Ennen oli karkeasti puolue oikealla = KOK, vasemmalla = SDP ja keskella KESK (Maalaisliitto). Jokaisella oli selvä ideologia ja kohderyhmä. Muualla Euroopassa jo silloin vain Konservatiivit ja Sosiaalidemokraatit.
Sen sijaan, että Suomessakin olisi karkeasti ottaen vain oikeisto ja vasemmisto, meillä onkin NELJÄ samankokoista "isoa" puoluetta, Jos PS olisikin ns protestipuolue, niin mikä ero on tänään Kokoomuksella ja Keskustalla? Vai onko niillä enää periaatteellista eroa?
Kokoomus ja Keskusta - Mikä ero?
19
4803
Vastaukset
- Paikka tiedossa
Politiikka 14.6.2014 klo 16:16 | päivitetty 14.6.2014 klo 16:26
Katainen: Tavoitteena mahdollisimman hyvä salkku uudessa komissiossa
http://yle.fi/uutiset/katainen_tavoitteena_mahdollisimman_hyva_salkku_uudessa_komissiossa/7299376
"Euroopan unionin nykyinen komissio toimii lokakuun loppuun saakka. Katainen haluaa uuteen 28-jäseniseen komissioon viideksi vuodeksi.
Väistyvä pääministeri Jyrki Katainen (kok.) kertoo tavoittelevansa Suomen komissaarin paikkaa Euroopan unionissa syksyllä. Nykyisen komission toimikausi päättyy lokakuun lopussa.
– Tavoitteena on jatkaa Suomen komission jäsenenä eli Suomen komissaarina seuraavat viisi vuotta. Tavoitteena on saada mielenkiintoinen salkku ja mahdollisimman hyvät asemat komission sisällä, Katainen sanoo.
Suomessa on pitkään spekuloitu, että Katainen olisi kiinnostunut Euroopan unionin huipputehtävistä, kuten komission puheenjohtajuudesta, Eurooppa-neuvoston puheenjohtajuudesta tai parlamentin puhemiehen tehtävästä.
– Nämä niin sanotut huipputehtävät ovat pitkässä kuusessa. Ensisijainen tavoite on mielenkiintoisen salkun tavoitteleminen, Katainen kuittaa.
Katainen Rehnin tilalle heinäkuun alussa
Katainen siirtyy Brysseliin todennäköisesti heinäkuun alusta lähtien. Hän ottaa ensin hoitaakseen Olli Rehnin tehtävät talous- ja raha-asioista vastaavana komissaarina Euroopan unionissa.
Katainen kertoi Yle Uutisille suunnitelmistaan sen jälkeen, kun kokoomus oli valinnut Alexander Stubbin uudeksi puheenjohtajakseen Lahdessa lauantaina. Näin hän kuvaili, millaisen pääministerin Suomi Stubbista saa:
– Aktiivisen, tulevaisuuteen positiivisesti suhtautuvan ja kansainvälisen pääministerin. Alex on ihmisenä sellainen, että hän suhtautuu uusiin, aiemmin kokemattomiin asioihin vähän samalla tavalla kuin urheiluun: pitää harjoitella, harjoitella, harjoitella, että tulee huipulle.
Lue myös
Väistyvä Katainen: "Työ olisi ollut erilaista, jos talous olisi kasvanut nätisti"
13.6.
Rehn pitää vaalitulosta luottamuslauseena politiikalleen
26.5.
Olli Rehn: "En kieltäytyisi, jos tarjoutuisi tilaisuus päästä ryhmän johtoon EU-parlamentissa"
27.5.
" - Eroja löytyy
Kaikissa puolueissa on erilaisia ajattelijoita. Pitää lueskella, mistä en toisiaan kritisoivat.
Sipilä vertaa Kataisen hallituksen perintöä nälkävuoteen
http://www.taloussanomat.fi/politiikka/2014/06/14/sipila-vertaa-kataisen-hallituksen-perintoa-nalkavuoteen/20148451/12
Kokoomus on liberaali mm. seksuaaliset vähemmistöt, keskustassa on uskovaiisia ja osittain ei liberaalit keskustalaiset ovat perinteisesti enemmän isänmaallisia. Kokoomuksella on rahasta kaikkeen mielipide noin niinkuin äärimmäisenä näkemyksenä. Kokoomus on kansainvälisyyttä korostava, eu on niille tärkeä.
Kokoomus on sijoittamiseen suuntautunut, reaalitalous on melkein hylätty, päinvastoin kuin kepussa. Kokoomus on maahanmuuton kannattaja, eikä niillä ole oikeastaan niin suurta väliä, keitä täällä asuu, kunhan tottelevat vallanpitäjiä ja maksavat kaikesta tunnollisesti. - kepu=takinkääntelyä
Ei Kokoomuksella ja Keskustalla varsinaisesti mitään suuria eroja ole. Varmaan suurin ero on siinä että Keskusta luovii iloisesti vasemmalta oikealle poliittisten valtasuhteiden mukaan. Toisin sanoen ne voi olla samasta asiasta täysin vastakkaista mieltä riippuen siitä ovatko hallituksessa vai oppositiossa. Oppositiossa ollessaan ne on olevinaan hyvinkin vasemmistolaisia mutta hallitukseen päästyään alkaa taas se oikeistolaisen politiikan teko joka tietysti on Keskustan varsinainen ideologia..
Puolueen nimikin juontaa juurensa varmaan siitä että keskeltä on lyhyin matka hypätä tilanteen mukaan joko vasempaan tai oikean laitaan.
Kreikan tukipaketit on varmaan viime ajoilta paras esimerkki Keskustan harjoittamasta politiikasta. Kokoomus ja Keskustahan antoivat sen ensimmäisen apupaketin. Eduskuntavaalien alla Kiviniemi sanoi että jos tarvetta tulee he ovat valmiita antamaan myös toisen apupaketin. Vaalit kun oli ohi ja oppositio kutsui, sieltä alettiinkin vastustamaan sitä seuraavaa apupakettia kun se tuli ajankohtaiseksi. - itsevarmaFiksuMies
--Kokoomuksen mielestä kaikki pitää tehdä yritystoimintana, mikään muu ei kelpaa.
--Keskustan mielestä jotain ongelmaa korjataan valitsemalla sopiva työkalu.
--Kokoomuksen työkalupakissa on vain yksi työkalu.
--Keskustan työkalupakissa on monia työkaluja.
--Kökoomus väärinkäyttää kauppakorkeakouluoppeja Eduskunnassa.
--Keskustassa tiedetään että kauppakorkeakouluopit toimivat yritysjohtamistehtävissä ja tiedetään että Eduskunta ei ole yritysjohto. - Ne kaikki
Suuret puolueet ovat samanlaisia, toteuttavat apupuolueineen EU:sta määrättyä uuslibraalia politiikkaa, eli käytännössä meillä on toiminnassa muinaisesta itänaapurista tuttu yksipuoluejärjestelmä.
Eli linkin humoristisen kuvan kertoma alkaa olemaan jo jossain määrin todellisuutta.
http://www.anarkismi.net/vaalimatsku/vaalijuliste3.jpg- Kappas vaan
Samasta joku blogisti:
"Onko Suomi yksipuoluejärjestelmä?
- onko Suomemme demokratia vain lumedemokratiaa ja samalla monipuoluejärjestelmämme itse asiassa yksipuoluejärjestelmä?..."
http://jannekuusi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/170427-onko-suomi-yksipuoluejarjestelma - eroja löytyy
Kappas vaan kirjoitti:
Samasta joku blogisti:
"Onko Suomi yksipuoluejärjestelmä?
- onko Suomemme demokratia vain lumedemokratiaa ja samalla monipuoluejärjestelmämme itse asiassa yksipuoluejärjestelmä?..."
http://jannekuusi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/170427-onko-suomi-yksipuoluejarjestelmaTotta kai realiteetit pitää tunnustaa joten se itsessään asettaa politiikan teolle tiettyjä rajoituksia. Varmasti jos esimerkiksi Kokoomus/Kepu saisi vapaat kädet tehdä politiikkaa ilman että tarvitsisi huolehtia seuraavien vaalien kannatusluvuista, maa olisi hyvinkin erilainen. Lähihistoriaa jos tutkitaan niin edellinen porvarihallitus veropolitiikallaan kasvatti todella huomattavasti rikkaiden ja köyhien tuloeroja.
- Edellinenkö
eroja löytyy kirjoitti:
Totta kai realiteetit pitää tunnustaa joten se itsessään asettaa politiikan teolle tiettyjä rajoituksia. Varmasti jos esimerkiksi Kokoomus/Kepu saisi vapaat kädet tehdä politiikkaa ilman että tarvitsisi huolehtia seuraavien vaalien kannatusluvuista, maa olisi hyvinkin erilainen. Lähihistoriaa jos tutkitaan niin edellinen porvarihallitus veropolitiikallaan kasvatti todella huomattavasti rikkaiden ja köyhien tuloeroja.
Vaan? Otetaas tuolta hiukka seurantaa jo 90-luvulta.
"Tuloerojen kasvun seurantaa vuodelta 2000
Tuloerot kasvaneet jo neljä vuotta peräkkäin
rikkaimman prosentin tulot kasvoivat 1990-luvulla yli 120 prosenttia, mutta pienituloisimman kymmeneksen käytettävissä olevat tulot laskivat
http://hirvasnoro.blogspot.fi/2005/04/tuloerojen-kasvun-seurantaa-vuodelta.html
Punamulta jatkaa tuloerojen kasvattamista
"Näin ökyrikkaille lapioitiin lisää rahaa"
http://hirvasnoro.blogspot.fi/2005/04/varallisuusveron-poisto-lis-tuloeroja.html
"Rikkaimpien tulot nousivat 172 prosenttia...
- Kaikkein rikkaimmat suomalaiset ovat jatkaneet valtaisaa rikastumistaan 1990-luvun puolivälistä...Köyhyyden väheneminen sen sijaan pysähtyi vuoteen 2000."
http://hirvasnoro.blogspot.fi/2007/11/rikkaimpien-tulot-nousivat-172.html
Homma aloitettiin hiljalleen taustalla jo :
"Vuonna 1977 Suomi
asemoitiin uudelleen
- Uutta linjaa esitellyt puheenjohtaja Kalevi Sorsan puhe oli kuin ”patruunan päiväuni” luonnehtii tohtori Jukka Tarkka kirjoittamassaan Elinkeinoelämän valtuuskunnan historiassa Uhan alta unioniin (Otava 2002)..."
http://hirvasnoro.blogspot.fi/2007/05/jouko-kajanoja-suomen-knne-alkoi.html - Käytännön
Edellinenkö kirjoitti:

http://hirvasnoro.blogspot.fi/2007/05/jouko-kajanoja-suomen-knne-alkoi.htmlToimiin alettiin sitten toden teolla kokoomus ja demarihallituksen toimesta 1987 ja alettiin tehdä kuuluisaa "Hallittua rakennemuutosta" joka meni aika holtittomaksi lopulta, mutta jatkuu edelleen.
"Holkerin hallitus oli Suomen tasavallan 64. hallitus, jonka muodostivat aluksi Kansallinen Kokoomus, Suomen Sosialidemokraattinen Puolue, Ruotsalainen kansanpuolue ja Suomen Maaseudun Puolue. SMP erosi hallituksesta syksyllä 1990. "
http://fi.wikipedia.org/wiki/Holkerin_hallitus
Wikipedia kertoo myös kuinka "Talouden rakennetta oli tarkoitus kehittää hallitusti, niin että suurelta työttömyydeltä olisi vältytty.". Tuo taas on ristiriidassa sen kanssa mitä Jukka Tarkka kirjoitti Holkerin sanoneen työttömyyden kasvusta (Että sitten tulee paljon työttömiä, kun tämä rakennemuutos aloitetaan) kirjassaan Uhan alta unioniin (Otava 2002). Eli Holkeri tiesi, että työttömiä tulee ja paljon.
Soinivaaran mukaan työttömyttä olikin tarkoitus nostaa (NAIRU - teorian mukaisesti) aina kahteensataan tuhanteen työttömään asti, mutta kävi kuten kulotuksessa usein käy, tuli karkasi... - Osmo tosiaan
Käytännön kirjoitti:
Toimiin alettiin sitten toden teolla kokoomus ja demarihallituksen toimesta 1987 ja alettiin tehdä kuuluisaa "Hallittua rakennemuutosta" joka meni aika holtittomaksi lopulta, mutta jatkuu edelleen.
"Holkerin hallitus oli Suomen tasavallan 64. hallitus, jonka muodostivat aluksi Kansallinen Kokoomus, Suomen Sosialidemokraattinen Puolue, Ruotsalainen kansanpuolue ja Suomen Maaseudun Puolue. SMP erosi hallituksesta syksyllä 1990. "
http://fi.wikipedia.org/wiki/Holkerin_hallitus
Wikipedia kertoo myös kuinka "Talouden rakennetta oli tarkoitus kehittää hallitusti, niin että suurelta työttömyydeltä olisi vältytty.". Tuo taas on ristiriidassa sen kanssa mitä Jukka Tarkka kirjoitti Holkerin sanoneen työttömyyden kasvusta (Että sitten tulee paljon työttömiä, kun tämä rakennemuutos aloitetaan) kirjassaan Uhan alta unioniin (Otava 2002). Eli Holkeri tiesi, että työttömiä tulee ja paljon.
Soinivaaran mukaan työttömyttä olikin tarkoitus nostaa (NAIRU - teorian mukaisesti) aina kahteensataan tuhanteen työttömään asti, mutta kävi kuten kulotuksessa usein käy, tuli karkasi...Kertoi tämmöttiä, löytyy Suomen Akatemian lamatutkimuksesta:
”Työttömyyden nousu ja laman alku aiheutettiin ensin tahallaan, mutta sitten kävi niin kuin silloin tällöin käy kulotuksessa. Tarkoituksena oli tiettävästi nostaa työttömyys 250.000 henkeen, mutta lama pääsi ryöstäytymään valloilleen.”
-Soininvaara 1994-”
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9986651/#comment-50292528 - OIT
Osmo tosiaan kirjoitti:
Kertoi tämmöttiä, löytyy Suomen Akatemian lamatutkimuksesta:
”Työttömyyden nousu ja laman alku aiheutettiin ensin tahallaan, mutta sitten kävi niin kuin silloin tällöin käy kulotuksessa. Tarkoituksena oli tiettävästi nostaa työttömyys 250.000 henkeen, mutta lama pääsi ryöstäytymään valloilleen.”
-Soininvaara 1994-”
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9986651/#comment-50292528Meitä on huijattu.
- itsevarma
Edellinenkö kirjoitti:
Vaan? Otetaas tuolta hiukka seurantaa jo 90-luvulta.
"Tuloerojen kasvun seurantaa vuodelta 2000
Tuloerot kasvaneet jo neljä vuotta peräkkäin
rikkaimman prosentin tulot kasvoivat 1990-luvulla yli 120 prosenttia, mutta pienituloisimman kymmeneksen käytettävissä olevat tulot laskivat
http://hirvasnoro.blogspot.fi/2005/04/tuloerojen-kasvun-seurantaa-vuodelta.html
Punamulta jatkaa tuloerojen kasvattamista
"Näin ökyrikkaille lapioitiin lisää rahaa"
http://hirvasnoro.blogspot.fi/2005/04/varallisuusveron-poisto-lis-tuloeroja.html
"Rikkaimpien tulot nousivat 172 prosenttia...
- Kaikkein rikkaimmat suomalaiset ovat jatkaneet valtaisaa rikastumistaan 1990-luvun puolivälistä...Köyhyyden väheneminen sen sijaan pysähtyi vuoteen 2000."
http://hirvasnoro.blogspot.fi/2007/11/rikkaimpien-tulot-nousivat-172.html
Homma aloitettiin hiljalleen taustalla jo :
"Vuonna 1977 Suomi
asemoitiin uudelleen
- Uutta linjaa esitellyt puheenjohtaja Kalevi Sorsan puhe oli kuin ”patruunan päiväuni” luonnehtii tohtori Jukka Tarkka kirjoittamassaan Elinkeinoelämän valtuuskunnan historiassa Uhan alta unioniin (Otava 2002)..."
http://hirvasnoro.blogspot.fi/2007/05/jouko-kajanoja-suomen-knne-alkoi.html"- Kaikkein rikkaimmat suomalaiset ovat jatkaneet valtaisaa rikastumistaan 1990-luvun puolivälistä...Köyhyyden väheneminen sen sijaan pysähtyi vuoteen 2000.""
Tottakai.
Suomessa on hintataso pysynyt samana vaikka tavaratuotannosta iso osa on kokenut 90% palkanalennukset kun tuotantoa on siirtynyt Kiinaan.
Samalla hinnalla myydään tavaraa jonka tuotantokustannukset ovat romahtaneet Kiinaan siirtymisen myötä - itsevarma
Käytännön kirjoitti:
Toimiin alettiin sitten toden teolla kokoomus ja demarihallituksen toimesta 1987 ja alettiin tehdä kuuluisaa "Hallittua rakennemuutosta" joka meni aika holtittomaksi lopulta, mutta jatkuu edelleen.
"Holkerin hallitus oli Suomen tasavallan 64. hallitus, jonka muodostivat aluksi Kansallinen Kokoomus, Suomen Sosialidemokraattinen Puolue, Ruotsalainen kansanpuolue ja Suomen Maaseudun Puolue. SMP erosi hallituksesta syksyllä 1990. "
http://fi.wikipedia.org/wiki/Holkerin_hallitus
Wikipedia kertoo myös kuinka "Talouden rakennetta oli tarkoitus kehittää hallitusti, niin että suurelta työttömyydeltä olisi vältytty.". Tuo taas on ristiriidassa sen kanssa mitä Jukka Tarkka kirjoitti Holkerin sanoneen työttömyyden kasvusta (Että sitten tulee paljon työttömiä, kun tämä rakennemuutos aloitetaan) kirjassaan Uhan alta unioniin (Otava 2002). Eli Holkeri tiesi, että työttömiä tulee ja paljon.
Soinivaaran mukaan työttömyttä olikin tarkoitus nostaa (NAIRU - teorian mukaisesti) aina kahteensataan tuhanteen työttömään asti, mutta kävi kuten kulotuksessa usein käy, tuli karkasi...Kylmän sodan länsipropagandaa otettiin käyttöön kun Länsi oli voittanut Kylmän sodan.
Kylmässä sodassa molemmat osapuolet likasivat omaa yhteiskuntatiedettään ja taloustiedettään. Loppumisen jälkeen ei voitu poistaa tieteistä omaa propagandaa. - kepu aloitti tuhon
Edellinenkö kirjoitti:
Vaan? Otetaas tuolta hiukka seurantaa jo 90-luvulta.
"Tuloerojen kasvun seurantaa vuodelta 2000
Tuloerot kasvaneet jo neljä vuotta peräkkäin
rikkaimman prosentin tulot kasvoivat 1990-luvulla yli 120 prosenttia, mutta pienituloisimman kymmeneksen käytettävissä olevat tulot laskivat
http://hirvasnoro.blogspot.fi/2005/04/tuloerojen-kasvun-seurantaa-vuodelta.html
Punamulta jatkaa tuloerojen kasvattamista
"Näin ökyrikkaille lapioitiin lisää rahaa"
http://hirvasnoro.blogspot.fi/2005/04/varallisuusveron-poisto-lis-tuloeroja.html
"Rikkaimpien tulot nousivat 172 prosenttia...
- Kaikkein rikkaimmat suomalaiset ovat jatkaneet valtaisaa rikastumistaan 1990-luvun puolivälistä...Köyhyyden väheneminen sen sijaan pysähtyi vuoteen 2000."
http://hirvasnoro.blogspot.fi/2007/11/rikkaimpien-tulot-nousivat-172.html
Homma aloitettiin hiljalleen taustalla jo :
"Vuonna 1977 Suomi
asemoitiin uudelleen
- Uutta linjaa esitellyt puheenjohtaja Kalevi Sorsan puhe oli kuin ”patruunan päiväuni” luonnehtii tohtori Jukka Tarkka kirjoittamassaan Elinkeinoelämän valtuuskunnan historiassa Uhan alta unioniin (Otava 2002)..."
http://hirvasnoro.blogspot.fi/2007/05/jouko-kajanoja-suomen-knne-alkoi.htmlKeskustan Esko Ahon ns. lama-ajan hallitus aloitti Suomen tuhon, kukaan vaan ei tunnu enää muistavan asiaa. Esko-Ahon ko. hallitus eriytti tulo- ja pääomatulojen verotuksen, jonka seurauksena tuloerot lähtivät Suomessa kasvuun ja hyvinvointivaltio rapautumaan. Osansa oli tietty lamalla ja sillä, että kaikki ulkomaankaupankäynti oli Kekkosen aikana jne. laskettu entisen itäblokin kanssa käytävään bilateraalikauppaan. Mutta tuloerojen kasvattamisen aloitti nimenomaisesti Keskusta Esko Ahon johdolla.
Tuhon varmistivat sitten demarit Lipposen I ja Lipposen II hallitusten johdolla, jolloin tuloeroja kasvatettiin lisää ottamalla lisäksi käyttöön ns. haittaverot (energia ym., ja alv-veron korotukset), lisäksi ensin tilapäisinä, mutta pysyviksi jäivät auton käyttömaksut nyk. käyttövero. Ovat tasaveroja niin energia kuin muutkin tuolloin käyttöön otetut, ja rankaisevat entien siis pien- sekä keskituloisia. Eihän ne kokoomusta haittaa, kun sen puolueen kannattajakunnasta on iso osa parempituloisia, joille noista demarien innolla käyttöön ottamista tasaveroista ei ole niin suurta haittaa. Koska 6 tonnia kuussa ansaitsevalle ei suuria merkkaa, maksaako sähkö kuusi euroa kuukaudessa enemmän tai vähemmän, mutta vaikka kansaneläkkeen perusosalle jne. 600 euroa kuussa ansaitsevalle sellaisella 6 eurollakin on paljon isompi merkitys. Vihreäthän näitä kulutusveroja vaativat, mutta demareiden Lipponen 1 ja 2 otti ne sitten käyttöön.
Lopullisen niitin maan taloudelle sai nyt vaikka demareiden J. Urpilainen laittamalla maamme rahat Kreikkaan oman maan sijasta, koska hän sattui sympatiseeraamaan sikäläisiä demokraatteja.
Joten itse asiassa kokkareita on aika turha syytellä, kun tuhon ovat saaneet aikaan jo em. kepu ja sitten demareiden vetämät hallitukset 1990-luvun puolivälistä lukien; tosin viimeinen niitti tuli nyt, kun demarivaltiovarainministeri Urpilainen "viimeisteli" loput
- Ei oikeastaan
Mitään eroa.
Hyvin mielenkiintoista on se, että perinteinen konservatiivipuolue Kokoomus on omaksunut meillä näin vapaamieliset arvot. Kodin, kirkon ja isänmaan sekä kypäräpappien ja poroporvarien puolueesta on kehkeytynyt suvaitsevuutta, monikulttuurisuutta ja kansanvälisyyttä korostava oikeistoliberaali puolue, hieman Viron Reformipuoluetta vastaava kansanliike. Ja kannatus on noussut kohisten, puolue kilpailee kärkisijoista nuorten keskuudessa Vihreiden kanssa.
Ja mielenkiintoista on myös se, että meillä on tämä outolintu nimeltä Suomen Keskusta. Se on syntynyt maalaisliittolaisuuden ympärille, mutta pyrkinyt omaksumaan liberaalit arvot liittymällä Liberal Internationaliin sekä ALDE:en. Nuorsuomalainen puolue ei ole saanut arvoistansa seuraajaa. Liberaalisen Kansanpuolueen fuusioituminen aikanaan Kepuun oli fiasko, äänet menetettiin etupäässä Vihreille ja Kokoomukselle. Keskusta on selkeästi lähempänä konservatiivista agraaripuoluetta kuin eurooppalaista liberaalipuoluetta. Lisäksi Keskusta on monessa suhteessa paljon oikeistolaisempi kuin Kokoomus ja kannattaa toisinaan mustaakin konservatismia. Sipilän aikana puolue on livennyt jälleen oikealle. Kilpailu Kokoomuksen kanssa valtakunnan ykköspallista on kova. Stubbista tulisi kuitenkin kieltämättä hyvä pääministeri ja Sipilästä valtiovarainministeri. Veikkaan ja salaa toivonkin, että seuraava hallituspohja on Keskusta Kokoomus, Vihreillä ja RKP:llä varustettuna.- ööööööh
Jos toivot tuollaista hallituskokoonpanoa, niin ymmärrä sitten kanssa että sosiaaliturva tulee heikentymään. Työttömät, sairaat ja eläkeläiset kärsii aina ensimmäisenä porvareiden leikkauspolitiikasta.
Ei ole mikään dream team, mutta toivoisin seuraavaa hallitusta kesk sd ps.
Pääasia, että vain ökyrikkaiden etuja ajava kokoomus saadaan oppositioon.
- näinseskulaa
On - toiset elää turpeesta ja toiset turpeentallaajien selkänahasta.
Tosiasiassa mitään aatteelista eroa ei ole millään poliittisella liikkeellä, joista paras/pahin on ns. vasemmistoliitto, joka on hämmentyneiden kommarien ja "aatteelisen" sivistyneistön sekasikiö - pahin esimerkki oli Suvi-Anne Siimes, joka "harrasti" vasemmistolaisuutta ja poliittiseen uransa jälkeen liittyi korporaatioiden mafiaan.
Itseasiassa Suomessa toimii puoluemafia yhdessä liike-elämän toimijoiden kanssa - moniko ihminen on edes puolueen jäsen tai äänestää vaaleissa. 60 prosentin äänestystulos tarkoittaa, että Suomea hallitsee tosiasiallisesti vähemmistö ja todellisuudesssa vielä pienempi "vähemmistö", sillä suurin osa päätöksistä tehdään hyvin pienen joukon kesken ja eduskunta on vain "kansainvaltaisen" näytelmän teatteri.
Entä sitten Vihriälän muotokuva sairaanhoitopiirin seinälle - 30 000 ekeä! Maalaamiseen menee noin viikko ja tuskin mitään kulttuurillista mestariteosta rumasta miehestä edes saa - aika hyvä tuntiliksa daideilijalle - onnittelut siitä.
Monesta "tunnustetunkaan" taiteilijan teoksesta tuskin maksetaan kyseistä summaa saati sitten rikollisen poliitikon naamasta. Mainio esimerkki poliittisen "eliitin" vieraantumisesta yhteiskunnasta ja heidän ylimielisyydestään - raha olisi ollut parempi käyttää vaikka kroonikko-osaston vaippoihin tai vaikka potilaiden käyttämiin jalkineisiin, jotka olivat hyvin vähissä jouduttuani hyksin thorax-osastolle. - Anonyymi
Toki näissä puolueissa on paljon samaa, mutta myös hyvin selviä eroja. Esimerkiksi kun tarkastellaan Kokoomuksen ja Keskustan kuntavaaliohjelmia, löytyy niistä myös merkittäviä eroja. Tarkemmin näitä kuvattu täällä: https://politiikkaajarjella.blogspot.com/2021/05/porvaripuolueiden-kuntavaaliohjelmat.html
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik124110MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar822111Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5511677Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin991415Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671137Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s331048Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt216951Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60893- 171864
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3848