Mulla on useampi lapsi ja olen nyt kolmisen vuotta ollut heidän yksinhuoltajansa. Vanhin on nyt teini-ikäinen ja muut alakoululaisia. Olen heidän kanssaan aika yksin, koska vanhempani kuolivat muutama vuosi sitten ja lasten isä vammautui pahasti samoihin aikoihin. Miehen isä asuu kaukana. Samassa kaupungissa asuu veljeni ja hänen avovaimonsa, jotka ovat lapsettomia. He ovat tunteneet nyt noin kaksi vuotta ja asuvat yhdessä.Veljeni avokki on myös työkyvyttömyyseläkkeellä selkäperäisen ongelman vuoksi, mutta pystyy kyllä elämään suhteellisen normaalia elämää vailla suurempia rajoituksia. Aluksi kaikki sujui hyvin ja tapasimme melko usein.Itse käyn töissä, joka toisinaan on melko vaativaakin ja omien asioiden järjestelyä ja järkeilyä ei aina ehti siellä tehdä. Ja, kun viiden aikoihin kotiudun, niin vastassa ovat lapset läksyineen kotityöt yms. Sellainen järjestelmällinen järkeily jää sitten iltaan, jolloin on edes hetken rauhallista ja ainut oma hetki. Eipä sitä aina jaksa ruveta organisoimaan tulevia päiviä. Olen saanut arvostelua heiltä, miksi saatan melko nopealla aikataululla tilanteen tullessa kysyä heiltä apua. Esim. voiko lapset tulla koulun jälkeen heille, että minun ei tarvitse hakea heitä 20 km takaa, jos on joku pakollinen meno heti töiden jälkeen. Kaikki pitäisi pystyä miettimään etukäteen. Veljeni avokki myös luennoi minulle säännöllisestä rytmistä., miten lapset tulee laittaa ajoissa nukkumaan ja ruokailun tulee olla sännöllistä. Ei ole helppo yhtälö, kun kuitenkin pitää harrastuksiinkin kuskata ja se kuskaaja olen minä. Hän itse toki voi nukkua pitkälle iltapäivään. Sitten kuitenkin apua tuntuu olevan kortilla ja hyvin harvoin heiltä tulee ehdotusta, että jospa lapset tulisivat heille. Ja, heillä ei juuri muuta mielestäni olekaan kuin vapaa-aikaa, Toki tiedän, että minun lapset, minun murheeni, mutta kun he ei vaan tajua, mitä merkitsisi saada tässä tilanteessa välitöntä ja lämmintä tukea eikä arvostelua.
Kun sukalaiset ei ymmärrä, mitä on olla yksin monen lapsen kans.
aika yksin
69348
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 69
Vanhimmat
Yritä saada apua veljeltäsi, kun hän tuntuu oleva sukusi ainut terve tai edes elävä yksilö. Miksi turvaudut veljesi avokkiin, joka ei ole sinulle mitään sukua ja on selkävaivainen? Selkävaivaiset yleens nukkuvat silloin kun kivuiltaan voivat.
Tosiaan sinun lapsesi, sinun murhesi, mutta jos itse olisin tuossa jamassa, veljeni varmasti auttaisi minua, jos joskus apua tarvitsisin. Kovin usein en sentään ilmaiseksi kehtaisi apua pyytää.
Tosin, kun lapsesi ovat jo noinkin isoja, pitäisi jaksamistakin löytyä jo itseltäsikin. Tajuat varmaan, että monet ovat kanssasi samassa tilanteessa. Itse lähdin aamulla töihin klo 7:00 ja palasin kotiin klo 18:00, mutta en kerro tätä kehuakseni tai valittaakseni. Jaa lapsillesi ikätasoisesti kotitöitä, etenkin nyt, kun ei ole kotiläksyjä.
Veljesi avokkeineen on siis ainoa sukulainen. Pidä varasi että et menetä heitäkin. Jos olet liian usein pyytämässä apua, he kyllästyvät ja alkavat karttaa sinua. Tyydy siis siihen että pidätte muuten vain yhteyttä ja seurustelette vähemmän rasittavissa merkeissä, koska sellainenkin yhteydenpito on arvokasta.
Hanki apua muualta. Voit esim hankkia siivojan kotitalousvähennyksen turvin, niin sekin vähentää kiireitäsi. Voit palkata koulutytön tai jonkun tutun lastesi seuraksi lyhyitä pakollisia menoja varten. Vähennä lasten harrastuksia ja ole muuten vaan heidän kanssaan, niin aikataulutettu kuskaaminen vähenee ja elämä rauhottuu. Jätä omatkin harrastukset tässä elämänvaiheessa niin vältät ylimääräiset kiireet. Käytä valmisruokia, niin ruuanlaittoon ei mene aikaa. Opeta lapset kotitöihin. Tapaa ystäviäsi teillä kotona, niin et tarvitse lapsenvahtia ystävien tapaamiseen. Ulkoile ja matkustele yhdessä lasten kanssa niin et tarvitse siihenkään lapsenvahtia. Vastaavia keinoja keksit varmasti lisääkin.
Mietin, että miksi avaajan pitäisi palkata koulutyttö "lastensa seuraksi", kun hänen oma vanhin lapsensa on teini-ikäinen? Eikö olisi parempi maksaa omalle lapselle korvausta pienempien kaitsemisesta näin kesäaikaan?
Et voi kadehtia lapsettomien vapaa- aikaa kun lapsia ei ole mikään pakko tehdä.
Sinä olet halunnut liikaa lapsia ja toiset liikaa vapaa- aikaa. Toisten lapsien hoitaminen voi olla ällöttävää olkoonkin sitten sukulaisia tai ei.
Et ymmärrä lapsettomia ollenkaan Jos joku on halunnut jäädä nimenomaan lapsettomaksi niin ei se halua toisten lapistakaan huolehtia.
Kyllä tietysti olen lapsia halunnut tehdä ja rakastankin heitä yli kaiken. En vain valinnut, että jään heidän kanssaan yksin. Olisinkin niin, että vaan erottiin ja olisi lasten isästä apua, mutta kun vammautui onnettomuudessa pahoin, niin ei hän paljon pysty lasten asioihin osallistumaan. Sitä paitsi, ei kaikkea voi suunnitella etukäteen. Minäkin ajettelin, että 3 lasta meille tulee ja sitten nuorimmat oli kaksoset. Että se siitä suunnittelusta. Ja, ehkä ei pitäisi luennoida asioista, joista ei itsellä ole kokemusta.
Jos yhtään lohduttaa niin kahden huoltajan kolmilapsisessa perheessä ei sen paremmin jaksa iltaisin organisoida tulevia päiviä, vaan aika usein mennään tyylillä tehdään kun deadline on kohdalla ja asia tehtävä on.
Veljesi avovaimoineen ei siis tyystin evää sinulta apua, mutta arvostelevat sinua siitä, että pyydät apua lyhyellä varoitusajalla? Ymmärräthän, että siihen heillä on oikeus ja ihmisillä on omaakin elämää, joten he saattavat tuolloin kieltäytyä antamaan lapsenhoitopalveluja, mikäli ovat jo sopineet muuta.
"Eipä sitä aina jaksa ruveta organisoimaan tulevia päiviä. Olen saanut arvostelua heiltä, miksi saatan melko nopealla aikataululla tilanteen tullessa kysyä heiltä apua."
Jos huomaat, että heillä alkaa olla usein muuta menoa, kun kysyt apua, se on merkki siitä, että he ovat jo väsyneet tilanteeseen.
Minä olen suunnitellut etukäteen elämäni niin etten tarvitse kenenkään apua.
Kyllä pystyy suunnittelemaan etukäteen elämäänsä eikä vaan luottaen hyvään tuuriin.
Voin luennoida asioista joista on kokemusta jo viidenkymmen vuoden takaa.
Silloin kun lapsia tekee niin pitää ottaa huomioon sekin että voi jäädä yksin. Suurin osa parisuhteista kariutuu. Mies lähtee vaikkei vammautuisi.
Et sinä ole yksin kun sinulla on ne lapset mutta ajatteleppa minua kuinka totaalisen yksin olisin jos miehelleni tapahtuisi jotain.
Ihan kaiken suunnittelen etukäteen sillä en voisi elää suunnittelematta. Jos joku menee pieleen niin olen valmis kantamaan taakkani ihan itse.
Miehelläni voi olla kuukaudenkin ulkomaan työpesti ja olen totaalisen yksin.
Ihminen joka ei ole koskaan ollut yksin niin ei tiedä mitä se on. Voin luennoida aiheesta josta minulla on omakohtaista kokemusta olla totaalisen yksin. Se kasvattaa henkisesti niin paljon ettei kukaan voi kuvitellakkaan. Ei ole enään läheisriippuvainen eikä minkään maan riippuvainen. Tuli mitä tahansa vastoinkäymisiä niin selviää niistä ja helpoimmalla kun kukaan muu. Oppii hakemaan itsestään kaikki voimavarat eikä aina tukeutumaan toisiin. Toisiin ihmisiin aina tukeutuvat ovat kaikkein heikompia yksilöitä.
ei ole sukulaisista apua. Tuntuvat vain karttelevan, että ei tartte edes ehdottaa apua. Täysin yksin olen lasten kanssa ja on siinä välillä sumplimista. Ei ole edes ketään, jota kutsua lasten synttäreille.
Ihmiset ovat työttöminä tai jos ei niin pitää säästää työttömyyden varalle.
Kaikki kutsut tietävät rahanmenoa. Ihmiset karttelevat sen takia kun ei ole rahaa.
Olemme työttöminä/ lomautettuina ja kolmet kutsut ovat jo tulleet. Meiltä lähtisi asunto alta pois jollei olla älyttömän tarkkoina rahan kanssa. Ruuasta emme toki halua tinkiä viimeinen keino se olisikin.
Minä en aio rasittaa sukulaisiani jollain merkkipäivilläni vaan olen kotoa pois.
Kotipalvelu on olemassa perheille,en tiedä kenelle perheille?Väliaikaiseksi avuksi.J
a Mannerheiminlastensuojelu lastenhoitoon tunti 8.20e.
Parempi olla pyytämättä sukulaisia ja ystäviä avuksi. Jokaisella on omia kiireitä ja vieraitten lasten hoitaminen on vaikeaa. Pyytelemällä voit vain menettää sukulaiset ja ystävät. Tuo kotipalveluasia olisi hyvä selvittää, yksinhuoltajaperheille on saatavissa yhteiskunnalta apua.
Kutsu lasten synttäreille lasten koulu- ja päiväkotikavereita.
Meillä oli joskus tukiperhe josta oli todella paljon apua!
Kiitos hyvistä ja asiallisista neuvoista. Teki hyvää saada rehellistä palautetta, kun joskus alkaa heikkona hetkenä itseään surkuttelemaan. Tilanteessa painaa vielä suru vanhempien kuolemasta ja erosta. Kuitenkin tässä nykymaailmassa joskus ihmetyttää tämä ihmisten "kylmyys" ja se, että enää ei sellaista yhteisöllisyyttä löydy edes oman suvun piiristä. Itse haluan lapsille välittää sitä viestiä, että pysyisivät läheisinä toisilleen vielä aikuisinakin ja pitäisivät yhteyttä.
Ei sukulaiset lapsia kaipaa, kuin korkeintaan suvun häissä, ristiäisissä ja hautajaisissa rekvisiitaksi. Eihän perhejuhla ole mitään ilman lapsia. Muuten sitä ollaan ihan yksin, täällä myös totaali-yh kahdelle. Sehän se oliskin kauheaa, että joutuisi omia lähisukulapsiaan ilmaiseksi "hoitamaan". Vaikka ei nyt esim. 4. luokkalainen mitään kummempaa vaipanvaihtoa tarvitse, sukulaistensa seuraa sen ikäinen kyllä tarvitsisi. Sitten toisaalta on ainainen itku ja surku, että kun ei niitä lapsia saa nähdä tarpeeksi :D. Voisi muistaa semmoisenkin, että lapsettoman ihmisen perivät tämän vanhemmat, sisarukset tai SISARUSTEN LAPSET tässä järjestyksessä sen mukaan, ketä on elossa. Todennäköisimmin elossa ovat ne sisarusten lapset ;). Tietysti lapseton ihminen voi sulkea ne sisarustensa kauheat "vieraat" lapset pois tekemällä testamentin vaikka jonkun kissanhoitolaitoksen hyväksi.
Itselläni ei ole sukulaisia, jotka ei 1-2 kertaa vuodessa hoitaisi lapsiani. Mielestäni ei ole kovin "mukavaa" pitää ketään vakituisena ilmaisena lapsenhoitajana, vaan on hyvä vaihdella tyyliin: tämä sukulainen hoiti viime vuonna lastani, tänä vuonna kysyn joltain toiselta sukulaiselta apua.
Itse näemme sukulaislapsia tarpeeksi, menemällä heille kylään tai kutsumalla kylään sukulaisperheitä lapsineen. Nämä totaali-yh:iden maailmankuva on jotenkin erilainen kuin muiden. Koska he ovat yksinhuoltajia, heillä on muka oikeus kaikkien ihmisten ja etenkin sukulaistensa hyväksikäyttöön. Nauttikaa rakkaiden lastenne seurasta itse. Ei heidän oikeasti tarvitse olla kymmeniä kertoja vuodessa isovanhemmilla.
Pyysin siskoani, jolla on paljon lapsenlapsia, kirjaamaan ylös yhden marisijalapsensa lasten vierailut. Marisija ei ole yh, vaan hänellä on yhteishuoltajuus. toukokuun alkuun mennessä marisijan lapset olivat olleet siskollani 9 viikonloppua eli melkein kaikki ne viikonloput, joita lapset eivät olleet isällään! Marinan aihehan tällä lapsella oli se, että mummo ei hoida hänen lapsiaan riittävän usein.
Juuri tuo pelkkä läsnä olo olisikin niin tärkeää. Tosiaan, ovat minullakin niin isoja, 14, 12, ja 7 v kaksoset, että eivät sinänsä mitään hoitoa kaipaa, mutta läsnä olevaa aikuista. Toki minä olen läsnä silloin, kun olen paikalla, mutta ainapa en ole. Työt vaatii läsnäoloa muualla ja pakko niitä vaan on tehdä, kun on se ainut aikuinen, joka sen rahan perheeseen tuo. Periaatteessa ihmiset täälläkin on jotenkin ihan pöyristyneitä, kun ottaa esille tälläisen asian. Eihän läsnäoloa saa vaatia, ei saa velvoittaa välittämään.Miksi nykyajan lapsilla on niin paha olo, sitä vaan aina ihmetlellään, mutta mitään ei olla valmiita uhraamaan omasta mukavasta elämästä ja vapaa-ajasta. Se on niin suhteellista tuo vapaa aikakin. Niillä, joilla sitä on paljon, niin pitää mielestäni kynsin ja hampain siitä kiinni. Ja, niillä joilla sitä omaa aikaa ei ole, niin osaavat kyllä arvostaa sitä pientäkin vapaata hetkeä. Jos meitä lapsellisia aina arvostellaan, että itsepä teitte lapset, oma on vikanne, niin kyllä lapsettomiakin voinemme hieman palauttaa, sillä, että voisiko sitä, joskus katsoa peiliin ja miettiä, että voisi sitä aikaansa uhrata jollekin muksulle, joka sitä tarvitsisi. Ehkä se tosiaan joskus sitten tulevaisuudessa tulee takaisin, vaikka ihan niin, että joku voipi poikeata siellä vanhainkodissa joskus katsomassa.
Ihmisten ajankäyttötavat poikkeavat toisistaan. En itsekään pidä siitä, että lyhyellä varoitusajalla vaaditaan osallistumaan johonkin. Serkkuni perhe taas elää niin hetkessä, että harvoin tietävät, mitä huomenna tapahtuu.
Kirjoituksessa ihmettelen sitä, että miksi avokista puhutaan niin paljon. Ei minusta veljen kumppanilla ole velvolisuutta hoitaa lapsia. Toisaalta avokin luennointi kuulostaa tosi tunkeilevalta. En edes sisarukselle ryhtyisi jakamaan tuollaista opetusta.
Kahdenlapsen totaali yh:na olen oppinut että aikataulut ja organisoiti on paras tapa helpottaa arjen sujumista.
En ole joutunut kysymään viimeisen 5vuoden aikana kuin 2 apua lyhyellä varotusajalla ja minulle varoaika on lyhyt kun kysyn alle viikon päähän hoitoapua.
Ymmärrän hyvin että lapsettomilla on omat menonsa ja en todellakaan odota saavani apua samallepäivälle suklulaisilta joilla on oikeasti se omakin elämä, harrastukset ja järjestetyt asiat!
Lapsettomilla suklulaisilla on ja saa olla omat menonsa :D. MUTTA - kun he valittavat sitten kun eivät ikinä näe näitä samoja lapsia. Etenkin jos puhutaan kouluikäisistä, jotka osaavat yksin kulkea/toimia, voisi joskus tavata sitten jos kerran se kiinnostaa. Eikä tarvii ajatella sitä "ilmaisena hoitoapuna", huoh. Itse olen törmännyt sellaiseen, että lapsettomat sukulaiset ja kaverit ovatkin olleet tahtomattaan lapsettomia ja siten katkeria meille, joilla on useita lapsia. Katkeruus selittää monesti ihmisten toimintaa.
Jännä juttu,miten te itsekkäät yh:t käännätte asian aina lapsettomien syyksi.
Te oletatte AINA saavanne kaiken avun ja tuen sormia napsauttamalla.Käytätte tässä vielä lapsianne,heidän avulla syyllistätte kaikki sukulaiset ja tuttavat ja samalla velvoitatte heidät auttamaan teitä,koska teillä on niin vaikeaa.
Entäs jos teiltä pyydetään apua,vaikkapa se "katkeroitunut" lapseton tuttava/pariskunta?Ei puhettakaan että teiltä heruisi apua missään oloissa mihinkään asiaan.Sen sijaan te suututte,ja alatte sättimään avuntarvitsijaa itsekkääksi ja ahneeksi ihmiseksi,joka yrittää hyväksikäyttää teitä.
Olisitko pyydellyt liikaa apua tai odottanut että sukulaises hoitaa lapses kun eivät uskalla edes kylään kysyä (vai olisko sinussa itsessä vikaa)?
Meillä kun käydään kylässä ja me käydään kylässä eikä kukaan sukulainen ole valittanut ettei näe lapsiani tarpeekis. Mutta eipä sukulaiset lapsiani hoidakkaan kun todella harvoin (ehkä siis pari-kolme kertaa vuosi pyydän hoitoapua ja en aina samalta ihmiseltä)..
Ei ole ainakaan omalle kohdalle sattunut katkeria lapsettomia, ei suvussa eikä ystävissä vaikka suurin osa onkin lapsetonta sakkia :)
"MUTTA - kun he valittavat sitten kun eivät ikinä näe näitä samoja lapsia."
Tarkoittaako tämä sitä mitä luulen, että sinä otat yhteyttä sukulaisiisi VAIN silloin kun tarvitset heiltä jotain, kuten lapsenhoitoapua? Tosiaan katkeruus selittää monesti mm. monilapsisten ihmisten toimintaa.
Jos haluat pitää sukulaiset ja ystävät, älä pyydä heiltä apua. Muillakin on kiireitä ja omia avuntarpeita ja suunnitelmia, joita ei välttämättä ulkopuolinen huomaa. Ylimääräinen avunpyyntö sekottaa aina elämää. Entä miten itse reagoit, kun joku pyytää sinua vahtimaan lapsiaan? Teetkö sen mielelläsi?
Olen kasvattanut kolme lasta ison läheisen suvun keskellä pyytämättä ketään kertaakaan lastenvahdiksi. Meillä oli lapset aina mukana joka paikassa. Mummulat käytiin kaikki yhdessä myös, ja taloustöihin osallistuen, ettei mummuille tulisi ylimääräistä vaivaa.
On raskasta olla yksin ja ratkaista arjen pulmat yksin. Siihen tarvitset sukulaisilta henkistä tukea ja neuvottelukumppania, joten pidä heidät sellaisina.
Ehkä tosiaan se on se raskain osuus yksinhuotajuudessa, se henkinen puoli. Hieman väärä käsitys on välittynyt ehkä tästä tekstistä. En suinkaan tapaa heitä vain, että hoitaisivat lapsiani. Olen monesti pyydelllyt kylään muutenkin, mutta yhteydenotto on melko ykspuolista. Kyllä se muuttaa ihmistä, tälläiset tapahtumat kuin itselleni on tullut vastaan. Tulee kummasti ymmärrystä lisää ja huomaa, mikä todella on tärkeää elämässä, kun menettää tarpeeksi paljon. Minun lapsillani ei ole tervettä isää, ei isovanhempia. Ehkä siksi tavallaan siitä huolesta kumpuaa se minun suuttumus, että miksi veljeni ja hänen avovaimonsa eivät huomaa tätä asiaa. Nuorempi poikani ( 7.v) itki juuri hiljan, että miksi ukki kuoli ja isäkin varmaan kuolee pian. He kaipaisivat ihmisiä ympärilleen. Ei heille riitä, että joku siellä puhelimen päässä sanoo, että kuule, kyllä sä pärjäät ja antaa sitä henkistä tukea olematta fyysiseti läsnä. Ja teille, jotka jaksaa puuttua yhden kirjaimen virheeseen, en juuri jaksa ajatusta antaa.
On se hienoa,että kaltaisesi yh-hylkiö kaikesta valittamisestaan huolimatta jaksaa olla tuollainen marttyyri.
Kun nyt kerran niin kovin hyökkäät, niin selvennätkö vähän omaa elämantilannettasi. Siis, miltä pohjalta sä kommentoit näin?
Mitä tai ketä on SUKALAISET?
just
Toi tekee virheitä joka nikillään :)
Avauksen innoittamana taidan pyytää sukulaisnaista, joka on yhden lapsen yh, pesemään viikonloppuna mattojamme kanssani. Mieheni voi viedä sillä aikaa tämän yh:n lapsen näytille muulle suvulle.
Yh saa liikuntaa ja vaihtelua, kun ei tarvitse aina olla lapsensa kanssa ja minä saisin tarvitsemaani apua. MUTTA olen melko varma, että häneltä ei taida apua herua, vaikka itselläni on nyt selkä vähän huonossa jamassa ja apu olisi nyt todella tarpeen.
Silloin kun itse apua tarvitsee nii ei varmasti sitä saa.
Lapsi ei ole näyttelyesine.
Ei se esineellistä lasta, että hänet vie tutustumaan sukuunsa! Se on nimittäin sitä verkostumista, jota ne typerimmät kommentoijat eivät taida ymmärtää.
Juu, ei lähtenyt yyhoomme fyysiseen työhön, vaikka sää eilen oli mitä parhain. Lapsikin olisi sukuvierailun ohella saanut mukavan reissun paikallismarkkinoille, jossa olisi ollut tarjolla ilmapalloja, muikkuja, vohveleita ja makkaraa. Sääli.
Eiköhän se ole äidin asia tutustuttaa lapsi niihin ihmisiin joihin haluaa. Ei todellakaan keneen tahansa. Eikä pidä verkostoitua ihmisten kanssa joita ei voi sietää, mutta on liian kohtelias sanomaan sitä suoraan.
Harmi, jos sinun lähisukulaisesi ovat noin sietämättömiä? Mutta jos ei halua tutustuttaa lasta ikiomaan sukuunsa, niin ei myöskään pidä vaatia suvulta mitään.
Näyttää siltä, että myös meidän yyhoomme on mieluummin yksin ja ruikuttaa netissä kuin verkostoituisi antamalla itsekin joskus pienen panoksensa talkoohengessä, eikä olisi vain apua vastaanottavaisella puolella - aina.
Itse vedin sen johtopäätöksen, että hän on yksinkertaisesti joko liian laiska tai muuten niin pahasti traumatisoitunut, että ennemmin erakoituu, kuin ajattelisi edes joskus oikeasti lapsensa parasta. Yksinhuoltajuus voi tehdä ihmisestä äärimmäisen omistushaluisen lastaan kohtaan ja se jos mikä on lapsen esineellistämistä. .
Mistä sinä tiedät pidetäänkö teistä? En minä tosiaan pidä kaikista sukulaisistani ja ihan vapaaehtoisesti en itseäni ja lapsiani kiusaa heidän läsnäolollaan. Toisista sukulaisista sitten pidän paljon ja heidän kanssaan olemme yhteyksissä ja tekemisissä.
Mistä sinä tiedät tämän yyhoon (tarkoitit varmaan yh:n) verkostoitumiset ja erakoitumiset??? Hänellä on todennäköisesti ystäviä, kavereita ja hyvänpäivän tuttuja, joita sinä et tunne. Ei monetkaan aikuiset ihmiset vietä koko ajan aikaa sukulaistensa kanssa. En myöskään yhtään ihmettele, ettei hän halua sinun kanssasi viettää aikaa. Asenteesi häntä kohtaan paistaa sinusta luultavasti läpi.
Millä lailla hän on mielestäsi omistushaluinen lastaan kohtaan? Juurihan vihjailit että hän haluaa lapsensa hoitoon aina? Menee hieman ristiriitaiseksi. Lapset eivät ole mitään yleistä omaisuutta suvun kesken, jota pallotellaan paikasta toiseen. Huoltaja tai huoltajat päättävät kenen kanssa haluavat lapsensa olevan tekemisissä. Monesti vanhemmilla on erittäin hyvät syyt kieltää joidenkin sukulaisten tapaaminen. Eräs sukulaiseni ei esimerkiksi millään tajunnut, että minun ja entisen mieheni haukkuminen, joka kerta kun kävin kylässä (ihan kutsuttuna), ei ole hyvää käytöstä. Toinen sukulaiseni ryyppäsi lähes joka viikonloppu, ja soitteli yöllä humalassa minulle, kun olin nukkumassa. En jaksanut.. Ehkä teidänkin suvussa ihmiset ovat niin väsyttäviä ja huonokäytöksisiä, ettei lapsen tapaamiset ole oikeasti hyvä asia. Äiti ja isä kuitenkin päättävät tuosta asiasta, ja siihen on totuttava.
Kumma että hän kyselee minua kuitenkin lapsenpiiaksi, kun omat tarpeet eli biletysvaihe perjantai-iltana iskee päälle? :O
Miksi hän ei halua, että hänen lapselleen keksitään kivaa tekemistä, sillä aikaa kun hän auttaisi minua mattopyykillä, Siksi, että ei vain viitsi tehdä mitään vastavuoroisesti. Isää lapsella ei ole ja yyhoon oma suku on kunnollisempaa väkeä kuin hän itse. Ehkä se on syynä, ettei hän halua näyttää lapselleen, miten muissa kodeissa eletään.
Ehkä syynä on se, että te pidätte itseänne parempana väkenä, ja se paistaa läpi?
Sinä voit kieltäytyä, ja parempi olisikin.
Miten se "paistaa läpi"? Siis sitenkö, että olemme tavallisia ihmisä, olemme palkkatyössä, kasvatamme lapsemme, koulutamme heidät ja asumme tavallisessa pitkään kestäneessa parisuhteessa omassa talossamme? Tälläisiä ihmisiä suurin osa suomalaisista on, joten herää!
Tosiaan, meidän olisi parempi kieltäytyä, se on aivan totta, mutta siitäkään ei hyvää seuraisi. Onhan se nähty tästä vinkumisesta, jota avauksessakin on.
Sinun asenteesi kirjoittaessasi tuntemattomille ihmisille on ollut hyvin selvä. Te olette se normaali perhe, yyhoo laiska, traumatisoitunut, erakoitunut ja omistushaluinen. Kun asenteenne sukulaista kohtaan on tuollainen, on sitä varmasti hyvin hankala pitää piilossa ja teeskennellä olevansa lapsellekaan hyvää seuraa. Itse en antanut sukulaiseni haukkua ex-puolisoani, koska vanhemman halveksiminen on todella loukkaavaa lasta kohtaan.
Pelkäätkö sinä toisen vinguntaa niin paljon, ettet uskalla kieltäytyä, asiasta jota inhoat?
En inhoa lapesen hoitamista, vaikkakin soisi edes joskus, että hoitotarve tulisi edes joskus lapsilähtöisesti (Ei vain silloin kun äidin menojalka vipattaa). Kun lapsella olisi ollut tiedossa mukavaa viihdykettä ja äidillä ei niin mukavaa eli olla apuna ihan oikeassa työssä, niin silloin ei käykään. :D
En pelkää vinkumista, sillä sitähän ei ole ollenkaan pakko edes kuunnella. :)
Kirjoitin, että täällä vinkumista tulvii kyllä luettavaksi asti, koska yyhoot eivät sentään ole niin tyhmiä, että vinkuisivat kenellekään suoraan. Täällä vinkutaan sitä vertaistukea useassa avauksessa. Tämäkin avaus on turhaakin turhempi. Veli on osansa valinnut tai hänelle kohtalo sen määrännyt, samoin veljen siskolle.
Miksi et sano suoraan? Syytät lisäksi aloittajaa vinkujaksi, vaikka teet sitä samaa haukkumista ihan itse.
Koska tämän yyhoon tapaan en ehken tätä lasta ajatellen halua olla niin tyhmä, että katkaisisin välit ihan kokonaan. Jokainen vinkuja voisi kuitenkin ajatella onko itse ollut koskaan antavalla puolella.
Mitä tämä avaaja on tehnyt veljensä ja hänen avovaimonsa eteen? Onko käynyt ikinä pesemässä heillä ikkunoita tai mattoja? Leikkaako tämä hänen teini-ikäisensä enonsa luona "hoidossa" olessaan koskaan nurmikkoa?
Taas sanoit tyhmäksi. Voi hyvä luoja. Ihan oikeasti voit olla rehellinen loukkaamatta ketään. Tai ainakin yleensä ihmiset kykenevät sellaiseen. En oikeasti usko, että olet hyvää seuraa lapselle, jos mielipiteesi äidistä ovat tuollaisia. Yksinhuoltajan elämä on muutenkin raskaampaa, kuin parisuhteessa olevan, ettei siinä seläntakana puhuvia sukulaisia tarvita.
Tuo yh tekisi oikein, jos ei enää pyytäisi teiltä apua, vaan hankkisi lastenhoitoapunsa muualta. Nyt hän luullee, että haluatte auttaa häntä koko ajan. Joku päivä hän saattaa kuulla vahingoissa mitä mieltä hänestä ollaan oikeasti, ja tehdä omat päätelmät siitä oletteko hyvää seuraa lapselle.
Tsemppiä ja tuulta purjeisiin. Itse hoitelen tässä 5 lasta vaimoni kuoltua. koitan rakentaa taloa siinä sivussa ja töitäkin tarttis tehtä. Kyllä ne lapsoset apuja antaa ku sanot että voipi tulla nälkä muuten. Kyllä ne sen huomaa parin päivän päästä kun nälkä iskeytyy. Ihan itse tulevat kysymään että voiko auttaa että iskä pääsis keittiöön välillä.
On noitakin ihme sissejä ja he valittavat kaikkein vähiten.
Terve. No, sitten on meillä aika samanlainen tilanne ja kiitos kannustuksesta. Vertaistuki on ihan sitä parasta tukea. :) Talo se on meilläkin kesken ja tosiaan sitä myös rakentelen valmiiksi pikkuhiljaa. Näille kaikille muille, jotka niin kovin tietäväisesti esittävät teräviä mielipiteitä, niin ei aina kannattaisi. Mä en olisi tässä, jos niin kovin heikko yksilö olisin. Kun itse hautaatte vanhempanne, menette eron läpi ja sen, että jäätte yksin, kun mies vammautuu peruuttamattomasti. Ja jäätte vielä samaan aikaan työttömäksi. Sitten mietitte, että mitenkäs tästä selvitään taloudellisesti, uusi talo ja velat niskas. Kaikki tämä samaan aikaan päällekäin. Niinpä vaan on selvitty. On yhä talo ja valmistuu kyllä ja on hankittu vakivirka. Lapset voi kohtalaisesti. Ja sanoisin kyllä, että ihminen, jolla yleensäkin on lapsia, ei koskaan voi olla niin itsekäs kuin on ihminen, joka elää vain itselleen ja huolehtii vain omista tarpeistaan.
Ei ketään voi velvoittaa välittämään jos se ihminen ei kerran itse halua.
Ihmetyttää, eikö sulla ole ystäviä? Eikö lapsilla ole kavereita ja kavereilla vanhempia? Yleensä sitä ihminen matkan varrella verkostoituu ja muodostaa niitä bäkkuppeja itselleen ja perheelleen.
Veljesi avovaimoineen on tehnyt ilmeisen tietoisen valinnan pysyä lapsettomana, ainakin toistaiseksi. Ihme että suostuvat ottamaan lapsiasi ollenkaan, eivät kaikki välttämättä suostuisi. Valitukset ja palaute tosiaan kertovat että ovat sinuun ja lapsiisi kohtalaisen uuvahtaneita, ja toivoisivat selkeää hajurakoa. Ehkä heillä jopa on tosiaan muutakin elämää kuin sinä ja lapsesi?
Jaksamisia. Yritä nyt etsiä itsellesi muitakin aikuisia ihmissuhteita, ettet pilaa veljesi elämää ihan lopullisesti.
Niin, oletko ottanut huomioon että myös tämä veljesi on menettänyt vanhempansa ja voi viettää myös suruaikaa? Ja sinä vain marmatat lastenhoidosta.
Ja se lapsettomuus voi olla myös tahatonta, ja näinollen myös aika arka paikka.
Toki olet heidät jo kerinnyt itsekkäiksi haukkua ja sitten ihmettelet kun eivät hoida sinun mukuloita....Just.
Yyhoo ei yleensä pysty muuhun kuin ajattelemaan omaa napaa. Se tulee jatkumaan läpi elämän, vielä kun lapsi on lähtenyt pesästä.
Tässä se asenne, miksei sinun kanssa haluta olla tekemisissä.
Minulla on iso suku, johon kiinteät välit ja vähän turhankin laaja ystäväpiiri, joten meni arvauksesi sinulta ihan huti. :D
Haukutteko te koko suku yksinhuoltajia.
Kyllä olen sen huomioinut. Tunnen kyllä veljeni ja sanoisin, että syy on enemmän siinä, että kun on 40 vuotta elänyt aika lailla itselleen, niin tietysti lastenhoito tuntuu rasittavalta. Niin tuntui koirakin, kun ottivat. Tämän ikäisiä nyt ei juuri tarvitse omasta mielestäni hoitaa. Riittää, kun viiitsii vaan olla jossain lähettyvillä,, jos sattuu asiaa tulemaan. Mutta kun.. Eivät he ymmärrä tämän asian tärkeyttä, siis vaikka vain sitä läsnäoloa lapsille. Veljeni on myös usean lapseni kummi. Mutta eniten ihmetyttää tämä ihmisten asenne. Muutamia hienoja kommenteja olen saanut ja en tosiaan tarkoita niitä, jotka ovat myödänneet omia mielipiteitäni. Joistain kommenteista vain paistaa läpi asian ytimen ymmärtäminen.Omalta osaltani lopetan keskustelun tähän.
Ei me seuraamme hiljaa vierestä, mutta ajattelemista ei ole kielletty. Sille et mahda mitään. :)
Hyvä, juu tarvitaan.
Ettekö te, aikuiset ihmiset voisi olla rehellisiä itsellenne. Se halveksimanne yh, voi luulla, että hänestä pidetään. Olisiko teistä mukavaa, jos huomaisitte kymmenen vuoden päästä olleenne pelkkä rasite muille ihmisille. Olkaa rehellisiä ja myöntäkää omat heikkoutenne. Niin voitte parhaiten auttaa itseänne. Antakaa sukulaisellenne mahdollisuus löytää välittäviä ihmisiä itsensä ja lapsensa ympärille. En usko, että elämä toisten valheessa on hyödyksi :)
Et ole sitten koskaan ajatellut, että koska veljesi on lapseton, hän on voinut surra kovemmin kuin Sinä vanhempiensa menetystä? Miehet eivät suruaan näytä, mutta kyllä he silti tuntevat samoja tunteita kuin naiset.
Että mitä, surevatko sinusta lapsettomat jotenkin syvemmin tai "jalommin" vanhempiensa menetystä?? Haha, anna mun nauraa. Kyllä lapsia hankkineet tuntevat silti ihan samoja tunteita kuin lapsettomatkin omia vanhempiaan kohtaan. Tosin kun itsellä on pieniä lapsia, ei voi velloa ja rypeä siinä surussa, kun on vähän muutakin tekemistä.
Ymmärrän ettet ymmärrä. Lapselliselle ihmiselle lapset menevät ohi kaiken muun. Mutta kun ihmisellä ei ole omia lapsia, vanhemmat ovat ainoat läheiset verisukulaiset sisarusten lisäksi. Auttoiko tämä rautalanka yhtään?
Ei se rakkaus vähene, vaikka sitä antaa lapsille. Ei puolisoakaan rakasta vähemmän kun saa lapsia.
Eli et ymmärtänyt, seeeevä.
Haha, et sinäkään ihan ymmärtänyt. Meinaat, että jos on lapsia, niin se estää suremasta mitään asioita elämässä :D. Ei se mene niin. Ihminen toimii samalla tavalla kuin lapsetonkin ihminen, MUTTA hänellä on lisäksi koko ajan vastuullaan ne lapset. Lapsettomat on siihen verrattuina kuin perhoset kedolla. Murheena on korkeintaan kynsien lakkaaminen kerran viikossa.
Eihän se toki estä suremasta. Itsekin olen vanhempani menettänyt, mutta lapset pakottavat jatkamaan eteenpäin. Toisin on ystävälläni, jonka äiti tekee kuolemaa ja jolle äiti on ollut ainoa läheinen. Hänellä on selvästi nyt erittäin raskasta, koska ei ole perhettä tukena. Mutta minä tajuan, ettet tajua. Sinä katselet maailmaa laput silmilläsi, kuin työhevoset. Et pysty vilkaisemaan sivulle.
Vastuu suhteen luomisesta sukulaislapseen ei ole sen lapsen vanhemmilla pelkästään (eikä varsinkaan lapsella), vaan myös näillä aikuisilla sukulaisilla. Jos ei siihen lapseen mitään kiinnostusta ole, ei ole myöskään lapsella kiinnostusta aikuistuttuaan. Ts. JOS haluaa jonkunlaisen suhteen sukulaislapseensa, niin sitä on pakko tavata joskus ;). Jos ei, niin viimeistään teini-iässä lapsen muistista katoaa koko ihminen. Mission accomplished! Saavatpahan sitten vanheta ja kuolla pois rauhassa ilman häiritseviä sukulaisia.
Suomi on varmaan ei-perhekeskeisin maa, jossa lähimmäisen rakkaus on kuollut täysin. Täällä ei uskalla mennä edes perheenä ravintolaan syömään kun heti lapsettomat katsoo pahasti jos joku lapsi vaan sattuu häiritsemään heitä! Tämä johtuu siitä, että meillä katsotaan valtion velvollisuudeksi hoitaa lapset ja vanhukset ja tämän vuoksi sukulaiset eivät auta enää toisiaan! Monessa muussa kulttuurissa on aivan normaalia auttaa lähimmäisiään, mutta Suomessa kaikki ajattelevat vain itsekkäästi "minä minä", mihin tämä maa on oikein menossa? Tutkimusten mukaan tämä on yksi keskeinen syy suomalaisten masennukseen, monessa muussa köyhemmässä maassa masennusta ja muita yksinäisyyden lieveilmiöitä ei ole juuri!
Millä. Tavalla miehesi vammautui. Etkai eronnut vammaisesta miehestä sen takia kun hän on vammainen???
Missä tuossa niin luki?
Sinulle ... - niin kauan kuin ihmisellä on omat vanhemmat elossa, hän on lapsi tietyllä tasolla. Lapsettomilla ihmisillä tämä jää "päälle", koska heillä ei ole luonnollista jatkumoa elämän kiertokulussa eli omia jälkeläisiä. Onhan se surullista, mutta ei kukaan perheellinen voi sille mitään, että toiset eivät vaan löydä kumppania eivätkä pysty perustamaan perhettä. Itselläni on monia kauniita ja fiksuja tyttökavereita, joilla ei vaan perhettä ole siunaantunut, ja nyt ollaan jo lähempänä 50 ja se on myöhäistä :(.
Kyllä elämästä selviää. Itse jäin kahden lapsen yksinhuoltajaksi kun lapset olivat alle kaksivuotiaita kumpikin. Heidän isänsä kuoli. apua sain kunnan kodinhoitajalta kerran viikossa. Vaikeata oli,, mutta sain sentään joskus jonkun koulutytön katsomaan pariksi tunniksi että pääsin asioille tai kauppaan yksin. ette te tiedä mistä nyt puhutaan. minulla ei ollut sukua apunani. lasten isän vanhemmat elivät, mutta olivat ikääntyneitä. En ollut edes leski eli ei lesken eläkettä.
Ihme taistelu taas tämänkin ketjun puolivälissä. Joku pässi taas vetämässä mutkia suoraksi toisten puolesta. Näitähän riittää.