Jumalhahmojen alkuperä

ev0

Mielestäni on sangen yksinkertainen juttu. Nyt kaikenlaisisssa "pyhissä" kirjoissa kerrotut hahmot ovat olleet vierailijoita jostain hyvin kaukaa, eli toisista galakseista.
nämä vierailijat ovat vain ottaneet suunnilleen ihmistä vastaavan ulkoisen hahmon käyttöönsä. Tämä on lähes ainoa tapa lähestyä ihmisryhmiä sovussa ilman välitöntä vihamielisyyttä. (toinen tapa olisi liikkua ihmisille näkymättömänä).
Vierailijoilla on useimmiten hyvinkin erikoisia kykyjä, joita käyttämällä muut ihmiset tietenkin kokevat heidet jotenkin yliluonnollisiksi ja jopa jumalaisiksi.
Ihmisillä kun on periaatteellinen kiinnostus omaa alkuperäänsä ja sen selvittämistä kohtaan. Luonnollinen reaktio yliluonnollisen hahmon tapauksessa on olettaa tällä olevan jotain tekemistä tai ainakin tietoa ihmisen alkuperän suhteen.
Nämä hahmot sitten opettavat ihmisille uusia taitoja tai vaikkapa rakentavat jotain merkittäviä rakennuksia kohottaen omaa statustaan.
Jossainvaiheessa vierailijat kuitenkin lähtevät, tässävaiheessa ihmiset luovat hahmoista "legendan" jota kerrotaan edelleen seuraaville sukupolville. Ja hopplaa, uusi uskonto on syntynyt.
Mielestäni näin on tapahtunut historiassa lukemattomia kertoja. Näihin sinänsä erityisiin tapahtumiin monet uskonnot perustuvatkin
Tämä tietysti kuulostaa kovasti tieteisfantasialta, mutta jos katsot pimeälle yötaivaalle ja mietit miten paljon tähtiä on ja miten monta planeettaa niillä on.
Mikä on todennäköisyys että millään muulla ei olisi älyllistä elämää?
Älykäs elämänmuoto on aina utelias ja haluaa tietää "mita muuta" on olemassa ja pyrkii pois omalta planeetaltaan. Ja varmasti monet näistä ovat onnistuneet..
Ihmisestä en olisi tämän (osittain uskonnollisen) sotahulluuden takia niinkään varma. Mutta aina on toivoa :)

3

163

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • juu rr

      Yksi vaihtoehto on myös sellainen, että ns. "kärpäsestä tulee/tehtiin härkänen", eli luonnollisista ihmisistä ja heidän teoistaan mystifoitiin taivaallisia hahmoja ja ihmeteko.
      Myöskin astronomista tietoa ja tutkimusta, joka oli menneinä aikoina yllättävän teknistä ja laajaa, sen tiedon de-koodamisen vuoksi nuo "salasiet" tiedot(olivat valtaa) peiteltiin tahallisesti henkilökuviksi, jumaliksi jotka meni taviksiin kuin häkä (etc).

      Mahdollisuuksia on siis useita, mutta se on selvää ettei suurten uskontojen jumalkuvat ja niiden dogmistot ja väittteet ole loogisesti uskottavia, eli sitä ainaista seliseliä täytyy kehittää muista loogisemmista vaihtoehdoista.

    • 768

      Raamattuun uskovien mukaan asiat on toisinpäin. Efesolaiskirjeessä 3. luku 8 - 11:

      Minulle (Paavali), kaikista pyhistä vähäisimmälle, on annettu se armo, että saan julistaa kansoille sanomaa Kristuksen tutkimattomasta rikkaudesta ja ilmoittaa sen pyhän suunnitelman, jonka Jumala, kaiken luoja, on ikiajoista asti pitänyt salaisuutenaan. Näin myös avaruuden henkivallat ja voimat tulevat seurakunnan välityksellä tuntemaan Jumalan viisauden kaikessa moninaisuudessaan. Tällainen oli Jumalan ikiaikainen suunnitelma, joka meidän Herramme Kristuksen Jeesuksen oli määrä toteuttaa.

      • Uskoit sen

        Paavali keksi oman uskontonsa.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      86
      2483
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      67
      1435
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      81
      1321
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      11
      1192
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      79
      905
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      890
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      54
      763
    8. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      101
      750
    9. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      30
      743
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      30
      696
    Aihe