Kuinka lainvastaisia asioita uskonnossa saa kannattaa ja pitää se silti vielä hyväksyttävänä?
Jossain on ilmeisesti raja, mutta missä?
Jossain on ilmeisesti raja, mutta missä?
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Pyydän siirtoa uskonto ja kulttuuri osioon
Mutta jos uskonto on rasistinen.
Vaikkapa niin, että vain tietyn väriset kelpaavat.
Onko se sallittua vai kiellettyä?
Jos se viittaa ihan toimintaan eikä pelkästään ole kuollut jäänne jostain, niin kielletyltä vähän tuoksahtaa.
Esimerkiksi virallisella järjestöllä ei ole lupa jättää jotain jäsentä hyväksymättä minkään värin takia. Sama koskee uskontoja.
Entä esim. juutalaisuus? Olen käsittänyt että juutalaiseksi synnytään, eli "väärärotuisilla" ei ole asiaa "valitun kansan" joukkoon. Islamissa on päinvastoin - islamiin voi kääntyä mutta siitä luopuminen tietää hengenmenoa.
Kummatkin uskonnot kattavat laajan toiminnan kirjon.
Siis: Pysytään lakiin, yksilötasolla, vain peilaten.
Mover
11.6.2014 21:30
Kyllä uskonnollisella yhteisöllä on lupa valita jäsenensä. "Väri" ei ole este vaan yhteisön säännöt jotka määrittelee yhteisöön sopivat.
Tarkoitin, että ihonväri valintaperusteena ei siis ole sallittua.
Onhan näitä vaikka mitä.
http://en.m.wikipedia.org/wiki/Black_church
On - onneksi ei Suomessa.
Impivaara Suomi on, ettei voisi omaksua ulkomaiden tapoja?
Kyllä se ihan siellä laissa se raja on.
Ei enempää eikä vähempää.
ei ole laista apua. Näkeehän sen siitäkin kun tänne kutsutaan kansainvälisiä terroristeja vihasaarnaamaan. Ja Mover vaatii sharia-lakia Suomeen.
Ei ole millään mitään väliä.
Pahinta on kuitenkin nämä rekiströimtättömät höpöttäjät, jotka eivät saa missään muualla vastakaikua.
Azteekki
11.6.2014 17:10
Minusta terve järki asettaa rajat. Olen sanonut että on terveitä uskontoja ja sairaita uskontoja.
Siinä ei paina niinkään paikalliset lait (= meillä saa kivittää ihmisiä, on meinaan sellaiset lait)
vaan yleisinhimillinen ymmärrys. Se näkyy mm YK:n kansainvälisessä
ihmisoikeusjulistuksessa joka määrittelee, miten ihmisiä tulee kohdella.
Jos uskonto viittaa kintaalla toiselle sukupuolelle tai lapsille tai muuten on vääristynyt, se on myös sairas uskonto.
Terve talonpoikaisjärki auttaa aluksi mittaamisessa. Sitten on nämä psykopaatit erikseen,...
Höpö höpö!
Mover
11.6.2014 22:26
"Höpö höpö!"
Arvostelua ilman perustelua.!
"Olet tyyppiesimerkki näistä keskustelijoista, jotka esittävät väitteitä, , mutta eivät perustele."
Minä kerron sinulle perusteluista kissa kissa.
Minun osaltani se on yllä oleva kommentti
"Kyllä se ihan siellä laissa se raja on.
Ei enempää eikä vähempää."
Ja kun otetaan sinun esimerkkisi ja minun esimerkkini - ja katsotaan niiden ero, niin ne tavallaan sulkee toisensa pois.
Sinä olet sitä mieltä että yksi uskonto oli huono ja toinen hyvä.
Minä peilasin kaikkia lakiin.
Ja olen sitä mieltä, että minun tapani nähdä asia on ainoa oikea. ja sinun siis väärä.
Musta tästähän voidaan tarvittaessa keskustella, eikö niin!
Ei sinun kanssasi mistään voi, eikä kannata keskustella. Tänne kirjoitellaan vain, jotta aiheeseen perehtymättömät palstan satunnaiskävijät tajuaisivat kuinka järjettömällä pohjalla hyysärismi pyörii.
Ei minun kanssani voi keskustella - jos ei kommentoi kommenttiin eikä esitä perusteluja - niin kuin sinä nyt!
Se on tasan ja ilmiselvästi juuri niin!