Vastasiko Jumala vai saatana sotapojan rukoukseen?
>
Kysymys helluntailaisille
35
1222
Vastaukset
- Anrei
Jos Jumalalta pyytää leipää ei hän kiveä anna.
- reppanainen
Mielestäni vähän hassu kysymys, enkä oikein ymmärrä mihin Leksa tällä pyrit. "Avuksesi huuda minua hädän päivänä, niin minä tahdon auttaa sinua, mutta sinun tulee kunnioittaman minua", sanoo Jumala Raamatussakin.
Minä eksyin kerran - ei kovin monta vuotta sitten - puolukkametsään. (Olen hyvin herkkä eksymään, miestäni se suorastaan huvittaa.) Tiesin, etten ole kaukana kotimökistämme, mutta minulla ei ollut harmainta aavistusta minne suuntaan pitäisi lähteä. Olin tietynlaisessa 'montussa', täsmälleen samannäköistä maisemaa joka suuntaan. Taivas oli läpeensä pilvessä, kaikki äänet olivat kadonneet, ilta alkoi hämärtää. Olisin voinut lähteä mihin suuntaan tahansa, sillä minä en tosiaankaan tiennyt mistä päin olin tulossa ja minne menossa - sen verran kauan olin siinä mättäitten juurella pyllistellyt ja pyöriskellyt. KaRRmea tunne.
Sitten rukoilin. Pyysin, että Jeesus auttaisi minua lähtemään oikeaan suuntaan. Suljin silmäni ja ojensin käteni ihan summanmutikassa yhteen suuntaan. Siten läksin määrätietoisesti sinne päin, reippaasti ja sivuille vilkuilematta. Kuinka ollakaan - muutaman minuutin jälkeen huomasin tulleeni jonkun talon lähelle. Siellä näkyi pihamaalla olevan samanlaisia valkoisia aurinkotuoleja kuin meilläkin. Tultuani lähemmäksi huomasin samannäköisen ulkokeinun kuin meillä. - - Raks raks, sanoi aivoparka. Sitten tämä reppanainen vihdoin ymmärsi tulleensa KOTIIN.
Olin kulkenut pitkän lenkin. Tulin kotipihalle ihan eri suunnasta kuin mistä olin lähtenyt. Jos Jeesus ei olisi vastannut rukoukseeni, olisin joutunut kävelemään kauas kauas...
Eli kyllä se Jumala vastaa sotapoikien ja pienten reppanaistenkin rukouksiin. Oltiin sitten hellareita tai peilareita.- Leo Salmela
"""""Mielestäni vähän hassu kysymys, enkä oikein ymmärrä mihin Leksa tällä pyrit. "Avuksesi huuda minua hädän päivänä, niin minä tahdon auttaa sinua, mutta sinun tulee kunnioittaman minua", sanoo Jumala Raamatussakin.""""""
Raamattukoulussa ollessani 1978 pidin kohokohdassa saarnan Pyhän Hengen toiminnasta; ja jonka saarnan opettajat ja oppilaat arvostelivat.
Yksi sen viikon opettajista oli Mauri Vikstén, jonka arvostelu oli: "Veljellä on harvinaisen selkeä kuva Pyhän Hengen toiminnasta". Tämä käsitys Pyhän Hengen toiminnasta minulla oli ollut jo paljon ennen kuin sotapoikana siinä kannon päässä rukoukseen hiljennyin ja paljon ennen kuin helluntalaisten oven syksyllä 1975 avasin.
Nyt tämä totuus panee pohtimaan omaa kutsumustani ja antaa varmuutta siihen, että Jumala on valinnut ja erottanut minut jo äitini kohdusta ja kouluttanut tiettyä tehtävää varten ja te yritätte kaiken aikaa tukkia kapuloita Jumalan rattaisiin. - reppanainen
Leo Salmela kirjoitti:
"""""Mielestäni vähän hassu kysymys, enkä oikein ymmärrä mihin Leksa tällä pyrit. "Avuksesi huuda minua hädän päivänä, niin minä tahdon auttaa sinua, mutta sinun tulee kunnioittaman minua", sanoo Jumala Raamatussakin.""""""
Raamattukoulussa ollessani 1978 pidin kohokohdassa saarnan Pyhän Hengen toiminnasta; ja jonka saarnan opettajat ja oppilaat arvostelivat.
Yksi sen viikon opettajista oli Mauri Vikstén, jonka arvostelu oli: "Veljellä on harvinaisen selkeä kuva Pyhän Hengen toiminnasta". Tämä käsitys Pyhän Hengen toiminnasta minulla oli ollut jo paljon ennen kuin sotapoikana siinä kannon päässä rukoukseen hiljennyin ja paljon ennen kuin helluntalaisten oven syksyllä 1975 avasin.
Nyt tämä totuus panee pohtimaan omaa kutsumustani ja antaa varmuutta siihen, että Jumala on valinnut ja erottanut minut jo äitini kohdusta ja kouluttanut tiettyä tehtävää varten ja te yritätte kaiken aikaa tukkia kapuloita Jumalan rattaisiin.Mielestäni kuitenkin on niin, että sillä, mitä Viksten on sanonut sinusta omana käsityksenään - lähes 30 vuotta sitten - ja sillä että Jumala vastasi sinun rukoukseesi siellä sotapoikuudessa ja sillä, ettäkö Jumala olisi "valinnut ja erottanut sinut jo äitisi kohdusta ja kouluttanut tiettyä tehtävää varten", ei ole välttämättä kovin suurta tekemistä toistensa kanssa.
Ja eniten ratkaisee tässä hetkessä se, mikä on tilanteesi tänään. Et sinä 70-luvulla uskovaisia veljiäsi ja Jumalan seurakuntaa (Kristus-ruumista) vihannut etkä heistä kirjoitellut niin kuin nyt kirjoitat, vaan he olivat silloin sinulle rakkaita veljiä.
"Toinen toistenne kunnioittamisessa kilpailkaa keskenänne.."
Mietipä näitä suloisia sanoja:
3:8 Ja lopuksi: olkaa kaikki yksimielisiä, helläsydämisiä, veljiä kohtaan rakkaita, armahtavaisia, nöyriä.
3:9 Älkää kostako pahaa pahalla, älkää herjausta herjauksella, vaan päinvastoin siunatkaa; sillä siihen te olette kutsututkin, että siunauksen perisitte. - Leo Salmela
reppanainen kirjoitti:
Mielestäni kuitenkin on niin, että sillä, mitä Viksten on sanonut sinusta omana käsityksenään - lähes 30 vuotta sitten - ja sillä että Jumala vastasi sinun rukoukseesi siellä sotapoikuudessa ja sillä, ettäkö Jumala olisi "valinnut ja erottanut sinut jo äitisi kohdusta ja kouluttanut tiettyä tehtävää varten", ei ole välttämättä kovin suurta tekemistä toistensa kanssa.
Ja eniten ratkaisee tässä hetkessä se, mikä on tilanteesi tänään. Et sinä 70-luvulla uskovaisia veljiäsi ja Jumalan seurakuntaa (Kristus-ruumista) vihannut etkä heistä kirjoitellut niin kuin nyt kirjoitat, vaan he olivat silloin sinulle rakkaita veljiä.
"Toinen toistenne kunnioittamisessa kilpailkaa keskenänne.."
Mietipä näitä suloisia sanoja:
3:8 Ja lopuksi: olkaa kaikki yksimielisiä, helläsydämisiä, veljiä kohtaan rakkaita, armahtavaisia, nöyriä.
3:9 Älkää kostako pahaa pahalla, älkää herjausta herjauksella, vaan päinvastoin siunatkaa; sillä siihen te olette kutsututkin, että siunauksen perisitte.""""""Ja eniten ratkaisee tässä hetkessä se, mikä on tilanteesi tänään. Et sinä 70-luvulla uskovaisia veljiäsi ja Jumalan seurakuntaa (Kristus-ruumista) vihannut etkä heistä kirjoitellut niin kuin nyt kirjoitat, vaan he olivat silloin sinulle rakkaita veljiä."""""
Jo aivan ensimmäisistä päivistä alkaen kun helluntailaisten joukkoon hakeuduin, tajusin, että "nämä ei ole oikeita". Kaikki oli vain tietyn roolin esittämistä, "näin Jumala minua siunaa" naamarin näyttelemistä ja heidän hurskautensa oli vain paperinohut pintakuori, jonka sisällä asui tuska ja ahdistus, jota piti yrittää salata.
Kasteasiat minulle oli selvillä jo 15 vuotta aiemmin, mutta siinä vaiheessa kun kasteelle menoa huhtikuusa 1976 suuntailtiin, hälytyskellot ja kaikki vilkkuvalot soivat ja vilkkuivat ja jos Sodankylässä olisi ollut vaihtoehto niin ikinä en olisi helluntailaisten kasteelle mennyt enkä siihen seurakuntaan liittynyt. Mutta kun ei ollut, menin kasteelle ja seuraavat pari vuotta tajusin jatkuvasti liittyneeni väärään seurakuntaan. Jatkuvaa halveksimista, karttamista ja eriarvoisesi luokittelua, joten siinä joukossa minulla ei ollut ketään eikä mitään.
Eräs esimerkki.
Keväällä 1979 olin täysipäiväinen evakelista siinä joukossa kun muutin perheineni Sodankylän laitamilta keselle kirkonkylää Kitisen rannan pihapiiriin asumaan. Vapaakirkkoon kuuluva siras oli auttamassa pakkaamisessa ja kuskasin ei-uskovaiselta kalakaverilta lainaamalla peräkärryllä tavaroita uuteen asuntoon. Jääkaappipakastin saatiin peräkärrylle nostettua tämän vapaakirkon sisaren avustamana, mutta uuden asunnon pihalla tilanne oli se, että joutuin jättämään kuorman siihen ja kävekemään linja-autoasemalle, josta erään tutun puliukon pyysin avukseni.
Eli tätä on helluntailainen keskinäinen apu ja välittäminen eikä totisesti kiinnosta enää koko porukka.
Mitä vielä siihen raamattukouluun tulee, niin pari päivää ennen kurssin loppumista eräs ppilastovereista kysyi: "Mihin sinä lähdet kun kurssi loppuu?". Minut oli siunattu evankelistaksi jo ennen raamattukouluun menoani ja niinpä vastasin: "No, kenttätyöhön Sodankylään". "Voi poikaparka mihin joudut. Sodakylässä ei ole vanhimmistoa eikä saarnaajaa senkään vertaa". Ja täytyy sanoa, että sisar tiesi mistä puhui.
Joten jospa oppisit tietämään sinäkin ettei tarttis kuvitella ja luulla. - reppanainen
Leo Salmela kirjoitti:
""""""Ja eniten ratkaisee tässä hetkessä se, mikä on tilanteesi tänään. Et sinä 70-luvulla uskovaisia veljiäsi ja Jumalan seurakuntaa (Kristus-ruumista) vihannut etkä heistä kirjoitellut niin kuin nyt kirjoitat, vaan he olivat silloin sinulle rakkaita veljiä."""""
Jo aivan ensimmäisistä päivistä alkaen kun helluntailaisten joukkoon hakeuduin, tajusin, että "nämä ei ole oikeita". Kaikki oli vain tietyn roolin esittämistä, "näin Jumala minua siunaa" naamarin näyttelemistä ja heidän hurskautensa oli vain paperinohut pintakuori, jonka sisällä asui tuska ja ahdistus, jota piti yrittää salata.
Kasteasiat minulle oli selvillä jo 15 vuotta aiemmin, mutta siinä vaiheessa kun kasteelle menoa huhtikuusa 1976 suuntailtiin, hälytyskellot ja kaikki vilkkuvalot soivat ja vilkkuivat ja jos Sodankylässä olisi ollut vaihtoehto niin ikinä en olisi helluntailaisten kasteelle mennyt enkä siihen seurakuntaan liittynyt. Mutta kun ei ollut, menin kasteelle ja seuraavat pari vuotta tajusin jatkuvasti liittyneeni väärään seurakuntaan. Jatkuvaa halveksimista, karttamista ja eriarvoisesi luokittelua, joten siinä joukossa minulla ei ollut ketään eikä mitään.
Eräs esimerkki.
Keväällä 1979 olin täysipäiväinen evakelista siinä joukossa kun muutin perheineni Sodankylän laitamilta keselle kirkonkylää Kitisen rannan pihapiiriin asumaan. Vapaakirkkoon kuuluva siras oli auttamassa pakkaamisessa ja kuskasin ei-uskovaiselta kalakaverilta lainaamalla peräkärryllä tavaroita uuteen asuntoon. Jääkaappipakastin saatiin peräkärrylle nostettua tämän vapaakirkon sisaren avustamana, mutta uuden asunnon pihalla tilanne oli se, että joutuin jättämään kuorman siihen ja kävekemään linja-autoasemalle, josta erään tutun puliukon pyysin avukseni.
Eli tätä on helluntailainen keskinäinen apu ja välittäminen eikä totisesti kiinnosta enää koko porukka.
Mitä vielä siihen raamattukouluun tulee, niin pari päivää ennen kurssin loppumista eräs ppilastovereista kysyi: "Mihin sinä lähdet kun kurssi loppuu?". Minut oli siunattu evankelistaksi jo ennen raamattukouluun menoani ja niinpä vastasin: "No, kenttätyöhön Sodankylään". "Voi poikaparka mihin joudut. Sodakylässä ei ole vanhimmistoa eikä saarnaajaa senkään vertaa". Ja täytyy sanoa, että sisar tiesi mistä puhui.
Joten jospa oppisit tietämään sinäkin ettei tarttis kuvitella ja luulla.No, sinähän ristiriitainen mies olet!
Jos kerran helluntailaiset olivat mielestäsi väärää porukkaa jo silloin 70-luvulla, niin miksi sinä sitten ylipäätänsä annat mitään arvoa heidän sanomisilleen (esim. Vikstenin sanomiselle tuossa edellä, ja taisit joskus mainita jotain hyvää Marttalastakin).
Jos et rakastanut toisia uskovaisia vielä 70-luvullakaan, voi olla, ettet ole koskaan oksastettukaan "samaan viinipuuhun". En tiedä, taivas tietää.
Ja miksi ylipäätänsä puhut "kädenojennukseta uskovaisille", jos kerran halveksut heitä noin paljon? On paljon asioita, joita en sinussa Leo ymmärrä. Miksi ikävöit heitä joita vihaat?
Kysyin tuolla toisaalla, että TUNNETKO sinä edes oman paikkakuntasi nykyistä helluntaiseurakunnan saarnaajaa taikka seurakuntalaisia. "Miespolvet vaipuvat unholaan" - tuskin siellä kovin montaa 30 vuoden takaista tallustelijaa enää onkaan, ja vaikka olisikin, niin uusiakin lienee syntynyt. Miten voit niputtaa heidät kaikki tähän "kelvottomiksi käyneitten" joukkoon, jos et heitä edes tunne etkä heidän kanssaan tekemisissä ole?
Ja ota huomioon myös yksi oleellinen asia: Maailmaa on muuallakin kuin Sodankylässä. Siis myös uskovaisia.
Voi muuten hyvinkin olla, että Jumala on antanut sinulle tehtävän toimia heikko-osaisten ja vammaisten ym. hyväksi, mutta siitä olen varma, että hän ei ole antanut sinulle tehtäväksi taistella seurakuntaa (Kristus-ruumista) vastaan taikka haukuskella uskovaisia aina kun muilta kiireiltäsi kerkiät. ;-)
Ja kuten tiedät, kukaan ei voi palvella kahta herraa. - Leo Salmela
reppanainen kirjoitti:
No, sinähän ristiriitainen mies olet!

Ja kuten tiedät, kukaan ei voi palvella kahta herraa.Raamattuopistolla minulla ei ollut minkäänlaisia ongelmia. Päin vastoin. Niin Kai Antturi, Mauri Vikstén kuin monet muutkin opettajat kehoittivat jatkamaan sillä linjalla, joita kohokohtasaarnoissani esille toin. Mm. Kai Antturin arvostelu: "Jatka hyvä veli tuolla linjalla. Meidän herätysliikkeestä puuttuu elävän sanan julisajia".
Eli ne ongelmat olivat nimenomaan Sodankylän ongelmia, joita ei haluttukaan korjata. Sen sijaan minut leimattiin julkisesti saatanan hengessä toimivaksi, vaikka toimin täsmälleen raamattukoulun opetusten ja Jumalan tahdon mukaisesti.
Mutta. Asia on osaltani ollut loppuunkäsitelty jo parikymmentä vuotta. Sen sijaan joudun jatkuvasti varoittamaan ihmisiä lahkolaisten petoksilta ja harhoilta. Kohtalotovereitani Sodankylässä on pilvin pimein ja valitettavaa on, että ovat suistuneet takaisin syntielämään ja syviin kriiseihin.
Siitä haukkumisesta:
17. "Ihmislapsi, minä olen asettanut sinut Israelin heimolle vartijaksi. Kun kuulet sanan minun suustani, on sinun varoitettava heitä minun puolestani.
18. Jos minä sanon jumalattomalle: sinun on kuolemalla kuoltava, mutta sinä et häntä varoita etkä puhu varoittaaksesi jumalatonta hänen jumalattomasta tiestänsä, että pelastaisit hänen henkensä, niin jumalaton kuolee synnissänsä, mutta hänen verensä minä vaadin sinun kädestäsi.
19. Mutta jos sinä varoitat jumalatonta ja hän ei käänny jumalattomuudestansa eikä jumalattomalta tieltänsä, niin hän kuolee synnissänsä, mutta sinä olet sielusi pelastanut.
20. Ja jos vanhurskas kääntyy pois vanhurskaudestansa ja tekee vääryyttä ja minä panen kompastuksen hänen eteensä, niin hän kuolee - kun et sinä häntä varoittanut, niin hän synnissänsä kuolee, ja vanhurskautta, jota hän oli harjoittanut, ei muisteta - mutta hänen verensä minä vaadin sinun kädestäsi.
21. Mutta jos sinä vanhurskasta varoitat, ettei vanhurskas tekisi syntiä, ja hän ei tee syntiä, niin hän totisesti saa elää, koska otti varoituksesta vaarin, ja sinä olet sielusi pelastanut." - reppanainen
Leo Salmela kirjoitti:
Raamattuopistolla minulla ei ollut minkäänlaisia ongelmia. Päin vastoin. Niin Kai Antturi, Mauri Vikstén kuin monet muutkin opettajat kehoittivat jatkamaan sillä linjalla, joita kohokohtasaarnoissani esille toin. Mm. Kai Antturin arvostelu: "Jatka hyvä veli tuolla linjalla. Meidän herätysliikkeestä puuttuu elävän sanan julisajia".
Eli ne ongelmat olivat nimenomaan Sodankylän ongelmia, joita ei haluttukaan korjata. Sen sijaan minut leimattiin julkisesti saatanan hengessä toimivaksi, vaikka toimin täsmälleen raamattukoulun opetusten ja Jumalan tahdon mukaisesti.
Mutta. Asia on osaltani ollut loppuunkäsitelty jo parikymmentä vuotta. Sen sijaan joudun jatkuvasti varoittamaan ihmisiä lahkolaisten petoksilta ja harhoilta. Kohtalotovereitani Sodankylässä on pilvin pimein ja valitettavaa on, että ovat suistuneet takaisin syntielämään ja syviin kriiseihin.
Siitä haukkumisesta:
17. "Ihmislapsi, minä olen asettanut sinut Israelin heimolle vartijaksi. Kun kuulet sanan minun suustani, on sinun varoitettava heitä minun puolestani.
18. Jos minä sanon jumalattomalle: sinun on kuolemalla kuoltava, mutta sinä et häntä varoita etkä puhu varoittaaksesi jumalatonta hänen jumalattomasta tiestänsä, että pelastaisit hänen henkensä, niin jumalaton kuolee synnissänsä, mutta hänen verensä minä vaadin sinun kädestäsi.
19. Mutta jos sinä varoitat jumalatonta ja hän ei käänny jumalattomuudestansa eikä jumalattomalta tieltänsä, niin hän kuolee synnissänsä, mutta sinä olet sielusi pelastanut.
20. Ja jos vanhurskas kääntyy pois vanhurskaudestansa ja tekee vääryyttä ja minä panen kompastuksen hänen eteensä, niin hän kuolee - kun et sinä häntä varoittanut, niin hän synnissänsä kuolee, ja vanhurskautta, jota hän oli harjoittanut, ei muisteta - mutta hänen verensä minä vaadin sinun kädestäsi.
21. Mutta jos sinä vanhurskasta varoitat, ettei vanhurskas tekisi syntiä, ja hän ei tee syntiä, niin hän totisesti saa elää, koska otti varoituksesta vaarin, ja sinä olet sielusi pelastanut.""Eli ne ongelmat olivat nimenomaan Sodankylän ongelmia.."
Mut kuulepas ystäväni. Eihän yhden pienen 'pyssykylän' ongelmien takia pitäisi leimata kokonaista maailmanlaajuista herätysliikettä niin kuin sinä teet. Hyväne aeka.
Ja miksi et vastaa: TUNNETKO SINÄ EDES nykyistä Sodankylän hell.srk:n saarnaajaa? Käsittääkseni siellä on ihan uunituore pappi. Seurakunnan kotisivukaan ei taida olla vielä sen asian suhteen ajan tasalla: http://koti.mbnet.fi/~sdkhsrk/
Eli onko sinulla näyttöä esimerkiksi siitä, miltä petoksilta ja harhoilta sinä esim. tämän uuden saarnaajan osalta sodankyläläisiä varoitat?? Älä sano väärää todistusta lähimmäisestäsi..
Kuinka paljon ylipäätänsä edes OLET tämän uuden helluntailaissukupolven kanssa tekemisissä tänään, vuonna 2004 ? Siis edes siellä Sodankylässä, saatika muualla?
Ja jos sinulle on tehty uskovien taholta vääryyttä, miksi et edes HALUA antaa anteeksi? Ja miksi et halua SAADA anteeksi? Olethan sinä sitä vääryyttä tehnyt ja tekemässä itsekin. Vai onko niin, että sinä et huomaa omia virheitäsi ollenkaan? Minun nähdäkseni sinä olet samanlainen armahdettava ja vajavainen syntisäkki kuin me kaikki muutkin - ilman Jeesuksen veren puhdistusta täysin hukassa.
Markuksen evankeliumi:
11:25 Ja kun te seisotte ja rukoilette, niin antakaa anteeksi, jos kenellä teistä on jotakin toistansa vastaan, että myös teidän Isänne, joka on taivaissa, antaisi teille anteeksi teidän rikkomuksenne."
Kolossalaiskirje:
3:13 kärsikää toinen toistanne ja antakaa toisillenne anteeksi, jos kenellä on moitetta toista vastaan. Niinkuin Herrakin on antanut teille anteeksi, niin myös te antakaa.
Ja Leo. Eikös toisaalla Raamatussa neuvota, että jos jollakulla on moitetta toista vastaan, HÄNEN tulisi astua se ensimmäinen sovinnon askel ja mentävä PYYTÄMÄÄN anteeksi.. Mietipä siis: Kenen tulisi tulla pyytämään sinulta anteeksi? Ja kun sen keksit, mene SINÄ hänen luo ja pyydä anteeksi.
Jumalan laskuoppi on joskus tämmöistä..
Tuo siteeraamasi raamatunkohta ei muuten käsittääkseni tarkoita Uuden liiton aikaa. Elikkä jos joku ihminen saa syntinsä anteeksi ja ne upotetaan merten syvyyksiin, niin ei se hänen seuraava lankeemuksensa tai rikkomuksensa mitätöi tätä edellisen synnin anteeksisaantia. Muussa tapauksessahan olisi niin, että meidän syntimme olisivat alati meidän edessämme - sen verran erehtyväistä sakkia me olemme.
Ja sekin on hyvä muistaa, että me olemme pelastetut ARMOSTA uskon kautta Jeesukseen, emme tekojen kautta. Kukaan ei pääse taivaaseen siksi, että on synnitön, vaan siksi, että hän on saanut syntinsä ANTEEKSI. - Leo Salmela
reppanainen kirjoitti:
"Eli ne ongelmat olivat nimenomaan Sodankylän ongelmia.."
Mut kuulepas ystäväni. Eihän yhden pienen 'pyssykylän' ongelmien takia pitäisi leimata kokonaista maailmanlaajuista herätysliikettä niin kuin sinä teet. Hyväne aeka.
Ja miksi et vastaa: TUNNETKO SINÄ EDES nykyistä Sodankylän hell.srk:n saarnaajaa? Käsittääkseni siellä on ihan uunituore pappi. Seurakunnan kotisivukaan ei taida olla vielä sen asian suhteen ajan tasalla: http://koti.mbnet.fi/~sdkhsrk/
Eli onko sinulla näyttöä esimerkiksi siitä, miltä petoksilta ja harhoilta sinä esim. tämän uuden saarnaajan osalta sodankyläläisiä varoitat?? Älä sano väärää todistusta lähimmäisestäsi..
Kuinka paljon ylipäätänsä edes OLET tämän uuden helluntailaissukupolven kanssa tekemisissä tänään, vuonna 2004 ? Siis edes siellä Sodankylässä, saatika muualla?
Ja jos sinulle on tehty uskovien taholta vääryyttä, miksi et edes HALUA antaa anteeksi? Ja miksi et halua SAADA anteeksi? Olethan sinä sitä vääryyttä tehnyt ja tekemässä itsekin. Vai onko niin, että sinä et huomaa omia virheitäsi ollenkaan? Minun nähdäkseni sinä olet samanlainen armahdettava ja vajavainen syntisäkki kuin me kaikki muutkin - ilman Jeesuksen veren puhdistusta täysin hukassa.
Markuksen evankeliumi:
11:25 Ja kun te seisotte ja rukoilette, niin antakaa anteeksi, jos kenellä teistä on jotakin toistansa vastaan, että myös teidän Isänne, joka on taivaissa, antaisi teille anteeksi teidän rikkomuksenne."
Kolossalaiskirje:
3:13 kärsikää toinen toistanne ja antakaa toisillenne anteeksi, jos kenellä on moitetta toista vastaan. Niinkuin Herrakin on antanut teille anteeksi, niin myös te antakaa.
Ja Leo. Eikös toisaalla Raamatussa neuvota, että jos jollakulla on moitetta toista vastaan, HÄNEN tulisi astua se ensimmäinen sovinnon askel ja mentävä PYYTÄMÄÄN anteeksi.. Mietipä siis: Kenen tulisi tulla pyytämään sinulta anteeksi? Ja kun sen keksit, mene SINÄ hänen luo ja pyydä anteeksi.
Jumalan laskuoppi on joskus tämmöistä..
Tuo siteeraamasi raamatunkohta ei muuten käsittääkseni tarkoita Uuden liiton aikaa. Elikkä jos joku ihminen saa syntinsä anteeksi ja ne upotetaan merten syvyyksiin, niin ei se hänen seuraava lankeemuksensa tai rikkomuksensa mitätöi tätä edellisen synnin anteeksisaantia. Muussa tapauksessahan olisi niin, että meidän syntimme olisivat alati meidän edessämme - sen verran erehtyväistä sakkia me olemme.
Ja sekin on hyvä muistaa, että me olemme pelastetut ARMOSTA uskon kautta Jeesukseen, emme tekojen kautta. Kukaan ei pääse taivaaseen siksi, että on synnitön, vaan siksi, että hän on saanut syntinsä ANTEEKSI.Tällä foorumilla kun ei linkkejä auta näkyä. Jos sheriffi ei virestäsi poista, sheiffi syyllistyy rikoslai 11 luvun 9 §:n vastaiseen syrjintärikokseen.
Eli rikolliskaartia koko helluntaiherätys. - reppanainen
Leo Salmela kirjoitti:
Tällä foorumilla kun ei linkkejä auta näkyä. Jos sheriffi ei virestäsi poista, sheiffi syyllistyy rikoslai 11 luvun 9 §:n vastaiseen syrjintärikokseen.
Eli rikolliskaartia koko helluntaiherätys."Tällä foorumilla kun ei linkkejä auta näkyä. Jos sheriffi ei virestäsi poista, sheiffi syyllistyy rikoslai 11 luvun 9 §:n vastaiseen syrjintärikokseen.
Eli rikolliskaartia koko helluntaiherätys."
Ups sori. Sellainenko täällä on sääntö, että MINKÄÄN sivun linkkiä ei saa panna esille?
Mutta tuossakin näkyy sinun hassu ja mielestäni sangen lapsellinen logiikkasi: "Jos sheriffi ei viestiä poista ... niin KOKO helluntaiherätys on rikolliskaartia." - Leo Salmela
reppanainen kirjoitti:
"Tällä foorumilla kun ei linkkejä auta näkyä. Jos sheriffi ei virestäsi poista, sheiffi syyllistyy rikoslai 11 luvun 9 §:n vastaiseen syrjintärikokseen.
Eli rikolliskaartia koko helluntaiherätys."
Ups sori. Sellainenko täällä on sääntö, että MINKÄÄN sivun linkkiä ei saa panna esille?
Mutta tuossakin näkyy sinun hassu ja mielestäni sangen lapsellinen logiikkasi: "Jos sheriffi ei viestiä poista ... niin KOKO helluntaiherätys on rikolliskaartia."9 §
Syrjintä
Joka elinkeinotoiminnassa, ammatin harjoittamisessa, yleisönpalvelussa, virkatoiminnassa tai muussa julkisessa tehtävässä taikka julkista tilaisuutta tai yleistä kokousta järjestettäessä ilman hyväksyttävää syytä
1) ei palvele jotakuta yleisesti noudatettavilla ehdoilla,
2) kieltäytyy päästämästä jotakuta tilaisuuteen tai kokoukseen tai poistaa hänet sieltä taikka
3) asettaa jonkun ilmeisen eriarvoiseen tai muita olennaisesti huonompaan asemaan
rodun, kansallisen tai etnisen alkuperän, ihonvärin, kielen, sukupuolen, iän, perhesuhteiden, sukupuolisen suuntautumisen tai terveydentilan taikka uskonnon, yhteiskunnallisen mielipiteen, poliittisen tai ammatillisen toiminnan tai muun näihin rinnastettavan seikan perusteella, on tuomittava, jollei teko ole rangaistava työsyrjintänä, syrjinnästä sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi.
Ja minä kun en veljeile rikollisten tai väärämielisten kanssa. - reppanainen
Leo Salmela kirjoitti:
9 §

Ja minä kun en veljeile rikollisten tai väärämielisten kanssa.Nyt pyihki yli.
Eli helluntailaisuus-foorumillako ei saa antaa minkään helluntaiseurakunnan kotisivun nettiosoitetta joutumatta oikeuteen? Ja perustelunako se, että koska sinun kotisivun osoitetta ei saa julkaista, niin ei saa helluntaiseurakunnankaan? Öö tuota.
Voisit kuule pyytää Suomi24:n ylläpitäjiltä, että he perustaisivat tänne uuden keskusteluosion: Aretalogia. Ihan totta. Onhan siellä jos minkä sortin muitakin nimikkeitä.
Ja miksi sie Leo et vastaa kysymyksiin? Olet kuin savolaisukot, jotka vastaa kun ei kysytä ja kun kysytään niin jättäävät vastaamata.
Hymyile, Leo. Iloinen sydän kaunistaa kasvot. - Leo Salmela
reppanainen kirjoitti:
Nyt pyihki yli.
Eli helluntailaisuus-foorumillako ei saa antaa minkään helluntaiseurakunnan kotisivun nettiosoitetta joutumatta oikeuteen? Ja perustelunako se, että koska sinun kotisivun osoitetta ei saa julkaista, niin ei saa helluntaiseurakunnankaan? Öö tuota.
Voisit kuule pyytää Suomi24:n ylläpitäjiltä, että he perustaisivat tänne uuden keskusteluosion: Aretalogia. Ihan totta. Onhan siellä jos minkä sortin muitakin nimikkeitä.
Ja miksi sie Leo et vastaa kysymyksiin? Olet kuin savolaisukot, jotka vastaa kun ei kysytä ja kun kysytään niin jättäävät vastaamata.
Hymyile, Leo. Iloinen sydän kaunistaa kasvot.että tämä ON YLEINEN keskustelufoorumi, jossa KESKUSTELLAAN HELLUNTAILAISUUDESTA ja tällä foorumilla on voimassa niin kotoinen lainsäädäntö kui kansainväliset ihmisoikeusopimuksetkin. Ellei, niin ylläpitäjä tai sheriffi tai molemmat istuvat syytetyn penkille.
Eli tätä foorumia ei ole tarkoitettu helluntailaisten yksinoikeudeksi, jossa helluntailaiset saisivat erityiskohtelun ja erityisvapauden markkinoida ja mainostaa omaa herätysliikettään.
Linkit sallitaan joko kaikille tai ei kelleen ja tätä sheriffi ei näytä tajuavan, etkä sinäkään. Antaa siis erittäin selkeän kuvan helluntailaisten oikeustajusta ja todistaa sen, että helvettiin ootte matkalla koko väärämielinen luopioseurakunta.
Ja ota huomioon vielä sekin, että toimin Eurooppalaisen oikeusturvan Keskusliiton - EOK:n riveissä ja tämä velvoittaa minua pitämään silmllä ihmisoikeuksien toteutumista kaikkalla siellä, missä liikun. Myös tällä foorumilla. - reppanainen
Leo Salmela kirjoitti:
että tämä ON YLEINEN keskustelufoorumi, jossa KESKUSTELLAAN HELLUNTAILAISUUDESTA ja tällä foorumilla on voimassa niin kotoinen lainsäädäntö kui kansainväliset ihmisoikeusopimuksetkin. Ellei, niin ylläpitäjä tai sheriffi tai molemmat istuvat syytetyn penkille.
Eli tätä foorumia ei ole tarkoitettu helluntailaisten yksinoikeudeksi, jossa helluntailaiset saisivat erityiskohtelun ja erityisvapauden markkinoida ja mainostaa omaa herätysliikettään.
Linkit sallitaan joko kaikille tai ei kelleen ja tätä sheriffi ei näytä tajuavan, etkä sinäkään. Antaa siis erittäin selkeän kuvan helluntailaisten oikeustajusta ja todistaa sen, että helvettiin ootte matkalla koko väärämielinen luopioseurakunta.
Ja ota huomioon vielä sekin, että toimin Eurooppalaisen oikeusturvan Keskusliiton - EOK:n riveissä ja tämä velvoittaa minua pitämään silmllä ihmisoikeuksien toteutumista kaikkalla siellä, missä liikun. Myös tällä foorumilla."...helvettiin ootte matkalla koko väärämielinen luopioseurakunta."
Et se kuitenkaan Sinä ole - enkä minä - jolla on oikeus helvettituomioita tai taivaspaikkoja jaella. Onneksi ne asiat ovat Korkeammissa käsissä. Sellaisen käsissä, joka näkee sydämeen asti.
Onko siis Leo niin, että olet suivaantunut palstan sheriffiin siitä, ettei se salli sinun julkaista kotisivusi linkkiä? Mutta toisaalta, minkä takia sinun täytyisi mainostaa sitä täällä?
Minä tulin silkkaa ajattelemattomuuttani antaneeksi tuon Sodankylän hell.srk:n linkin ihan vain lähinnä sinua varten jotta näet keitä siellä NYT on paikanpäällä (toiset kuin 70-luvulla), mutta olisitpahan sinä löytänyt ne muutenkin. Ja niin ne löytyvät sinunkin sivusi. Ainakin minä löydän ne tuossa tuokiossa kun kirjoitan googleen "Leo Salmela".
Minun mielestäni sinä otat pulttia aivan liian herkästi. Voi miten minä toivoisinkaan, että mielesi rauhoittuisi ja sinulla olisi HYVÄ OLLA!
Mutta jos sinun elämä ja hyvinvointi on nyt kiinni siitä, saako täällä olla linkit kotisivullesi vai ei, niin kyllä sheriffi armahtavaisuudessaan voisi sen ees YHDEN kerran tänne iskeä, vaikkei sen sanomaan yhdykään.
Tosin: Voit tehdä niinkin, että rekisteröidyt tänne ja laitat sinne käyttäjätietoihin kotisivusi osoitteen. Siellä on muistaakseni semmoinen mahdollisuus. Ei sitä pie pienistä hermostua. - reppanainen
Leo Salmela kirjoitti:
"""""Mielestäni vähän hassu kysymys, enkä oikein ymmärrä mihin Leksa tällä pyrit. "Avuksesi huuda minua hädän päivänä, niin minä tahdon auttaa sinua, mutta sinun tulee kunnioittaman minua", sanoo Jumala Raamatussakin.""""""
Raamattukoulussa ollessani 1978 pidin kohokohdassa saarnan Pyhän Hengen toiminnasta; ja jonka saarnan opettajat ja oppilaat arvostelivat.
Yksi sen viikon opettajista oli Mauri Vikstén, jonka arvostelu oli: "Veljellä on harvinaisen selkeä kuva Pyhän Hengen toiminnasta". Tämä käsitys Pyhän Hengen toiminnasta minulla oli ollut jo paljon ennen kuin sotapoikana siinä kannon päässä rukoukseen hiljennyin ja paljon ennen kuin helluntalaisten oven syksyllä 1975 avasin.
Nyt tämä totuus panee pohtimaan omaa kutsumustani ja antaa varmuutta siihen, että Jumala on valinnut ja erottanut minut jo äitini kohdusta ja kouluttanut tiettyä tehtävää varten ja te yritätte kaiken aikaa tukkia kapuloita Jumalan rattaisiin.Kun sinulta kysyttiin Jippiin foorumilla, uskotko Jeesuksen olevan Jumala, vastaat näin:
"Maan päällä vaeltaessaan Jeesus oli ihmisen poika koska Jumalalla ei ole lihaa eikä verta.
Toisaalta Jeesus oli myös henkinen ihminen - siis Jumalan poika, mutta ei Jumala itse.
Jokainen hengellinen ihminen on Jumalan poika tai tytär. Siis Jeesuksen veli tai sisar. Tänäkin päivänä."
Olitko tätä mieltä myös silloin, kun olit Raamattukoulussa? Opetettiinko sielläkin noin, ja oliko esim. Mauri Viksten samaa mieltä? - reppanainen
reppanainen kirjoitti:
Kun sinulta kysyttiin Jippiin foorumilla, uskotko Jeesuksen olevan Jumala, vastaat näin:
"Maan päällä vaeltaessaan Jeesus oli ihmisen poika koska Jumalalla ei ole lihaa eikä verta.
Toisaalta Jeesus oli myös henkinen ihminen - siis Jumalan poika, mutta ei Jumala itse.
Jokainen hengellinen ihminen on Jumalan poika tai tytär. Siis Jeesuksen veli tai sisar. Tänäkin päivänä."
Olitko tätä mieltä myös silloin, kun olit Raamattukoulussa? Opetettiinko sielläkin noin, ja oliko esim. Mauri Viksten samaa mieltä?Ja siellä surullisenkuuluisalla kotisivullasi toteat näin:
"Monet suuret hengenjättiläiset ovat olleet yhteydessä tähän Suureen ja Korkeaan ja ammentaneet ikuisia ja ihmisiltä usein salattuja totuuksia ja viisauksia tämän Korkeimman mittaamattomasta viisaudesta. Konfutse, Buddha, Jeesus Nasaretilainen, Muhammed ja monet muut."
ELIKKÄ: Onko Jeesus tosiaankin sinun mielestäsi vain tietynlainen "hengenjättiläinen"? Samalla viivalla kuin Konfutse, Buddha, Muhammed...??
Tämäkään ei tosin liity helluntailaisuus-keskusteluun, mutta en löytänyt vielä Aretalogia-osiotakaan. ;-) - Leo Salmela
reppanainen kirjoitti:
"...helvettiin ootte matkalla koko väärämielinen luopioseurakunta."
Et se kuitenkaan Sinä ole - enkä minä - jolla on oikeus helvettituomioita tai taivaspaikkoja jaella. Onneksi ne asiat ovat Korkeammissa käsissä. Sellaisen käsissä, joka näkee sydämeen asti.
Onko siis Leo niin, että olet suivaantunut palstan sheriffiin siitä, ettei se salli sinun julkaista kotisivusi linkkiä? Mutta toisaalta, minkä takia sinun täytyisi mainostaa sitä täällä?
Minä tulin silkkaa ajattelemattomuuttani antaneeksi tuon Sodankylän hell.srk:n linkin ihan vain lähinnä sinua varten jotta näet keitä siellä NYT on paikanpäällä (toiset kuin 70-luvulla), mutta olisitpahan sinä löytänyt ne muutenkin. Ja niin ne löytyvät sinunkin sivusi. Ainakin minä löydän ne tuossa tuokiossa kun kirjoitan googleen "Leo Salmela".
Minun mielestäni sinä otat pulttia aivan liian herkästi. Voi miten minä toivoisinkaan, että mielesi rauhoittuisi ja sinulla olisi HYVÄ OLLA!
Mutta jos sinun elämä ja hyvinvointi on nyt kiinni siitä, saako täällä olla linkit kotisivullesi vai ei, niin kyllä sheriffi armahtavaisuudessaan voisi sen ees YHDEN kerran tänne iskeä, vaikkei sen sanomaan yhdykään.
Tosin: Voit tehdä niinkin, että rekisteröidyt tänne ja laitat sinne käyttäjätietoihin kotisivusi osoitteen. Siellä on muistaakseni semmoinen mahdollisuus. Ei sitä pie pienistä hermostua.oikeudenmukaisuusperiaatteen toteutumisesta. En tule hyväksymään minkäänlaista enkä kenenkään syrjintää tällä foorumilla. Otan kantaa epäkohtiin aina kun niitä ilmenee. Tarvittaessa vaikka viranomaisten kautta.
Mitä taas niihin linkkeihin tule, niin jokainen tervejärkinen keskivertoviisas ymmärtää, että KAUPALLISTA MAINONTAA TAI MARKKINOINTIA EI HYVÄKSYTÄ. (Lue säännöt ja luekin tarkkaan).
Minä EN HARKOITA LIIKETOIMINTAA ENKÄ KAUPALLISTA MAINONTAA. Toteutan Jumalan valtuusmiehenä kutsumustyötäni lähimmäisteni ja koko kansakunnan hyväksi uhraamalla kaikki eläketuloni lehtityöhön tai muuhun informaatioon saamatta juuri mistään mitään avustusta tai tukea. (Vuosikustannukset noin 10.000 euroa) Mutta tätä uhrautuvaa laupeudentyötä sheriffi ei kiihkohelluntailaisena tajua eikä hyväksy. Ei tajua sitä, että minä en riko mitään foorumin sääntöjä liittämällä tekstilähteelle osoittavan linkin esittämäni asian yhteyteen. - Leo Salmela
reppanainen kirjoitti:
Ja siellä surullisenkuuluisalla kotisivullasi toteat näin:
"Monet suuret hengenjättiläiset ovat olleet yhteydessä tähän Suureen ja Korkeaan ja ammentaneet ikuisia ja ihmisiltä usein salattuja totuuksia ja viisauksia tämän Korkeimman mittaamattomasta viisaudesta. Konfutse, Buddha, Jeesus Nasaretilainen, Muhammed ja monet muut."
ELIKKÄ: Onko Jeesus tosiaankin sinun mielestäsi vain tietynlainen "hengenjättiläinen"? Samalla viivalla kuin Konfutse, Buddha, Muhammed...??
Tämäkään ei tosin liity helluntailaisuus-keskusteluun, mutta en löytänyt vielä Aretalogia-osiotakaan. ;-)että Jumala on ollut jo ennenkuin oli maata tai taivasta tai mitään elämää tällä planeetalla. Samoin, että Jumala on kaiken elämän antaja; että Jumalan antama elämän henki vaikuttaa kaikissa elollisissa. Niin ihmisissä kuin muissakin. Aina kedon kukkaan ja metsän puihin asti.
Jumala, joka on kaiken elämän Isä, on vaikuttanut kaikkialla maailmassa niiden ihmisten sydämissä, joilla on ollut herkkyyttä kuulla Jumalan ääntä sisimmässään. Siis Jumala henkeyttämiä ja johdattamia ihmisiä on ollut muuallakin kuin Aabrahamin heimon keskuudessa. Siis Israelin maalla.
Jos olisit kopioinut tekstiäni alusta alkaen, ilmenisi, että jo 20.000 vuotta sitten Amarikan intiaaneilla oli Jumala taivaassa. Kukahan heille sen kertoi kun raamattuja ei silloin vielä ollut? Eiköhän kertojana ollut Jumala itse? - reppanainen
Leo Salmela kirjoitti:
oikeudenmukaisuusperiaatteen toteutumisesta. En tule hyväksymään minkäänlaista enkä kenenkään syrjintää tällä foorumilla. Otan kantaa epäkohtiin aina kun niitä ilmenee. Tarvittaessa vaikka viranomaisten kautta.
Mitä taas niihin linkkeihin tule, niin jokainen tervejärkinen keskivertoviisas ymmärtää, että KAUPALLISTA MAINONTAA TAI MARKKINOINTIA EI HYVÄKSYTÄ. (Lue säännöt ja luekin tarkkaan).
Minä EN HARKOITA LIIKETOIMINTAA ENKÄ KAUPALLISTA MAINONTAA. Toteutan Jumalan valtuusmiehenä kutsumustyötäni lähimmäisteni ja koko kansakunnan hyväksi uhraamalla kaikki eläketuloni lehtityöhön tai muuhun informaatioon saamatta juuri mistään mitään avustusta tai tukea. (Vuosikustannukset noin 10.000 euroa) Mutta tätä uhrautuvaa laupeudentyötä sheriffi ei kiihkohelluntailaisena tajua eikä hyväksy. Ei tajua sitä, että minä en riko mitään foorumin sääntöjä liittämällä tekstilähteelle osoittavan linkin esittämäni asian yhteyteen.Niin, toisaalta ymmärrän sinua.
Mutta ehkä meidän kannattaisi opetella keskustelufoorumeilla pelkästään KESKUSTELEMAAN, eli lopettaisit sinäkin omalla kotisivullasi olevien tekstien kopioimisen keskustelufoorumeille (aikoinaan harrastit sitä paljon esim. Saunalahden foorumilla). Eli esim. minun matkakertomukseni julkaiseminen ei ollut mielestäni keskustelemista. Ja kun näin toimimme, mitään tarvetta linkin antamiseenkaan ei ole.
Ehkä sääntöihin tulisikin lisätä maininta siitä, että tänne ei saa kopioida tekstejä muualta - ei omiaan eikä toisten. Muistaakseni aika monilla KESKUSTELU-foorumeilla sellainen sääntö jo onkin.
Kyllä tähän yhteisymmärrys löytynee, uskon. - reppanainen
Leo Salmela kirjoitti:
että Jumala on ollut jo ennenkuin oli maata tai taivasta tai mitään elämää tällä planeetalla. Samoin, että Jumala on kaiken elämän antaja; että Jumalan antama elämän henki vaikuttaa kaikissa elollisissa. Niin ihmisissä kuin muissakin. Aina kedon kukkaan ja metsän puihin asti.
Jumala, joka on kaiken elämän Isä, on vaikuttanut kaikkialla maailmassa niiden ihmisten sydämissä, joilla on ollut herkkyyttä kuulla Jumalan ääntä sisimmässään. Siis Jumala henkeyttämiä ja johdattamia ihmisiä on ollut muuallakin kuin Aabrahamin heimon keskuudessa. Siis Israelin maalla.
Jos olisit kopioinut tekstiäni alusta alkaen, ilmenisi, että jo 20.000 vuotta sitten Amarikan intiaaneilla oli Jumala taivaassa. Kukahan heille sen kertoi kun raamattuja ei silloin vielä ollut? Eiköhän kertojana ollut Jumala itse?Kiersit taas varsinaiset kysymykseni.
Miksi Jeesus Nasaretilainen oli listassasi muitten IHMISTEN - yhtä lailla syntisten ja syntiensä tähden Jumalasta eroon joutuneitten kuin mitä esim. sinä ja minä olemme - seassa? - Leo Salmela
reppanainen kirjoitti:
Niin, toisaalta ymmärrän sinua.
Mutta ehkä meidän kannattaisi opetella keskustelufoorumeilla pelkästään KESKUSTELEMAAN, eli lopettaisit sinäkin omalla kotisivullasi olevien tekstien kopioimisen keskustelufoorumeille (aikoinaan harrastit sitä paljon esim. Saunalahden foorumilla). Eli esim. minun matkakertomukseni julkaiseminen ei ollut mielestäni keskustelemista. Ja kun näin toimimme, mitään tarvetta linkin antamiseenkaan ei ole.
Ehkä sääntöihin tulisikin lisätä maininta siitä, että tänne ei saa kopioida tekstejä muualta - ei omiaan eikä toisten. Muistaakseni aika monilla KESKUSTELU-foorumeilla sellainen sääntö jo onkin.
Kyllä tähän yhteisymmärrys löytynee, uskon.Onko mitään järkeä minun ruveta yhdellä sormella kirjoittamaan keskustelun ja pohtimisen aiheeksi uudelleen sellaista tekstiä, josta jo valmis teksti on?
- reppanainen
Leo Salmela kirjoitti:
Onko mitään järkeä minun ruveta yhdellä sormella kirjoittamaan keskustelun ja pohtimisen aiheeksi uudelleen sellaista tekstiä, josta jo valmis teksti on?
Ei ole mitään järkeä kirjoittaa ees kymmenellä sormella sellaista tekstiä. Keskustelu on reaaliaikaista sanan- ja ajatustenvaihtoa eikä entisten ja aiemmin sanottujen toistelua.
Ethän sinä vaimollesikaan sano samoja sanoja kuin 70-luvulla, taikka samoja kuin 90-luvulla, tuskin edes samoja kuin eilen. Keskusteleminen tapahtuu tässä ja nyt, NYT valituin sanoin. - reppanainen
Leo Salmela kirjoitti:
Onko mitään järkeä minun ruveta yhdellä sormella kirjoittamaan keskustelun ja pohtimisen aiheeksi uudelleen sellaista tekstiä, josta jo valmis teksti on?
Leksa. Kun kopioit tänne sen Israelin-matkakirjoituksen, niin MISTÄ sinä halusit siihen liittyen keskustella tai kuulla toisten ajatuksia?
Jotenkin minulle jäi sellainen tuntu kuin sen viestisi tärkein sanoma sinulta oli se, että tälle foorumille ei saa laittaa kotisivusi linkkiä. Vai ymmärsinkö väärin?
Vai halusitko sinä ihan oikeasti keskustella esim. Israelista taikka Israelin-matkoista taikka helluntailaisten suhteesta Israeliin?
Nää taitaa mennä meidän kahdenvälisiks sanailuiks.. Mut haitanneeko tuo. - Yö-Hoitajan lukemana
reppanainen kirjoitti:
Kiersit taas varsinaiset kysymykseni.
Miksi Jeesus Nasaretilainen oli listassasi muitten IHMISTEN - yhtä lailla syntisten ja syntiensä tähden Jumalasta eroon joutuneitten kuin mitä esim. sinä ja minä olemme - seassa?Reppanainen ja Salmela keskustelevat tuossa ja näin yöllä luin sen läpi. Reppanainen on rakkaudella varustettu sisar. Vain mainonta on kielletty, ei tuommonen seurakuntasivujen käyttö. Leo Salmela on Jumalan kutsuma mies, mutta hengellisesti kuollut. Jumala ei kutsuaan eikä armolahjojaan kadu, joten kutsu on yhä voimassa. Leo, nöyrry Jumalan käden alle. Mene vaikka minne muualle mutta etsi pelastusta. Tässä tarkoitan jos ei helluntaiseurakunta miellytä. Sinulla Leo on paranoidinen luonnehäiriö. Tyypillistä kaunan kantaminen ja kyvyttömyys antaa anteeksi koettuja luokkauksia. Käsitit väärin reppanaisen sinulle ystävällisesti puhuman sanan. Mutta Jumalani voi murtaa paranoidisen kallion ja mennä läpi sydämeen asti. Olet kipeästi hengellisen uudistumisen tarpeessa. Tee parannus! Sama parannus jota itse saarnaat toisille tee se itse. Hypnoosi on sotkenut sisimpäsi. Etkö malta luopua siitä? Jos olet mielestäsi uskossa vie nämä kirjoittamani asiat rukouksessa Herran eteen ja tutki. Jos ne ei pidä paikkaansa jätä omaan arvoosi. Milloin olet itkenyt viimeksi?
- Leo Salmela
Yö-Hoitajan lukemana kirjoitti:
Reppanainen ja Salmela keskustelevat tuossa ja näin yöllä luin sen läpi. Reppanainen on rakkaudella varustettu sisar. Vain mainonta on kielletty, ei tuommonen seurakuntasivujen käyttö. Leo Salmela on Jumalan kutsuma mies, mutta hengellisesti kuollut. Jumala ei kutsuaan eikä armolahjojaan kadu, joten kutsu on yhä voimassa. Leo, nöyrry Jumalan käden alle. Mene vaikka minne muualle mutta etsi pelastusta. Tässä tarkoitan jos ei helluntaiseurakunta miellytä. Sinulla Leo on paranoidinen luonnehäiriö. Tyypillistä kaunan kantaminen ja kyvyttömyys antaa anteeksi koettuja luokkauksia. Käsitit väärin reppanaisen sinulle ystävällisesti puhuman sanan. Mutta Jumalani voi murtaa paranoidisen kallion ja mennä läpi sydämeen asti. Olet kipeästi hengellisen uudistumisen tarpeessa. Tee parannus! Sama parannus jota itse saarnaat toisille tee se itse. Hypnoosi on sotkenut sisimpäsi. Etkö malta luopua siitä? Jos olet mielestäsi uskossa vie nämä kirjoittamani asiat rukouksessa Herran eteen ja tutki. Jos ne ei pidä paikkaansa jätä omaan arvoosi. Milloin olet itkenyt viimeksi?
lahkolainen höpöttäjä.
Tuon "reppanaisen", alias Kaarinan, kanssa on jauhettu eri foormeilla jo kaiketi yli viisi vuotta ja tunnen hänet läpikotaisin.
Tunnen myös, että hänellä on käsittämätön, lähes psykoottien pakkomielle käännyttää minut hellutalaiseksi ja kun en ole käntynyt, on pimahtanut joka ikisestä asiasta.
On pimahtanut siitä, että pidän kiinni siitä, mitä raamattukouulla vuonna 1978 opetettiin. Sitä kun ei enää noudateta nykyisessä helluntaiherätysessä. (Siis luopioherätysliike)
On pimahtanut siitä, että en hyväksy uskovien viinan kanssa läträämistä. (Raamattukaan ei hyväksy).
On pimahtanut siitä, että en hyvksy uskovien aviorikksia, en avioeroja enk uusia avioliittoja vastoin Jeesuksen opetuksia.
On pimahtanut siitä, että edustan raamatullista linjaa siinä, että synteihin sortunut uskovainen voi menettää taivasosuutensa lopullisesti. (Hebr 6 luku ja 10 luku)
Kerran oli juttua muutamansa maan kuulusta sutkista autokauppiaasta, "sutki-Kallesta" ja Kaarina pimahti siitäkin kun kirjoitin, että Kallen on sovittava sutkaamisensa ihmisten kanssa mikäli aikoo taivasosuuden periä.
Eli kyllä mie hänet, pimahtajan, tunnen. Kaikki mitä teen on hänen silmissään arvotonta roskaa vain sen takia, että en ole helluntailainen ja rehellisesti sanon, että minua ei kiinnosta tuollainen harhautunut lahkolaisen luopio-usko eikä harhautuneet luopioseurakunnat.
Ja. Koittakaa jo viimein tajuta, että MINÄ EN HARJOITA TUOTTAVAA LIIKETOIMINTAA ENKÄ SIIS MAINOSTA TAI MARKKINOI MITÄÄN. Lukekaa säännöt ja tarkkaan lukekaakin. - Carita lady
Leo Salmela kirjoitti:
lahkolainen höpöttäjä.
Tuon "reppanaisen", alias Kaarinan, kanssa on jauhettu eri foormeilla jo kaiketi yli viisi vuotta ja tunnen hänet läpikotaisin.
Tunnen myös, että hänellä on käsittämätön, lähes psykoottien pakkomielle käännyttää minut hellutalaiseksi ja kun en ole käntynyt, on pimahtanut joka ikisestä asiasta.
On pimahtanut siitä, että pidän kiinni siitä, mitä raamattukouulla vuonna 1978 opetettiin. Sitä kun ei enää noudateta nykyisessä helluntaiherätysessä. (Siis luopioherätysliike)
On pimahtanut siitä, että en hyväksy uskovien viinan kanssa läträämistä. (Raamattukaan ei hyväksy).
On pimahtanut siitä, että en hyvksy uskovien aviorikksia, en avioeroja enk uusia avioliittoja vastoin Jeesuksen opetuksia.
On pimahtanut siitä, että edustan raamatullista linjaa siinä, että synteihin sortunut uskovainen voi menettää taivasosuutensa lopullisesti. (Hebr 6 luku ja 10 luku)
Kerran oli juttua muutamansa maan kuulusta sutkista autokauppiaasta, "sutki-Kallesta" ja Kaarina pimahti siitäkin kun kirjoitin, että Kallen on sovittava sutkaamisensa ihmisten kanssa mikäli aikoo taivasosuuden periä.
Eli kyllä mie hänet, pimahtajan, tunnen. Kaikki mitä teen on hänen silmissään arvotonta roskaa vain sen takia, että en ole helluntailainen ja rehellisesti sanon, että minua ei kiinnosta tuollainen harhautunut lahkolaisen luopio-usko eikä harhautuneet luopioseurakunnat.
Ja. Koittakaa jo viimein tajuta, että MINÄ EN HARJOITA TUOTTAVAA LIIKETOIMINTAA ENKÄ SIIS MAINOSTA TAI MARKKINOI MITÄÄN. Lukekaa säännöt ja tarkkaan lukekaakin.Ei helluntailaiseksi vaan takaisin uskovien yhteyteen olipa se mikä hyvänsä. Kunhan vaan palaat Jeesuksen luo. Oletko aviossa?
- Kaamasen tie
Yö-Hoitajan lukemana kirjoitti:
Reppanainen ja Salmela keskustelevat tuossa ja näin yöllä luin sen läpi. Reppanainen on rakkaudella varustettu sisar. Vain mainonta on kielletty, ei tuommonen seurakuntasivujen käyttö. Leo Salmela on Jumalan kutsuma mies, mutta hengellisesti kuollut. Jumala ei kutsuaan eikä armolahjojaan kadu, joten kutsu on yhä voimassa. Leo, nöyrry Jumalan käden alle. Mene vaikka minne muualle mutta etsi pelastusta. Tässä tarkoitan jos ei helluntaiseurakunta miellytä. Sinulla Leo on paranoidinen luonnehäiriö. Tyypillistä kaunan kantaminen ja kyvyttömyys antaa anteeksi koettuja luokkauksia. Käsitit väärin reppanaisen sinulle ystävällisesti puhuman sanan. Mutta Jumalani voi murtaa paranoidisen kallion ja mennä läpi sydämeen asti. Olet kipeästi hengellisen uudistumisen tarpeessa. Tee parannus! Sama parannus jota itse saarnaat toisille tee se itse. Hypnoosi on sotkenut sisimpäsi. Etkö malta luopua siitä? Jos olet mielestäsi uskossa vie nämä kirjoittamani asiat rukouksessa Herran eteen ja tutki. Jos ne ei pidä paikkaansa jätä omaan arvoosi. Milloin olet itkenyt viimeksi?
munaskuitaan myöten katkeroitunut mies. Tämä näkyy kaikista hänen kirjoituksistaan. Jospa Jumala voisi ottaa pois tuon katkeruuden ja antaa tilalle rauhan ja ilon.
- Leo Salmela
Carita lady kirjoitti:
Ei helluntailaiseksi vaan takaisin uskovien yhteyteen olipa se mikä hyvänsä. Kunhan vaan palaat Jeesuksen luo. Oletko aviossa?
minusta ei tule tekemälläkään. Palvelen Jumalaa Hengessä ja Totuudessa niillä leivisköillä, joita Jumala on minulle uskonut, uskollisena kärsimyksiin ja kuolemaan asti.
Vaimo keittelee tuolla aamukahvia, joten lähden tästä kahville ja kohta lähdemme ajeleen piilopirtillemme Karhunpesälle. - Leo Salmela
Kaamasen tie kirjoitti:
munaskuitaan myöten katkeroitunut mies. Tämä näkyy kaikista hänen kirjoituksistaan. Jospa Jumala voisi ottaa pois tuon katkeruuden ja antaa tilalle rauhan ja ilon.
että oikeus voittaa; että vääryyksien uhreiksi joutuneet saavat oikeuden osakseen ja hyvityksen kärsimistään vääryyksistä.
Meillä Suomessa on liki 300.000 virkamiesten mielivallan, virkarikosten ja oikeusmurhan uhria, joiden henkiset kärsimykset ymmärtävät vain ne, jotka ovat itse kaiken kokeneet (minä yksi heistä); ja joista helluntailaiset eivät välitä pätkän vertaa.
"...kärsivien taakkaa kannan, kuvaan tuskan kyyneleen", mutta helluntailaisista ei tähän ole. Se nähdään tälläkin foorumilla kaiken aikaa. - Carita leidi
Leo Salmela kirjoitti:
minusta ei tule tekemälläkään. Palvelen Jumalaa Hengessä ja Totuudessa niillä leivisköillä, joita Jumala on minulle uskonut, uskollisena kärsimyksiin ja kuolemaan asti.
Vaimo keittelee tuolla aamukahvia, joten lähden tästä kahville ja kohta lähdemme ajeleen piilopirtillemme Karhunpesälle.Vaimolle terveiset ja voimia. Hyvää mökkeily matkaa ja ota rennosti.
- Leo Salmela
Carita leidi kirjoitti:
Vaimolle terveiset ja voimia. Hyvää mökkeily matkaa ja ota rennosti.
tietokone, mutta ei nettiyhteyksiä. (Onneksi.)
Kirjoittelen siellä artikkeleita ja tekstejän seuraavaan lehteeni. On mahtavat puitteet henkiseen luovuuteen. - Kaamasen tie
Leo Salmela kirjoitti:
että oikeus voittaa; että vääryyksien uhreiksi joutuneet saavat oikeuden osakseen ja hyvityksen kärsimistään vääryyksistä.
Meillä Suomessa on liki 300.000 virkamiesten mielivallan, virkarikosten ja oikeusmurhan uhria, joiden henkiset kärsimykset ymmärtävät vain ne, jotka ovat itse kaiken kokeneet (minä yksi heistä); ja joista helluntailaiset eivät välitä pätkän vertaa.
"...kärsivien taakkaa kannan, kuvaan tuskan kyyneleen", mutta helluntailaisista ei tähän ole. Se nähdään tälläkin foorumilla kaiken aikaa.tuulimyllyjä vastaan.
Yksi mies ei tyhjennä Suomen vankiloita; yksi mies ei lopeta raiskauksia; yksi mies ei poista rattijuoppoutta; yksi mies ei estä viranomaisten ajoittain tekemiä vääriä ratkaisuja; yksi mies ei saa eläkkeelle kaikkia likimain työkykynsä menettäneitä jos vakuutusyhtiöiden lääkärit ovat toista mieltä; yksi mies ei pysty järjestämään kaikille vanhuksille, sairaille jne. riittävää kodinhoitopalvelua, ellei heillä sitä ole...
Yksi mies voi toki yrittää tätä kaikkea ja epäonnistuessaan tässä missiossaan kohdistaa kaiken syyn helluntalaisiin.
Yksi mies voisi toki toisinkin palvella leivisköillään Jumalaa.
Yksi mies tekee, mitä hän parhaaksi näkee ja kokee. - Leo Salmela
Kaamasen tie kirjoitti:
tuulimyllyjä vastaan.
Yksi mies ei tyhjennä Suomen vankiloita; yksi mies ei lopeta raiskauksia; yksi mies ei poista rattijuoppoutta; yksi mies ei estä viranomaisten ajoittain tekemiä vääriä ratkaisuja; yksi mies ei saa eläkkeelle kaikkia likimain työkykynsä menettäneitä jos vakuutusyhtiöiden lääkärit ovat toista mieltä; yksi mies ei pysty järjestämään kaikille vanhuksille, sairaille jne. riittävää kodinhoitopalvelua, ellei heillä sitä ole...
Yksi mies voi toki yrittää tätä kaikkea ja epäonnistuessaan tässä missiossaan kohdistaa kaiken syyn helluntalaisiin.
Yksi mies voisi toki toisinkin palvella leivisköillään Jumalaa.
Yksi mies tekee, mitä hän parhaaksi näkee ja kokee.Aikanaan televisiossa kysyttiin entiseltä apulaisoikeusasiamieheltä Pirkko K. Koskiselta, kenen on vastuu yleisestä virkamies- ja yhteiskuntamoraalista? "Vastuu on jokaisella sellaisella kansalaisella, joka pysty asiaan tavalla tai toisella vaikuttaman".
No. Minä pystyn vaikuttamaan, vieläpä tehokkaasti. Siis minulla on vastuuta ja tämän vastuuni kannan kunnialla.
Jesaja 42 luku
1. Katso, minun palvelijani, jota minä tuen, minun valittuni, johon minun sieluni mielistyi. Minä olen pannut Henkeni häneen, hän levittää kansakuntiin oikeuden.
2. Ei hän huuda eikä korota ääntään, ei anna sen kuulua kaduilla.
3. Särjettyä ruokoa hän ei muserra, ja suitsevaista kynttilänsydäntä hän ei sammuta. Hän levittää oikeutta uskollisesti.
4. Hän itse ei sammu eikä murru, kunnes on saattanut oikeuden maan päälle, ja merensaaret odottavat hänen opetustansa. - reppanainen
Leo Salmela kirjoitti:
lahkolainen höpöttäjä.
Tuon "reppanaisen", alias Kaarinan, kanssa on jauhettu eri foormeilla jo kaiketi yli viisi vuotta ja tunnen hänet läpikotaisin.
Tunnen myös, että hänellä on käsittämätön, lähes psykoottien pakkomielle käännyttää minut hellutalaiseksi ja kun en ole käntynyt, on pimahtanut joka ikisestä asiasta.
On pimahtanut siitä, että pidän kiinni siitä, mitä raamattukouulla vuonna 1978 opetettiin. Sitä kun ei enää noudateta nykyisessä helluntaiherätysessä. (Siis luopioherätysliike)
On pimahtanut siitä, että en hyväksy uskovien viinan kanssa läträämistä. (Raamattukaan ei hyväksy).
On pimahtanut siitä, että en hyvksy uskovien aviorikksia, en avioeroja enk uusia avioliittoja vastoin Jeesuksen opetuksia.
On pimahtanut siitä, että edustan raamatullista linjaa siinä, että synteihin sortunut uskovainen voi menettää taivasosuutensa lopullisesti. (Hebr 6 luku ja 10 luku)
Kerran oli juttua muutamansa maan kuulusta sutkista autokauppiaasta, "sutki-Kallesta" ja Kaarina pimahti siitäkin kun kirjoitin, että Kallen on sovittava sutkaamisensa ihmisten kanssa mikäli aikoo taivasosuuden periä.
Eli kyllä mie hänet, pimahtajan, tunnen. Kaikki mitä teen on hänen silmissään arvotonta roskaa vain sen takia, että en ole helluntailainen ja rehellisesti sanon, että minua ei kiinnosta tuollainen harhautunut lahkolaisen luopio-usko eikä harhautuneet luopioseurakunnat.
Ja. Koittakaa jo viimein tajuta, että MINÄ EN HARJOITA TUOTTAVAA LIIKETOIMINTAA ENKÄ SIIS MAINOSTA TAI MARKKINOI MITÄÄN. Lukekaa säännöt ja tarkkaan lukekaakin.Voi hyvänen aika. Jos TOSIAANKIN olet ymmärtänyt minut noin, niin tuntuu siltä, että sinulle on turha sanoa mitään koska kuitenkin ymmärrät sen niin kuin haluat - jostain käsittämättömästä syystä - ymmärtää.
Esim. väite: "hänellä on käsittämätön, lähes psykoottinen pakkomielle käännyttää minut hellutalaiseksi ja kun en ole käntynyt, on pimahtanut joka ikisestä asiasta", on täysin tuulesta temmattu. Olen koko ajan painottanut, että mielestäni uskovia ei pitäisi ollenkaan jakaa helluntailaisiin ja muihin -laisiin, vaan uskovien tulisi olla YHTÄ. Juuri siksi itse olinkin pitkään, vuosikymmenen, kuulumatta mihinkään seurakuntaan 'virallisesti'. En halunnut itseeni minkään uskonsuunnan 'korvamerkkiä'. Ja edelleenkin olen ja haluan olla sydämeltäni KAIKKIEN USKOVIEN kanssa yhtä. Sinullekin suosittelin jossain vaiheessa, että kävisit sentään edes ev.lut. kirkossa, jos vapaat suunnat noin inhottavat, jotta saisit kokea edes joskus ihan konkreettistakin uskovien yhteyttä ja läsnäoloa, osallistua ehtoolliselle jne.
En myöskään tiedä mitä tarkoitat tässä yhteydessä "pimahtamisella". En ole yhtä "armoton" kuin sinä ja olen sanonut sen selvästi, mutta mielestäni se ei ole pimahtamista. Olen ollut mm. sitä mieltä, että myös aviorikokseen langennut mutta siitä parannuksen tehnyt saarnamies tai pappi on 'kelvollinen' julistamaan evankeliumia myös tämän OMAN armahdetuksi tulemisensa jälkeen. Olen ollut myös sitä mieltä, että joissakin tapauksissa avioero on ehdottomasti parempi ratkaisu kuin liiton jatkaminen (ja Leo oli käsittääkseni samaa mieltä), kuin myös sitä mieltä, että uudelleenavioituminenkin on joissakin tapauksissa Raamatunkin mukaan sallittua. Ja toisaalta: Kyllä Jumalankin armoa näyttää riittävän heillekin, jotka ovat avioituneet uudelleen, vaikkeivat olisikaan eronneet ex-puolisonsa uskottomuuden tähden tai tulleet heidän syyttä hylkäämiksi.
Alkoholista olen ollut sitä mieltä, että uskovalle on ehdottomasti paras vaihtoehto olla täysin absolutisti, koska siitä voi heikompi ihminen tulla hyvin helposti riippuvaiseksi, mutta en ole silti ollut sitä mieltä, ettäkö alkoholia ei SAISI - tekemättä siinä syntiä - ottaa koskaan pisaraakaan. Ehkä Leon mielestä on pimahtamista se, että on eri mieltä asioista kuin hän.
"Kaikki mitä teen on hänen silmissään arvotonta roskaa vain sen takia, että en ole helluntailainen", sanoo Leo. Tämä on rankka väite ja vain sinun oma tulkintasi. Otapa Leo huomioon, että SINUNKIN sanomisistasi voisi tehdä rikosilmoituksen. Vakuutan sinulle tässä ja nyt, että mielestäni läheskään kaikki mitä teet, ei ole arvotonta, ja se mikä ON mielestäni arvotonta, ei johdu siitä että et ole helluntailainen!! Pistä tämä nyt sinne pieneen päähäsi!
Kuulostaa muuten tosi pahalta, että kaiken sen jälkeen mitä olemme vuosien aikana toistemme kanssa kirjeenvaihdossamme jakaneet - tosin myös riidelleet, mutta mielestäni sekin kuuluu joskus myös ystävyyteen - sinä kirjoitat mm. näin: "rehellisesti sanon, että minua ei kiinnosta tuollainen harhautunut lahkolaisen luopio-usko".
- Leo Salmela
Eli siinä vaiheessa kun olin armeijassa, kuuluin kirkkoon ja kävin rippikouluni armeijassa. Tämän lisäksi olin jo vuoden päivät tutkinut ja harjoitellut hypnoosia, joten kysymys: "Kumpi vastasi", oli perusteltua. Helluntailaisten mielestä kun kirkko on harhaa - baabelin sekoitus - ja hypnoosi on kuulemma saatanasta.
Tietämttömyys on kotoisen kristillisyyden suurin vitsaus ja niinpä kristillisyytemme on lähes kaikissa muodissaan lähinnä paavin aikaista inkvisitiopimeyttä, josta pitäisi vähitelleen päästä valoon ja tietoon mikäli halutaan, että kristinuskon joku vielä vakavasti ottaa.
Toeto on valtaa ja tieto varjelee eksytyksiltä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6467936Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4662220Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2292124- 1441696
Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511229Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi251218Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule991103Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65834Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.55751Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill7727