kannalla! Ensin alkuun ruotsinkielinen media oli tietenkin hurmiossa Stubbin varmistuessa Kokoomuksen seuraavaksi puheenjohtajaksi ja pätkäpääministeriksi.
Nyt hurmio näyttää laantuneen ja rivien välistä voi näkyä se huoli, että kuinka alas Stubb ehtii tämän viimeisen vajaan vuoden aikana ajamaan Kokoomuksen kannatuksen.
Kaikki Kokoomusväki ei ole riemuissaan, että Stubb tuli valituksi osa on todella pettyneitä. Jos katsoi esim. puheenjohtajakisassa jo ensi kierroksella pudonneen Jan Vapaavuoren naamaa niin ei siitä hurmos näkynyt.
Lähipäivät ja lähiviikot sekä seuraavat gallupit antavat pikkuisen osviittaa siitä mitä tuleman pitää.
Kokoomus on valintansa tehnyt ja pulinat pois!
PS. Suomessa on Stubbin eurovaaleissa saamasta äänivyörystä tehty suuri numero mutta ei pidä unohtaa sitä tosiasiaa, että viisi vuotta aikaisemmin Timo Soini pystyi tyhjätaskuna melkein samaan. Stubbilla oli suuri koneisto ja miljoonia käytössään kampanjoinnissaan.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Ruotsinkielinen media taitaa vierastaa tätä Stubbin ehdotusta kaksikielisistä kouluista.
Stubb lyttää Taxellin opin
lauantai 31.05.2014
Ihan sairasta, vastaa ulkomaankauppa- ja eurooppaministeri Alexander Stubb (kok.) suorasukaiseen tyyliinsä kysymykseen niin sanotusta Taxellin paradoksista (STT 30.5.).
Kaksikielisyys johtaa lopulta yksikielisyyteen ministeri Taxellin ajatuksen mukaan. Tämä siksi, koska kaksikielisessä ympäristössä vähemmistön puhuma kieli näivettyy. Valtakieli suomi vie voiton vähemmistön ruotsista.
Taxellin ajatusta seuraten yksikieliset yksiköt pitävät kaksikielisyyttä yllä. Siksi päiväkodit, koulut, yliopistot ja varuskunnat pitää olla kieliryhmille visusti erikseen.
Kaksikielinen ja useita kieliä sujuvasti puhuva Stubb sanoutuu jyrkästi irti tästä opista. Hän ajaa "voimakkaasti" kaksikielisiä kouluja ja sitä, että suomen- ja ruotsinkieliset oppilaat voivat tavata toisiaan välituntisin sekä puhua molempia kieliä keskenään.
Pahasti leiriytyneellä pääkaupunkiseudulla kaksikielisyys voi käydä kirosanasta. Vaasassa, kielikylpykoulutuksen synnyinsijoilla, kaksikielisyys on arkipäivää, ja sitä voisi vielä kohentaa.
Kaksikielistä lukiokampusta on kokeiltu Vaasassa nyt puolentoista vuoden ajan, hyvällä menestyksellä.
Vuorovaikutuksen lisääntyminen ei voi olla pahasta. Vaasan mallia voi hyvin laajentaa myös peruskouluun.
Ihan sairasta!
Tarkoittaakohan Stubb myöskin, että paradoksin keksijäkin olisi henkisesti sairas?
Ei kait Vapaavuori iloinnut, kun ITSE oli pyrkimässä johtoon!
Mutta olet oikeassa, että moni puolueen kärkipoliitikot olivat pettyneitä tulokseen. Stubb valittiin rivijäsenten äänillä.