Jehovan todistaja -nuoret, jotka seurustelevat keskenään, saavat suurin piirtein suudella kevyesti toisiaan, mutta kaikki sitä intohimoisempi on ehdottomasti kiellettyä. Mutta kuten sanonta kuuluu 'Luonto kyllä löytää tien'. Yhtä lailla missä rikkaruoho kasvaa tiukimman sementin alta, löytävät myös nuoret porsaanreikiä kokeilunhalun toteuttamiseksi.
Kuten useat muutkin, niin myös todistaja-nuoret aloittavat seksuaaliset kokeilunsa keskenään hyväilemällä toisiaan. Usein tämä etenee myös sukuelinten alueelle tai suuseksiin saakka ja joskus jopa niin pitkälle, että pariskunnat tekevät kaikkea mahdollista, mutta eivät vain ole perinteisessä lähetyssaarnaaja-asennossa ennen vihkimistä.
Vartiotorni-seura yrittää tosissaan paukuttaa sitä, että masturbaatio on vahingollista, vaikkakaan siitä ei voi erottaa.
Sama pätee myös hyväilyyn ja rintojen kosketteluun. Ei todellakaan mitään suotavaa käytöstä, mutta ei myöskään erottamisen aihe.
Joka tarkoitti, että kaikki harrastavat sitä!
Päivällä ravarina, illallalla koksassa, sitten auto parkkiin nopeaa suihinottoa varten ja vastapalvelukseksi kutittelua sormella. Toisinaan takapenkillä saattoi olla toinen pari samoissa puuhissa.
Me ajattelimme, että niin kauan kun ei varsinaisesti mennyt sisälle, niin homma ei ollut mikään paha juttu.
Kunnes sitten konventissa esitettiin eräs niistä "kauhistuttavista näytelmistä" ja me nuoret aloimme olla huolissamme, että teimme jotain, josta meidät voisi erottaa. Vannoimme että emme enää ikinä kiihottaisi toisiamme.
Ja se lupaus piti suurin piirtein viikon verran!
Lopulta minä olin kuitenkin niin huonon omantunnon painama, että tunnustin syntini johtavalle vanhimmalle. Asia ei tuntunut vaivaavan häntä erityisemmin ja sain pitää kaikki palvelusetuni. Ilmeisesti hupimme ei sittenkään ollut niin vakavaa, joten jatkoimme samoja puuhia.
Kaikista hassuinta oli se, että oli niin ilmeistä ketkä kaikki sitä tekivät. Varma vihje oli laatikko nessuja, joita oli kopelointia harrastavien parien auton hansikaslokerossa!
Oudointa oli kuitenkin se, että jos joku pariskunta erotettiin siitä hyvästä, että he olivat "menneet loppuun saakka", niin minä olin hyvin järkyttynyt asiasta ja muiden mukana hyljeksin heitä sen jälkeen.
Joka osoittaa selvästi sen kuinka tekopyhäksi voi tulla, kun omaksuu itselleen "periaatteita", jotka eivät tule omasta sydämestään.
Kaikki tämä sai minut tajuamaan, kuinka jonkin järjestön määräämä seksuaalisuuden rajoittaminen voi sekoittaa ihmisten elämää niin, että he ajautuvat tekemään mitä omituisimpia asioita.
Itse hyvväksyn nyt sen, että seksuaalisuus on pariskunnan oma asia eikä kuulu kenellekään muulle, ellei mukana ole kolmatta osapuolta jota loukataan.
Lopuksi haluaisin esittää kysymyksen vielä kaikille niille, jotka haluavat määrillä toisten elämää.
Uskotteko todella, että meidän Luojallamme ei ole parempaa tekemistä, kuin istua taivaassa ja pitää kirjaa siitä, mitä teemme ja kuinka koskettelemme sukupuolielimiämme?
Minä en oikein usko!
Jt. nuorten seksuaalisuus
3
448
Vastaukset
- Laura
Jt-nuorten mielestä ei ole moraalitonta ottaa suihin tai tehdä sitä käsin. Moraalitonta on viedä asia lähetyssaarnaaja-asennossa loppuun asti
- minä
tunnen fiksumpia jt-nuoria, eipä tuohon voi muuta sanoa.
- jaapa jaa
Sanotaanko että olen nähnyt aika paljon mutta eihän Jehovan lakien ole tarkoitus kuin suojella nuoria huonolta omaltatunnolta, hyväksikäytöltä ym. Jos haluaa harrastaa jotain niin sitä harrastaa, mutta ei siitä silti ole mitään ihmeellistä hyötyä. Loppujen lopuksi aika pientä tässä maailmassa.Jehovan todistajuus on kokonaisuus ei yksi toilailujen keräilysarja.Kaikesta oppii ja sit huomaa 30 v. että olis kannattanu tehdä noonkuin Raamattu sanoo
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6437907Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4512190Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2282092- 1431668
Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511224Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi251205Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule981075Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65829Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.54724Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill6715