Pekkarinen syytti hallitusta siitä, ettei se ole saanut aikaiseksi yhtään konkreettista ratkaisua päästöjen vähentämiseksi. Sen sijaan päästöt energiantuotannossa ovat hänen mukaansa kasvaneet, kun kivihiili on muuttunut houkuttelevammaksi kuin turve tai puu.
PEKKARINEN VETI VILLE NIINISTÖN
KÖLIN ALTA
1098
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Aivan päin peetä hallituksen energia asiat.
Miksei oteta ammattimiehiä sorvaamaan kylmänmaan energia asioista ?
Meillä on kivihiilen korviketta vaikka kuin.
esim: puuta kasvaa paljon yli tarpeen, samoin turvetta vaikka kuin.
Vasta puolet turpeen kasvusta otetaan energiaksi, ym käyttöön.
Vesivoiman entraaminen kuin olisi maailman pahin asia.
-vuotos
-kollaja
-sierilä
-jne
Jopa 500 MWh olisi säätösähköön lisää, tietyissä käytännöissä.
500MWh vastaa öljynä jokatunti 50 000 litraa.
(Säiliörekka perävaunuineen n. 40 000 litraa).
MEILLÄ NÄKÖJÄÄN VIELÄ VARA HAASKATA ulkomaan energia ostoihin.
Sähköä ostetaan joka ainut hetki n 20 -30 % sähköntarpeesta.
Kunhan uusi ydinvoimala tulee 18000 MWh tehollaan, se helpottaa vähän.
Toiset vast. laitokset vanhenee "tarttis jotain tehdä"
Halonen ei maksa veroja.
Jos esim. Tenosta saisi sähköä 4 miljoonalla € vuodesa, niin häviävä lohisaalis voitaisiin maksaa kalastajille suoraa rahana niin että jokainen saisi ostaa kalat suoraan kaupan pakestealtaasta eikä tarvisi edes pyynnin vaivaa nähä. Jos tenosta jää saamata 20000 kg lohta voimaloiden vuoksi niin jokaisesta kg jos maksaa 9 euroa kalamiehelle(hinta sodankylän osuuskaupassa) niin tämä maksaa vain 180000 euroa. 4 miljoonasta jää silloin vielä 3.8 miljoonaa euroa jaettavaksi fortumin omistajille. 3.8 miljoonaa euroa on 22593774 Suomen markkaa ja vuoden 1962 vanhoissa markoissa tämä on 225937740 markkaa!!!
Edes ei nyt kannattaisi kovin kauppaa käydä sähkön hinnalal, kun vesisähkö kuitenkin kaikista ylivoimaisinta.
Pilvet kuljettaa hiljaa ja saasteettomasti vedet alueelle.
Ihmisten pitäisi ihan toisinpäin asioita ajatella vesisähkössä.
En ymmärrä vastustusta tässä vesisähkö asiassa. Kun teno-joki virrannut tyhjänpanttina vuosikymmeniä.
Kuin moni edes ymmärtää mitä tarkoittaa MWh, ja 61 € hinta sähkölle. Eihän kukaan lappalainenkaan mitään megawatti/h osta sähköä kotiinsa vaan kotitalouksissa on pienempi kilowattimittari!
Ymmärränkö edes itse tuota ?
Epäilen !
Mitä on Pohjoimainen energia yhtetyö.
Mitä n sovittu mm sähkön siirron ja hinnan suhteen,, eri vuorokaudenkin aikoina.
Kemijoki (ruots. Kemi älv, pohjoissaameksi Giemajohka) on 550 kilometrin pituisena Suomen pisin joki. Se laskee Kemijärven ja Rovaniemen kautta Pohjanlahteen Kemissä. Kemijoen valuma-alue, eli siihen laskevien sadevesien alue, kattaa merkittävän osan Pohjois-Suomea, ja ulottuu Norjaan ja Venäjälle asti. Vesistöalueen pinta-ala on 51 000 neliökilometriä. Kemijoen keskivirtaama jokisuulla on noin 556 kuutiometriä sekunnissa.
Kemijoen sivujokia ovat Ounasjoki ja Raudanjoki, jotka yhtyvät Kemijokeen Rovaniemellä, Kitinen ja Vuotos, jotka yhtyvät Kemijokeen Pelkosenniemellä, ja Tenniöjoki, joka yhtyy Kemijokeen Savukoskella. Kemijoen suurin järvi on Kemijärvi.
Kitisen (278 km) sivujokia ovat Luiro, Sattanen ja Jeesiöjoki. Kitisen yläjuoksulla on Porttipahdan tekojärvi ja useita vesivoimaloita. Luiro (230 km) alkaa Luirojärvestä Saariselältä ja virtaa Lokan tekojärven kautta Kitiseen. Enontekiön Ounasjärvestä alkava Ounasjoki (280 km) rauhoitettiin 1983, eikä siihen rakennettu voimaloita. Tenniöjoki (126 km) alkaa Venäjän puolelta ja virtaa Sallan läpi ja yhtyy Kemijokeen Savukoskella.
Kemijoen vesistön voimalaitokset
Järjestyksessä alajuoksulta lähtien [1]:
nimi teho MW joki kunta yhtiö
Isohaara 106 Kemijoki Kemi, Keminmaa Pohjolan Voima Oy
Taivalkoski 133 Kemijoki Keminmaa Kemijoki Oy
Ossauskoski 93 Kemijoki Tervola Kemijoki Oy
Petäjäskoski 154 Kemijoki Rovaniemi Kemijoki Oy
Valajaskoski 101 Kemijoki Rovaniemi Kemijoki Oy
Permantokoski 11 Raudanjoki Rovaniemi Kemijoki Oy
Vanttauskoski 83 Kemijoki Rovaniemi Kemijoki Oy
Kaihua 4,2 Kaihuanjoki Rovaniemi Rovakaira Oy
Kaarni 1,3 Kaihuanjoki Rovaniemi Rovakaira Oy
Juotas 3,8 Juotasjoki Rovaniemi Keski-Lapin Voima Oy
Pirttikoski 110 Kemijoki Rovaniemi Kemijoki Oy
Seitakorva 130 Kemijoki Kemijärvi Kemijoki Oy
Jumisko 30 Askanjoki Kemijärvi Pohjolan Voima Oy
Kokkosniva 25 Kitinen Pelkosenniemi Kemijoki Oy
Kurkiaska 27 Kitinen Sodankylä Kemijoki Oy
Kelukoski 9,8 Kitinen Sodankylä Kemijoki Oy
Matarakoski 11 Kitinen Sodankylä Kemijoki Oy
Vajukoski 21 Kitinen Sodankylä Kemijoki Oy
Kurittukoski 15 Kitinen Sodankylä Kemijoki Oy
Porttipahta 35 Kitinen Sodankylä Kemijoki Oy
Ja samaa rapakkoahan Kemijärvikin, on komea järvi ihan kauheesti! Nyt kesällä kävin tauon jälkeen juoksemassa sen ympäri ennen saunaa, en edes muistanut noin komeaksi, kun tehdään järviä, että noin komee!
Vuotoskin olisi komea järvi, eihän sillä nyt ole mitään virkaa. Paremmat suotkin siitä sivussa, jossa linnutkin enemmän on. Lokan kala on hyvää. Mutta vasta se Vuotoksen kala on njam..nam..nam.
"Pilvet kuljettaa hiljaa ja saasteettomasti vedet alueelle."
Sadevesi on puhdasta ja saasteetonta???
"18000 MWh" = 1800 MWH
Tuli nolla liikaa.
No..olipahan kaksi nollaa sitten vastakkain.
Kuten VC käynillä " kaksi pas kaa irtosi toisistaan"
Kansa syyttää keskustaa siitä, ettei se ole saanut aikaiseksi yhtään hyvää ehdotusta työpaikkojen lisäämiseksi. Sen sijaan meteli eduskunnassa on kansan mukaan kasvanut, kun keskusta joutui oppositioon.
lämmittää, niinpä niin Ville..
joutaa lopettaa !
maatalousministeriöön.
talven lumia.