a memoire II

Uitettu Koira

luulin koskettavani Jumalansydäntä
olevani ristin äärellä
kun kuvittelin sen puisen muodon,
otsaltani valuivat silmiin hikikarpalot
uskoessani niin vimmatusti
että jalkani tärisivät, rukoilin polvillani ja pyysin
auta nyt tässä kaikessa

ja minä luettelin kaikki ne kymmenen
sydäntäni painavaa asiaa ja taakkaa, joihin täytyi
tulla vastaus, yhden kerrallaan
luettelin ne hänen ristinsä juurella
uskoen niin vimmatusti että otsasuoneni pullistuivat ja
tiesin:
hänen täytyy vastata

toki hänen täytyy vastata tällaiseen uskoon, tällaiseen
antautumiseen, hartaaseen ja palavaan?

mutta taivas oli hiljaa, oli äänetön Jumalan taivas
kuin sisältä lujasti pönkitetty ovi
jota en edes minä rukouksillani saanut auki,
oli niinkuin vaskesta valettu umpinainen ovi, kahvaa vailla
ja sen pinnasta heijastuivat
omat kasvoni

kauhistuin katsellessani niitä

missä on Jeesus sinun uskostasi?
kysyi vaskinen, suljettu ovi minun kasvoiltani
ja suljin suuni, vajosin ääneti
Jumalan syliin

en nähnyt ristiä uskossani, en antautumista
enkä vilpittömyyttä:
hikiset kasvot uurteita täynnä, silmissä kuumeinen palo
mutta yhtä kaikki, uskomista paljon
kyllä, uskoa Jumalaan, taivaasta syntynyttä
liian vähän, jos lainkaan

kuinka hyvältä tuntuukaan olla hiljaa
edessäsi, Jumala

ja vähä vähältä
ovi alkaa raottua, näen taivaan vastauksia täynnä -
valtaistuimelta, hänen äärettömän kirkkautensa keskeltä, säteilee
valkeus kaikkiin pyyntöihini, toiveisiini, unelmiini
loistaen Kristuksen täyteyttä,
eikä minulle ole enää niin tärkeää
nämä kymmenet asiat

eivät paina taakkana rintaani,
kun näen
ylösnousseen Kristuksen,
käsissään nuo kirkkaat haavat, joiden läpi kulkee taivaallinen virta
Jumalansydämeltä minun sydämelleni

se oli siis sittenkin näin, Herra, että sinä
kolkutit minun sydäntäni, vaikka minä luulin
kolkuttavani sinun, sinä olit siinä koko ajan, niin ihmeellisesti
läsnä, mutta rakkaudessasi
vaikenit, kääntääksesi katseeni
itsestäni, löytääkseni armon ja totuuden, tien pimeästäni
ristisi valoon

uskoon, joka on elävää yhteyttä Jumalaan, sellaista
suhdetta, jonka keskipisteenä ei ole
oma uskoni ja hartauteni, vaan sen lähtökohta ja päämäärä
Kristus, tuottaen hedelmänä
lepoa ja rauhaa, antautumista ja vilpittömyyttä

oi Jumala, nyt minulla on enää vain
yksi pyyntö: missä ikinä
katseeni kääntyy tarpeiden täyttäjästä tarpeisiini, milloin tahansa
sydämeni kaipaus on siunauksissa enemmän kuin niiden
antajassa, sinussa,
oi Herra, kun uskoni käpertyy
itseni ympärille ja rakkaussuhde Jumalaan muuttuu
elävästä yhteydestä vimmatuksi anomiseksi
täynnä ponnistelevaa uskomista, silloin

ole armollinen ja vaikene, hyvyydessäsi
lyö minut vasten vaskista ovea
kohdatakseni kasvoni jälleen

ja totuuden hiljaisuudessa sinun kasvosi armolliset

1

140

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Valtava todistus siitä, ettei ihminen yrittämällä itse, voi koskaan täydellisesti vapautua.

      Kaunis kiitos, suloinen karvanaama.

      Hieno!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta

      Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei
      Kansallinen Kokoomus
      438
      1901
    2. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      150
      1237
    3. Olet kuin minä

      Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
      Ikävä
      90
      1141
    4. Mitä kaivattusi

      pelkää? 👻
      Ikävä
      113
      1131
    5. Mitähän ajattelet

      Nykyään minusta tai meistä tai tapahtuneista?
      Ikävä
      69
      1125
    6. Miksi naiset tuoksuvat vaihdevuosien tietyssä vaiheessa todella etäännyttäviltä

      Mietin tätä, onko luojalla ollut jokin tarkoitus näin voimakkaan lemun aikaan tekemiselle. Monet ajattelevat miten joku
      Sinkut
      176
      984
    7. Hankkikaa elämä

      Tiedetään että hän on mielenkiintoinen mutta rajansa kaikella.
      Ikävä
      100
      783
    8. Sinun silmiisi kun

      Katson niin ymmärrän sen. 👁️👁️👀
      Ikävä
      45
      701
    9. Voisitko mies auttaa..

      Ottaisit yhteyttä vielä kerran, jos haluat? 🤔 Jätäthän ilkeät kommentit pois.
      Ikävä
      50
      699
    10. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      57
      664
    Aihe