Paddy, Marlon, Rhona. Leo...

Nipatii

Paddy ja Marlon. Paddy voisi toteuttaa neljänkympin kriisiään toisin, vaikkapa melomalla, kuten Marlon ehdotti.

Raivostuttaa taas, että isän oikeuksia ei pidetä minään. Marlon vihdoinkin "kasvatti parin" ja tekee miehen työn, isällä on oikeuksia! Lapsellakin on oikeus isäänsä.
Paddylla ei pitäisi olla mitään sananvaltaa koko asiaan, mutta hänpä se lässyttää jatkuvasti. Ja samalla syyttää Laurelia puuttumisesta.. Huh, huh.

Marlon puolustautuu sanomalla, että hankkikaan oma lapsi, niin sitten Paddy ihmettelee, miksi Marlon on ilkeä. Häh?! Itsehän nuo juuri mollasivat Marlonin rahatilannetta ja työpaikkaa. Hän vastasi samalla mitalla.

Marlonin mukaan lähtö oli alunperinkin aivan naurettava ajatus. Kolmas pyörä sinnekin pompoteltavaksi mukaan. Aivan törkeetä käytöstä Paddylta ja Rhonalta edes ehdottaa semmoista.

Emme on saippuaa, mutta valitettavan arkinen aihe Suomessakin. En tiedän mihin ratkaisuun päätyvät, mutta riita poikki: vuosi äidillä, vuosi isällä. Niin, eipä taida Rhonakaan suostua.

Tajunnanvirtaa, jospa joku sai kiinni ärtymyksestäni.

15

818

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ikifani

      On hienoa, että saippuasarjan katsominen herättää oikeita pohdintoja ja olisi kiva keskustella asiallisesti.
      Nämä Suomi24-keskustelut vain ovat avoimina kaikenlaiselle roskapostille. Jos kirjoittaja ei itse ymmärrä, luulee hän ettei mielipiteen esittäjällä ole elämää tai , että fakta ja fiktio sotkeutuu niillä joilla on aivot päässä. Jalkovälissä jos ovat, niin...

      Edelliselle: Sain kopin !

      • KGBStasi

        Onneksi täällä on valppaat ja oikeamieliset kyylääjät, jotka ilmoittavat asiattomasta viestistä silmän räpäyksessä. Ironia ja sen taju lienee h u o n o a k ä y t ö s t ä.

        Kirjoittamisen pitää olla asenteellista ja lähennellä päättömyyttä, niin voi availla jopa ketjuja.


    • Emmestiina

      Tositilanteessa äiti ja hänen uusi aviomiehensä tekisivät päätökset keskenään.
      Järkevintähän olisi, että lapsi matkustaa Uuteen Seelantiin äitinsä mukana, koska hänen on kuitenkin vielä niin äidistään riippuvainen. Kahden vuoden kuluttuahan he ovat tulossa takaisin. Marlon pystyy nykymenetelmillä pitämään yhteyttä lapseensa vaikka päivittäin.
      Lapsella on ymmärtäväiset vanhemmat, jotka eivät halua häivyttää Marlonia elämästään pois. Tilanne on ihan hyvä. Lapsen parasta pitäisi ajatella, ja Marlonin on nyt vain ymmärrettävä tilanne.

      Kukaan muuten ei ole huomannut ihmetellä, miten Laurelin ja tyttären asiat selvitetään, jos ja kun ero tulee, sillä Laurelilla ei ole mitään sukulaisuussuhdetta Ashleyn ens. avioliitossa syntyneeseen lapseen.
      Eikö Laurel ymmärrä?

      • Lapsen paras?

        Aikuisten välinen kiima voittaa sen aina mennen tullen, emmessä ja elämässä.


    • Lapsen paras

      Aloittajalle kommentoin

      Marlon ei minun mielestäni ole paras kasvattaja Downin syndroomaa sairastavalle imeväisikäiselle, vaikka hän on isä-

      En tiedä sarjan tulevaisuuden tapahtumista, mutta tuskinpa sarjan antamilla tiedoilla huoltajuutta oikeudessa käsiteltäessä Marlon saisi lapsen huostaansa Suomessakaan, saati sitten, että avioparia kiellettäisiin matkustamasta toiseen maahan.

      Saa olla ihan vapaasti toista mieltä...

    • tosikkonainen

      Ärsyttää niin suunnattomasti Laurel, että hyvä kun tulee kesätauko, saan vähän hengähtää tästä vihasta ja ärsytyksestä. Laurel sais lähtee yksin sinne Uuteen-Seelantiin.

    • Omanedun ajattelijat

      Tässä taistelutilanteessa on ainakin tullut esille Rhonan ja Paddyn pahat puolet.
      Osaavat olla näköjään aika inhottavia suuttuessaan ja ellei kaikki menekään, kuten he ovat kaavailleet.Marlon ei ole ihan yhtä ilkeä ja tahditon kuin Rhona.
      Toisaalta he kaikki ajattelevat tässä enemmän omaa etuaan, eikä niinkään kehitysvammaisen Leon etua.Paddy ja Rhona ajattelee vaan Paddyn parempi palkkaista ammattia ja sen vuoksi muuttoa Uuteen-Seelantiin ja Marlon haluaa jääräpäisesti olla siellä, missä on hänen työnsä ja rakastamansa nainen.Leo on nyt vain pelinappula, näiden ihmisten välillä.Uskomatonta, että tälläinen asia voi rikkoa näin perusteellisesti entisten ystävysten välit.

    • tylsimyksiä liikaa

      En voi sietää Marlonia ja Laurelia. Emmen rasittavimmat hahmot ja ovat epäkiinnostavia,rumia ja huonoja näyttelijöitä kumpikin.Toivottavasti poistetaan sarjasta. Onko se poika Leo todella down? Gabby ei halua Laurelin ja Marlonin kotiin joten Dianan ja Rodneyn tytär Bernice,Asleyn ex-vaimo tulee takaisin sarjaan.

      • ||||

        Suurin osa katsojista on kanssasi eri mieltä, mutta mitäpä siitä.


    • Nipatii

      En pidä Paddya ja Rhonaa läpeensä pahoina ihmisinä, eihän he ilkeyttään ole muuttamassa, vaan virkistyksen vuoksi. He ajattelivat omaa kutsuaan ja innoistuivat, eivätkä miettineet Leoa sekuntiakaan. Kun lapsi on pitänyt tehdä maailmaan, pitää asiat aina hänen kauttaan miettiä. Lapsella on kumpaankin vanhempaansa oikeus.

      Vaikka Marlon lupasikin lähteä mukaan, kuka tahansa näki, ettei tuo mielellään sitä tee. Hienoa, että tekikin itsenäisen päätöksen ja perui mukaan lähtönsä. Ikävin seurauksin.

      Nyt kun tuli tämä kuuden viikon käsittelyaika, niin mistä Rhona nyt nillittää? Paddy voi lähteä töihinsä, eihän tämän kiistan pitäisi Paddya koskea. Rhona menee sitten perässä, eihän hänen duunistaan siellä ole niinkään puhuttu kuin ohimennen. Koko ajan korostetaan Paddyn työtä, unelmaa ja mahdollisuutta.
      Jos tuomari päättää, ettei Leo voi lähteä maasta, niin Rhonahan voi pitää Paddyyn yhteyttä monella vitkuttimella. Paddy on aikuinen ihminen, kaipa hän nyt kaksi vuotta kestää erossa ja voihan Rhona lomailla siellä.

      Rhona vajosi jo liian alas, uhkailemalla, että vie lapsen maan sisällä kauas pois ja sanoo, että Marlon pilasi heidän elämänsä. Sanohan hän, että nyt juttu muuttui henkilökohtaiseksi. Sellaistahan se olisi oikeassa elämässä.
      Jep, eipä pariskunnan tarvitsis kysellä isältä mitään... Eikä isällä olisi mitään oikeuksiakaan vaatia jäämään. Iso asia, että Emmerdalessa puututaan tähän ja kiinnitetään huomiota, että isäkin on vanhempi, hyvä vanhempi.

      Tässä kuviossa myös harmittaa, että ehkäpä Emmerdalen parhaimman ja toimivimman parisuhteen rikkoutuminen. Nähtäväksi jää saako Paddy ja Marlon koskaan hyvää ystävyyssuhdettaan takaisin.

    • ;:;:;:

      Minusta on kiintoisaa nähdä Rhona kerrankin tosissaan, ei vain heiluttelemassa silmät pyörien poninhäntäänsä.
      Jollain lailla ylivoimaista, Rhona ja Paddy toisella puolen, toisella hauras Marlon.
      No, tiedän lopputuloksen.
      Niin moni muukin.
      Silti joka jakso pitää tiirata tarkkaan. :))

      • Tulee vaikutelma

        Marlon on joskus niinku lapsi...


      • kokonaan
        Tulee vaikutelma kirjoitti:

        Marlon on joskus niinku lapsi...

        Paddy on aina kuin lapsi, oma tahto ja miehekkyys puuttuu.


    • kosketttavin sarja

      On meillä haastetta olla kurkkimatta liikaa netistä mitä Britanian Emmessä nyt tapahtuu. Cainin koettelemukset viime syksynä sai minut etsimään tietoja miten käy ja jne.

    • Marlon on sankarini

      Minusta myös on äärimmäisen huonoa käytöstä sentään eläinlääkäreiltä köyhää kokkia kohtaan, joka on vieläpä mustalaisiin verrattavaa sukua. Köyhyys EI OLE rikos!!!!!!!

      Oikeus tapahtuisi, jos Paddy ja Rhona tuomittaisiin menettämään huoltajuuden ja määrättäisiin maksamaan yksinhuoltaja-Marlonille n. 15 000 puntaa kuukaudessa elatusapua. Koska onhan yksinhuoltajalla etenkin lapsen takia menoja!!!!!!!!!!!!!

      Lisäksi henkilökohtaisessa kiirastulessa kärsivä tyttöystävänsä omistaa lapset, joiden takia hänen hennoilla hartioillaan on suunnattomat rahalliset menot.

      Paddy on selkeästi joku äärioikeistolainen. Niin suvaitsematon ja negatiivinen hän on.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Alle 15 oli

      Arvasi että lapsi asialla hallin palossa. Surullista. Mutta jos osaa/kykenee käyttää tulentekovehkeitä niin pitää osata
      Vimpeli
      46
      1538
    2. Mikä on kaivattusi ihanin ja ärsyttävin piirre?

      Ja onko hän mies, nainen ja muun sukupuolinen? Mies. Huomaavaisuus. Kiireisyys. Joskus voi rentoutuakin.
      Ikävä
      98
      1385
    3. Riikka Purra: työttömät tulee velvoittaa töihin

      Purra panisi työttömät tulevaisuudessa työskentelemään sosiaaliturvan saamiseksi, koska työllisyysaste ei muuten näytä l
      Maailman menoa
      311
      1359
    4. Onko kaivattusi yllättänyt sinut?

      Piditkö häntä toisenlaisena ihmisenä?
      Ikävä
      109
      1145
    5. Mitä on eilen sattunut?

      Mitästä oli eilen illalla kylällä sattunut?
      Suomussalmi
      19
      1101
    6. Milloin tapasit kaivattusi

      ensimmäistä kertaa? 💸
      Ikävä
      68
      1093
    7. Näin Ellen Jokikunnaksen Ralph-poikaa suojellaan julkisuudelta - Katso tuoreet kuvat Italiasta!

      Ellen Jokikunnas ja Jari Rask ovat Ralph-poikansa kanssa kakkoskodissa Italiassa. Mukana on myös Unelmia Italiassa -kuva
      Suomalaiset julkkikset
      17
      1067
    8. Oletko mokannut

      Kaivattusi suhteen koskaan?
      Ikävä
      71
      1022
    9. Heh, persut = vassarit = 10,0 %

      Minja tuli nyt jo Riikan rinnalle, sitten alkaa tekemään kaulaa. Molemmilta kympin arvoinen suoritus! https://www.hs.f
      Maailman menoa
      178
      909
    10. Vihdoinkin lavatansseja tv:ssä - Juhannuksena tanssitaan, bändeinä Yölintu ja Komiat!

      Jes, vihdoinkin lavatansseja taas televisiossa! Keskikesän juhlaa vietetään tänä juhannuksena Tuuloksen Kapakanmäellä ju
      Tanssi
      18
      851
    Aihe