ennustaja?

Niin, tiedän vastausen jo etukäteen, mutta kerron kuitenkin...

Minä toimin ns. puhelinennustajana, ennustan tarotkorteista. Olen semmoisessa puhelinfirmassa palkkalistoilla. Nyt olen tosi paljon vähentänyt ns. "linjoilla" oloa.

Tiedän, että se on pahasta tuommoista tehdä, mutta kun rahat on vähissä, niin saan kuitenkin 30 senttiä minuutti. Ja periaatteeni on, että en kerro pahoja asioita. Jotenkin minusta tuntuu, että osaan oikeastikin ennustaa, parhaimmillaan ihan pelottavan tarkasti osaan kertoa soittajan tämänhetkistä tilannetta, ja tulevaisuutta näen varsinkin ihmiselle, jonka energia täsmää, johon saa kontaktin.

Älkää moralisoiko, pliis. Jos teen tätä kuitenkin ihan moraalisesti hyväksyttävällä tavalla; onko se synti.
751
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Kohta faith tulee ja kertoo että olet demonien possessoima :)

Äänestä
  • Ja että sinulla on asperger, se ainut psyykkinen sairaus minkä faith tietää :)

    Äänestä

  • Täällä ollaan, mutta en ole sitä mieltä, että aloittaja olisi ainakaan vielä demonien possessoima. Jos olisi, hän ei kirjoittaisi tänne. (Tai kirjoittaisi tänne, sanoisi olevansa ateisti, ja haukkuisi kristityt pystyyn. )

    Äänestä

  • faith to the rescue kirjoitti:

    Ja että sinulla on asperger, se ainut psyykkinen sairaus minkä faith tietää :)

    Väärin. En tiedä yhtään "psyykkistä sairautta".

    Kaikki "mielenterveyden ongelmat" ovat joko riivausta tai ihmisen reaktiota elämänsä tapahtumiin. Eikä Aspergerin oireyhtymä ole lääketieteellisestikään psyykkinen, vaan neurologinen, häiriö. Nykyäänhän sairauden käsite korvataan psykiatriassa lähes aina häiriön käsitteellä. Psyykkisinä sairauksina pidetään lähinnä vain psykooseja, ja koska psykoosien oireet ovat täsmälleen samat kuin demonisen possession oireet, johtopäätökseni on se ettei psyykkisiä sairauksia ole olemassa.

    Äänestä

Ihmettelen sitä, että jos kerran tiedät vastauksetkin jo etukäteen, oliko tuo aloitus pakko tulla tekemään? Jos oli, niin miksi - mikä siihen pakotti?

On ihan kiistaton tosiasia, että Raamattu varoittaa ihmistä olemasta tekemisissä sellaisten asioiden parissa, minkä parissa sinä kerrot toimivasi. Et voi vaatia, etteikö sinulle tästä muistutettaisi, varsinkaan, jos tulet kertomaan toiminnastasi sellaiselle palstalle, jossa ainakin teoriassa voisi olettaa lukijoina olevan tuosta Raamatun varoituksesta tietoisia ihmisiä.

Ole siis varoitettu. Älä luule, että sinä kykenisit hallitsemaan niitä voimia, minkä parissa "viatonta" ja "hyvään pyrkivää" toimintaasi harjoitat. Sinä olet liemessä, vaikkei vielä siltä tuntuisi.

Äänestä
  • "Älä luule, että sinä kykenisit hallitsemaan niitä voimia, minkä parissa "viatonta" ja "hyvään pyrkivää" toimintaasi harjoitat."

    Juuri tässä se vaaran paikka on! Ennustamista, kuten useita muitakin New Age -juttuja (esim. mediumismi, meditaatio, hypnoosi, jooga ...), pidetään nykyään "viattomana" ja "hyvään pyrkivänä" toimintana. Ne kuitenkin eksyttävät aina ihmisen uskomaan johonkin muuhun voimaan kuin Jumalaan, ja koska ne ovat syntiä, ne avaavat pahoille hengille pääsyn ihmiseen. Kaikki näyttää päälle päin kauniilta, ja aluksi voi sitä ollakin, mutta samalla ihminen vieraantuu koko ajan Jumalasta ja joutuu sitä kautta vaille turvaa ja demonisten voimien armoille.

    Demoniset voimat aloittavat työnsä ihmisessä silkkihansikkain, mutta vähitellen tilalle tulevat nahkakäsineet, nyrkkeilyhansikkaat ja nyrkkiraudat.

    Äänestä

Ok. Sitten viimein aloittajan kysymykseen ...

Minusta kuulostaa oikein hyvältä, että olet tiedostanut ongelman ja että olet vähentänyt "linjoilla" oloa. Olet tehnyt siinä ihan oikein.

Tilanteessasi on nyt vaan se kinkkinen ongelma, että kyse on toisaalta toimeentulostasi ja toisaalta hyvinvoinnistasi. Moni kristitty on joutunut etenkin pian uskoontulonsa jälkeen saman ongelman äärelle, koska monet nykypäivän työtehtävät ovat enemmän tai vähemmän syntiä. Joku on vaihtanut työtä, ja joku toinen on taas kieltäytynyt vakaumukseensa vedoten sellaisista työtehtävistä, joiden kohdalla omatunto kolkuttaa. Itse olen valinnut jälkimmäisen vaihtoehdon.

Suurin ongelma työssäsi ei ole se, mitä muut ihmiset (esim. minun kaltaiseni luterilaiset) siitä ajattelevat, vaan se, että työsi altistaa sinut demonisille voimille. Tarot-korteista ennustaessasi sinä ikään kuin pelaat työksesi spiritismiä, koska kyse on pohjimmiltaan samasta asiasta. Siis yhteyden ottamisesta (jonkin välineen avulla) demonisiin riivaaja- ja/tai tietäjähenkiin. Ennen pitkää ongelmaksi alkaa kuitenkin muodostua se, että kun pirulle antaa pikkusormen, se vie helposti koko käden. Kun vielä tällä hetkellä tarvitset ennustustesi apuvälineeksi kortteja, huomaat vähitellen saavasi yhteyden henkivaltoihin ilman niitäkin. New Age -piireissä tätä pidetään "henkisen kasvun" merkkinä, mutta hengellisessä mielessä kyse on ajautumisesta syvemmälle riivauksen tasolle.

Riivauksen tasoja on roomalaiskatolisen kirkon (jossa nämä asiat hallitaan luterilaista kirkkoa paremmin) mukaan neljä: (1) kiusaus (josta jokaisella meistä on kokemusta), (2) opressio (= painostus), (3) obsessio (= pakkomielle) ja (4) possessio (= valtaaminen, riivaaminen). Lisätietoa: http://katolinen.fi/?p=2461

Minusta sinun tilanteesi on lähinnä tasoa yksi ja kaksi, eli kiusausta ja demonista painostusta, mutta ei edes pelkkää demonista painostusta, koska sekin on puhtaana muotona jo aika rajua (sis. mm. jatkuvia painajaisunia). Voit siis edelleen aivan hyvin vapauttaa itsesi riivaajien vallasta kunhan etsiskelet vähitellen toisen työn ja pidät kiinni Jumalasta. Toisaalta varoitan siitä, jos alat nyt rukoilla Jeesusta avuksesi ja Jumalalta voimaa muuttaa elämäntilannettasi (mikä kannattaa toki tehdä), se saattaa saada demoniset voimat iskemään sinua vastaa. Ne voivat hyökätä sinua vastaan esim. toisten ihmisten tai omien ajatustesi kautta, mutta pysy tiukkana ja käske ne vaikkapa ajatuksissasi "Jeesuksen Kristuksen nimessä" pois.

Uhkana työssäsi on se, ettet saa enää pidettyä niin sanotusti päätäsi pinnalla. Lääketieteen kielellä silloin puhutaan mielenterveyden ongelmista, mutta jos sairastut työsi vuoksi, tilanteesi on aika hankala. Kyseessähän olisi ammattitauti ja olisit oikeutettu sen perusteella korvauksiin, mutta ammattitautia on nykymaailmassa mahdotonta perustella pitkäaikaisella altistumisella demonisille voimille. ;)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ennustaja kirjoitti:

Niin, tiedän vastausen jo etukäteen, mutta kerron kuitenkin...

Minä toimin ns. puhelinennustajana, ennustan tarotkorteista. Olen semmoisessa puhelinfirmassa palkkalistoilla. Nyt olen tosi paljon vähentänyt ns. "linjoilla" oloa.

Tiedän, että se on pahasta tuommoista tehdä, mutta kun rahat on vähissä, niin saan kuitenkin 30 senttiä minuutti. Ja periaatteeni on, että en kerro pahoja asioita. Jotenkin minusta tuntuu, että osaan oikeastikin ennustaa, parhaimmillaan ihan pelottavan tarkasti osaan kertoa soittajan tämänhetkistä tilannetta, ja tulevaisuutta näen varsinkin ihmiselle, jonka energia täsmää, johon saa kontaktin.

Älkää moralisoiko, pliis. Jos teen tätä kuitenkin ihan moraalisesti hyväksyttävällä tavalla; onko se synti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu