Presidentti salaa asiakirjoja
Keskustelusivuilta www.eok.fi -lainattua:
"Suomi nyt poikkeusoloissa" (pres. Halonen)
« : maaliskuu 02, 2005, 09:50:49 am »
--------------------------------------------------------------------------------
Perustuslain 2 luvun "Perusoikeudet" 21 §:n mukaan:
"Jokaisella on oikeus saada asiansa käsitellyksi toimivaltaisessa tuomioistuimessa tai muussa viranomaisessa. Käsittelyn julkisuus sekä oikeus tulla kuulluksi, saada perusteltu päätös ja hakea muutosta TURVATAAN lailla."
Perustuslain ainoan poikkeussäädöksen, pykälän 23 "Perusoikeudet poikkeusoloissa" -mukaan:
"Perusoikeuksista voidaan säätää lailla sellaisia tilapäisiä poikkeuksia, jotka ovat välttämättömiä Suomeen kohdistuvan aseellisen hyökkäyksen samoin kuin vakavuudeltaan aseelliseen hyökkäykseen lain mukaan rinnastettavien, kansakuntaa uhkaavien poikkeusolojen aikana, ja jotka ovat Suomen kansainvälisten ihmisoikeusvelvoitteiden mukaisia."
Tasavallan presidentti Tarja Halosen 21.2.2005 allekirjoittaman ja minulle lähettämän päätöksen A/8546/2005 mukaan Suomi elää tällä hetkellä vakavissa poikkeusoloissa ja aseelliseen hyökkäykseen rinnastettavan todellisen uhkan alaisena, jopa niin, että perusoikeuksista voidaan poiketa ilman nimenomaista poikkeuslakiakin.
Näissä vakavan uhkan oloissa tasavallan presidentti Tarja Halonen on määrännyt, perusoikeuksia loukaten, että hänen päätökseensä A/8546/2005 "ei saa hakea muutosta valittamalla".
Perustuslaissa tarkoitettuna vakana uhkana ja aseelliseen hyökkäykseen rinnastettavana hyökkäyksenä Halonen on pitänyt pyyntöäni saada hänen kansliansa arkistosta kopiot presidentti Mauno Koiviston 6.5.1992 järjestämän oikeuspoliittisen seminaarin asiakirjoista. Kyseiset asiakirjat ovat em. päätöksen A/8546/2005 mukaan salassa pidettävät, eikä tähän päätökseen siis saa - perustuslain säädöksestä poiketen - hakea muutosta valittamalla.
Koiviston uskotaan ko. seminaarilla vaikuttaneen Suomen tuomioistuinlaitokseen pankkien suosimiseksi.
Halosen mukaan salassapitomääräyksellä ja valituskiellolla suojataan presidentintoimen luottamuksellisuutta.
Näen, että poikkeustila ja aseelliseen hyökkäykseen rinnastettava todellinen uhka näyttäisi tässä asiassa kohdistuvan presidentintoimen luottamuksellisuuteen, eikä uhka kohdistu siten Suomeen.
Presidentti Halosen toiminta asiakirjojen pimittämiseksi näyttää perustuslain rikkomiselta.

Vastaukset 14
Vanhimmat
-
Samaan aikaan vuonna 1992 kun presidentti Koivisto piti junttakokouksensa pankkien suojelemiseksi tuomioistuimissa, alkoi hänen pääministerinsä Esko Ahon hallituksen massiivinen pankkituki.
http://www.taloussanomat.fi/uutiset/2008/05/22/koivisto-painosti-oikeuslaitosta/200813935/12?rss=4
-
Ihmiset vailla ääntä ja oikeutta!
http://www.hs.fi/paakirjoitus/artikkeli/Ihmiset vailla ääntä ja oikeutta/1135269509183
-
Tarja Halonen on mm. julistanut
pyydettyjä asiakirjoja salaisiksi.
- Perusteluna presidentti sanoo, että
julkistaminen vaarantaisi sitä luottamusta,
joka on välttämätöntä presidentin viran
hoitamisen kannalta. Halonen ei kerro,
onko kysymyksessä hänen omasta vai
Koiviston uskottavuudesta.
- Ajallisesti puhutaan kuitenkin tapah-
tumasta, joka sijoittuu ns. pankkikriisiin,
Suomen historian syvimpään taantumaan.
Uskallan väittää, että tapahtumia tullaan
luokittelemaan historiamme häpeällisimmiksi,
kun tosiasiat ja salatut asiapaperit
tulevat julkisiksi
12
punikin kuolo
12.6.2014 16:55
0
Sulje
Kuole pian sortaja kääkkä, säästöä vähän sekin!
Joudut silti kärsimään vääryyksistäsi.
Googlettakaa seuraavasti , Google ( " koiviston konklaavi " ) , niin yllatytte
linkkisaaliistanne ! Kas noin :
https://www.google.fi/?gws_rd=ssl#q=koiviston konklaavi
koiviston konklaav
11.6.2014 18:12

http://webcache.googleusercontent.com/search?q=cache:http://www.promerit.net/2013/01/presidentti-koiviston-haastattelu-21-8-1992/
-
15
Haloskan allekirjoitus on tikkukirjaimilla!
http://i.imgur.com/XCgqEEB.jpg
-
http://keskustelu.suomi24.fi/node/12331986

halonen maalisk.2002
Hölkön kölkön hölönen.