a memoire II

luulin koskettavani Jumalansydäntä
olevani ristin äärellä
kun kuvittelin sen puisen muodon,
otsaltani valuivat silmiin hikikarpalot
uskoessani niin vimmatusti
että jalkani tärisivät, rukoilin polvillani ja pyysin
auta nyt tässä kaikessa

ja minä luettelin kaikki ne kymmenen
sydäntäni painavaa asiaa ja taakkaa, joihin täytyi
tulla vastaus, yhden kerrallaan
luettelin ne hänen ristinsä juurella
uskoen niin vimmatusti että otsasuoneni pullistuivat ja
tiesin:
hänen täytyy vastata

toki hänen täytyy vastata tällaiseen uskoon, tällaiseen
antautumiseen, hartaaseen ja palavaan?

mutta taivas oli hiljaa, oli äänetön Jumalan taivas
kuin sisältä lujasti pönkitetty ovi
jota en edes minä rukouksillani saanut auki,
oli niinkuin vaskesta valettu umpinainen ovi, kahvaa vailla
ja sen pinnasta heijastuivat
omat kasvoni

kauhistuin katsellessani niitä

missä on Jeesus sinun uskostasi?
kysyi vaskinen, suljettu ovi minun kasvoiltani
ja suljin suuni, vajosin ääneti
Jumalan syliin

en nähnyt ristiä uskossani, en antautumista
enkä vilpittömyyttä:
hikiset kasvot uurteita täynnä, silmissä kuumeinen palo
mutta yhtä kaikki, uskomista paljon
kyllä, uskoa Jumalaan, taivaasta syntynyttä
liian vähän, jos lainkaan

kuinka hyvältä tuntuukaan olla hiljaa
edessäsi, Jumala

ja vähä vähältä
ovi alkaa raottua, näen taivaan vastauksia täynnä -
valtaistuimelta, hänen äärettömän kirkkautensa keskeltä, säteilee
valkeus kaikkiin pyyntöihini, toiveisiini, unelmiini
loistaen Kristuksen täyteyttä,
eikä minulle ole enää niin tärkeää
nämä kymmenet asiat

eivät paina taakkana rintaani,
kun näen
ylösnousseen Kristuksen,
käsissään nuo kirkkaat haavat, joiden läpi kulkee taivaallinen virta
Jumalansydämeltä minun sydämelleni

se oli siis sittenkin näin, Herra, että sinä
kolkutit minun sydäntäni, vaikka minä luulin
kolkuttavani sinun, sinä olit siinä koko ajan, niin ihmeellisesti
läsnä, mutta rakkaudessasi
vaikenit, kääntääksesi katseeni
itsestäni, löytääkseni armon ja totuuden, tien pimeästäni
ristisi valoon

uskoon, joka on elävää yhteyttä Jumalaan, sellaista
suhdetta, jonka keskipisteenä ei ole
oma uskoni ja hartauteni, vaan sen lähtökohta ja päämäärä
Kristus, tuottaen hedelmänä
lepoa ja rauhaa, antautumista ja vilpittömyyttä

oi Jumala, nyt minulla on enää vain
yksi pyyntö: missä ikinä
katseeni kääntyy tarpeiden täyttäjästä tarpeisiini, milloin tahansa
sydämeni kaipaus on siunauksissa enemmän kuin niiden
antajassa, sinussa,
oi Herra, kun uskoni käpertyy
itseni ympärille ja rakkaussuhde Jumalaan muuttuu
elävästä yhteydestä vimmatuksi anomiseksi
täynnä ponnistelevaa uskomista, silloin

ole armollinen ja vaikene, hyvyydessäsi
lyö minut vasten vaskista ovea
kohdatakseni kasvoni jälleen

ja totuuden hiljaisuudessa sinun kasvosi armolliset