Tölkit ja pakkaukset ennen hienompia.

Onkohan oluen makukin muuttunut joissain tuotteissa? Kun ennen oli kaikki 24 laatikot pahvia ja "hienompia". Tölkkien ja pullojen etiketit oli paljon hienompia myös. Helvetin rumia: Lapin kulta ehdottomasti, olvi ehdottomasti, karjala ehdottomasti, karhu osittain, koff osittain. Ainoa mikä on pysynyt melko samanlaisena pakkaukselta on Sandels. No pitäähän pakkauksia muuttaa uudenlaisiksi, että saadaan myytyä enemmän tietty. Mutta minusta ennen oli paljon hienompia nuo. Kun katsoo hartwallin tehtaalla. Tuskin maku muuttunut missään?
681
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Ei niitä pakkauksia voi juoda.

Äänestä

Kyllä kaupoista löytyy edelleen myös aivan liian hienoja tölkkejä.
Viimeksi S-marketissa huomasin edullisesti tölkkejä joissa luki Gold.
Ostin kun aitoa tavaraa oli niin halvalla ja myös tölkin pinta on aidon kullan väristä.
En ole raskinut hienoja pantteja viedä takaisin kauppaan.
Myös aamukusi oli kullanväristä.

Äänestä

Osta värillisiä tusseja, ja koristele ne purkit ja pullot itsellesi.

Äänestä

Täähän olis tosi kätevää: olutta pussissa. Muutenkin vaikuttaa tuo tsing taon panimo taivaalta maan päällä. Osa palkasta maksetaan oluena! omnomnomnomnomonomono!!! Oluen juotua voi pistää sitten pussin päähän, niin ei tarvii botoxiakaan laittaa.

http://justinsbrewreview.blogspot.fi/2011/04/chinese-beer-bags.html

Äänestä
  • Mihin niitä pusseja tarvitaan, kun jokaisella on vatsalaukkukin?

    Äänestä

Kuhan heitin vaan kyllä kaiken pitää kehittyä eikä pysyä samana!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


olutmies1 kirjoitti:

Onkohan oluen makukin muuttunut joissain tuotteissa? Kun ennen oli kaikki 24 laatikot pahvia ja "hienompia". Tölkkien ja pullojen etiketit oli paljon hienompia myös. Helvetin rumia: Lapin kulta ehdottomasti, olvi ehdottomasti, karjala ehdottomasti, karhu osittain, koff osittain. Ainoa mikä on pysynyt melko samanlaisena pakkaukselta on Sandels. No pitäähän pakkauksia muuttaa uudenlaisiksi, että saadaan myytyä enemmän tietty. Mutta minusta ennen oli paljon hienompia nuo. Kun katsoo hartwallin tehtaalla. Tuskin maku muuttunut missään?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu