Hei vaan kaikille.
Olen uskonut niin kauan
kuin olen ollut olemassa.
Rukoillut ihan pienestä.
Koskaan en ole Helluntaiseurakunnassa
ollut.
Norjassa Altassa kävin
frikyrkanissa kolme vuotta.
Ne puhui siellä kielillä
ja sanoi että minulla ei
ole oikeita vaatteita
ja en päässyt heidän
kevätretkelleen.
En oikein tiedä olivatko
he oikeasti Jeesuksesta.
Sanoisin, että eivät,
koska luovuttivat minut
vanhemmilleni,
jotka ovat perkeleen palvojia.
Vaikka itse eivät sitä tajua.
No heissulivei.
Jeesuksen armosta,
Jeesuksen elämä.
Joskus olen ajatellut,
että maallisten asioiden
kannalta ja lähimmäisen
rakkauden kannalta olisi
hyvä kuulua kirkkoon.
Ei niin että ajattelisin,
itsestäni jotain
erikoista.
Jeesus on ainoa aktiivinen
asia universumissa.
Ihminen on aktiinen
hyvyydessä vain Jeesuksen
armosta.
Minulle kerrottiin,
että helluntaiseurakunnissa
on paljon henkisesti
vangittuja.
Se oletettavasti on
totta.
Ovat vääryyden vankina.
Vääritellyn "uskon" vankina.
Esimerkiksi että muka pelkkä
usko pelastaisi ihmisen.
Jeesus on täydellisyys ja
täydellisyys on täydellistä
ja ihmisen pitää olla täydellinen
Herran avulla.
Kukaan ei siis saa sanoa,
että ei voi olla täydellinen,
koska Jeesus on täydellinen
ja antaa täydellisyytensä
vastaanottavalle ihmiselle.
Joka ei halua olla
täydellisen hyvä Jeesuksen
avulla ei ole Jeesuksesta.
No sitten kysymys.
Pitääkö siellä Helluntaiseurakunnassa
pelätä perkeleitä?
Käyvätkö ne siellä
heti Jeesuksen kimppuun
murhanhimossaan,
vai miten?
Katsokaahan, joka
ei tunne Jeesusta voi
kuvitella Jeesuksen murhaamisen
Jeesuksen rakastamiseksi.
He erottavat teidät synagoogasta;
ja tulee aika, jolloin jokainen,
joka tappaa teitä,
luulee tekevänsä uhripalveluksen Jumalalle.
Ja sen he tekevät teille,
koska he eivät tunne Isää eivätkä minua.
Joh. 16:2,3
Tämä kirjoitus
ei ole pilkkaamista.
Vaikka olen vähän sellainen
ihminen, että olen
Jeesuksen miekka.
Miekka joka erottaa
hyvän pahuudesta.
Voikaa hyvin Herrassa.
Rakkauteni minä teille
annan.
Jeesus ääretön Totuus, siis äärettömästi olemassa
Jeesusainutvapaus
1
145
Vastaukset 1
- JeesusonArmo
Helluntailaiset.
Onko teissä miehiä.
Ei ole näkynyt.
Kuinka te oikein
sikiätte illman miehiä.
Sanotte ette usko
teidät pelastaa.
Mikä se teidän uskonne
tai totuutenne on kun
ei ole kuin raukkoja näkyvissä.
Yhtään vastausta kirjoitukseeni
ei ole tullut.
Näenhän minä sen.
Olette perkeleen palvojia.
Koska minä heti voin Jeesuksen
palvelijana nähdä sen,
että jos minun Jeesustani
loukattaisiin,
sanoisin suorat sanat,
ja heti.
Koska Jeesus on
rakkaani.
Teille ei nähtävästi
Jeesus ole rakas?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 51871
Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?
Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍92838Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle
Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust15716Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi
Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,3670Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?
Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.1564- 56551
Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?
Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it184539- 61533
- 70533
Sinulle jota kaipaan!
Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista24506