Kiitokset kristityille

En pääse tänään ruokakauppaan, joten kiitos siitä ihan helvetisti teille kristityille.
886
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Minä unohdin ihan täysin, että tänään on kielillä puhumisen päivä, ja kävelin turhaan parin lähikaupan ovelle.


"Ensimmäisestä kristillisestä helluntaista kerrotaan Raamatussa Apostolien tekojen toisessa luvussa:

Ja he näkivät ikään kuin tulisia kieliä, jotka jakaantuivat ja asettuivat heidän itse kunkin päälle. Ja he tulivat kaikki Pyhällä Hengellä täytetyksi ja alkoivat puhua muilla kielillä, sen mukaan mitä Henki heille puhuttavaksi antoi."

- wiki -

Äänestä

Minun pitäisi täällä edustaa kristittyjä enkä ole huomannut koko asiaa kun en ole yrittänyt käydä kaupassa. Kylläpä nyt hävettää.

Toivottavasti joku esirukoilee puolestani.

Äänestä

Niinpä. Viettäisivät vaan itse niitä pyhiään, eivätkä ihan lakisääteisesti pakottaisi koko maata pysähtymään jonkun oman merkkipäivänsä vuoksi. Varsinkin tämä keväinen puolisko vuodesta on tupaten täynnä kaiken maailman pyhiä, ja aina saa olla vilkuilemassa kalenteria, että milloin taas pyhät jumittaa kaupat ja liikenteen. Kysyin muuten tänään kyläreissun yhteydessä parilta kristityltä mieheni sukulaiselta, miksi helluntaita vietetään. Eivät tienneet. Toinen arveli, että Jeesus teki jotain, minkä muistoksi helluntaita vietetään.

Äänestä
  • Menisit sinäkin vaan töihin tänään, etkä nauttisi niistä kristittyjen vapaapäivistä.

    Äänestä

  • Nimi merkki kirjoitti:

    Menisit sinäkin vaan töihin tänään, etkä nauttisi niistä kristittyjen vapaapäivistä.

    Minun ei tarvitse enää mennä töihin, koska olen eläkkeellä.

    Aikoinaan kun teidän usko oli vielä vahva niin oli olemassa "rukouslauantai" systeemi.
    Olipa siinäkin eräs yritelmä. Lainaus Wiki.

    "Aikaisemmin rukouspäiviin on liittynyt julkisia huvitilaisuuksia koskeneita kieltoja ja rajoituksia. Vuoteen 1968 saakka julkiset huvit olivat kiellettyjä rukouspäivää edeltävän päivän (ns. rukouslauantain) illasta klo 18:sta alkaen 24 tunnin ajan. Varsinkin toisen maailmansodan jälkeen tämä kielto sai osakseen yhä ankarampaa arvostelua sekä periaatteellisista että käytännön syistä; sitä pidettiin uskonnonvapautta loukkaavana. Vuoden 1969 alussa tuli voimaan uusi laki julkisista huveista. Sen mukaan tällainen kielto oli edelleen voimassa, mutta vain varsinaisena rukouspäivänä (sunnuntaina) klo 8-18. Kiellosta oli kuitenkin joukko poikkeuksia. Se ei koskenut muun muassa urheilukilpailuja, näyttelyn tai museon avoinna pitämistä eikä konsertteja, joissa pääasiassa esitettiin "muuta kuin tanssi- ja iskelmämusiikkia". Lisäksi lääninhallituksella oli oikeus myöntää poikkeuslupia[1].

    Kirkko ja valtio -komitea esitti mietinnössään vuonna 1977, että rukouspäiväjulistusten antaminen olisi siirrettävä valtio­neuvostolta Suomen evankelis-luterilaiselle kirkolle, ja rukouspäiviin liittyneet [julkisia huveja] koskeneet rajoitukset olisi kumottava.[2] Vuonna 1984 rukouspäivien huvikiellot kumottiin kokonaan."

    Äänestä

Siwa on vielä auki

Äänestä
  • Ei ole täällä.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


joo-o kirjoitti:

En pääse tänään ruokakauppaan, joten kiitos siitä ihan helvetisti teille kristityille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu