itsemurha lääkkeillä

Voin vaan kertoa, että se mitä tunnet on masennuksen oire, ei todellisuus.

Masennus on illuusio, aivo/melisairaus.

Tosiasiassa ympärilläs oleva maailma on aivan erilainen, et tajua sitä koska et muista koska viimeksi tunsit itsesi elävämmäksi ja onnelliseksi.

Sinulla on ollut elämässäsi vaiheita jotka ovat pistäneet sinut alas ja nyt kun olet kestänyt, masennus alkaa. Uskoisin kuitenkin että masennuksen tehtävä on pitää sinut paikallaan, mitään tekemättömänä koska energiaasi on kulunut asioiden miettimiseen, kohtaamiseen ja läpikäymiseen. Sinun kehosi siis on pienillä energioilla ja tekee hetkeksi aikaa stopin jotta se voisi palautua ja levätä, tottakai sinä tunnet masennusta koska kehosi taistelee sitä vastaan ja se on vielä siinä vaikeessa ettei kukka ole puhjennut. Menetkö sinä repimään kukan mullasta kun se on vielä nupussa jos haluat sillä yhdellä kukalla koristaa jonkun asian? En usko, että näin teet.

Sinun tehtäväsi on nyt mennä psykologille ja puhua ihmisille pikkuhiljaa, ei suoraan tarvitse yksityisasioita vaan vaikka ihan perusjuttuja: ''Mitä kello on?'' ''Mitä kuuluu?'' Koska siitä se sosiaalisuus lähtee käyntiin ja sinä pääset sitä työstämään että sinulta löytyisi joskus sanat kuvamaan sinun tunteitasi täysin.

Mietitään faktoja: Ihmisen tunteet ovat niitä mitä se tuntee hetkessä erilaisina, masennus on sairaus jonka oireet ovat alakulo, väsymys, kivut jne.

Masennus on sairaus joka lamauttaa normaaleja tunteita koska aivokemiassa tapahtuu muutoksia, aivojen osa, hypotalamus kutistuu sitä mukaa mitä se kestää painetta liikaa. Masennus koittaa kun se on erittäin pieni, hypotalamus alkaa kasvaa takaisin mittoihinsa jos ymmärrät levätä ja mennä ehdottomasti terapeutille. Masennus on vaarallista jos et anna kehosi palautua.

Vastaan vielä sen verran tuohon lääkeitsemurha-asiaan, että et voi koskaan tietää mikä on liikaa ja mikä ei, meidän kehomme on monimutkainen. Mieti, olet terve ja jos et kuolisi, pilaisit terveytesi loppuelämäksesi ja sinä viettäisit loppuelämäsi mielisairaalassa vahdittuna.
Elä siis elämäsi koska sinä et voi olla niin itsekäs että luulet tietäväsi ettei elämässäsi koskaan tapahdu enään mitään, sinä et voi antaa vastuuta itsestäsi kenellekään muulle, olit 18 tai 15, vastuu säilyy sinulla vaikka sinulla on mahdollisuus saada enemmän erilaisia tukia ihmisiltä sekä perheeltäsi. Älä tuota heille taakkaa siten, että lähdet näille raiteille. Pääset niiltä pois kun sinä otat itse ensiaskeleen. Muista että _SINÄ_ otat itse ensiaskeleen, psykologit, perhe, ihmiset kaikkialla voivat kyllä sinua auttaa pääsemään jaloillesi, mutta kävelemään he eivät sinua pysty opettamaan, sekin opitaan jo lapsena luontasesti. Puhuin sitten vertauskuvannollisesti.

Ja kyllä, minä olen masentunut mutta se loppuu kun pääsen tiettyyn ilmapiiriin.

Kyllä, olen koko ikäni hakattu, haukuttu, paskaa puhuttu, petetty, vihattu, nöyryytetty, orjuutettu, pilkattu. Minä olen minä, enkä minä muutu koska rakastan itseäni nykyisin ja nyt ymmärrän sen, miksi minun olisi pitänyt välittää itsestäni enemmän, koska välitin likaa toisesta ihmisestä ja hän ei ajatellut koskaan minua joten tuhouduin loppupeleissä. Kaikki oli hänelle joka teeskenteli kaiken tuhotakseen minut.

Elämässäni on tapahtunut hyviä asioita, en vaihtaisi niistä huonoistakaan hetkistä yhtäkään koska olen kasvanut ihmisenä ja narsistikin avasi silmäni.

Käyn kyllä juttelemassa psykologin kanssa ja lääkäriäkin välillä tapaan. Elämä ollu niin paskaa tähän mennes et ei mitää rajaa. Mua ollaan kiusattu koko peruskouluni ajan, mulla ei oo kavereita, mut ollaan raiskattu kun olin 12vuotta ja sen takia mulla on ihan hirveitä pelkoja ja kaikki ahdistaa. Kärsin tässä myös paniikkikohtauksista ja perheväkivaltaakin on. Enää ei jaksa tehä mitään. Nyt on kyllä kesäloma mut en oo tehny muuta ku maannu sängyssä ja itkeny. En vaa jaksa enää.

Kaikki ratkeaa kyllä. Itse käynyt läpi koulukiusaamisen koko peruskouluajalta, tarhassakin kiusattu. Ammattikoulussa narsistin uhriksi, perheväkivaltaa koko lapsuudesta nuoruusikään.

Raiskausta en ole kokenut mutta seksuaalista häirintää kylläkin mummun miesystävältä lapsuudessa. Samainen mies löi mua joskus päähänki samassa kahvipöydässä nyrkillä.

Sun täytyy päästä pois kotoota, et voi elää siellä jos esim. on alkoholia meneillään.

Kaikki tuo on vahvistanut mut ihmisenä niin että oon täynnä voimia, kunhan tulee se hetki elämästä että on aikaa itselleen niin lataudut uudelleen elämään ja olet valmis taas jatkamaan.

Usko tai älä, olen 19-vuotias ja tämän koko vuoden olen vain tehnyt ilmaisesti työssäoppimista eri paikoissa jotta olen saanut opintoni korvattua, töistä kotiin ja itkua kunnes nukahdan. Nykyisin olen kesätöissä ja sama jatkui hetken kunnes tajusin että minun pitää alkaa välittämään itsestäni ja ympärilläni olevista ihmisistä, olen joskus mokannut mutta niin on kaikki muutkin. Mokani tuntuivat niin ylivoimaisilta että olin itsemurhan partaalla kunnes selvisin siitä jättämällä narsistisen nks. ystävän, se heijasti elämääni puoli vuotta sen jälkeen joka on tämä vuosi.

Musiikki auttoi minut yli kaikesta, koska olen erittäin musikaalinen ja sentimentaalinen ihminen. Liikuin ja treenasin itsestäni vahvan, tajusin ettei se auttanut miltä näytin, se mitä tunsin paransi minut. Tunsin arvoni ja rakkauden lähimmäisissäni.

https://www.youtube.com/watch?v=JIh2hDf7N8Y Tämäntyyppinen musiikki saa sydämeni elämään.

Älä tee sitä, et tiedä miltä jäät paitsi jos, päätät elämäs nytten.

Mää oon elänyt suurimman osan elämästin helvetissä, mun äiti alko pahoinpidellä, kun olin 1 vuotias ja koko lapsuus pyöri äidin väkivallan ja kiusaamisen ympärillä. Katsoin monta kertaa ikkunaan, halusin vaan kuolla, koska tuntui, että tää ei pääty. Tätä helvettiä jatkui ja jatkui. Se muutti muotomaan. Se arpeutti mun kasvot ja musta edelleen näkee sen mitä oon joutunut kokemaan. Sen pohjattoman surun. Ja ne tukaa täynnä olevat päivät jolloin istuin ja tunsin eläväni helvetissä. Monesti pyöritin erillaisia itsemurha keinoja, joskus otin ne eteen ja mietin päätänkö nyt? Onneks en koskaan sitä tehnyt.

Sain marraskuussa vihdoin kaipaani apua ja ymmärrystä, ihmisiä ympärillä, jotka todella rakastaa mua ja haluaa mulle hyvää. Olo on parantanut tasaisesti koko ajan. Ja mua auttaa nyt psykologi joka, ajattelee enemmän mua, kuin mää itse.

Mää oon lähdössä reissuun ja toteutan haaveitani, mitä uskonut kuvitellakaan, kun oli vaikeata. Nyt katon ylös ja henkäisen. onneks en antanut koskaan periksi. Vaan jaksoin taistella kaiken sen pahan yli tähän hetkeen missä nyt elän.

Älä tyttökulta tee itselles mitään!

Itsemurha olisi minullekin houkutteleva vaihtoehto menneisyyden traumojen takia. M33, n. 65 kg.

Kuule ei nykyisillä masislääkkeillä itseltään edes henkeä saa. Ne ovat ihan humpuukia koko tavara. Norsukin vain vähän pieraisee niistä. Ja miten ihmeessä joku puoskari on alkanut jo 15 vuotiasta myrkyttää noilla masislääkkeillä. Vai jonkun toisen kamatko ajatteli ottaa. Tulee huono-olo ja yrjöät. Helpompiakin tapoja on apua hakea tyttö hyvä.

AP kertoisitko enemmän itsestäsi?
Mitä teet vapaa-aikanasi , onko harrastuksia , oliko harrastuksia jos oli miksi lopetit?

Kyllä ne pienet ilot auttaa elämässä eteenpäin , paikalleen ei kannata jäädä suremaan, mitä pidempään suret sen vaikeampi on jatkaa eteenpäin.

Minua ei pahoinpidellä eikä olla raiskattu. Olin onnellinen lapsena. Oli kavereita. Kunnes kakkosluokalla sain yhden kaverin. En voinut tietää, että hänestä tulisi ongelma. Hän ärsytti alakoulussa välillä. Kun kävin toisen tosi kivan kaverin kanssa uimahallissa, hän heti kyseli, olenko tämän kaveri. Jouduin sanomaan, ettei ole. Pääsimme samalle yläasteluokalle. Hän ei antanut minun puhua luokkalaisille ja koko luokka alkoi kiusata. Tytöt naureskeli, pojat keksi aina kaikkea uutta ja huutelivat. He esim. Sulkivat luokanoven niin, että myöhästyin. Vetivät tietokoneesta johdon irti, ettei se aukeisi ja puhuivat pahaa minusta omille kavereilleen, eikä ollut totta. Kaverin kanssa saatiin vaikeuksia, en uskaltanut kieltäytyä. Pahimmillaan varastamista kaupasta. Minusta se tuntui pahalta,kaverista oli hauskaa, jopa kiinni jääminen
. Sen jälkeen isä lähti enkä ole nähnyt häntä kahteen vuoteen. Kiusaamisen takia en voi luottaa kehenkään ja olen kärsinyt yli kaksi vuotta ahdistusta. Kaikki tämän "kaverin" syytä. Joskus ahdistus on niin kovaa, että on vaikea hengittää. Olen käynyt koulukuraattorilla ja hän tietää ,ettei isä asu meillä ja kaverista sekä kiusaamisesta. En vain ole pystynyt kertoa kaikesta tuskasta hänelle. En halua olla kaverin kanssa enää. Olin tetissä liikennepuistossa,jonne tuli kouluista oppilaita ja tajusin, että minua pelottaa todella paljon olla näiden työntekijöiden kanssa. Olin hiljainen, enkä katsonut ketään silmiin. Lapsia en pelännyt oikeastaan pidin heistä. Olen itsekkin miettinyt itsemurhaa, mutta aina miettinyt syksyisin, että selviän joulun yli ja keväällä, että yritän selvitä kesään. Toivon joka yö kuolevani, kun nukun. Odotan vieläkin kuolemaa.

Itseäkin ahdisti , lähes joka yö ajattelin voiko elämäni olla edes todellista vai onko se jonkin tapainen testi missä testataan kuinka paljon ihmismieli kestää rasitetta ennen lopullista tuhoa , kuvittelin että kenelläkään ei voi mennä niin huonosti.

Sitten tapasin erään kaverin , huomasin heti että hänelläkin on ollut vaikeaa ja tämä kaverikin huomasi , että minulla on ollut.

Ei siinä mitenkään synkistelty , mutta jotenkin sitä tunnistaa lajitoverinsa.

Ajattelin että onkohan häntä koulukiusattu, lemmikki kuollut mahdollisesti sukulainen menehtynyt.

Siinä pari viikkoa tutustuttiin , päädyttiin juomaan , ryypättiin aika paljon.. hän joi lopulta itsemurha hakuisesti..

Sitten tää kaveri alkoi käyttäytyä hyvin ahdistuneesti ja lopulta purskahti itkuun ja alkoi kertoa menneisyydestään , siinä vaiheessa jokin loksahti pääni sisällä..

Kenelläkään ei voi olla ollut yhtä vaikeaa oikeasti se mitä kuulin ja näin muutti maailmankuvani.

Se oli niin suuri shokki , että ei sitä edes pystynyt ymmärtämään sinä iltana , tapahtuneesta on jo vuosi aikaa enkä vieläkään pysty käsittämään sitä kunnolla.

Sen jälkeen pikku hiljaa olen tajunnut, miten pieniä omat ongelmani ovat.

En ole vieläkään ehtinyt kiittämään häntä tästä =(

Voimia kaverille jos tunnistat itsesi tekstistä =)

"Pahemmastakin on selvitty" on huonoin lohdutusyritys, jonka voit masentuneelle sanoa. Itse yritän välttää kertomasta tästä pahasta olostani muille kuin ammattilaisille, koska muiden hyväntahtoiset neuvot vaan pahentaa tilannetta melkein aina...

AP:lle antaisin ohjeeksi päivystyspolin. Paraskin olen puhumaan, suljetun osaston tarpeessa olen, mut en pysty menemään... Luultavasti kuitenkin asiat alkaa rullata paljon nopeammin ja paremmin, kun vaan saa lopulta raahattua ihtensä sinne päivystykseen ja kerrottua siellä ihan rehellisesti mikä on olo.

Itse olen harkinnut pitkään itsemurhaa monissa eri yhteyksissä ja yrittänytkin pari kertaa, mutta omaksi kynnyksekseni (jonka haluan sinullekin asettaa!) olen huomannut pelon. Mitä on kuoleman jälkeen? Mitä jos se onkin vielä pahempaa? Mitä jos alkaa kaduttaa? Mitä jos haluaisikin palata? Mieti sitä, sillä itsemurha on hyvin äärimmäinen ja erittäin lopullinen ratkaisu, joka ei kuitenkaan välttämättä paranna mitään.

Yritän selvitä juhannuksen yli, kun mälsänä seurana ei-kutsuttiin kaikkiin juhliin enkä saa itseäni polille. Lupaa sinäkin yrittää. Jos ei muuten, niin lääkettä nassuun niin paljon kuin lupa on ottaa ja nukkumista ja tietokonepelejä. Kunhan ei vaan tee mitään peruuttamatonta.

Voimia

älä tee sitä

Et kuole tohon määrään.

Nää älä tee sitä mainokset vilkkuu silmissä jo :D

Älä tee sitä!

Sulla on vielä vuosia ja vuosia edessä päin! Itsekin olen ollut tuossa tilanteessa, jossa on ollut mieli tehdä itselle jotain. Onneksi en onnistunut. Elämäni on nyt paljon parempaa.

Kirjoittaminen tänne voi olla jo ensi askel ahdistuksen helpottamiseen. :) Itsekin nuorempana kirjoitin sinne useasti ja aina se helpotti jonkin verran! -> http://www.lastenjanuortennetti.net/

Hyi älä ala mitään lääkeövereitä vetämään. Ei ne lääkeöverit mitään mukavia ole joissa vaan nukkuu pois. Erään kerran otin neurolepteillä kans yliannostuksen. Se oli yhtä helvettiä. Menin nukkumaan ja lopulta heräsin pätkittäin pissahätään, yritin monta kertaa nousta sängystä mutta ei, jalat ei kantanut. Siinä sitten sammuin aina ja heräsin uudestaan, lorauttelin myös alleni kun en saanut kunnolla pidätettyä. Sitä sitten jatku vaikka kuinka kauan. Jouduin tiputtamaan itseni sängystä ja raahautua eteenpäin. Hädin tuskin kädetkään toimi. Päätäni en myöskään jaksanut kunnolla kannatella. Pääsin jotain pari metriä eteenpäin. Yritin nousta keittiötasoa vasten seisomaan mutta en osannut liikuttaa jalkoja eikä ne tosiaan edes kantanut. Kaatuilin siinä sitten lattialle ja välillä nukahdin ja näin painajaisia, sitten heräsin ja itkin ja anelin apua (mun kavereilta joita näin, eihän ne siellä oikeasti ollut). Toistin koko ajan sitä samaa kaavaa kunnes luovutin. Laskin siis alleni varmaan parikin kertaa. Vaikeaa oli sekin kun yritti jotenkin nostaa itsensä sänkyyn. Aamulla oli parempi olo, jalat alkoi pikkuhiljaa toimimaan. Näin kuitenkin läpi päivän halluja. Puhuin huonekaluille kun luulin niitä ihmisiksi. Välillä aina havahtu ja tajus ettei siinä ketään ole mutta samaan lankaan jäin aina uudestaan. En pystynyt kusisia vaatteitakaan pesemään koska "lavuaarissa oli hämähäkkejä ja vähän siellä sun täällä". Oli kyllä tasan viimeinen kerta kun lääkkeillä pelleilen, en tee samaa virhettä enää koskaan. Ei se ollut yllätys että heräsi uuteen päivään. Olin aika varma ettei onnistu mutta oli niin kamala olla ja rankempiin keinoihin en uskaltanut ryhtyä.

Älä yritä lääkkeillä jos et suoneen pistä. Heität vaan hyvät unilääkkeet hukkaan ja kärsit vaikutukset.
vaikka sun elämä on luultavasti ollut 15 vuotta täyttä paskaa niin ei Se tarkota että seuraavat olis. Enpä ois ikinä uskonut sanovani näin, oonhan kuitenkin pikkulapsesta tähän vuoteen asti hautonut itsemurhaa. Mutta jotenkin nyt Se mun oravanpyörä tuhoutu. Nautin elämästä vaikka vieläkin on vaikeaa, mutta uskon parempaan huomiseen.

Vastaan ap:lle.

Tuolla lääkeannoksella nukut sikeästi, heräät ja oksennat railakkaasti pätkissä pitkän aikaa. Kun suurin lääkemäärä on poistunut kehoistasi nukut vuorikauden. Sen jälkeen elämä onkin entisellään. Mikään ei ole muuttunut. Yritys on tuhoon tuomittu.

vitun kakara hanki elämä

Mä mietin miten saisin tapettua itteni
Oon yrittäny hirttäytyä mut en uskalla vetää tarpeeks kovaa et kuolisin. Jotai pitää tehä. Haluun kuolla .

Hyppää junan alle.

Lääkkeet on arpapeliä.