Kun ebayssa on tietty summa, jolla voi kerralla tilata ajatellen tullimaksuja, niin kun olen tilannut, niin voinko tehdä heti uuden tilauksen? Eli voinko tavallaan tehdä paljon pienisummaisia tilauksia peräkkäin?
Ebay ja pienisummaisia tilauksia
2
142
Vastaukset
- 14+19
Jos teet tilaukset eri paikoista, ei ole mitään ongelmia, vaikka teet kaikki tilaukset eri päivinä.
Jos tekee samasta paikasta ostoksia useamman samana päivänä, voisi tietysti teoriassa käydä niin, että tulli havaitsisi tämän ja yhdistäisi tilaukset yhdeksi. En ole koskaan kuitenkaan kuullut, että näin olisi tapahtunut. Paketteja vyöryy sellaiset määrät, että homma on mahdotonta.
Joskus aikanaan, kun verkkokauppa.comilla oli piste Ahvenanmaalla, se rajoitti verorajat alittavat ostokset yhteen tilaukseen päivässä varmuuden vuoksi. Ei voinut tehdä kuin yhden tilauksen päivässä. Tämä Ahvenanmaalta myynti on loppunut sen jälkeen, kun veroja joutui maksamaan selvästi pienemmistä tilauksista kuin aikaisemmin. Ahvenanmaa on samassa asemassa verotuksen suhteen kuin EU:n ulkopuoliset maat.
Tuo edellä oleva koskee siis EU:n ulkopuolisia tilauksia. EU:n sisältä tilatessa ei mene Suomen päässä veroja.- 14+19
Vähän korjausta:
"Jos teet tilaukset eri paikoista, ei ole mitään ongelmia, vaikka teet kaikki tilaukset eri päivinä."
Pitää olla tietysti:
Jos teet tilaukset eri paikoista, ei ole mitään ongelmia, vaikka teet kaikki tilaukset SAMANA PÄIVÄNÄ.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?1765027- 151670
Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?
SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka621605Jos mies oikeasti haluaa sinut
Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois1221470Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s91353Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?
Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit491080Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi
Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.961074Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa
Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249297942- 190915
Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman teki erikoisen ratkaisun!
Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman paljasti uudet kujeet. Hän on mukana kohutussa Sointu Borg & Tyrkyt -realityssä. Jääkö7760