Onko yhteiskunnallinen oleminen olemassa?

Kalle on sanonut näin:
”Koska DDR:n sosialistikiho saatuaan riittävästi sosialistista yhteiskuntasäteilyä Moskovassa vuodesta 1938 lähtien kivuttamasti ja epäröimättä tajuntansa määräämänä hyväksyy työläisten tappamisen rajalle, niin kyllä silloin sosialistinen heijastus on ihmiskunnalle vaarallista.”

Niin punikki terävä esitää seuraavaa:
"Eli mielestäsi on olemassa erityinen sosialistinen yhteiskuntasäteily, joka muokkaa ihmisten tajuntaa mielensä mukaan? Tästä voisi päätellä, että sinun mielestäsi tällä säteilyllä on jopa oma tahto? Joten kertonet minkälaisesta säteilystä on koostumukseltaan kysymys sekä mikä tieteellinen teoria puoltaa näkemystäsi kyseisestä säteilystä?

Ja lupaan, kuten ennenkin, että ammun perustelusi alas fiksusti ja sinulle henkisiä hiertymiä jättämättä, koska liitän alas ampumisiin terapeuttisen selitys osion! Eiks olekin reiluu!"


Ja Kalle vastaa:
Marxin mukaan ihmisen yhteiskunnallinen oleminen määrää hänen tajuntansa. Oletetaan marxin olevan oikeassa niin silloin yhteiskunnallinen oleminen on todellakin olemassa.
Punikki s.partacus väittää näin:
"Kaikki se mitä on olemassa on materiaa jossain olomuodossa."

http://keskustelu.suomi24.fi/node/11868747#comment-0

Joten yhteiskunnallinen oleminen on jotakin materiaa.

Materia voi siirtyä paikasta toiseen useissa olomuodoissa, joista muutamia ihmisen aistit pystyvät havaitsemaan kun taas toiset olomuodot ovat ihmisen aisteilla vaikeasti havaittavissa.
Koska Kalle ei ole pitkän elämäns aikana koskaan huomannut törmänneensä yhteiskunnalliseen olemiseen niin hän arvelee sen olevan ihmisen aisten havaitsemattomassa muodossa siirtyessään ihmisen tajuntaa määräämään. Yksi tälläinen olomuoto on säteily. Ihmisellä on erittäin rajallisen mahdollisuudet omin aisten havaita säteilyä joten yhteiskunnallisen olemisen pitää tunkeutua ihmiseen hänen tajuntaansa määräämään säteilyn muodossa.

Vai oletko sinä tehnyt havaintoja ympäristössäsi yhteiskunnallisen olemisen läsnäolosta?

Noin, kumoahan tuo väite, joka perustuu osin marxin oppeihin, osin erikoisneron viisauksiin sekä Kallen tekemiin havaintoihin ympäristöstään.

Ja nyt on sinun vuorosi täyttää lupauksesi:
"Ja lupaan, kuten ennenkin, että ammun perustelusi alas fiksusti ja sinulle henkisiä hiertymiä jättämättä, koska liitän alas ampumisiin terapeuttisen selitys osion! Eiks olekin reiluu!"

.....................

1

63

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kyllä yhteiskunnallinen oleminen vaikuttaa ihmisen käyttäytymiseen ja selviämiseen yhteiskunnassa. Jos ei sopeudu ympärillä olevaan yhteiskuntaan joutuu vaikeuksiin.

      Hyvänä esimerkkinä voisi olla vaihtaa syntyperäinen stadilainen ja Amazonin viidakossa kasvaneet nuoret keskenään. Vaikka molemmat pärjäsivät hyvin siinä lähtöpaikassaan niin vaihdon jälkeen menisi pitkään ennen kuin nuo yksilöt sopeutuisivat uuteen ympäristöönsä.

      On sama millaiseen yhteiskuntaan synnyt, sen ajatusmaailma tulee suurelta osin olemaan sinunkin ajatusmaailmasi. Vain muutamia poikkeuksia on ja heitä voisi kutsua ajattelijoiksi. Yksi oli Luther jonka mukaan kansankirkkommekin on ristitty, hän huomasi mitä oli Rooman kirkossa mennyt pieleen ja näitä aina ajoittain löytyy jotka näkevät pidemmälle kuin nenänsä mitan. Vaikka ihmiset ovat lisääntyneet kuin kärpäset niin noita ajattelevia syntyy yhä harvemmin ja kaikki vain pyrkivät lauman kuten ay liikkeen suojiin kun päähän sattuu jos joutuu itse ajattelemaan.

      Marx oli epäonnistunut Luther joka yritti saada aikaan uutta hyvinvointia mutta hänen tapansa oli väärä sillä se ei sopinut ihmisille ja yritykset hänen oppinsa noudattamisessa ovat kaikki menneet mönkään ja vielä pahemmin allikkoon.

      Kommunismi jossa suurelti ihannoitiin Marxin ajatuksia sai päähänsä, että tontille pyrkivät voidaan hyödyntää pakkotyössä ja ne tollot jotka pyrkivät ulos eivätkä halua suostua riistettäviksi komutyyliin voidaan suoraan ampua koska ovat noon tolloja.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      44
      948
    2. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      95
      933
    3. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      785
    4. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      116
      731
    5. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      80
      688
    6. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      34
      624
    7. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      43
      621
    8. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      610
    9. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      596
    10. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      46
      568
    11. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      20
      545
    12. Voisiko vielä välillemme jotain kehittyä

      Vai heihei ja ei nähdä enää.
      Ikävä
      33
      543
    13. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      36
      522
    14. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      66
      509
    15. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      25
      502
    16. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      44
      486
    17. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      107
      483
    18. Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa

      Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka
      Kotimaiset julkkisjuorut
      132
      470
    19. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      44
      464
    20. Pahkalassa tapahtuu

      Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi
      Parkano
      7
      437
    Aihe