Onko Joensuu turvallinen paikka uskovaiselle?

Olen harkinnut lähteä Joensuun Yliopistoon opiskelemaan, mutta vielä en uskaltanut ottaa paikkaa vastaan, koska olen kuullut paljon, että siellä on voimakasta eksytyksen henkeä. Kuinka helppoa Joensuussa on säilyä uskovaisena. Muutamat mun kavereistakin ovat ajautuneet harhaan mennessään Joensuuhun. Itse olen uskossani sen verran heikko, etten uskalla mennä sellaiseen paikkaan, jossa tuntuu myrskyävän. Nämä uskonsa menettäneet ystävät olivat sellaisia, joiden kanssa aikoinaan sai puhua paljonkin uskon asioista ja saatiin panna syntiä pois. Nyt ne ovat ns. yleishengellisiä. Heidän kanssaan ei ole enää helppo jutella.
59971
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 59

Vanhimmat

ON se turvallinen paIKKA , sielläkin on ES/lesta Rukoushune .Os. Noljakantie,18
ja siellä on monia selkäranga kristittyjä , joista osan tunnen. Siksi voin suosia..

Äänestä

" Itse olen uskossani sen verran heikko, etten uskalla mennä sellaiseen paikkaan, jossa tuntuu myrskyävän."

Uskotko yksimieliseen vl-seurakuntaan maan päällä vai siihen että Jeesus on sovittanut synnit sinunkin puolestasi?
Jos ensimmäiseen niin ymmärrän avauksesi. Jos jälkimmäiseen niin en ymmärrä.

Äänestä
  • "Uskotko yksimieliseen vl-seurakuntaan maan päällä vai siihen että Jeesus on sovittanut synnit sinunkin puolestasi?"

    Seurakunta ei ole Jumalani, vaan se on porukka, jonka kanssa on helpompaa tehdä matkaa. Uskon päämääränä on taivas. Uskon kolmiyhteiseen Jumalaan, eli Isään, Poikaan ja Pyhään Henkeen. Haluan seurata Jeesusta. Yksin matkan tekeminen ei ole helppoa, kun niin helposti joutuu kiusauksiin. Minulla on siitä kokemusta ollessani au-pairina ulkomailla. Kun ei ollut muita uskovaisia lähellä, saattoi monesti epäillä liikaakin esimerkiksi sitä, oliko Jeesusta edes olemassa. Tai että onko Raamattu syntynyt vailla Pyhän Hengen vaikutusta. Usein, kun olin suurten kysymysten edessä ja oli ahdistusta, saatoin soittaa matkaystävilleni Suomeen, tai ottaa yhteyden Skypellä ja sain sovittua epäilyksiä. Koska uskoni on heikko, tarvitsen saattoystävät rinnalle, jotta matkan teko olisi helpompaa. Mutta jos matkaystävät lähtevätkin houkuttelemaan väärille poluille... Sellaistakin voi tapahtua ja se on suurin pelkoni Joensuuhun muuttamisessa. Helpompaa olisi elää julkijumalattomien keskellä, kuin uskovaisilta vaikuttavien, jotka ovat vaarallisen lähellä omaa uskoa, mutta kulkemassa silti selkeästi väärää polkua.

    Äänestä

  • Nuori vl-tyttö. kirjoitti:

    "Uskotko yksimieliseen vl-seurakuntaan maan päällä vai siihen että Jeesus on sovittanut synnit sinunkin puolestasi?"

    Eli uskon kolmiyhteiseen Jumalaan. Isään, Poikaan ja Pyhään Henkeen.
    Seurakunta on vain porukka, jonka kanssa on helpompaa tehdä matkaa!
    Yksin joutuisin helposti hakoteille.

    > jotka ovat vaarallisen lähellä omaa uskoa, mutta kulkemassa silti selkeästi väärää polkua<

    Mitä tarkoitat selkeällä väärällä polulla? Miten se ilmenee?

    Äänestä

  • Nuori vl-tyttö. kirjoitti:

    Eli uskon kolmiyhteiseen Jumalaan. Isään, Poikaan ja Pyhään Henkeen.
    Seurakunta on vain porukka, jonka kanssa on helpompaa tehdä matkaa!
    Yksin joutuisin helposti hakoteille.

    Uskotko siihen, että Jeesus on Herra ja Kaikkivaltias?

    Kes.

    Äänestä

  • kesitas kirjoitti:

    Uskotko siihen, että Jeesus on Herra ja Kaikkivaltias?

    Kes.

    Kuulostat helluntalaiselta. He puhuvat Jeesuksesta Jumalana.
    Iteasiassa Jeesus on Jumalan poika. Jeesus on osa Jumalaa. Osa kolmiyhteistä Jumalaa. Yhdessä ne kaikki ovat kaikkivaltias Jumala!

    Äänestä

  • Mosseka kirjoitti:

    Kuulostat helluntalaiselta. He puhuvat Jeesuksesta Jumalana.
    Iteasiassa Jeesus on Jumalan poika. Jeesus on osa Jumalaa. Osa kolmiyhteistä Jumalaa. Yhdessä ne kaikki ovat kaikkivaltias Jumala!

    Mistä oet karannu ,letsapiru ??

    Äänestä

  • Mosseka kirjoitti:

    Kuulostat helluntalaiselta. He puhuvat Jeesuksesta Jumalana.
    Iteasiassa Jeesus on Jumalan poika. Jeesus on osa Jumalaa. Osa kolmiyhteistä Jumalaa. Yhdessä ne kaikki ovat kaikkivaltias Jumala!

    Mitä sitten tarkoittaa Jeesuksen sanominen; Minulle on annettu kaikki valta, Taivaassa ja maan päällä.

    Asia löytyy UT, ja VT kirjoituksista.

    Onko Jeesus mielestäsi valehtelia?

    Miten Mosseka vastaa?

    Eikö Mosse tiijä?

    Äänestä

  • kesitas kirjoitti:

    Uskotko siihen, että Jeesus on Herra ja Kaikkivaltias?

    Kes.

    Hei Kes!

    Ymmärrän mitä tarkoitat vastauksessasi vl-tytölle. Jeesus on kaikkivaltias ja pystyy kyllä varjelemaan synnistä, mutta hänen opetuksensa on, että ei saa kiusata Jumalaa asettumalla tietoisesti alttiiksi kiusauksille.

    Siinä tämä vl-tyttö on oikeassa.

    Muutoinkin hänen esikuvansa vaikuttaa ihanalta, kun hän kilvoittelee puhtaalle omalletunnolle.

    Jumala kuitenkin sallii näköjään heidän hengellisessä yhteisössään koettelemuksia.

    Tuuli puhaltaa ja lennättää jyviä kahtaalle. Toiset takertuvat tekojen oppiin: "kun en tee näin ja näin, vaan teen näin ja näin, niin pysyn uskomassa". Eläen lain orjuudessa aina pikkuisen vailla vapaata uskomista.

    Toinen porukka sitten ottaa synninluvallisuuden, jolloin Jumala sallii heidän sydämensä paatuvan. Teollaan ja elämällään he vetävät Jumalan vihan päälleen, luullen olevansa uskovaisia.

    Äänestä

  • Mosseka kirjoitti:

    Kuulostat helluntalaiselta. He puhuvat Jeesuksesta Jumalana.
    Iteasiassa Jeesus on Jumalan poika. Jeesus on osa Jumalaa. Osa kolmiyhteistä Jumalaa. Yhdessä ne kaikki ovat kaikkivaltias Jumala!

    sinulle Mosseka. Et näköjään tiedä edes mitä tarkoittaa Jumalan Poika.. Luepa raamattusi uudestaan. Aloita vaikka joh.1 luvusta. Kukas on luonut maailman kaikkeuden?? Ja vanhassa liitossa on useita kohtia,jotka sinun tulisi tietää ja osata ymmärtää. Tämänpäivän naurettavat raamatun opettajat eivät valitettavasti tiedä,mistä he puhuvat. Ollaan nk. kirjaviisaita ymmärtämättä itse asiaa. Ja täällä ja näillä sivustoilla tahtoo olla vain harhaopettajia. Asialliset kirjoitukset saa melkein lukea yhdenkäden sormilla.

    Äänestä

Aika teennäistä jutustelua. :-)

Äänestä

no se on juuri sellaista jossa puuttuu oma jumalasuhde eli mitään uudestisyntymää ei ole koskaan tapahtunut.

on tapahtunut pelkkä veeälkotiin syntyminen ja se on kovasti eri asia.

Äänestä

Vl-tytölle, kuulopuheisiin kannattaa suhtautua aina varauksella. Joensuu on käsittääkseni pienehkö yliopisto kaupunki jossa on pieni ry. Mitä itse tiedän ko. paikasta, niin siellä on vahva eläkeläispappi, joka on lähes paavin asemassa ja peloittelee eriseuralla.. Surkuhupaisinta on juuri se, että tämä lihava lammas rikkoo tietämättään uskovien välejä.

Äänestä
  • aaloittaja on outo ja teennäinen

    Äänestä

  • Surkuhupaisinta on juuri se, että tämä lihava lammas rikkoo tietämättään uskovien välejä.

    Ja sinä et sitä juuri nyt tee?

    Äänestä

Olet väärässä jo toteamuksessa, - siellä on eksymisen henkeä.

Yliopisto, Teoloiginen tiedekunta on opinahjo, jossa käydään läpi asioita, jotka liittyy Teologiaan, eksegeettisesti.

Juuri teologian opettajista toinen on ateisti?

Tämä muodostaa vain pienen osan, huomattavasti pienemmän, mitä yleensä kansainvälisissä Yliopistoissa ja heidän hyväksymissään soluissa, joita on Suomessa mm. Keuruulla Iso Kirja ja Hangossa Teologinen opisto.

Näihin tulee vuosittain yhden vuoden lukeneita, kun toetavat, että uskosta ei juuri mainita mitään.

Siellä tehdään virkamiehiä, maistereita.

Maailma on pullollaan kristillisiä Yliopistoja, joista on minulla positiivinen kokemus.

Kes.

Äänestä

Höpsistä, Joensuun tollo pastori joka asuu tällä foorumilla on henkisesti sairas adressien nimien kerääjä. :D:D:D

vastaajanakin tähänkin avaukseen on tyhjänilman huitoja helluntailainen Kesitas. Kertoo siitä ettei täällä ole kuin klovnikeskustelua :D:D:D:D

Äänestä
  • Menes äitis jääkaapille taas välillä !

    Äänestä

Jos usko heikossakantimessa, pitää pysyä vaan oman ry,n aluella, yliopstoa oo ole joka kylällä ei edes kaupungissa.

Äänestä
  • Saishan tässä johkin opistoon mennä kun tulee noita kirjoitusvirheitä, haitanneeko mittään.

    Äänestä

Sitten et kenties ole ammatillista oppia vailla. On nirsoilua tämän päivän Suomessa missä yliopisto-opetus on ilmaista ja jopa köyhän tavoitettavissa lähteä tällaiseen, että minulle ei nyt sitten tämä tai tuo kelpaa kun elämässä ei tarjota sitä täydellistä kympin olosuhdetta missä kaikki palaset on paikallaan.

Kasva aikuiseksi. Et voi rakentaa uskoa sen varaan, että elät tynnyrissä turvallisessa lapsuden ympäristössä. Varmasti tarvitset vahvistusta uskonasioista, mutta voitko ajatella säilyttäväsi vanhoja ystävyyssuhteita, voitkoa ajatella meneväsi opistoon viikonloppukurssille, mikä toki opiskelijan rahoista on tiukkaa. Voitko kuunnella netistä seuroja muualta? Onko lähietäisyydellä muita seurapaikkoja, joihin voit mennä jos Joensuu epäilyttää. Täällä etelässä ihmiset saattavat kuunnella monenkin ry:n seuroja.

Äänestä

Aika tyhmää on syyttä paikkakuntaa jos ei pysy uskossaan.
Sinä ajaudut harhaan lestadiolaisten mielestä missä hyvänsä jos elät normaalin nuoren elämää. Harhaan ajautuminen on vain omassa päässäsi kun et mielestäsi voi elää normaalia elämää.

Äänestä

Aiotko huudella kaduilla, vai aioko opiskella? Jos huutelet jollekin, jota kukaan ei näe, voit olla ongelmissa.

Äänestä

Ilmeisesti Joensuussa on puhdasta raamatullista uskoa, koska suviseuroihin on valittu sieltä pitkä liuta puhujia.

Äänestä

Kysyisit asiaa Jumalalta. Ja pyydä viisautta ylhäältä elää oikein.
Jumala Voi.
Siunausta ja johdatusta elämääsi.

Äänestä

Mitä perkelettä tämä on kun
yritetään markkinoida
Joensuuta.
Olin siellä yli kymmenen
vuotta ja se oli täys helvetti.

No tulevaisuudessa on
tietysti hyvä elää,
ja kaikesta tulee aikanaan
taivas.

Äänestä
  • Otan osaa :(

    Äänestä

On Joensuu turvallinen paikka siinä missä muutkin. Jeesus sanoi eräässä asiassa "älkää peljätkö" ja se sopii tässäkin kohdassa. Toisessa kohdassa sanotaan sen suuntaisesti että kaikki on koeteltava. Myöskin oma käsitys sanoo aika paljon.
Raamatussa puhutaan myöskin että tulisi joitakin välttää ja valita tie jonka tunnistaa oikeaksi. Myöskin annetaan ymmärtää mikä on hyväksi sitä tulee edistää.
Raamatusta löytyy moniin asioihin vastaukset juuri sieltä on etsittävä totuudet.

Äänestä

"Nyt ne ovat ns. yleishengellisiä. Heidän kanssaan ei ole enää helppo jutella."

Voisi olla myös, että he huomasivat että maailmassa on helpomminkin lähestyttäviä ihmisiä kuin pienen uskonpiirin sulkeutunut yhteisö. Miksi muuten uskon koettelu on sinulle niin pelottavaa? Uskovaisten kanssa keskustellessa olen saanut sen käsityksen, että juuri koeteltuna usko vahvistuu ja paranee. Etkö usko tähän? Ja jos menettäisitkin uskosi ja tämä ahdistaisi sinua, niin tukea on mahdollista saada uskontojen ulkopuoleltakin, eli joka tapauksessa et jää tyhjän päälle.

Äänestä

En suosittele. Ystäväni joensuusta hommasi minut valkotakkisten mukaan. Pilkkasi minua mota vuotta että oon sairas ja lopulta ambulanssi korjasi minut. Soittelee ystävilleni etten ole kunnossa ja on itse rasisti. Varastaa myös omaisuuttani ja aina salaa. Tilaa minun laskuun ruokia joita heittää kadulle.

Äänestä
  • Lestadiolaisuus on paranoidinen skitsofrenia mielisairaus sillä ei ole mitään tekemistä uskonnon kanssa aivoperäinen jossa sekotellaa jumalia ja jeesuksisia vailla mitään reaaliteettia

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Lestadiolaisuus on paranoidinen skitsofrenia mielisairaus sillä ei ole mitään tekemistä uskonnon kanssa aivoperäinen jossa sekotellaa jumalia ja jeesuksisia vailla mitään reaaliteettia

    Kososlaisethan heittää ruokaa kadulle ja etuilee alkossa

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Lestadiolaisuus on paranoidinen skitsofrenia mielisairaus sillä ei ole mitään tekemistä uskonnon kanssa aivoperäinen jossa sekotellaa jumalia ja jeesuksisia vailla mitään reaaliteettia

    Voi olla et se ei ole ihminen Alien elokuvia näytettiin 60 luvulla et ihmiset ajattelisi et avaruudessa on jotakin vaikka ne ovat heidän keskellä osa lestadiolaisia oo n alieneita pahan ympäröimiä ihmisiä heillä on saatana ja homo ja parittelrminen ohjaa alienit elämää

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Alienit tunteilee niiltä puuttuu kevyt henkäys elämästä tai himo jota ne hekumoi kuuma tai kylmä kuten puhuja puhuu saatanoille kun puhuu heidän himon hengestä ja tunnevammasuus on heidän mielisairautensa jota nimittää opiksi

    Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    Alienit tunteilee niiltä puuttuu kevyt henkäys elämästä tai himo jota ne hekumoi kuuma tai kylmä kuten puhuja puhuu saatanoille kun puhuu heidän himon hengestä ja tunnevammasuus on heidän mielisairautensa jota nimittää opiksi

    Kuumaa tai kylmää seksiä ja sit skitsahtaneina aivopestyinä höyryää maailmalle syntinen saatana maailman huora kun ei kestä syntisenä katsella kun ovat itse langennenneessa tilassa koko ajan eivätkä älyä tehdä parannusta ja säälittele itseään en minä voi tehdä parannusta haluun olla syntinen vaikka maailman tappiin saakka kunnes viikatemies vie helvettiin ja itkevät seuroissa marttyyrinä kun se maailma on kurja ja paha heille et voivat itsensä itkee seuraavaan kertaan

    Äänestä

  • Anonyymi00035 kirjoitti:

    Lestahuoran sanoma kuuluu " anna munaa" pähkinän kuoressa kuollu Jeesus Kristus ihminen jota pitää vapahtajan paremminkin pillu on vapahtaja josta puhuja saarnaa Jeesuksen nimessä koska on antikristus

    Äänestä

  • Anonyymi00036 kirjoitti:

    Lestahuoran sanoma kuuluu " anna munaa" pähkinän kuoressa kuollu Jeesus Kristus ihminen jota pitää vapahtajan paremminkin pillu on vapahtaja josta puhuja saarnaa Jeesuksen nimessä koska on antikristus

    Muita uskontoja voi pitää enempi tai vähempi uskontona koska heillä on Jeesus mut lestadiolaisilla on pahuus eikä se ole uskonto vaan saatanan palvontaa

    Äänestä

  • Anonyymi00037 kirjoitti:

    Muita uskontoja voi pitää enempi tai vähempi uskontona koska heillä on Jeesus mut lestadiolaisilla on pahuus eikä se ole uskonto vaan saatanan palvontaa

    Ihminenhän luonnostaan tekee hyvää ja etsii jumalaa mutta lesta vallesaarnaaja antikristus yrittää estellä ja houkutella ihmisten luo ettei vaan jumalaa löytyisi sanomalla että tie on aina pois päin jumalasta ettei kukaan missään tapauksessa palvelisi jumalaa vaan antikristusta ja heidän jumalaansa pillua joka on saatana

    Äänestä

  • Anonyymi00038 kirjoitti:

    Antikristus opettaa älä mee korpeenn Kristus opettaa et mee ja erämaihin ja laaksoihin

    Äänestä

  • Anonyymi00039 kirjoitti:

    Antikristus opettaa älä mee korpeenn Kristus opettaa et mee ja erämaihin ja laaksoihin

    Jumala on siellä ei se viihdy ihmistenn keskellä

    Äänestä

  • Anonyymi00040 kirjoitti:

    Jumala on siellä ei se viihdy ihmistenn keskellä

    Se seisoo ikuisesti vihanielisenä Jumalalle ja sen lapsille ja jeesukselle

    Äänestä

  • Anonyymi00041 kirjoitti:

    Se seisoo ikuisesti vihanielisenä Jumalalle ja sen lapsille ja jeesukselle

    Ei ole suurempaa vihaa kuin antikristuksen viha joka voittaa syntisyydessään maailman ihmiset pillun nimessä ja veressä on heidän jeesuksensa saa vähän munaa välillä ni jaksaa tehä syntiä

    Äänestä

  • Anonyymi00042 kirjoitti:

    Ei ole suurempaa vihaa kuin antikristuksen viha joka voittaa syntisyydessään maailman ihmiset pillun nimessä ja veressä on heidän jeesuksensa saa vähän munaa välillä ni jaksaa tehä syntiä

    Laku-pekalla ei oo muuta ku tehä syntiä kuusi päivää ja huilata seitsemön muuten henki loppuu ja tullee köhä rahattomana ei oo mukava olla koska työ kärsii

    Äänestä

  • Anonyymi00044 kirjoitti:

    Laku-pekalla ei oo muuta ku tehä syntiä kuusi päivää ja huilata seitsemön muuten henki loppuu ja tullee köhä rahattomana ei oo mukava olla koska työ kärsii

    😂😂😂

    Äänestä

  • Anonyymi00044 kirjoitti:

    Laku-pekalla ei oo muuta ku tehä syntiä kuusi päivää ja huilata seitsemön muuten henki loppuu ja tullee köhä rahattomana ei oo mukava olla koska työ kärsii

    Pulla-pitko kahvin kanssa ja Jeesus-pulla jää kaupan tiskille ja kuolee nälkään ja annetaan pulla-hiirelle joka välittää tien taivaaseen pavun maulla heissulivei huutaa palo-pilli ja kärähtää ja märähtää haasaan Jumalan valtakunta on tullu menkää kuuhun ja tehkää juhannus

    Äänestä

"saatiin panna syntiä pois. "

Voi jee,noihin talkoisiin voisin minäkin tulla!
Missä voi yhtyä?

Äänestä
  • Teet Pyhän hengen pilkan jos yhdyt paneskelijoihin

    Äänestä

  • Anonyymi00047 kirjoitti:

    Teet Pyhän hengen pilkan jos yhdyt paneskelijoihin

    Ne ajaa Mersulla Jeesus perä-kamarissa

    Äänestä

  • Anonyymi00048 kirjoitti:

    Ne ajaa Mersulla Jeesus perä-kamarissa

    Piipun päästä nousee savu joka muistetaan pelastushistorian suurimpana päivänä

    Äänestä

  • Anonyymi00049 kirjoitti:

    Piipun päästä nousee savu joka muistetaan pelastushistorian suurimpana päivänä

    Mustim-panadol-ina eke sum-drum vitsinä huit-kyille

    Äänestä

  • Rauhan yhistyksen katolla se on Jeesuksen merkki

    Äänestä

  • Anonyymi00052 kirjoitti:

    Rauhan yhistyksen katolla se on Jeesuksen merkki

    Ne heittää pee-chukche cuuck ja nauttii joulu rahaa

    Äänestä

  • Anonyymi00053 kirjoitti:

    Ne heittää pee-chukche cuuck ja nauttii joulu rahaa

    +s ji

    Äänestä

  • Anonyymi00054 kirjoitti:

    +s ji

    Pa än wa pec i

    Äänestä

Eikö turvasi olekaan Jumalassa. Itselläni on, eikä minun tarvitse pelätä missään. Vai lienetkö n.s nimiuskovainen?

Äänestä
  • Mitä enemmän Jeesus lläskiä potkii perseelle sen kovempii ääni siitä lähtee

    Äänestä

  • Anonyymi00057 kirjoitti:

    Mitä enemmän Jeesus lläskiä potkii perseelle sen kovempii ääni siitä lähtee

    Juhlat ku Härmän häissä ku Jeesus-läksijä pannaan heissä

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Nuori vl-tyttö. kirjoitti:

Olen harkinnut lähteä Joensuun Yliopistoon opiskelemaan, mutta vielä en uskaltanut ottaa paikkaa vastaan, koska olen kuullut paljon, että siellä on voimakasta eksytyksen henkeä. Kuinka helppoa Joensuussa on säilyä uskovaisena. Muutamat mun kavereistakin ovat ajautuneet harhaan mennessään Joensuuhun. Itse olen uskossani sen verran heikko, etten uskalla mennä sellaiseen paikkaan, jossa tuntuu myrskyävän. Nämä uskonsa menettäneet ystävät olivat sellaisia, joiden kanssa aikoinaan sai puhua paljonkin uskon asioista ja saatiin panna syntiä pois. Nyt ne ovat ns. yleishengellisiä. Heidän kanssaan ei ole enää helppo jutella.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu