suomeen.

– Mielestämme Suomessa, jossa julkisen talouden tilanne on haastava ja väestö ikääntyy, ei ole varaa olla hyödyntämättä maailmalta löytyviä uusia tapoja järkeistää ja tehostaa olemassa olevia järjestelmiä ja käytäntöjä, hän sanoo.

Hienovaraista ohjailua
vai manipulointia?

Britanniassa käyttäytymistieteen yksikkö on soveltanut tutkimustietoa ihmisten käyttäytymisestä esimerkiksi verojen maksamisen tehostamiseen.

Veronsa maksamatta jättäneitä lähestyttiin uudenlaisella muistutuskirjeellä, jossa kerrottiin useimpien vastaanottajan lähialueella asuvien maksaneen jo veronsa. Kirjeen lähettäminen lisäsi maksusuorituksia arviolta 15 prosenttia.

Kansalaisia on aktivoitu myös maksamaan sakkonsa ja käyttämään varaamansa lääkäriajat. Yksikön arvioidaan saavuttaneen Britanniassa moninkertaisesti toimintabudjettinsa verran säästöjä.

Mutta se, että valtiolla olisi lisää mahdollisuuksia vaikuttaa kansalaisten käyttäytymiseen herättää kysymyksiä. Miksi valtion pitäisi saada määrittää, mikä on järkevää käyttäytymistä?"

Oli miten oli, usein todettu, että moni asia lanseerataan yhteiskuntaan ensin harrastuspohjalta, jota pieni joukko lobbaa. Sen jälkeen otetaan tutkittua tietoa ja siirretään se viralliseen "normistoon". Markus Kanerva toteaa, että: "– Mielestämme Suomessa, jossa julkisen talouden tilanne on haastava ja väestö ikääntyy, ei ole varaa olla hyödyntämättä maailmalta löytyviä uusia tapoja järkeistää ja tehostaa olemassa olevia järjestelmiä ja käytäntöjä, hän sanoo.

--"

Käytännössä siis aletaan käännyttää mamujen yhä vahvempaa asuttamis- ja siirtomaakulttuuria tänne, syy on Ikääntyminen ja kallis talous. Miten kansalaisen voisi suojatua valtion manipuloinnilta, Neuvostoliitossa ei onnistunut aikoinaan?

Miten olisi start-upit, jotka lähtevät täällä aloittamansa toiminnan jälkeen kohti kehittyviä talouksia hyödyntämään halvempaa työvoimaa sinne paikanpäälle?
Se on asia, mitä voisimme valottaa ja harrastaa aiheeseen liittyviä keskusteluja, vaikka taitaa olla niin, ettei nuo Start-up:t ole vielä kypsyä ulkomaille. Sinne muuttavat vanhat yritykset, joilla on resursseja.
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Joo on huomattu. Ja mikä olikaan Naton kannatus nyt Ukrainan uutisointien rivouden takia?

Äänestä
  • Olet innostunut nostamaan näitä vanhoja, kylläkin asiaa sisältäviä ketjuja ylös.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Manipulointi valtiol kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu