Olen muutamalla Jenkki/Kanadan reissulla ajellut vuokra-autolla. Siellä on sellainen sääntö valoristeyksissä, että punaisen palaessa voi valoista kääntyä oikealle. Kun ensin pysähtyy ja jos on tilaa, niin voi jatkaa ja kääntyä oikealle. Pienen harjoittelun jälkeen homma alkaa sujumaan ja saa taottua asian "takaraivoonsa". Ongelmia tulee vasta kotiin palattua, kun tämä sääntö pitää yrittää pyyhkiä pois mielestään.
Tämä käytäntö vois parantaa Suomessakin liikenteen sujuvuutta ja ilman lisäkustannuksia. Ei tarviis edes niitä "ylimääräisiä" oikealle kääntyvän liikennevaloja viritellä risteyksiin.
Nythän moniin risteyksiin kerääntyy jonoiksi asti oikealle kääntyjiä, vaikka tilaa olis ihan hyvin.
Punaisella valolla oikealle?
11
1183
Vastaukset
- Redness
Suomestakin löytyy sellaisia risteyksiä, että oikealle kääntyville on vain kolmio ja muille valo-ohjaus.
Erittäin hyvä asia, kunhan vaan autoilijat muistaa varoa suojatiellä vihreillä kulkevia.
Samaa logiikkaa voitaisiin käyttää myös stop-merkkeissä, jos se muuten olisi paikan kannalta järkevää.- qwerrtti
Suomessa on käytössä ns. vapaa oikea, jolloin kyseistä suuntaa ei ole valo-ohjattu, vaan se on vähintään korokkeella erotettu suoraan menevästä liikenteestä.
Ja matkan, jolla vapaa-oikealta liitytään valoista tulevaan liikennevirtaan, tulee olla tarpeeksi etäällä. Punaista valoa ei saa Suomessa ohittaa koskaan ! - Redness
qwerrtti kirjoitti:
Suomessa on käytössä ns. vapaa oikea, jolloin kyseistä suuntaa ei ole valo-ohjattu, vaan se on vähintään korokkeella erotettu suoraan menevästä liikenteestä.
Ja matkan, jolla vapaa-oikealta liitytään valoista tulevaan liikennevirtaan, tulee olla tarpeeksi etäällä. Punaista valoa ei saa Suomessa ohittaa koskaan !Näinhän tuo on, mutta toiminnallisuudeltaan liki sama asia.
Joka tapauksessa sujuvuutta parantava juttu. - qwertti
Redness kirjoitti:
Näinhän tuo on, mutta toiminnallisuudeltaan liki sama asia.
Joka tapauksessa sujuvuutta parantava juttu.vaikea kuvitella suomalaisten oppivan ajamaan punaisista oikealle, kun kaksiaukkoinen vihreä nuoli oikeallekin saa torvet soimaan päivittäin.
- Joo.
qwertti kirjoitti:
vaikea kuvitella suomalaisten oppivan ajamaan punaisista oikealle, kun kaksiaukkoinen vihreä nuoli oikeallekin saa torvet soimaan päivittäin.
Vai väitätkö että ollaan keskivertoa tyhmempi kansa?
Ainakaan itselle moinen käytäntö ei ole tuottanut mitään vaikeuksia kun tuollainen on ulkomailla vastaan tullut.
Hiton yleinen ja toimiva käytäntö. - m.k.
Joo. kirjoitti:
Vai väitätkö että ollaan keskivertoa tyhmempi kansa?
Ainakaan itselle moinen käytäntö ei ole tuottanut mitään vaikeuksia kun tuollainen on ulkomailla vastaan tullut.
Hiton yleinen ja toimiva käytäntö.Monikohan punaista päin oikealle kääntyjä antaisi tietä VIHREÄLLÄ samanaikaisesti katua ylittävälle jalankulkijalle tai fillarille, kun nytkään ei väistetä valottomissa suojatieristeyksissä? Eli sääntö toimisi vain kun risteyksessä ei ole suojatietä jolloin suojatieristeyksissä pitäisi kertoa erillisillä kyltillä, ettei sääntö olekaan voimassa. Kylttiviidakko vaan kasvaisi.
- Kri
m.k. kirjoitti:
Monikohan punaista päin oikealle kääntyjä antaisi tietä VIHREÄLLÄ samanaikaisesti katua ylittävälle jalankulkijalle tai fillarille, kun nytkään ei väistetä valottomissa suojatieristeyksissä? Eli sääntö toimisi vain kun risteyksessä ei ole suojatietä jolloin suojatieristeyksissä pitäisi kertoa erillisillä kyltillä, ettei sääntö olekaan voimassa. Kylttiviidakko vaan kasvaisi.
Onhan nytkin monessa valoristeyksessä samaan aikaan suojatielle ja oikealle vihreä valo(?) Sujuuhan se yhteiselo kohtalaisesti nytkin. Säännöthän velvoittavat autoa väistämään/antamaan tilaa suojatiellä olevalle ja sinne juuri astuvalle. Mutta jos on niin arka että jää seisoskelemaan suojatien viereen, niin saa seisoskella aika pitkään ihan rauhassa. Juju on siinä, että pitää selvästi osoittaa aikeensa, että muutkin tietävät.
- Petrus
käy! Suomessa! Sehän olisi vapauksien antamista, ei se käy, valvontaa ja sakotusta vaan lisää!
- Kari
Kansantalouteenkin positiivisesti, logistiikkakustannukset pienenis ym vähäisempiä etuja.
Jos Suomen liikennettä ja liikennejärjestelyjä vertaillaan moniin maihin joissa olen liikkunut ja joissain jopa ajanutkin itse. Niin päällimmäisenä ja harmittavimpana erona tulee mieleen liikenteen yleinen sujuvuus. Suomessa ja varsinkin kun mennään sisämaahan päin, niin tulee hämmästeltyä kuinka vähillä autoilla voidaan "tukkia" suuria alueita!!!!!
Yhtenä esimerkkinä nämä uusitut Shellin huoltamot, pihojen suunnittelun on varmaankin tehnyt joku "ajokortiton viherpipertäjä". Suomessa löytyy monta paikkaa, joissa asuntovaunua vetävällä autolla ei ole mitään asiaa tankin viereen. - Patu33
Minä kun olen seurannut suomalaista valokäyttäytymistä ja huomannut että osa saa ajaa punaisia päin myös suoraan ja kääntyä jopa vasemmlle.
- 330d ja hajis
on käytäntö, että aina vain päin punaisia! Eikä siitä näytä edes sakkoja saavan. Miksi pitäisi erikseen enää tuollaista lailla sallia? No, vaikka edellä mainittu on totta täällä, niin oikeasti olisin ihan sen kannalla, että amerikan systeemi vaan käyttöön täälläkin.... Mutta liikkuvan poliisin jumala sanoi (olikohan aas) että ei suomalaiset sitä oikein osaisi kuitenkaan käyttää.....
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874108Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242911No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452320- 341321
- 10909
- 131885
- 6874
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12822Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124766- 11760