Oikein

Haglund Venäjän Suomi-kovistelusta: "He ottavat isoveliotteen, enkä pidä siitä"
12<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

He pahastuvat, jos moitimme heidän toimiaan Krimillä. Samalla he varaavat mahdollisuuden olla eri mieltä esimerkiksi mahdollisesta Nato-jäsenyydestämme ja vielä syyttävät meitä.

Äänestä
  • Sotaveteraani V.K. Isojoelta kirjoitti 4.6.2014 Ilkka-lehdessä otsikolla Nato-lietsonta muistuttaa 1930-luvun ryssävihaa. Kirjoittaja osui asian ytimeen.

    Blogiteksti: Antti Pesonen

    Olisivatko Mannerheim ja Paasikivi nykyään putinisteja?

    Suomen turvallisuus näyttäytyy nykyisten päättäjien puheissa kovin yksiulotteisena. Harvoin jos koskaan otetaan esille se, että Suomen turvallisuuspolitiikassa on pyrittävä sovittamaan yhteen oman maamme ja naapurimaiden, myös Venäjän turvallisuusedut. Venäjän turvallisuusetujen sivuuttaminen on maallemme vaarallista. Niiden huomiointi on nimenomaan Suomen oman edun kannalta välttämätöntä.

    Venäjän toimien ymmärtäminen on eri asia kuin niiden hyväksyminen. Jos Venäjän toimien ymmärtäminen kuitataan Venäjä-mielisyydeksi tai putinismiksi, sama leima kuuluu presidentti Paasikivelle ja marsalkka Mannerheimille.

    He ymmärsivät Venäjän turvallisuusetuja ja toimia v. 1939. Paasikiven ja Mannerheimin mielestä Suomi joutui talvisotaan maamme ulkopolitiikan johdon taipumattomuuden takia.

    Ajatus, että Suomi nojaa voimaan turvallisuuspoliittisessa suhteessa Venäjään, on vaarallinen meille itsellemme. Voimaan nojaava Suomi joutuu hakemaan tuota voimaa maan rajojen ulkopuolelta, koska omat voimat eivät missään oloissa riitä. Ja näin joudutaan tielle, joka on vienyt Suomen aiemmin sotiin ja kriiseihin.

    Suomessa tehdään nyt asioita, jotka ovat aiemmin vieneet sotiin. EU-Suomi on sidottu unionin rakenteilla olevaan ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaan. Voimaa ja tukea siis haetaan Suomen ulkopuolelta.

    Suomen Nato-jäsenyyttä ajavat ja jotkut muutkin korostavat mielellään, että Suomi tekee turvallisuuspoliittiset ratkaisunsa itse. Niin ehkä tekeekin. Mutta pitää ymmärtää, että myös Venäjä tekee turvallisuuspoliittiset ratkaisunsa itse. Ja jos Suomen ratkaisut sitä Venäjän harkinnan mukaan vaativat, Venäjän toimet voivat olla Suomelle ikäviä. Venäjä toimii kuten suurvallat toimivat.

    Mitään todellisia turvatakuita ei ole olemassa muuten kuin rauhan aikana. Jos pahin tapahtuu, kaiken kokoiset valtiot huolehtivat vain omista eduistaan. Jos valtioiden johtajat eivät näin tee, he ovat pian entisiä johtajia.

    Hyväuskoisuus ja kaunamieli on siis syytä hylätä oman etumme takia.

    Puolueettomuuspolitiikka on paras ja kestävä turva Suomelle, kun ymmärrämme asemamme oikein. Mallia voi ottaa Sveitsistä sekä Paasikiven-Kekkosen ulkopolitiikasta.

    Suomi voi olla puolueeton vain itsenäisenä valtiona EU:n ulkopuolella.

    Äänestä

Haglund on pikkupoikana jäänyt jakoihin. Venäjä ei ole Suomen isoveli vaan maailman supervalta, joka Kiinan kanssa on jättämässä NATOn ja USAnkin jalkoihinsa.

Äänestä
  • Äläpä lässytä p..a.! R..ä ei koskaan tule voittamaan Läntä missään.

    Äänestä

Heh heh Venäjä voitti jo natsi-Saksan sitten Usan ja Naton Georgian Usan ja Naton Syyrian ja Usan ja Naton Ucraina-Krimin Venäjä ja Kiina perustavat Aasian puolustusliiton.

Äänestä
  • Krimin r..t sai pitkän suunnittelun ja provoilun jälkeen mielettömällä sotilaalisella voimalla. ns " venäjämileliset" tarkemmin idän erikoisjoukot idästä hoiti siellä. Nyt Länsi on tarkkana eikä anna idän enää kusettaa ja uhota. Puheet idän ylivoimasta on täyttä paskaa.

    Äänestä

Vuonna 2050 USA, NATO ja Haglund ovat pikkutekijöitä maailmassa.

Äänestä
  • 2020.
    Suomen päättäjälampaat on valinnut väärän aitauksen mistä on ruoho loppumassa.
    Kauanko luulette dollarin olevan pystyssä?

    Äänestä

Ei pidä ottaa itseensä kaikesta mitä maailmalta tulee,
jäitä hattuun myös ministeritasolla.

Suomi on pieni maa ja siksi jää.

Äänestä

Tärkeä puhe!!! Olisipa Suomessa yhtä fiksu presidentti.

Äänestä

Haglundi ei oo hiffannu että jos Suomi liitetään Natoon ekaks USA:n punaniskakenraalit nauraa polvihousu Haglundin pihalle ja senjälkeen ne potkii sivari Haglundin ulos Naton kuvioista.

Äänestä

Hääklunt on homo. Soeni sanos ainassii.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Otan kirjoitti:

Haglund Venäjän Suomi-kovistelusta: "He ottavat isoveliotteen, enkä pidä siitä"

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu