Maatalousministeriön tiedote
Helsinki 8.10.2004
Uusien peltoalojen tukikelpoisuudelle takaraja
Maa- ja metsätalousministeriö valmistelee valtioneuvostolle asetusmuutosta, jolla asetettaisiin takaraja uusien alueiden tukikelpoiseksi ottamiselle maatalouden ympäristötuessa ja luonnonhaittakorvauksessa. Ehdotuksen mukaan tukikelpoisiksi hyväksyttävien alojen tulisi täyttää viimeistään 31.10.2004 pellolle asettavat vähimmäisvaatimukset eli niiden tulisi sellaisenaan ilman erillisiä toimenpiteitä olla otettavissa hyvän maatalouskäytännön mukaiseen viljelykäyttöön viimeistään 1.6.2005. Marraskuun alun jälkeen valmistuvaa uutta peltoa ei voitaisi lukea tukikelpoiseen alaan. Asiaa on käsitelty valtion ja tuottajajärjestöjen tukineuvottelijoiden välillä.
Tämänhetkisen määrärahatilanteen vuoksi uusia aloja ei voida ottaa luonnonhaittakorvaukseen (LFA) eikä maatalouden ympäristötukeen. Vuonna 2005 tehtävissä uusissa viisivuotisissa LFA-sitoumuksissa tukea voidaan maksaa vain alalle, jolle tukea on maksettu jo vuonna 2004. Myöskään maatalouden ympäristötukeen ei voida ottaa uusia aloja vuosina 2005 ja 2006. Ympäristötuen keväällä 2005 päättyviä viisivuotisia sitoumuksia jatketaan kahdella vuodella. Uuden viisivuotisen sitoumuksen antaminen olisi mahdollista vain erittäin rajatuissa tapauksissa.
Ministeriön asetusmuutosehdotuksen mukaan LFA- ja ympäristötuessa peltoala jakautuisi kolmeen luokkaan: 1) tukikelpoinen ala, jolle maksetaan tukea vuonna 2005 (ollut tuen piirissä v. 2004) 2) tukikelpoinen ala, jolle ei makseta tukea (ns. jonotuslistalla olevat alat, mukaan lukien ne LUTU/LUEL- ja viljelemättömyyssopimuspellot jotka eivät ole vielä tuen piirissä) 3) ala, joka ei ole tukikelpoista.
Viljelijän tulee ilmoittaa kunnan maaseutuelinkeinoviranomaiselle 30.11.2004 mennessä niistä uusista aloista, joille hän aikoo hakea tukikelpoisuutta vuonna 2005 ja joita ei ole aikaisemmin haettu tukikelpoiseksi. Näitä aloja voivat olla esimerkiksi vuoden 2004 tukihaun jälkeen raivatut alueet sekä sellaiset muut alueet, joita ei ole haettu tukikelpoiseksi ja jotka täyttävät pellolle asetettavat edellytykset viimeistään 31.10.2004.
Pellonraivaus kiihtyy
kiihtymistään
3
179
Vastaukset
- raivata uutta peltoa
Näemmekö ihmeen: maajussi hikihatussa pellolla?
- Hallelujaa
Jussukat palkkaavat pimeää työvoimaa ja käyvät itse jeesustelemassa korkeintaan sen tulevan pellon reunalla, kuinka ankeaa se viljelijän elämä on.
Aamua iltaa, pyhät ja arjet, paitsi lestadiolaiskepuleilla, jotka eivät voi sunnuntaina tehdä senkään vertaa, mitä arkipäivinä.
Lisääntyä ne ainakin osaavat, viikonpäivistä riippumatta, ihan kiusalle asti. - Heh heh
Kaiken näköisiä hiihtäjiä niin kuin nämä maajussit!
Tässä voi tulla vielä hauskaa kun valta vaihtuu!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874108Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242921No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452320- 341321
- 10909
- 131885
- 6874
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12822Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124766- 11760