Perheelliset Vantaalaiset

Vittuuntunut

Vantaalla kusetetaan taas, luvattiin ettei Vantaa-lisään kosketa ja mitä luki tänään hesarissa. Vantaa aikoo ottaa kotihoidon tuosta valtioseuvoston lupaamat 40 euroa ja
sehän ei edes riitä, vaan jos rikotaan lupauksia niin tehdään se kunnolla ja siksi Vantaa ottaa vielä 40 euroa lisää.
Eli minunkin heppoisen laskukaavan mukaa
perheeltämme vähenee 80 euro / kk.

No, kaurapuurohan on maukasta syömistä, mutta siihenkin kypsyy, jos sitä joutuu tällämenoa syömään aamupalasta iltapalaan
korkeintaa lounaalla voi ottaa voinapin päälle.
kyllä menee tiukille eläminen, ja niihän sitä luulisi että se päättyisi tuohon, ehei Vantaa nostaa myöskin Veroprosenttia 17.17%:sta 18,75%:iin.

Tähänhän tarkoittaa sitä että kun ensi vuonna esim. espoolaiset saavat valtioverotuklsessa veronkevennyksen, niin me vantaalaiset maksamme sen hyödyn kunnalle veroprosentin korotuksena.

Eli loppukommenttina Vantaan päättäjät ovat
perseestä tällähaaviin ja nyt kun on Kunnallisvaalit on sinunkin aika käyttää ääntäsi.

Seuraava henkilö on minunmielestäni vastuussa asioitten perseelleen menosta.

Jari Sainio SDP

kaukana Hopealla on : Koko SDP ryhmä


ELI MENE JA ÄÄNESTÄ SAINIO ULOS!

2

139

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Äiti

      Hehän näkyvästi kampanjoivat erityisesti Vantaalla lasten puolesta, ainakin tämänpäiväisen Vantaan Sanomien perusteella.

      • Vittuuntunut

        Ei millään pahalla, mutta lue aikaisempia juttuja äläkä tee arvioita yhden "maksetun" jutun perusteella. Sainio on esim. on julkisesti ollutkoko vantaa-lisän poistamisen puolella ja ilmoittanut vieläpä sitten kun hän syytettiin tästä, että: " jos vantaa lisää ei poisteta, pitää rahat ottaa alkohooli vieroituksesta, vanhuksien palvelusta ja koulutoimesta ".

        Eli mielummin juopoille vieroitus rahaa, kun alkavan elämän hyvinvoinnin turvaaminen.
        jota lapsi ei vielä itse pysty kontroloimaan.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      62
      6067
    2. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      81
      3606
    3. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2731
    4. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      21
      2219
    5. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      40
      2175
    6. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      162
      1853
    7. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      6
      1679
    8. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      85
      1282
    9. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      20
      1246
    10. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      28
      1165
    Aihe