Eikö Helsingissä voi ladata matkakortille netin kautta? Täällä Tampereella on Nella nettilataus. Ensimmäisen kerran pitää käydä joukkoliikennetoimistossa ostamassa matkakortti. En tiedä kuinka muilla, mutta minun piti, sitä ei saanut netin kautta. Täällä on nimittäin siten, että kaikki 65 vuotta täyttäneet pääsevät kello 9-14 välillä 0,87 euron maksulla, vaihtoaikaa tunti. Piti käydä näyttämässä henkilöllisyystodistus, että todella olen sen ikäinen. Eikä kysytä onko eläkeläinen, ihan sama, kunhan on täyttänyt 65 vuotta. Sen jälkeen olenkin aina ladannut netin kautta. Olen ladannut siis arvoa, mutta näyttää siellä olevan kausilippujenkin latausta. Tosi kätevä juttu!
Helsingissä piti olla Kelalta todistus, että saa kansaneläkettä. Sain alkuun 25% kun olin työttömyyseläkkeellä. Kun sitten sain vanhuuseläkettä, se oli sen verran suurempi, että kansaneläke poistui. Sitten en saanutkaan mitään alennusta.
Helsingissä piti olla Kelalta todistus, että saa kansaneläkettä. Sain alkuun 25% kun olin työttömyyseläkkeellä. Kun sitten sain vanhuuseläkettä, se oli sen verran suurempi, että kansaneläke poistui. Sitten en saanutkaan mitään alennusta.
Vastaukset 2
Vanhimmat
"Eikö Helsingissä voi ladata matkakortille netin kautta? "
Ei ilmeisesti ole mahdollista.
R-Kioskeilla ja joissain kaupoissa voi ladata automaateissa (joita tosin ei ihan hirveästi ole), joten sinänsä melko vaivatonta. Toki nettilataus olisi vielä vaivattomampaa.
Valitettavasti täällä Helsingissä Kokoomus sanelee säännöt ja kyllä siinä Kokkarin paisuvainen kovettuu kun saa kyykyttää vanhuksia ja haitata joukkoliikennettä.