Raskaudet

Eikö Debbien raskaus ole jo yliaikainen. Samoin Gennien vatsan seutu on melkein pienentymään päin. Rachel alkaa saavuttaa näitä kahta.

Joskus tuntuu , että kaikki tapahtuu kovin nopeasti, kuten Alician vankilaan meno, näyttelijän vauvaloman vuoksi se kävi äkisti.

Mitenkäs se Katien esttäjän raskaus. Näytti joku aika sitten että ollaan aika pitkällä, ja sitten yks-kaks Katie olikin taas aivan hoikka.

Oulu-syndrooman takia näitä miettii. Toisaalta Emmen kuvaukset menevät zikzakkia.
Kuvauksia on tehty kai etukäteen ja jälkikäteen, miten sattuu. Ainakin säät vaihtuvat kummallisen nopeasti, vuodenajat myös.

Viis logiikasta, saippuaahan tämä onkin.
161503
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Totuus on, että sarjan naisten raskaudet etenevät aivan eri vauhtia.. Debbien ja Gennien raskaudet kulkevat taaksepäin ja on vain ajan kysymys koska Rachel ohittaa heidät. Sarjan tekijät joko pitävät katselijoita aivan toopeina tai sitten eivät vain muuten välitä näistä epäökohdista, joita Emmerdalessa on aivan liikaa. Laatusarjan leimaa tälle on turha yrittää lyödä, ei vielä näillä eväillä.

Äänestä

Mun muistaakseni Debbien raskaus alkoi joskus heti Joulun jälkeen, että pitäisi synnyttää syyskuun lopulla? ja nythän ne elää suomen jaksoissa elokuu -12.
Kesätauon jälkeen synnyttävät.

Äänestä

Debbie ja Genniekin synnyttää lokakuun 16. 2012 siinä livenä esitetyssä 40v. juhlajaksossa jossa on Chas-Dan vihkiäiset ja Carl poistuu sarjasta. Gennien raskautta nopeutettiin isolla mahalla yhtäkkiä.Syksyllä meillä jatketaan elokuunlopun-syyskuun alun tapahtumakäänteillä.

Äänestä

Duodaduoda... Tyypillistähän nuo on saippuasarjoissa, jota ei pidä unohtaa Emmenkään kohdalla. Lapset kasvavat merkillisen nopeata, etenkin teineistä ei aina ota selvää kuka on minkäkin ikäinen.

Muinoin Debbie oli ensin kolmetoista ja sitten ykskaks 16 v kun alkoi Andya viettelemään. Sama juttu nyt Viktorian ja Amyn kanssa, likat vanheni huomattavasti nopeemmassa tahdissa. Vaikka tavan epämääräisesti asioista on puhuttu.

Laatusarja Emme kuitenkin on saippusarjalohkossa. Ei voi kuuna päivänä verrata jenkkiroskaan tai telenoveliin. Käsikirjoitukset ja näyttelijät ovat kuitenkin ylemmällä tasolla, huipulla.

Äänestä

Katieta näyttelevä Sammy on ollut raskaana vain kerran, hän synnytti tytön vuonna 2005. Sen jälkeen hän ei ole odottanut lasta.

Äänestä
  • Niin, hän oli vain 19-vuotias saadessaan lapsen. Hän oli kihloissa mutta erosi kihlatustaan saman vuoden syksyllä. Jotenkin kyllä ihmetyttää että miksei hän ole jo naimisissa ja useamman lapsen äiti.

    Äänestä

  • niinpä niinpä kirjoitti:

    Niin, hän oli vain 19-vuotias saadessaan lapsen. Hän oli kihloissa mutta erosi kihlatustaan saman vuoden syksyllä. Jotenkin kyllä ihmetyttää että miksei hän ole jo naimisissa ja useamman lapsen äiti.

    Samaa olen itsekin ihmetellyt. Liekö ei sitten ole löytänyt itselleen mieluista kumppania tai sitten haluaa pysytellä yhden lapsen äitinä.

    Äänestä

  • niinpä niinpä kirjoitti:

    Niin, hän oli vain 19-vuotias saadessaan lapsen. Hän oli kihloissa mutta erosi kihlatustaan saman vuoden syksyllä. Jotenkin kyllä ihmetyttää että miksei hän ole jo naimisissa ja useamman lapsen äiti.

    "miksei hän ole jo naimisissa ja useamman lapsen äiti"
    Onko tuo joku kriteeri?

    Tunnen (vanhempiakin) naisia, jotka ovat eivät ole koskaan olleet naimisissa eikä ole yhtään lasta. Tunnen myös sellaisen naisen, joka on hankkinut lapsen (siittäjä ei ehkä tiedä tuotoksestaan), mutta elää 'sinkkuna' lapsensa kanssa.

    Äänestä

  • Monen Laisia Naisia kirjoitti:

    "miksei hän ole jo naimisissa ja useamman lapsen äiti"
    Onko tuo joku kriteeri?

    Tunnen (vanhempiakin) naisia, jotka ovat eivät ole koskaan olleet naimisissa eikä ole yhtään lasta. Tunnen myös sellaisen naisen, joka on hankkinut lapsen (siittäjä ei ehkä tiedä tuotoksestaan), mutta elää 'sinkkuna' lapsensa kanssa.

    Ei tietenkään ole mutta hän vain on niin viehättävä.

    Äänestä

  • niinpä niinpä kirjoitti:

    Niin, hän oli vain 19-vuotias saadessaan lapsen. Hän oli kihloissa mutta erosi kihlatustaan saman vuoden syksyllä. Jotenkin kyllä ihmetyttää että miksei hän ole jo naimisissa ja useamman lapsen äiti.

    Mikä ihmisyyden mitta on lasten määrä?
    Minulla ei ole ainuttakaan, ja silti tunnen olevani ihan hyvä ihmiseksi.
    En koskaan ole edes kaivannut lasta.

    Äänestä

  • laps' olen kirjoitti:

    Mikä ihmisyyden mitta on lasten määrä?
    Minulla ei ole ainuttakaan, ja silti tunnen olevani ihan hyvä ihmiseksi.
    En koskaan ole edes kaivannut lasta.

    Ei tietenkään ole mikään ihmisyyden mitta mutta kun yleensähän ajatellaan, että viehättävät ihmiset menevät todennäköisemmin naimisiin ja perustavat perheen kuin vähemmän viehättävät.

    Äänestä

  • niinpä niinpä kirjoitti:

    Niin, hän oli vain 19-vuotias saadessaan lapsen. Hän oli kihloissa mutta erosi kihlatustaan saman vuoden syksyllä. Jotenkin kyllä ihmetyttää että miksei hän ole jo naimisissa ja useamman lapsen äiti.

    Todennäköisesti olisikin, jos ei olisi eronnut. Muistaakseni tuli raskaaksi vahingossa.

    Äänestä

  • niinpä niinpä kirjoitti:

    Niin, hän oli vain 19-vuotias saadessaan lapsen. Hän oli kihloissa mutta erosi kihlatustaan saman vuoden syksyllä. Jotenkin kyllä ihmetyttää että miksei hän ole jo naimisissa ja useamman lapsen äiti.

    Ei sitä tuolla alalla välttämättä kumppania tarvitse. Tienaa paljon enemmän kuin moni pariskunta yhteensä.

    Äänestä

  • niinpä niinpä kirjoitti:

    Niin, hän oli vain 19-vuotias saadessaan lapsen. Hän oli kihloissa mutta erosi kihlatustaan saman vuoden syksyllä. Jotenkin kyllä ihmetyttää että miksei hän ole jo naimisissa ja useamman lapsen äiti.

    On ollut neljä vuotta naimisissa.

    Äänestä

Miksi ihmeessä Katien tai Sammy Winwardin pitäisi tehdä lisää lapsia? Odotetaanko viehättävältä naiselta suurilapsista perhettä vain siksi, että on viehättävä. Kai tuo on jokaisen oma asia montako lasta haluaa. Joillakin on yhdessäkin liikaa, sillä eivät kaikki naiset ole synnynnäisiä emoja. Miksi siis hukata elämä lapsien kasvattamiseen.

Onneksi monet nykynaiset ajattelevat äitiyttä hieman eri silmin kuin vanhempansa, eivätkä noin vain alistu vanhoihin kaavoihin perheenäitinä.

Äänestä
  • En odota mitään sellaista enkä vain siksi, että on viehättävä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ikifani kirjoitti:

Eikö Debbien raskaus ole jo yliaikainen. Samoin Gennien vatsan seutu on melkein pienentymään päin. Rachel alkaa saavuttaa näitä kahta.

Joskus tuntuu , että kaikki tapahtuu kovin nopeasti, kuten Alician vankilaan meno, näyttelijän vauvaloman vuoksi se kävi äkisti.

Mitenkäs se Katien esttäjän raskaus. Näytti joku aika sitten että ollaan aika pitkällä, ja sitten yks-kaks Katie olikin taas aivan hoikka.

Oulu-syndrooman takia näitä miettii. Toisaalta Emmen kuvaukset menevät zikzakkia.
Kuvauksia on tehty kai etukäteen ja jälkikäteen, miten sattuu. Ainakin säät vaihtuvat kummallisen nopeasti, vuodenajat myös.

Viis logiikasta, saippuaahan tämä onkin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu