Yksi kysymys on se, kuuluuko kotimaisen maatalouden harjoittaminen yhteiskunnalle kuuluviin perustehtäviin. Nyt ollaan sitä mieltä, että ilmeisesti kuuluu. Vaikka itse olen toista mieltä, en ryhdy nyt tässä esittämään vastaväitteitteitä. Sen sijaan voi pohtia sitä, miten yhteiskunnallisten tehtävien järjestäminen tulisi tapahtua, jotta se olisi taloudellisesti tehokasta ja sellaista, että yhteiskunnan tarpeet tulisi täytettyä.
Maatalouden mitä ilmeisemmin pyritään takamaan kotimainen elintarvikeomavaraisuus. Yleensä yhteiskunnallisesti tehtävistä huolehditaan niin, että valtio tai julkisen sektorin muut toimijat huolehtivat verovaroin tästä tehtävästä. Varsinaisen tehtävän suorittamista varten voidaan sitten palkata virkamiehiä tai ulkoistaa toiminto eli hoitaa se niin sanottuna ostopalveluna.
Maataloustuotteiden tuotannon osalta tämä yhteiskunnan toiminto on täysin ulkoistettu. Ulkoistaminen on kuitenkin tehty täysin poikkeasvasti normaalista ulkoistamisesta. Palvelun myyjille on nimittäin annettu subjektiivinen oikeus tuottaa tätä palvelua. Tilanne olisi sama, jos esim. jokaiselle halukkaalle annettaisiin oikeus jakaa postia pitkin maata yhteiskunnan varoin.
Yhteiskunnallinen tehtävä ja sen ulkoistaminen voidaan hyväksyä, jos siinä toimitaan normaalin käytännön mukaan. Jos yhteiskunnalla on siis tarvetta ylläpitää maataloutta, se voi budjetoida tähän varoja ja ostaa palvelun sitten yksityisiltä elinkeinonharjoittajilta täyteen hintaan. Näin ei nyt tapahdu. Palvelun tarjojia ei kilpailuteta, vaan jokaiselle halukkaalle on annettu subjektiivinen oikeus päästä käsiksi veronmaksajien rahoihin. Tämä on johtanut kaikissa tällaisissa järjestelmissä palvelun ylituotantoon eli yhteiskunnan varojen hukkaamiseen. Ääritilanteessa se on sitten johtanut mm. siihen, että yhteiskunnan varoin tuotettuja hyödykkeitä on luovutettu lahjoituksina muualle tai viljaa on poltettu talonjen lämmikkeenä.
Maatalouden mitä ilmeisemmin pyritään takamaan kotimainen elintarvikeomavaraisuus. Yleensä yhteiskunnallisesti tehtävistä huolehditaan niin, että valtio tai julkisen sektorin muut toimijat huolehtivat verovaroin tästä tehtävästä. Varsinaisen tehtävän suorittamista varten voidaan sitten palkata virkamiehiä tai ulkoistaa toiminto eli hoitaa se niin sanottuna ostopalveluna.
Maataloustuotteiden tuotannon osalta tämä yhteiskunnan toiminto on täysin ulkoistettu. Ulkoistaminen on kuitenkin tehty täysin poikkeasvasti normaalista ulkoistamisesta. Palvelun myyjille on nimittäin annettu subjektiivinen oikeus tuottaa tätä palvelua. Tilanne olisi sama, jos esim. jokaiselle halukkaalle annettaisiin oikeus jakaa postia pitkin maata yhteiskunnan varoin.
Yhteiskunnallinen tehtävä ja sen ulkoistaminen voidaan hyväksyä, jos siinä toimitaan normaalin käytännön mukaan. Jos yhteiskunnalla on siis tarvetta ylläpitää maataloutta, se voi budjetoida tähän varoja ja ostaa palvelun sitten yksityisiltä elinkeinonharjoittajilta täyteen hintaan. Näin ei nyt tapahdu. Palvelun tarjojia ei kilpailuteta, vaan jokaiselle halukkaalle on annettu subjektiivinen oikeus päästä käsiksi veronmaksajien rahoihin. Tämä on johtanut kaikissa tällaisissa järjestelmissä palvelun ylituotantoon eli yhteiskunnan varojen hukkaamiseen. Ääritilanteessa se on sitten johtanut mm. siihen, että yhteiskunnan varoin tuotettuja hyödykkeitä on luovutettu lahjoituksina muualle tai viljaa on poltettu talonjen lämmikkeenä.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Kotimainen maatalous on Suomen oloihin sopeutettu malli ja päätökset on tehty demokraattisesti ja laillisesti.
Keskustassa on viisautta ja voimaa.
Keskusta on inhimillinen ja turvallinen.
Keskusta on paras.
sulla oli tämmöset ajatukset.
Jos maataloustukea ei olis, laiskat maajussit joutuivat myymään tilansa. Vain elinkelpoiset tilat säilyisivät.
Kun myyntiin tulisi maatiloja, ahkerat ja yrityshenkiset ihmiset - maalaiset tai kaupunkilaiset - voisivat ostaa tilan kohtuuhintaan. Nythän tiloista pyydetään järjettömiä summia.
Pian koko maatalous muuttuuise, ja hienoon suuntaan. Joka puolella näkyisi kannattavia ja hyvin hoidettuja tiloja.
Ja mikä ehkäisisi maajussia menemästä uuden tilanomistajan leipiin töihin, jos omat kyvyt eivät riitä yrittämiseen? Näin maatalouden työllisyyskin pysyisi vähintään ennallaan.
tilakoko kasvaa kun pienet lopettaa, kannattamattomana ja isot tilat joko ostaa tai vuokraa pellot pienemmiltä.
>Pian koko maatalous muuttuuise, ja hienoon suuntaan. Joka puolella näkyisi kannattavia ja hyvin hoidettuja tiloja.
Maatilakokoa suurennetaan, mutta se tehdään tukimarkkojen toivossa, aivan kuten ennenkin. Ei maatilojen koon kasvattaminen auta yhtään mitään, mikäli se tapahtuu muiden kustannuksella.
Luepa tuosta jaban kommentti asiaan alempaa. Tilojen erikoistuminen ja pienimuotoinen taloudenpito, luomuilu - siinä yksi valoisampi vaihtoehto.
Niin. maataloutta kohtaan tunnettu kauna ei näytä loppuvan ja Talousmiesten kaltaiset mielipiteet ovat hyvinkin yleisiä.
Moni näkee talouden esityskalvoista opituilla kakuilla ja viipaleilla. Näinhän ei todellisuudessa ole.
Talous on paljon monimutkaisempaa. Subventio esimerkiksi telakkatukena ei ole tukea pelkästään suomalaisille alihankkijoille vaan ulkomaalaiselle aluksen tilaajalle sekä kaiken tuon toiminnan ympärillä häärääville virkamiehille ym.ym.
Vanha termi kansantaloudesta on rahamäärän lisääntyminen. jos laitetaan 100 euroa talouteen, se moninkertaistuu n. 300 euroksi.
Toisin sanoen tuki maataloudelle ei mene maajussin pussiin.
Se menee syömätueksi kuluttajalle (EU:n yhteinen maatalouspolitiikka hintojen alentamiseksi) tai ostopanoksiin, jotka ovat kalliimpia kuin maataloustuotteista saatava hinta.
Tilakoon suurenemisen SUURIN selittäjä on maatalousväestön ikärakenne. Alueelle jäävä maataloustuottaja tarvitsee suuren peltopinta-alan jotta se riittäisi työllistämään.
t:jarmo
Vähätalousmiehet eivät syö, eivät saa missään muodossa itse yhteiskunnan tukia, eivätkä esimerkiksi sairastu. HE ilmeisesti myös maksavat elintarvikkeista muista korkeampaa hintaa, koska maatalouden tuki ei ole hyväksyttävää.
...
Mataloustuotanto perustuu siihen alkutuotannon haaraan, jota ihminen on harrastanut henkensä pitimiksi jo kauan ennen kuin astui alas puusta, rupesi kävelemään kahdella jalalla ja alkoi elää laumojen muodostamissa yhteisöissä.
Maataloustuotanto on siis aika luonnollinen asia. Se kannattaisi organisoida hyvin järkevästi ja mielellään myös monipuolisesti, erilaisia vaihtoehtoja hyödyntäen.
Yhteiskuntarakenteiden muuttuminen maatalousvaltaisesta teollistuneeseen, teollistuneesta palveluyhteiskuntaan, palveluyhteiskunnasta tietointensiiviseen ja siitä edelleen ties mihin, on vuosikymmenten kuluessa muokannut myös tapaamme organisoida maataloustuotanto, elintarvikejalostus ja -kauppa.
Keskittyminen on nähty rationaalisuuden ja tehokkuuden keinoksi, jota on toteutettu aktiivisesti ja hyvin näkyvin tuloksin tavoitteena elintarvikkeiden hintojen edullisuus loppukuluttajalle, joista lähes jokainen jo nykyisin työskentelee aivan jossain muualla kuin maataloustuotannon alkulähteillä tai edes elintarvikkeiden jalostusketjussa.
Suomesta löytyy hyvin vahva ja valtion maatalouspolitiikan vahvasti tukema kehitystrendi 1900 luvun puolivälistä näihin päiviin saakka, joka perustuu jokaisen tuotantovaiheen keskittämiseen yhä suurempiin yksiköihin ja samalla yhä pidemmälle vietyyn erikoistumiseen ja yhä harvempiin tuotantolinjoihin.
Tilakoko on kasvanut. Pienet ja keskisuuret tilat on pakotettu yhdistymään suurempiin. Tuotannossa ollaan erikoistuttu. On vain viljatiloja, maitotiloja, lihatiloja, jotka kukin tuottavat suurina volyymeinä yhtä raaka-ainetta elintarvikejalostukseen.
Elintarviketeollisuus on keskittynyt. 50 vuotta sitten oli melkein joka pitäjässä mylly, meijeri, leipomo ja teurastamo. Jokaisesta kaupasta sai tänään lypsettyä maitoa, tänään leivottua leipää, tänään kirnuttua voita ja esim. verilettuihin tänään teurastetun lehmän verta.
Elintarvikkeiden tuotannon, jalostuksen ja kaupan muodostama elintarvikeketju oli lyhyt ja nopea, mutta ei ollut kauvaa, koska tämän katsottiin olevan kallista ja tehotonta. Lopettamalla pienet meijerit, myllyt, terastamot ja leipomot pystyttiin lisäämään voittoja, kun yksikkökustannukset isommissa tuotantovolyymeissä putosivat halvemmiksi. Samaan aikaan tietysti kuljetuskustannukset kasvoivat, mutta ei siitä välitetty.
Edellä kuvattu kehitys kuvaa samalla meille suomlaisille niin yleistä ja yhteistäkin "yhden totuuden" politiikkaa, koska edelliset punamultahallitukset ajoivat tuota keskittymistä ja keskittämistä yksituumaisesti aina 80-luvulle saakka, mitä nyt Veikko Vennamo ja SMP hieman yrittivät heittää keppejä rattaisiin.
Mutta jos siirrymme historiasta tähän päivään tarkastelemaan maataloutta, maataloustuotantoa, maatalouspolitiikkaa ja maatalouden tukemista, niin on otettava huomioon myös se, että toimintaympäristö on nyt kokonaan toinen, mistä seuraa, että myös strategioita pitäisi katsoa uusin silmin.
Kun tottajaosuuskuntien omistamat meijerit, teurastamot, leipomot ja myllyt olivat kannattavia ennen EU:ta, ne eivät ole sitä enää. Syykin on selvä. Suomen puitteissa suuret yritykset ovat EU:n puitteissa aivan liian pieniä pärjätäkseen avoimessa kilpailussa.
Tästä seuraa, että suomalaisen maataloustuotannon - alkutuotannon - vaikeudet kasvavat, koska sillä taholla, joka aiemmin osti raaka-aineen, ei ole enää varaa maksaa siitä, kun oma toiminta on kannattamatonta. On siis tuettava alkutuotantoa tai myytävä elintarvketeollisuus eniten tarjoavalle. Molempia tapoja on kovasti toteutettu viime vuosien aina. Elintarviketeollisuudesta on fuusioiden ja muiden rationalisointien vuoksi vähentynyt useita kymmeniä tuhansia työpaikkoja ja väheneminen jatkuu edelleen.
Joa nyt päällä oleva trendi jatkuu suomalainen maatalous jatkaa kuihtumistaan ja suomalainen elintarvikejalostus vähenee jatkuvasti. Ulkomailla ja ulkomailla tuoteutsta raaka-aineesta jalostetut elintarviukkeet valtaavat kaupan hyllyt. Seuraus on, etä maatalous autioituu edelleen ja hyvin nopeasti kaiken lisäksi.
Tälle ei keskustakaan voi mitään, vaikka pääkaupunkiseudun kunnallisverosta tasattaisi 50% autioituviin maaseutukuntiin. Jotain muuta olisi siis kotettava keksiä.
Itseäni on jo muutaman vuoden viehättänyt hyvin utopistinen ajatus, että Suomessa lähdettäisi erikoistumaan nykyistä vahvemmin luomutuotantoon ja palattaisi takaisin elintarvikkeiden lähijalostukseen. Moni on ajatuksen tyrmännyt, kun olen sen aiemmin tuonut esiin, mutta mitä siitä.
Uskon edelleen, että keskittyvillä ja kansainvälistyvillä elintarvikemarkkinoilla on tilaa lähituotannolle. Italialaisen salamin, virolaisen maidon, tanskalaisen juuston, ranskalaisesta pakastetaikinasta paistetun "tuoreen" patongin, saksalaisen kielileikkeen, jne... rinnalla suomalaisessa päivittäistavarakaupassa varmasti tekisi kauppansa oman pitäjän meijerin juusto, oman kylän savustamon maksamakkara, pienleipomon tuore leipä sekä konet muut lisäaineettomat ja tuoreet elintarvikkeet, joiden tie "pellolta pöytään" on niin lyhyt, että ne säilyvät tuoreina ja maukkaina vaihtoehtoina teollisuuden tuottamien kansainvälisten ja paljon mainostettujen brändien rinnalla, joista kuliuttajan on tihrusilmin katsottava onko tuotteessa häntä allergisoivia säilöntäaineita.
Minusta suomalaista maataloustutoantoa pitäisi tukea erikoistumaan luomu- ja lähituotantoon. Se työllistäisi ja auttaisi pitämään maaseudun asuttuna pidempään.
Joku sanoo, että tämä tulee kalliimmaksi, mutta siihen en suoralta kädeltä usko ennen kuin joku laskee asian tarkemmin. Lähituotanto nimittäin perustuisi perheyrityspohjaiseen pienyrittäjyyteen, jolloin tuotannon kustannuksista jäävät pois kaikki suurteollisuuden hallintorakenteet, suuret kone- ja laiteinvestoinnit, kuljetuskustannukset, konsernijohdon palkkakulut ja pörssisijoittajien vatimat osinkotuotot.
Tulipa pitkä kommentti, mutta katsotaan herättääkö se mielipiteitä. En nimittäin tiedä onko ajatuksistani ratkaisuksi mihinkään, mutta pidän niitä kuitenkin pohtimisen arvoisina, koska en näe nykyisenkään maatalouskehtyksen päässä mitään muuta kuin huonoja vaihtoehtoja.
Analyysisi maataloudesta 1900-luvulla on mielestäni varsin onnistunut.
Luomu- ja lähituotantoon siirtymisessä luulen, että suuri ongelma on kuinka ne tuotteet saadaan myydyksi sinne keskieurooppaan. On vaikeaa myydä pienivolyymistä tuotetta euroopan jo nyt vahvasti kilpailluille markkinoille. Sitä paitsi volyymi, jolla tuote saadaan monikymmenmiljoonaisen eurooppalaisen maan kaupantiskille, on pienivolyymisenakin isovolyyminen suomalaiselle yritykselle. Siihen pystyy vain suomalaisittain iso yritys, joka uskaltaa ryhtyä valmistamaan laadukkaita tuotteita bulkkituotteiden sijaan. Olisikohan tässä liikeideaa talousvaikeuksissa painivalle Järvi-Suomen Portille.
Muuten olen sitä mieltä, että maataloustuki olisi irrotettava tuotannosta ja sille olisi määriteltävä tilakohtainen katto.
Luomu- ja lähituotannon suurin ongelma - tuotannon kasvattamisen kynnys - on nimenomaan jakelu. tuotteille ei ole olemassa markkinointikanavia. Tämä ongelma on tässä vaiheessa kuienkin puhtaasti kotimainen eikä liity viennin markkinointikanaviin milestäni ollenkaan.
Jakeluongelman syy on meidän äärimmilleen keskittynyt kauppamme. 80% elintarvikekaupasta on Keskon, S-ryhmän ja Tradekan valtakunnallisten ketjujen hallussa. Näiden ketjujen valikoimapolitiikka on tiukkojen liikeideoiden sitomaa ja ostotoiminta keskitetty ketjun keskushallintoon.
Tästä seuraa, että valikoimapäätökset ja ostot tehdään ketjun keskusyksikössä ja kauppiaan/myymälänhoitajan päätettäväksi ei jää juuri mitään. Valikoimien keskittäminen on sitä tiukempaa, mitä pienemmistä myymäläyksiköistä on kyse. Latikkomyymälöissä valikoimat ovat täysin keskitettyjä, hypermarketeissa on alueellista vaihtelua jonkin verran.
Jotta elintarvikkeiden lähituotanto pääsisi käynnistymään ja luonnolliseen kasvuun, olisi ensin saatava aikaan se, että niiden tuotteet pääsisivät kaupan ketjujen myymälöihin. Tämä merkitsisi ketjun kannalta kustannustehokkuuden huononemista, koska ostotoiminta hajautuisi. Samalla se merkitsisi, että nykyiset maataloustuottajien omistamat yritykset (Valio, Atria, Raisio, jne...) menettäisivät markkinaosuuksiaan lähituotannolle.
Itse väitän, että lähituotanto kävisi hyvin kaupaksi, jos se saisi lähikaupoista hyllytilaa. Ja kun kotimaiset keskusliikkeiden hallitsemat markkinointikanavat ensin avautuisivat, se loisi kasvupohjan yrityksille, joista suurimmat sitten aikanaan saattaisivat käynnistää myös viennin. Hyviä markkina-alueita olisivat aluksi ainakin Ruotsi, Tanska ja Saksa, joissa valistunet kuluttajat arvostavat luomua.
Ja valheet jatkuvat kok/lipeillä.
...
Pitäisi kokoomuslaisten tulla puskasta ja näyttää mitä politiikkaa ne haluavat tukea. Puskasta ampuminen on arkojen akkojen laji.
*27.3.-98 Pohjalaisen päätoimittaja Kari Mänty: “Keskustapuolueen puoluekoneisto tuntuu jo vääntävän turboahdinta tulevia parlamentti- ja eurovaaleja ajatellen Samalla kun valitellaan, että maan asioiden hoito kärsii liian aikaisesta vaalitaistelusta, itse korskutaan lähtökuopissa kuin vantterat Suomen hevoset Seinäjoen raviradalla. Keskustan puolue- ja propagandakoneisto paahtaa päivittäin rumputulta, jonka pääkohde on Kokoomus. Demareita ammutaan vain räkäpäillä, sillä kepun tarkoitus on liehitellä punamulta henkiin. Opposition johtavan voiman kyyninen viesti kuuluu, mikä sopii keskustalle, ei sovi muille, ei ainakaan Kokoomukselle. Esko Aho voi kyllä vaihtaa vaalipiiriä ja asettua ehdolle Helsinkiin, mutta kun Sauli Niinistö tekee niin, se on peesaamista.”