Missä on oikeusministerin oikeudenmukaisuudentaju?

Lähes päivittäin saamme kuulla porvarivalopäiden ja heidän tukijoukkojensa erilaisia ehdotuksia siitä, miten jokin asia yhteiskunnassa tulisi muuttaa entistä epäoikeudenmukaisempaan suuntaan.

Viimeinen tällainen oli, kun maan oikeusministeri Henriksson ehdotti, että nyt kun porvarit ovat ensin politiikallaan köyhdyttäneet suuren osan kansasta, niin seuraava “järkevä” muutos on (USA:n mallin mukaan) että, köyhät ja varattomat ihmiset laitetaan lusimaan eli vankilaan, jos ja kun he eivät pysty maksamaan sakkoja rikkeistään, jotka lähes aina ovat yhteydessä juuri näiden ihmisten köyhyyteen ja köyhyyden seurauksiin.

Rahakas ei joutuisi vankilaan näistä samoista rikkeistä, sillä hän voi aina maksaa sakkonsa pois.


Missä on oikeusministeri Henrikssonin oikeudenmukaisuudentaju?

Kuinka meillä voi ylipäätään olla päättäjinä näitä henkilöitä, jotka eivät erota oikeaa väärästä ja joiden oikeustaju on usein täysin vääristynyt juuri porvarillisesta elämänkatsomuksesta johtuen?

Kuinka nämä henkilöt saadaan ja siivotaan pois merkittävistä pesteistä, jotta he eivät enää ole antamassa esimerkkiä ja mallia kansalaisille siitä, kuinka vääryyttä vain lisätään ja tuetaan näillä syrjivillä ja myös lakienvastaisilla ehdotuksilla Suomessa?


Me emme tarvitse enää yhtään lisää epäoikeudenmukaisuutta tähän maahan.

Oikeudenmukaisuuden tunteminen on yhteydessä ihmisten jaksamiseen ja selviytymiseen elämässä.


Suurin osa kansalaisten köyhyydestä ja pitkittyneestä pienituloisuudesta on oikeistopolitiikalla tuotettua.


Suomen on nyt INVESTOITAVA köyhyyteen ja pitkittyneeseen pienituloisuuteen.

Köyhyyden ja pitkittyneen pienituloisuuden poistamista ei tule nähdä enää kuluna ja menona, vaan investointina.


Näin on tehty jo monissa maissa menestyksekkäästi.

Talous kukoistaa ja ihmiset voivat paremmin. Väkivalta ja rikollisuus vähenevät. Syrjäytettyjen määrät ja yhteiskunnallinen ulkopuolisuus laskevat.

Yhteiskunnan turvallisuus paranee ja yhteiskuntarauha lisääntyy.

Osattomuus muuttuu verovaroja ja yhteiskuntavakautta tuottavaksi osallisuudeksi.

Kansallinen luku- ja laskutaito nousevat.

Sairastavuus ja ennenaikainen kuolleisuus vähenevät.



Taloudellinen ahdinko ja henkinen pahoinvointi kulkevat käsi kädessä.

Köyhyys ja pitkittynyt pienituloisuus luotiin politiikalla ja sillä ne voidaan myös poistaa.


Suomen on INVESTOITAVA köyhyyteen ja pitkittyneeseen pienituloisuuteen!

Köyhyyden ja pitkittyneen pienituloisuuden poistamista ei tule nähdä enää kuluna, vaan investointina!



PS. Oikeusministeri Henrikssonin ja myös monien muiden tärkeissä asemissa olevien, oikeudenmukaisuudentajunsa kadottaneiden henkilöiden tulee vakavasti pohtia sitä, että ovatko he enää oikeassa asemassa yhteiskunnassa ja millaista yhteiskuntaa he tuottavat ja rakentavat seurauksineen?
6<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

harppu haluaa ilmeisesti yksityistää vankilat.

Äänestä

Oikeudentaju on siinä että nykyään varaton tai maksuhaluton selviää täysin seuraamuksetta rikoksestaan.

Paluu vanhaan (joo, tiedoksi, näin se oli Suomessa ennen lakiuudistusta, ihan älytöntä vetää tähänkin juttuun amerikkalaisia) on hyvä asia. Jos teet rikoksen josta tulee sakkorangaistus etkä maksa niin istumaan vaan.

Äänestä
  • kun joku jättää 50 euron sakon maksamatta niin joutuu istumaan 20 päivää ja jokainen vankilapäivä maksaa 1000 euroa siinä sitä onkin järkevä ajatus.

    Äänestä

  • Just joo kirjoitti:

    kun joku jättää 50 euron sakon maksamatta niin joutuu istumaan 20 päivää ja jokainen vankilapäivä maksaa 1000 euroa siinä sitä onkin järkevä ajatus.

    Nuo summat ja päivät ovat vain mielikuvituksesi tulosta. 50 euron sakon maksamattomuudesta ei joutuisi istumaan 20 päivää eikä yksi vankilapäivä maksa tuhatta euroa (205 euroa löytyy hinnaksi näin pikaisella haulla).

    Nykytilanne ei ole oikein. Varaton menee kauppaan, hakee kaljakorin tai kaksi, jättää maksamatta eikä mitään seurauksia. Hyvä näin?

    Äänestä

Kaikissa sisäsiittoisteen suomenhurrien touhuissa on tuhon merkit näkyvissä.Miten tällä sukupuuttoon kuolevalla marginaalikansalla voi olla kaksi ministeriä hallituksessa.Seuraavan sisällissodan jälkeen ei täällä tallusta yhtään hyrria.Henriksson on niin vi'tun rumakin.Oikea noita akka.

Äänestä

Vihreiden Braxinhan poisti sakko vankeuden (poliisien kirjoittamien sakkojen), mikä oli niin emämunaus kun olla ja voi. Nyt kaikki narkit ja muut jotka ei mistään mitään välitä aiheuttaa kaiken näköistä harmia muille.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Oikeudentaju kirjoitti:

Lähes päivittäin saamme kuulla porvarivalopäiden ja heidän tukijoukkojensa erilaisia ehdotuksia siitä, miten jokin asia yhteiskunnassa tulisi muuttaa entistä epäoikeudenmukaisempaan suuntaan.

Viimeinen tällainen oli, kun maan oikeusministeri Henriksson ehdotti, että nyt kun porvarit ovat ensin politiikallaan köyhdyttäneet suuren osan kansasta, niin seuraava “järkevä” muutos on (USA:n mallin mukaan) että, köyhät ja varattomat ihmiset laitetaan lusimaan eli vankilaan, jos ja kun he eivät pysty maksamaan sakkoja rikkeistään, jotka lähes aina ovat yhteydessä juuri näiden ihmisten köyhyyteen ja köyhyyden seurauksiin.

Rahakas ei joutuisi vankilaan näistä samoista rikkeistä, sillä hän voi aina maksaa sakkonsa pois.


Missä on oikeusministeri Henrikssonin oikeudenmukaisuudentaju?

Kuinka meillä voi ylipäätään olla päättäjinä näitä henkilöitä, jotka eivät erota oikeaa väärästä ja joiden oikeustaju on usein täysin vääristynyt juuri porvarillisesta elämänkatsomuksesta johtuen?

Kuinka nämä henkilöt saadaan ja siivotaan pois merkittävistä pesteistä, jotta he eivät enää ole antamassa esimerkkiä ja mallia kansalaisille siitä, kuinka vääryyttä vain lisätään ja tuetaan näillä syrjivillä ja myös lakienvastaisilla ehdotuksilla Suomessa?


Me emme tarvitse enää yhtään lisää epäoikeudenmukaisuutta tähän maahan.

Oikeudenmukaisuuden tunteminen on yhteydessä ihmisten jaksamiseen ja selviytymiseen elämässä.


Suurin osa kansalaisten köyhyydestä ja pitkittyneestä pienituloisuudesta on oikeistopolitiikalla tuotettua.


Suomen on nyt INVESTOITAVA köyhyyteen ja pitkittyneeseen pienituloisuuteen.

Köyhyyden ja pitkittyneen pienituloisuuden poistamista ei tule nähdä enää kuluna ja menona, vaan investointina.


Näin on tehty jo monissa maissa menestyksekkäästi.

Talous kukoistaa ja ihmiset voivat paremmin. Väkivalta ja rikollisuus vähenevät. Syrjäytettyjen määrät ja yhteiskunnallinen ulkopuolisuus laskevat.

Yhteiskunnan turvallisuus paranee ja yhteiskuntarauha lisääntyy.

Osattomuus muuttuu verovaroja ja yhteiskuntavakautta tuottavaksi osallisuudeksi.

Kansallinen luku- ja laskutaito nousevat.

Sairastavuus ja ennenaikainen kuolleisuus vähenevät.



Taloudellinen ahdinko ja henkinen pahoinvointi kulkevat käsi kädessä.

Köyhyys ja pitkittynyt pienituloisuus luotiin politiikalla ja sillä ne voidaan myös poistaa.


Suomen on INVESTOITAVA köyhyyteen ja pitkittyneeseen pienituloisuuteen!

Köyhyyden ja pitkittyneen pienituloisuuden poistamista ei tule nähdä enää kuluna, vaan investointina!



PS. Oikeusministeri Henrikssonin ja myös monien muiden tärkeissä asemissa olevien, oikeudenmukaisuudentajunsa kadottaneiden henkilöiden tulee vakavasti pohtia sitä, että ovatko he enää oikeassa asemassa yhteiskunnassa ja millaista yhteiskuntaa he tuottavat ja rakentavat seurauksineen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu