tottako vai pelkkä tarina?

enkelin jälkeläinen

Meidän suku polveutuu karkotetusta enkelistä, näin minulle on pienestä pojasta asti kerrottu.
Minun isoisoisoisäni oli enkeli, jonka jumala karkotti pois luotaan, koska hän ei totellut, hänen kuolemattomuutensa vietiin, jumaluutensakin hän menetti. Hänen nimensä oli Belfore. Hän eli 154 vuotta, sairastumatta kertaakaan, mutta lopulta rakkaus vei miehen hengen, sillä Belforen vaimo (minun isoisoisoäitini) gunilla oli hyvin kaunis nainen, jota monet miehet kosiskelivat puolisokseen, mutta Gunilla sanoi joka kerta "en minä voi sinulle vaimoksi ruveta, olen jo naimisissa ja rakastan miestäni." Lopulta miehet kyllästyivät ja eräänä yönä varastivat Belforen sängystänsä ja polttivat hänet elävältä, mutta Belfore vain hymyili ja sanoin "minä annan teille anteeksi, antakaa tekin Gunillalle" Gunilla jäi yksin hoitamaan pientä poikaa. Tuohon aikaan häntä pidettiin hyvin rohkeana naisena.

Olisiko tarina totta? Tätä olen pähkäillyt jo useamman vuoden...

13

308

    Vastaukset 13

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • maa kutsuu

      Kerroppa tuo kysymyksesi kotihoitajalle kun hän tulee käymään niin hän varmaan täyttää taas dosettisi.

    • Karkotettu enkeli on demoni, ja ne karkotettiin ajatsitten tehtävästään. Raamatussa kyllä kerrotaan yhdessä kohdassa että jitkut enkelit yhtyivät ihmisten kanssa, mutta siitäkin on tuhottomasti aikaa. Paljon enemmän kuin 154 vuotta - tuplatenkin enemmän. Sitäkin.

      • valon tuoja

        Demonit ovat ihmisiä, etkö tiedä miten helvetti on syntynyt?

        Lucifer oli kaikista kaunein enkeli, joka rakasti Isää yli kaiken, mutta Isä loi uuden lapsensa, ihmisen ja antoi enkeleille tehtäväksi suojella ja rakastaa ihmistä yli kaiken, Lucifer ei suostunut kumartamaa kuolevaista ja heikkoa ihmisrotua ja sanoi Isälle ettei voi tehdä sitä, koska hän voi rakastaa vain Isää. Isä loi helvetin painajaisista joita ihmiset näkivät ja heitti Luciferin helvettiin. Lucifer suuttui ja alkoi houkutella ihmisiä "lankeamaan" pelastuksesta ja vaihtamaan sielunsa ikuiseksi leposijaksi helvetin taivaan sijaan kertomalla heille, mitä Lucifer tarkoittaa nimenä "valon tuoja". Jokainen langennut sielu joutui helvettiin palvelemaan Luciferia demonin muodossa.

        Helvettiin langenneista enkeleistä tuli syntejä ihmiskunnalle, jokaisen tehtävänä houkutella sieluja kolkuttamaan helvetin portille odottaen sisään pääsyä.


    • enkelin jälkeläinen

      häntä ei varsinaisesti karkotettu, hänet vain lähetettiin pois. Vaikka raamatussa kerrotaankin jotain niin oletko niin naivi että luulet, että siellä ylhäälä ei ole tapahtunut mitään sen jälkeen?

      • Aivan. Mitä siellä ylhäällä sinusta on tapahtunut?


      • Enkelin jälkeläinen
        pastorin_poika kirjoitti:

        Aivan. Mitä siellä ylhäällä sinusta on tapahtunut?

        The god only knows


      • Enkelin jälkeläinen kirjoitti:

        The god only knows

        Mutta juurihan sinä väitit siellä jotakin tapahtuneen? Jos vain Jumala tietää - mistä ihmeestä sinä sitten? Joten olenko sittenkään "niin naivi"?


      • enkelin jälkeläinen
        pastorin_poika kirjoitti:

        Mutta juurihan sinä väitit siellä jotakin tapahtuneen? Jos vain Jumala tietää - mistä ihmeestä sinä sitten? Joten olenko sittenkään "niin naivi"?

        Luuletko sinä sitten ajan pysähtyneen taivaassa heti raamatun jälkeen?
        En ole missään vaiheessa sanonutkaan että tietäisin MITÄ siellä on tapahtunut, tiedän jotakin tapahtuneen ja tiedän että aika ei ole pysähtynyt siellä raamatun jälkeen niin kuin sinä ilmeisesti luulet.
        Joten kyllä minusta sinä olet erittäin naivi.


      • enkelin jälkeläinen kirjoitti:

        Luuletko sinä sitten ajan pysähtyneen taivaassa heti raamatun jälkeen?
        En ole missään vaiheessa sanonutkaan että tietäisin MITÄ siellä on tapahtunut, tiedän jotakin tapahtuneen ja tiedän että aika ei ole pysähtynyt siellä raamatun jälkeen niin kuin sinä ilmeisesti luulet.
        Joten kyllä minusta sinä olet erittäin naivi.

        Jaha. Tuskin aika paratiisissa on pysähtynyt. Eiköhän asia ole niin kuin Jumala itse haluaa.

        Enkä ole sanonut että siellä olisi aika pysähtynyt. Olet vain aika hyökkäävä. Et osaa luoda rakentavaa keskustelua.


    • >Olisiko tarina totta? Tätä olen pähkäillyt jo useamman vuoden...

      Kylläpä satujen todenperäisyyttä todella kannataa pohtia vuosien ajan...

      • enkelin jälkeläinen

        vaikka et itse pystyisi ymmärtämään sitä minkä muut voivat ymmärtää, ei se tarkoita etteikö tuo voi olla totta


      • enkelin jälkeläinen kirjoitti:

        vaikka et itse pystyisi ymmärtämään sitä minkä muut voivat ymmärtää, ei se tarkoita etteikö tuo voi olla totta

        Tuo on totta, vaikka eri asian yhteydessä :)


    • halloo hei

      Nämä on helppoja asioita, ensinkään enkeleitä ei ole olemassa kuin kirjoitksissa tai kuvitelmissa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      177
      1570
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      103
      782
    3. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      735
    4. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      203
      598
    5. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      48
      546
    6. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      126
      546
    7. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      50
      528
    8. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      37
      526
    9. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      15
      510
    10. toivottavasti kohta jo kohdataan

      😍😍😍😍😍 sinua olen odottanut varmasti koko elämäni
      Ikävä
      25
      493
    Aihe