Eduskuntavaalit

Suomen poliittinen tilanne on tällä hetkellä todella erikoisessa ja sekavassa tilanteessa. Kaiken kaikkiaan Kataisen hallituksesta on eronnut/erotettu ministereitä sekä yksittäiset puolueet ovat hylänneet hallituksen ja siirtyneet oppositioon. Tämän lisäksi hallituksen kaksi tärkeintä ministeriä eli pääministeri sekä valtiovarainministeri vaihtuu. On syytä kysyä: Pysyykö Stubbin hallitus pystyssä kevääseen 2015 asti vai kaatuuko hallitus jo tulevana syksynä ?

Stubbin siirtyminen pääministerin paikalle hankaloittaa erityisesti demareiden hallitustyöskentelyä. Ajautuuko kokoomus ja demarit syksyn budjettineuvotteluissa erimielisyyksiin ja näin ollen sdp ulosmarssiin hallituksesta ?? SDP kannatus on tosin tällä hetkellä niin alhainen että ennen aikaisten eduskuntavaalit saattaisivat pudottaa puolueen oppositioon joten olisi demareilta iso riski lähteä hallituksesta...Toki on muistettava että vasemmiston suosio nousi kun puolue siirtyi oppositioon..

Kiinnittäisin huomiota myös vihreisiin. Vihreät ovat uhanneet lähteä hallituksesta mikäli ydinvoima asiasta edes keskustellaan. Tulevana syksynä hallitus mitä ilmeisemmin ottaa käsittelyyn Fennovoiman lupahakamuksen joten mitä tekevät vihreät ??? Lähtevätkö hallituksesta ??
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


syksyllä 2014 ??? kirjoitti:

Suomen poliittinen tilanne on tällä hetkellä todella erikoisessa ja sekavassa tilanteessa. Kaiken kaikkiaan Kataisen hallituksesta on eronnut/erotettu ministereitä sekä yksittäiset puolueet ovat hylänneet hallituksen ja siirtyneet oppositioon. Tämän lisäksi hallituksen kaksi tärkeintä ministeriä eli pääministeri sekä valtiovarainministeri vaihtuu. On syytä kysyä: Pysyykö Stubbin hallitus pystyssä kevääseen 2015 asti vai kaatuuko hallitus jo tulevana syksynä ?

Stubbin siirtyminen pääministerin paikalle hankaloittaa erityisesti demareiden hallitustyöskentelyä. Ajautuuko kokoomus ja demarit syksyn budjettineuvotteluissa erimielisyyksiin ja näin ollen sdp ulosmarssiin hallituksesta ?? SDP kannatus on tosin tällä hetkellä niin alhainen että ennen aikaisten eduskuntavaalit saattaisivat pudottaa puolueen oppositioon joten olisi demareilta iso riski lähteä hallituksesta...Toki on muistettava että vasemmiston suosio nousi kun puolue siirtyi oppositioon..

Kiinnittäisin huomiota myös vihreisiin. Vihreät ovat uhanneet lähteä hallituksesta mikäli ydinvoima asiasta edes keskustellaan. Tulevana syksynä hallitus mitä ilmeisemmin ottaa käsittelyyn Fennovoiman lupahakamuksen joten mitä tekevät vihreät ??? Lähtevätkö hallituksesta ??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu